90 vapaana – mihin he nyt menevät?
Musiikki Leif Kuismanen ) luotu käyttäen Suno.ai Äänen käsittely Audacity tekoälypohjainen kohinanpoisto
Sunoa varten tekemäni tekstieditori Sunoteksti helpottaa tagien asettelua.
Aiheeseen liittyen kulutus ja ostovoima laskee, Talouspolitiikka pahoin epäonnistunut, työvoimapolitiikka on pahoin epäonnistunut, Sosiaaliturvan murroksessa, Työttömän kujanjuoksu, Työttömän kirje, Miksi koulutus on ala-arvoista? Miten muka ostovoima olisi nousemassa?, Valhe on aina valhe, Mihin tavoite hyvinvointivaltiosta on jäänyt? Kun äänestit, halusitko sinä tätä suuntaa? Ohjaako varallisuus mieltäsi? Miksi meno vain kiihtyy!?, Ennuste työllistämisestä on todella synkkä, Leikatenko lainat maksetaan?, Ei mennyt niin kuin piti. Työn hinnan toripäivät!, Joutilaat töihin,
Onko Orpon hallitus onnistunut?, Onko Kokoomuksen talousosaaminen myytti? Loiko hallitus tarkoituksella duunariköyhyyden? Miksi uusklassinen talousteoria tukee työttömyyttä?, Onko työttömyys jopa tavoite? Onko tämä nyt oikein? Onko elämäsi ollut täynnä mahdollisuuksia?, Onko Persvako Pekka heräävä vielä todellisuuteen?
Ajatuksia työn muutoksesta ja yhteiskunnan vastuusta
Leksanetin pohdinta 28.7.2025
Tänä aamuna, kahvipannun poristessa, nousi mieleeni tuttu työpaikka nuoruudestani. Aikoinaan siellä työskenteli lähes sata henkilöä – kesäisin meitä oli töissä koko joukko, erilaisissa vuoroissa, käsityön ja koneiden saumattomassa yhteistyössä. Tänään tuo sama työ saadaan tehdyksi vajaalla kymmenellä ihmisellä. Teknologia on marssinut eteenpäin, eikä vanhaa työvoimatarvetta enää ole.
Mutta mitä tapahtui niille 90 ihmiselle – ja heidän lapsilleen? Entä kaikille niille sadoille ja tuhansille muille, joiden työpaikat ovat hävinneet kehityksen kyydissä? Tätä en kysy pelkästään nostalgisesti, vaan yhteiskunnallisesti: missä on heidän paikkansa nyt, ja kuka sen heille järjestää?
Työ on kadonnut – mutta ihmiset ovat yhä täällä
Yksittäinen työpaikka ei ole ainutlaatuinen tapaus. Koko Suomi on kokenut saman ilmiön. Kioskit, maaseudun pikkukaupat, autokorjaamot, postit, pankit – työpaikat ovat vähentyneet, mutta väestö on kasvanut. Työtä on ulkoistettu, automatisoitu ja yksinkertaistettu. Monet ennen elintärkeät ammatit ovat kadonneet kokonaan.
On toki syntynyt uusia töitä, mutta ei tarpeeksi. Eikä ainakaan samassa mittakaavassa. Robotiikka, tekoäly, digitalisaatio – nämä teknologiset harppaukset ovat tehostaneet tuotantoa ja palveluita, mutta samalla vieneet ihmiseltä käsinkosketeltavan työn. Ei ole enää sijaa sille 90:lle, joka ennen tarvittiin, eikä paikkaa niille, jotka nyt varttuvat heidän jalanjäljissään.
"Olkaa yrittäjiä" – mutta miten, ja millä?
Kun kysytään, mitä näille ihmisille pitäisi tehdä, liian usein vastauksena on latteuksia: "ryhtykää yrittäjiksi", "keksikää itsenne uudelleen", "aktiivimalli ohjaa oikeaan suuntaan". Mutta todellisuus ei ole näin yksinkertainen. Yrittäjyys ei ole taikasana. Yrityksen perustaminen vaatii pääomaa, verkostoja, kysyntää – ja riskinsietokykyä, johon monella ei ole varaa.
Mistä nämä 90 ihmistä tai heidän jälkeläisensä ammentavat toimeentulonsa, jos työmarkkinoilla ei ole kysyntää heidän osaamiselleen? Kuka heitä auttaa keksimään uutta? Onko yhteiskunnalla mekanismeja, joilla luoda edellytyksiä uusille aloille, uusille työn muodoille – vai jätetäänkö ihmiset yksin?
Rakenteellinen työttömyys on todellinen ilmiö – ei yksilön epäonnistuminen
Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten yhteiskunta käsittelee työttömyyttä ikään kuin se olisi yksilön vika. Mutta tilastot ja todellisuus kertovat toista. Työpaikkoja on liian vähän, työttömyysetuudet riittämättömiä, ja järjestelmä kohtelee jopa sairaita kuin he olisivat työvelvollisia. Näin ei synny kestävää yhteiskuntaa.
Työttömyys on rakenteellinen ongelma – seurausta suurista yhteiskunnallisista muutoksista, ei yksilön laiskuudesta. Kun sama tuotanto hoidetaan pienemmällä porukalla, loput jäävät ilman työtä, eivät omasta syystään. He eivät ole "ideologisia työttömiä", vaan rakenteellisen muutoksen uhreja.
Missä on yhteiskunnan vastuu?
Yhteiskunta ei voi pestä käsiään ja vaatia ihmisiltä itsenäistä selviytymistä ilman työkaluja. Ei voi odottaa, että 90 työnsä menettänyttä – ja heidän jälkeläisensä – keksivät ratkaisun ilman, että annamme heille mahdollisuuden. Se ei ole pelkästään moraalinen kysymys, vaan poliittinen ja taloudellinen.
Tarvitsemme uusia rakenteita: kunnollista sosiaaliturvaa, perustuloa, panostuksia koulutukseen, mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja tukea uusien työmuotojen kehittämiseen. Tarvitsemme yhteiskuntaa, joka ei sysää vastuuta vain yksilön harteille, vaan kantaa sen yhteisesti.
Kysymyksiä ilman helppoja vastauksia
Onko nykyinen tuotto sama kuin ennen? Onko yhteiskunta aidosti rikkaampi, vaikka työ ja ihmiset eivät enää kohtaa? Näihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia. Mutta yksi asia on varma: jos emme pysähdy miettimään, mitä tehdään niille 90:lle – ja heidän kaltaisilleen – jäämme katsomaan vierestä, kun osa väestöstä syrjäytyy yhä kauemmaksi.
Työttömyys ei ole vain yksittäisten ihmisten tragedia. Se on yhteiskunnallinen hälytysmerkki. Eikä meillä ole varaa sulkea korviamme.
Lopuksi: ihmisarvoa ei voi ulkoistaa
Meidän on lopetettava ajatus siitä, että ihmisarvo olisi ansaittava työllä. Työ muuttuu, katoaa ja uudistuu, mutta ihmisen arvo ei vähene. Jokaisella on oikeus elää ihmisarvoista elämää – myös silloin, kun työpaikka ei ole heti näköpiirissä.
"Suosittelen huomioimaan aina Tilastokeskuksen työllisyyslukuja ja työttömien määriä mainittaessa näiden määritelmien sisällöt.
Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt työtä vähintään tunnin palkkaa tai yrittäjätuloa saadakseen tai on työskennellyt palkatta perheenjäsenen omistamassa yrityksessä tai maatilalla.
Työttömiksi lasketaan henkilöt, jotka ovat työttömiä, etsivät aktiivisesti työtä ja voivat vastaanottaa työtä kahden viikon kuluessa. Tähän ryhmään kuuluvat myös lomautetut työntekijät ja työtä vailla olevat, jotka odottavat sopimuksen pian alkamista. Tilastokeskuksen työttömyystutkimuksessa työttömiksi luetaan 15–74-vuotiaat, jotka täyttävät edellä mainitut ehdot, kun taas työnvälitystilastoissa työttömiä ovat vain virallisesti työttömäksi ilmoittautuneet työnhakijat.
Ei siis kannattaisi ministerinkään vielä innosta puhkua eikä olettaa bkt:n ja verotulojen kasvavan, vaikka työllisten määrä nousisi, jos työttömien määrä ei vaikuttavasti vähene." Veikko Simpanen
Kirjoittaja:
Leksanetin pitäjä, kansalaisaktiivi ja entinen duunari, joka yhä uskoo, että parempi yhteiskunta rakennetaan ymmärryksellä – ei sanelulla.
