"Likaiset keinot ja ideologian sokea tie – missä kulkee demokratian raja?"
Kirjoittanut: Leif Kuismanen
Aiheeseen liittyen kulutus ja ostovoima laskee, Talouspolitiikka pahoin epäonnistunut, työvoimapolitiikka on pahoin epäonnistunut, Sosiaaliturvan murroksessa, Työttömän kujanjuoksu, Työttömän kirje, Miksi koulutus on ala-arvoista? Miten muka ostovoima olisi nousemassa?, Valhe on aina valhe, Mihin tavoite hyvinvointivaltiosta on jäänyt? Kun äänestit, halusitko sinä tätä suuntaa? Ohjaako varallisuus mieltäsi? Miksi meno vain kiihtyy!?, Ennuste työllistämisestä on todella synkkä, Leikatenko lainat maksetaan?, Ei mennyt niin kuin piti. Työn hinnan toripäivät!
Onko Orpon hallitus onnistunut?, Onko Kokoomuksen talousosaaminen myytti? Loiko hallitus tarkoituksella duunariköyhyyden? Miksi uusklassinen talousteoria tukee työttömyyttä?, Onko työttömyys jopa tavoite? Onko tämä nyt oikein? Onko elämäsi ollut täynnä mahdollisuuksia?, Onko Persvako Pekka heräävä vielä todellisuuteen?
Elämme aikaa, jolloin tieto ei enää ole harvojen valtaa, vaan jokaisen ulottuvilla. Ja silti – tai juuri siksi – yhteiskunnallinen keskustelu tuntuu luisuvan yhä kauemmas rehellisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja avoimuudesta. Tämän artikkelin kirjoitan nimelläni, koska olen nähnyt ja kokenut, miten politiikka voi muuttua tavoitteesta välineeksi – ja välineen hallitsevat nyt yhä useammin likaiset keinot.
Käytän itse tekoälyä artikkeleideni pohjatyössä, ja pyrin liittämään mukaan lähdeviitteitä. Mutta pelkällä työkalulla ei ole moraalia – vastuu jää käyttäjälle.
Informaatioähky ja kyynistymisen tie
Olen seurannut yhteiskunnan kehitystä pitkään, ja erityisesti viime vuosina olen kokenut syvenevää kyynisyyttä. Alkujaan usko poliittisen järjestelmän järkevyyteen oli vahva. Mutta vuosien mittaan on käynyt selväksi, että hyviltä kuulostavien termien takana voi piillä aivan muuta.
Kun vuoden 2016 työttömyysturvalain "selkiyttämisessä" esimerkiksi alettiin nimittää osuuskunnissa työskenteleviä automaattisesti yrittäjiksi, syntyi uusi epävirallinen ryhmä: "palkansaajittäjät". Heidät työnnettiin ulos järjestelmästä, joka ei enää tunnistanut heidän asemaansa. Ja kaikki tämä tehtiin kauniilla kielellä, "selkeyttämisen" nimissä.
Oikeudenmukaisuus on kadoksissa
Minulle tärkein arvo politiikassa on ollut aina oikeudenmukaisuus. Tällä hetkellä se ei toteudu. Pienyrittäjien tilanne on tästä hyvä esimerkki: heidän toimeentulonsa on riippuvainen asiakkaista, joiden ostovoimaa leikataan. Lopputuloksena on lamaannus: asiakas ei osta, yrittäjä ei selviä, talous ei pyöri.
Kun valta keskittyy muutaman puolueen käsiin, kompromissien tilalle tulee jyrääminen. Tuntuu kuin päätöksiä tehtäisiin vain siksi, että voidaan, ei siksi että pitäisi. Yhteiskunta ei ole enää paikka, jossa olisi "mukava asua ja olla", vaan areena, jossa vahvin sanelee suunnan.
Tekoäly – mahdollisuus vai uhka?
Tekoälyllä on suunnaton potentiaali. Itsekin käytän sitä apuna kirjoittamisessa, mutta en luovu ihmisen vastuusta. Kuten sanottu, tekoäly ei ole älykäs – se on oppinut ennustamaan, mitä ehkä haluan kuulla. Se ei ole moraalinen toimija. Mutta sen käyttäjä voi olla.
Erityisen vaaralliseksi tekoäly muuttuu, kun sitä käytetään tarkoitushakuisesti. Esimerkiksi Sanna Antikaisen tapauksessa tekoälyä käytettiin poliittisen vastustajan mustamaalaamiseen. Kun professori leimataan ilman perusteita "Putinin kätyriksi", ei enää puhuta kritiikistä, vaan hiljentämisestä.
Demokratian reunalla
Tekoälyn käyttö viranomaispäätösten perustana voi johtaa "juridisesti päteviin", mutta inhimillisesti epäoikeudenmukaisiin lopputuloksiin. Se voi kirjoittaa lakeja, jotka näyttävät päteviltä mutta rajoittavat perusoikeuksia. Ja samalla, kun päätöksiä perustellaan tehokkuudella, unohtuu arvo, joka ei näy kaavioissa: ihmisyys.
Erityisen huolestuttavaa on pyrkimys rajoittaa hallitusneuvottelujen asiakirjojen julkisuutta. Se ei ole läpinäkyvyyttä, vaan pimennystä. Ja kuten historia opettaa: pieniä askelia ei aina huomata ennen kuin suunta on jo selvä – ja paluuta ei enää ole.
Johtopäätös: Vastuu on meillä
Tässä tilanteessa kysyn: miksi täytyy käyttää likaisia keinoja, jos päämäärä on oikea? Vastaus lienee se, ettei se päämäärä ehkä olekaan niin oikea.
Tämä aika vaatii meiltä kriittisyyttä ja rehellisyyttä. Meidän tulee puolustaa avoimuutta, kyseenalaistaa retoriikka ja tunnistaa ideologinen manipulointi – olivatpa keinot miten hienosti naamioituja tahansa. Tekoäly voi auttaa – mutta vain, jos me itse olemme valmiita näkemään, mitä sen kautta meille tarjoillaan.
Demokratia ei kaadu kertarytinällä. Se murenee hitaasti, jos emme puolusta sen perustuksia.
– Leif Kuismanen
Lähteet:
- "Tekoälyn Demokraattiset Uhat ja Vastuu", äänimateriaali ja kirjoitukset Leksanetin arkistosta
- Kuismasen oma kokemus ja analyysi työllisyyslainsäädännöstä
- Tapaus: hallitusneuvottelujen asiakirjojen julkisuuden rajoittaminen
- Julkinen keskustelu mm. Antikaisen ja Hiilamon tapauksista
- Leksanet-podcastit: "Informaatioähky", "Pimitystaudacity.mp3"
"Tarkoitus hämärtää keinot – moraali koetuksella yhteiskunnan ytimessä"
Yhteiskunta elää murrosvaihetta, jossa muutos ei tapahdu enää vain hitaasti rakenteiden kautta, vaan nopeasti – ja usein ilman, että seurauksia ehditään arvioida. Päätöksiä tehdään kiihtyvällä tahdilla, mutta yhä harvemmin ymmärretään, kenelle ne todella kohdistuvat ja millaisia vaikutuksia niillä on.
Yksi suurimmista huolista tässä ajassa on se, että informaation luoja ei kanna vastuuta – ja vielä harvemmin toimii moraalisesti. Tietoa ei enää jaeta oikaisun tai ymmärryksen lisäämiseksi, vaan sen muotoilu tähtää vaikutelmaan, ei sisältöön. Kun sanojen tehtävä on peittää seuraukset, eikä paljastaa tarkoitus, ollaan vaarallisella tiellä.
Päätöksenteon pimeämpi puoli
Yksi keskeisistä havainnoista liittyy päätöksenteon teknistymiseen ja vastuuttomuuteen. Lainsäädäntötyössä on nähtävissä vakavia puutteita:
- Vaikutusarvioita ei tehdä, vaikka ohjeet edellyttävät niiden kattavuutta.
- Useita lakeja valmistellaan etukäteen ilman kansalaisten tai asiantuntijoiden osallistamista.
- Kiire ja poliittinen paine ohittavat huolellisuuden ja kuulemisen.
Näistä seuraa tilanne, jossa yhteiskunta ei enää tunnu kuulevan niitä, joita päätökset koskettavat – erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia.
Tekoälyn varjopuolet viranomaiskäytössä
Tekoäly, tuo tehokkuuden ja mahdollisuuksien vertauskuva, on nousemassa osaksi julkista hallintoa. Mutta samalla se tuo mukanaan uudenlaisen vaaran: inhimillisyyden katoamisen päätöksenteosta.
Tekoäly ei tunne arvoa tai empatiaa. Se voi tuottaa teknisesti aukottomia dokumentteja, jotka näyttävät päteviltä, mutta voivat silti johtaa syvästi epäoikeudenmukaisiin seurauksiin – ilman, että kukaan varsinaisesti "teki virhettä".
Erityisesti sosiaaliturvassa, lastensuojelussa ja muissa elämän kannalta kriittisissä palveluissa riski on suuri: päätös voi olla juridisesti moitteeton mutta ihmiselle katastrofaalinen.
Yhteiskunnan polarisaatio – keskustelun sijaan leimaaminen
Toinen ilmiö, jota ei voi sivuuttaa, on keskustelun tilan kaventuminen. Eri mieltä oleminen tulkitaan yhä useammin vihamielisyydeksi. Asiallinen kritiikki leimataan, ja asiantuntijoiden työtä vähätellään, ellei se palvele vallalla olevaa narratiivia.
Näin ei rakenneta demokratiaa – vaan puretaan sen perustuksia. Kun julkisessa keskustelussa rakennetaan karikatyyrejä vastapuolesta sen sijaan, että kohdattaisiin ihmiset argumentteineen, yhteinen ymmärrys murenee.
Oikeusturva ohenee, kun päätökset etääntyvät kansalaisista
Yhä useammat ihmiset kokevat, että viranomaisten toiminta ei enää ole läpinäkyvää tai ymmärrettävää. Päätökset tulevat "jostain", usein valmiina ja vaikeaselkoisina. Valitusmahdollisuus voi teoriassa olla olemassa, mutta käytännössä ihmisillä ei ole resursseja, aikaa tai asiantuntemusta puolustautua.
Tämä luo vaarallisen ilmapiirin: ihmiset alkavat kokea, ettei järjestelmä enää ole heitä varten, vaan heitä vastaan. Ja juuri se tunne voi rapauttaa koko yhteiskuntasopimuksen.
Missä on vastuu – ja moraali?
Lopulta kysymys ei ole vain siitä, mitä tehdään, vaan siitä miksi ja miten se tehdään. Informaation tuottajilla, poliittisilla päättäjillä ja viranomaisilla on kullakin vastuunsa – ja sen mukana moraalinen velvollisuus.
Kun tietoa käytetään peittämään todellisuus, kun lakeja valmistellaan kiireessä ilman vaikutusarvioita, ja kun tekoälyn mahdollisuuksia hyödynnetään ilman eettistä kehystä – silloin ei voida puhua vastuullisesta hallinnosta.
Tarvitsemme järjestelmän, jossa päätöksenteko on läpinäkyvää, osallisuutta kunnioittavaa ja inhimillistä. Tiedolla tulee olla tarkoitus: valaista, ei hämärtää.
Toivo syntyy yhdessä ymmärtämällä
Vaikka nykyhetki on synkkä, toivoa ei saa menettää. Yhteiskunnan eheyttäminen ei tapahdu hetkessä, mutta sen voi aloittaa jokainen – kuuntelemalla, osallistumalla ja pitämällä kiinni siitä, mikä on oikein, ei vain siitä, mikä on mahdollista.
Moraali ei ole säädettävissä teknisessä käsikirjassa. Se on ihmisyyden ydintä – ja ilman sitä mikään järjestelmä ei kestä pitkään.
