Kokoomus menettää äänestäjiään.
5.11.2026, 164 päivää vaaleihin
*
Kirjoitelmani
Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.
Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan pohdiskelevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme? ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 , 6.1.1, 6.1.2 , 6.1.3 ja tänään 3.11.2026 6.1.4 ) Lisäksi pohdintaa mitä muuta kirjaani kuuluisi: Kuuluvatko nämä aiheet kirjaani?
Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako
Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//
Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus
Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )
Poliittinen kilven kiilloitus Kas kilpi kiiltää näin
*
Sivistysporvariston kato ja somemeemien valta
kts Poliittisen avioliiton kriisi
Suomalainen poliittinen maisema elää historiallisessa murroskohdassa, jossa vanhat puolueidentiteetit, käytösnormit ja talouspoliittiset dogmit murenevat silmiemme edessä. Erityisen raju tämä muutos on ollut sivistysporvarilliselle perinteelle, jota Kansallinen Kokoomus pitkään edusti. Aiemmin malttia, instituuttioiden kunnioitusta, sivistystä ja asiapitoista argumentaatiota painottanut oikeistolaisuus on hiljalleen antanut tilaa uudenlaiselle huomiotaloudelle, jossa päätöksentekoa ohjaavat sosiaalisen median pikaklipit, kolmen sanan iskulauseet ja tietoisesti lietsottu kulttuurisota.
Tässä kehityksessä perinteiset puolue-erot näyttävät pinnallisesti jopa tasaantuvan, kun poliittinen teatteri peittää taakseen kovat rakenteelliset päätökset. Samalla kuitenkin suuri yleisö – ja ennen kaikkea vaaleissa äänestämättä jättänyt niin kutsuttu "nukkuvien puolue" – on joutunut tilanteeseen, jossa vetäytyminen ei enää suojaa arjen heikennyksiltä. Seuraavissa vaaleissa nukkuvien herääminen saattaa olla ainoa voima, joka kykenee sotkemaan valmiiksi käsikirjoitetun poliittisen näytelmän.
1. Sivistysporvariston iltahämärä ja poliittisen kulttuurin murros
Pohjoismaisen yhteiskunnan vakaus on perinteisesti nojannut siihen, että poliittisen kentän eri laidoilla on vallinnut tietty kielellinen ja institutionaalinen kynnetön sopimus. Niin sanottu sivistyneistö ja sivistysporvaristo ymmärsivät, että yhteiskuntarauha, koulutus, oikeusvaltio ja tieteellinen tutkimus ovat arvoja, joita ei tule uhrata hetkellisen vaalivoiton tai populistisen uhoamisen alttarille.
Viime vuosina tämä sivistyspohja on heikentynyt. Sosiaalisen median algoritmit ja nopea huomiotalous ovat luoneet ilmapiirin, jossa monimutkainen asiapuhe häviää järjestelmällisesti provokaatiolle. Politiikasta on tullut heimourheilua, jossa vastapuoli ei ole enää erimielinen kumppani, vaan leimattava vaara.
Poliittisessa kielenkäytössä tämä näkyy perinteisten käsitteiden laantumisena ja vääristymisenä. Kun oikeat argumentit loppuvat, vastapuolta pommitetaan nopeilla leimakirveillä. Yhteiskunnallisissa verkkokeskusteluissa kuka tahansa julkisten palveluiden, koulutuksen tai sosiaaliturvan säilyttämistä puolustava leimataan välittömästi "punikiksi" tai "kommunistiksi".
Esimerkki sosiaalisen median keskustelusta:
Jaana Hämäläinen: "Orpo, Purra"
Timo Rautiainen: "Jaana Hämäläinen Os Kärkkäinen ...olet siis punikki 😉"
Tämä lyhyt sananvaihto tiivistää nykyisen keskustelukulttuurin tason. Yksinkertainen tyytymättömyys pääministerin tai valtiovarainministerin linjauksiin riittää leimaamaan kansalaisen vuosikymmenten takaisella vihasanalla. Käsitteet "kommari" ja "vihervassari" ovat menettäneet historiallisen ja oppihistoriallisen merkityksensä; niistä on tehty tyhjiä astioita, joihin kaadetaan kaikki se kritiikki, jota ei osata tai haluta asiallisesti kohdata.
Sama absurdi leimaaminen ulottuu jopa Yhdysvaltain suurpolitiikkaan ja kansainvälisiin kriiseihin, kuten oheinen verkkokeskustelu osoittaa:
Esimerkki sosiaalisen median keskustelusta:
Akseli Lehtola: "Iik KOMMUNISTEJA! 🤣🤣"
Leif Kuismanen: "Mistä ne kommunistit sinne ilmestyi? En ole aiemmin kuullutkaan."
Inka Sainio: "Leif Kuismanen - Ne on kääriytyneet 'free palestiina -lippuihin', ettei niitä tunnisteta."
Leif Kuismanen: "Inka Sainio ?? Ai jaa. No hyvin on olleet piilossa kun ei ole aiemmin kukaan löytänyt tai nähnyt. Yksi vaihtoehto selitys voisi myös olla ettei Laura tiedä kommunismista hölkkäsen pöläystä ja näkee niitä ympärillään muuten vain."
Kun poliittinen retoriikka erkanee täysin reaalitodellisuudesta, sivistysporvarillinen vaatimus asiallisuudesta ja faktapohjasta muuttuu riakkuvassa somemyrskyssä lähes näkymättömäksi.
2. Kokoomuksen muodonmuutos: Sivistysimagosta etujärjestöpolitiikkaan ja "pintakuohu"-strategiaan
Miten Kokoomus, jota kerran pidettiin vakavana valtionhoitajapuolueena ja sivistysporvariston kotina, päätyi osaksi tätä karkeaa somesirkusta? Lähdeaineisto ja toteutunut hallituspolitiikka paljastavat tietoisen viestinnällisen ja strategisen valinnan, jota voidaan kutsua "pintakuohu"-strategiaksi.
Tässä taktiikassa hallituskumppani Perussuomalaiset valjastetaan pitämään jatkuvaa melua kulttuurisodista, maahanmuutosta, bensanhinnasta ja ideologisista myrskyistä vesilasissa. Kun julkinen huomio, median otsikot ja kansalaisten raivo kohdistuvat näihin saavutettuihin kohuihin, Kokoomus saa taustalla vähin äänin ja ilman julkista painetta toteutettua elinkeinoelämän pitkäaikaisia rakenteellisia tavoitteita: työelämän joustavuuden lisäämistä, irtisanomissuojan heikentämistä, lakko-oikeuden rajaamista sekä varallisuudensiirtoja veroalennusten muodossa.
Kokoomus nojaa mielikuvaan "talouden ainoasta aikuisesta", mutta käytännössä se on sitoutunut hallituskumppaniinsa saavuttaakseen omat päämääränsä. Ristiriita muuttuu kuitenkin kiusalliseksi vaalien lähestyessä. Kun leikkaukset osuvat tavallisen keskiluokan lähipalveluihin ja koulutukseen, Kokoomuksen strategit huomaavat menettävänsä erityisesti liberaaleja kaupunkilais- ja naisäänestäjiä. Tällöin käynnistetään teatraalinen pesäeroteatteri.
Ennen vaaleja Kokoomuksen vaikuttajat alkavat yhtäkkiä julkisuudessa moittia hallituskumppaninsa heikkotasoista käytöstä ja pöyristyä somemöläytyksistä – ikään kuin he olisivat olleet viattomia sivustakatsojia.
Esimerkki julkisesta sananvaihdosta ja kansalaisten reaktioista:
Karoliina Partanen (kok., podcastissa): "Me (kokoomus) ollaan ikään kuin jouduttu kantamaan vastuuta perussuomalaisten todella typerästä käytöksestä. On ihan käsittämätöntä, että meillä on valtakunnan politiikassa ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä, jotka käyttäytyvät huonommin kuin pienet lapset."
Kansalaisten reaktiot kommenttikentässä:
- Pekka Tuutti: "Kauheaa käsienpesemistä havaittavissa, vaikka kokoomukselle on vuosia ollut ihan yksi ja sama mitä persut sanoo ja tekee."
- Matti Sillanpää: "Partasen mielestä 'tämä ei ole käytöstä, jonka kokoomus hyväksyy'. Hän valehtelee. Kokoomus on luottamusäänestyksissä kerta toisensa jälkeen hyväksynyt PerSujen persuilun JAA-nappia painamalla."
- Nina Alastalo: "Miten tyhmä on tuo Partanen... Koko kauden kokkarit, kd, ja rkp ovat hyväksyneet persusten rasistisen öyhöttämisen ja ääliömäisen käyttäytymisen ylipäätään. Ja nyt sitten ennen vaaleja rouva alkaa uikuttamaan."
- Kaarina Heiskanen: "Tämä kaikkihan tuli kokoomukselle yllätyksenä vai? Haistan hyvesignaloinnin käryä ja vaalien läheisyyttä."
Kansalaisten kommentit osoittavat, että tämä poliittinen teatteri paljastuu nopeasti. Kun eduskunnassa on äänestetty toistuvasti JAA jokaiselle esitykselle ja luottamukselle, pöyristyminen podcasteissa näyttäytyy epärehellisenä vaalipelinä. Kokoomuksen vanha sivistysporvarillinen pohja ei palaa moralisoimalla hallituskumppania, jonka kanssa se on yhdessä leikkaukset siunannut.
3. Kolmen sanan politiikka ja somemeemien mahti
Nykypolitiikan suurimpia tragedioita on se, miten monimutkaiset reaalitalouden kysymykset – kuten ostovoima, fiskaalinen kerroin ja kotimainen kysyntä – korvataan kolmen sanan iskulauseilla ja meemikuvastolla.
Ennen eduskuntavaaleja myydään mielikuvia "euron bensasta", "köyhiltä ei leikata" ja "se ei meille käy". Vaalien jälkeen todellisuus paljastuu, kun hallitusohjelmassa toteutetaankin leikkauksia sosiaaliturvaan, nostetaan yleistä arvonlisäveroa 25,5 prosenttiin ja karsitaan heikoimpien turvaverkkoja. Kun petetyistä lupauksista huomautetaan, alkaa retorinen puolustustaistelu, jossa väitetään, ettei mitään konkreettista ole ikinä luvattukaan.
Esimerkki verkkokeskustelusta vaalilupauksista:
Marita Ben-Ishai: "Yleisin näistä valheellisista väittämistä lienee kuolematon legenda 'euron bensasta.' Jokainen Perussuomalainen tietää, että tällaista lupausta ei ole kukaan antanut, mutta siitä huolimatta tätä koko ajan papukaijan lailla vasemmistossa toistellaan. Vasemmisto väittää Miko Bergbomin tällaista luvanneen..."
Leif Kuismanen: "On aivan totta, että some-ajalla poliittinen keskustelu typistyy usein kolmen sanan iskulauseisiin, ja se koskee aivan kaikkia puolueita. Mutta tässä keskustelussa yritetään nyt siirtää huomio pois kaikkein tärkeimmästä: hallituspuolueiden tietoisista arvovalinnoista. Ei kyse ole siitä, sanoiko joku sanantarkasti 'euron bensa'. Kyse on siitä, että Perussuomalaiset ratsastivat valtaan lupaamalla, ettei heikoimmilta, sosiaaliturvasta tai palveluista leikata. Hallituksessa he tekivät kuitenkin juuri päinvastoin..."
Kolmen sanan politiikka toimii syöttinä vaalikentillä, koska se ei vaadi kuulijaltaan syvällistä perehtymistä. Sama meemilogiikka näkyy muissakin heitoissa, joilla yritetään luoda mielikuvaa ronskista "isänmaallisuudesta" tai vastakkainasettelusta, kuten europarlamentissa ja vaalitilaisuuksissa huudettu "Send them back!" -slogan. Tällainen plagioitu MAGA-retoriikka uppoaa sokeasti heimoutuneeseen kannattajakuntaan, mutta se riisuu politiikasta kaiken asiallisen sisällön.
Toinen esimerkki käsitteiden sotkemisesta ja meemimäisestä olkiukkojen rakentamisesta näkyy verkkokeskustelussa, jossa markkinaehtoinen yksilökeskeisyys yritetään vääntää vasemmistolaiseksi ilmiöksi:
Esimerkki verkkokeskustelusta (Keltikangas-Järvisen teoksen vääristely):
Kai Selander: "Olen seurannut tarkkaan Keltikangas-Järvisen kirjoituksia ja kyllä hän on sitä mieltä, että suomalaisten perinteisten arvojen hylkääminen ja vasemmistolaisen yksilökeskeisein ajattelun leviäminen on aiheuttanut ongelmia..."
Pekka Heikura: "Kai Selander mistä lähtien yksilökeskeinen ajattelu on ollut vasemmistolaista? Kirjoitat taas täysin käsittämättömiä."
Pekka Kujansivu: "Kai Selander Miten helvetissä ihminen voi olla noin pihalla kuin sinä? 'Vasemmistolainen yksilökeskeinen' Mitvit?"
Leif Kuismanen: "Onhan sitä tähän ikään kerennyt kuulla yhtä ja kaikenlaista. Mutta 'vasemmistolainen yksilökeskeinen' on kokonaan aikasemmin jäänyt kuulematta... Olen toiminut hyvin paljon työssäni 'Kokoomuksen mannekiinina'... osuu näkemys paljon paremmin siihen suuntaan."
Kun yhteiskunnalliset peruskäsiteet – kuten yksilökeskeisyys vs. yhteisöllisyys – käännetään päälaelleen poliittisen tarkoituksenhakuisuuden vuoksi, lukutaitoinen kansalainen huomaa heti, ettei kyseessä ole aito analyysi vaan mielikuvamanipulaatio.
4. Verkkokeskustelujen sotatanner: Kommenttikenttien heimo-urheilu ja retoriset ansat
Someteatterin näyttämönä toimivat sanomalehtien ja sosiaalisen median kommenttikentät. Niissä käydään päivittäistä taistelua, jossa taloustieteen tilastot ja arjen reaaliteetit törmäävät heimouskollisuuteen ja sokeaan puolustelurintamaan.
Yksi keskeisimmistä talouspolitiikan myyteistä on ajatus siitä, että leikkaukset ovat automaattisesti "säästöjä", jotka jäävät valtion kassaan velkojen maksuun. Verkkokeskusteluissa tämä virheellinen kotitalousanalogia elää vahvana:
Esimerkki verkkokeskustelusta leikkauksista ja säästöistä:
Olli Mäklin: "Aloittaja voisi esittää korvaavat säästöt eikä valittaa."
Aapo Heinonen: "Olli Mäklin Miksi luulet että leikkaukset ovat säästöjä?"
Leif Kuismanen: "Olli Mäklin Säästöt??? Säästö ja leikkaus tässä asiayhteydessä on kuitenkin kaksi eri asiaa. Monesti ne kyllä sekoittuvat."
Timo Kiljo: "kuinka tyhmä pitää olla, että ei tajua ilman erillistä ilmoitusta sitä, että jos jostain leikataan vaikka 100miljoonaa, niin se raha on käytettävissä sitten muualle. Ja tässä tilanteessa taitaa mennä velkojen maksuun."
Leif Kuismanen: "Timo Kiljo ja se sama 100 miljoonaa on pois talouden kiertokulusta. Monet ajattelevat asiaa liian lyhyellä näkökentällä."
Laskelmissa unohdetaan, että julkiset leikkaukset leikkaavat suoraan pienyrittäjien ja kivijalkakauppojen asiakkaiden ostovoimaa. Kun 100 miljoonaa euroa viedään pienituloisilta, se on täsmälleen 100 miljoonaa euroa pois kotimaisesta kulutuksesta, mikä vähentää yritysten myyntiä, synnyttää työttömyyttä ja laskee valtion verotuloja.
Toinen kommenttikenttien vakiokuvio on yritysten verohelpotusten sokea puolustaminen tarjontapuolen eli úgykutsuvalumatalous-logiikalla (trickle-down):
Esimerkki verkkokeskustelusta yritystuista ja työllistämisestä:
Ari Jurvainen: "Et voi olla niin tyhmä että et tajua että yrityksille annetaan verohelpotuksia niinkuin muutkin kilpailijamaat antavat jotta turvataan hyvin veroja tuottavat yritykset ja työpaikat. Kerro vielä jos puutoslistaasi tarvitaan leikkauksia otetaanko ne suomalaisilta vai ulkomaalaisilta äänestäjiltäsi."
Leif Kuismanen: "Ari Jurvainen Jus ja joo. Ikävintä tässä on nähdä se, että taidat itsekin uskoa mitä sanot."
Ari Jurvainen: "Leif Kuismanen Kyllä uskon siihen että toinen köyhä ei voi työllistää toista köyhää ja jonkun pitää riskillä sijoittaa suomalaisten työpaikkoihin."
Ari Jurvaisen lausahdus "Toinen köyhä ei voi työllistää toista köyhää" kiteyttää täydellisesti oikeistolaisen katsantokannan, jossa arvo nähdään vain pääomassa. Reaalitaloudessa yksikään yrittäjä ei kuitenkaan palkkaa työntekijää pelkästään sen vuoksi, että yrityksen verotus kevenee – yrittäjä palkkaa silloin, kun tuotteilla ja palveluilla on maksavia asiakkaita ja aitoa kysyntää. Kun pienituloisten ostovoima leikataan, asiakkaat katoavat, eikä pörssiyhtiöiden osinkoihin valuva veroale luo yhtäkään uutta työpaikkaa kivijalkaan.
5. Kognitiivinen ansa, takinkäännöt ja "esitetty idiotismi"
Miksi ihmiset sitten kannattavat politiikkaa, joka sotii heidän omia arjen etujaan vastaan? Sosiaalipsykologiassa ja politiikan tutkimuksessa ilmiötä selitetään kahdella keskeisellä mekanismilla: kognitiivisella dissonanssilla ja esitetyllä idiotismilla.
Kun äänestäjä huomaa äänestäneensä puoluetta, jonka päätökset leikkaavat hänen omaa asumistukeaan, lääkekattoaan, lapsilisiään tai pikkuyrittäjyytensä edellytyksiä, syntyy voimakas henkinen ristiriita (kognitiivinen dissonanssi). Oman virheen ja narutetuksi tulemisen myöntäminen on ihmiselle äärimmäisen raskasta. Sen sijaan, että äänestäjä kyseenalaistaisi oman valintansa, hän alkaa selitellä päätöksiä parhain päin, turvautuu TINA-retoriikkaan (There Is No Alternative / "pakko mikä pakko") ja hakee lohtua siitä, että leikkaukset kuulemma "sattuvat enemmän vastustajiin".
Esimerkki verkkokeskustelusta vaalipetoksen äärellä:
Kalle Saarinen: "Sitä saa mitä tilaa 😂vittuako ootte äänestänyt nää pellet tonne 😡"
Hilppa Grek-Virtala: "En kuuna päivänä äänestänyt , enkä todellakaan äänestäs 😡 Vaan jotkut heikkomieliset on äänestäny 😤"
Leif Kuismanen: "Kalle Saarinen Muuten ok väittämä. MUTTA Kenet ne äänestäjät äänestivät? Äänestivätkö he sitä mikä sanoi monin eri suin 'Se ei meille käy' vai sitä joka vaalien jälkeen sanoinkin 'kyllä se meille käy'... Miksi se sama äänestäjäkunta nyt huutaa 'Punikit, siitäs saitte, vassari volisee jne'. En siis ymmärrä mitä ja ketä tässä on äänestetty ja saatu."
Toinen poliittisen teatterin suojakilpi on esitetty idiotismi. Tässä taktiikassa poliitikko tai hänen äänekäs kannattajansa teeskentelee täysin tietämätöntä, esittää absurdin yksinkertaistuksen tai heittää sarkastisen hymiön silloin, kun hänet ajetaan faktoilla nurkkaan. Kun asiasisältöön ei pystytä vastaamaan, vedetään päälle näytelty pöljyys tai aletaan syyttää kysyjää "valittamisesta".
Someteatterin roolijaossa tämä näkyy oppikirjamaisesti: kun provokaattorilta loppuvat argumentit, hän muuttuu sekunnissa hyökkääjästä "uhriksi", joka valittaa vihapuheesta ja pahoitetusta mielestä.
6. Nukkuvien herääminen ja tulevaisuuden valinta
Poliittisen teatterin, sivistysporvariston kadon ja somemyrskyjen keskellä saattaa helposti syntyä tunne epätoivosta ja apatiaasta. "Eihän mikään muutu", "Kaikki ne valehtelevat" tai "Sama se on kuka siellä istuu" ovat virsiä, joita kuullaan taukohuoneissa ja verkkoryhmissä päivittäin.
Poliittinen analyysi osoittaa kuitenkin täysin päinvastaista. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja vallan jakautuminen eivät ole mikään vakio, vaan ne ratkaistaan aina uurnilla. Vaaleissa piilee yksi jättimäinen voima, joka pystyy pyyhkimään kaikkien puolueiden konsulttiarviot ja meemikampanjat pöydältä sekunnissa: nukkuvien puolue.
Eduskuntavaaleissa noin 28 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä. Tämä satojen tuhansien ihmisten massa koostuu pitkälti juuri niistä pienituloisista, pätkätyöläisistä, nuorista ja arjen puristuksessa kamppailevista ihmisistä, joihin sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden leikkaukset kaikkein kipeimmin osuvat.
Kun ihminen jättää äänestämättä, hän ei suinkaan "protestoi" tai lähetä viestiä järjestelmälle. Matemaattisesti d'Hondtin vaalitavassa äänestämättä jättäminen nostaa suoraan aktiivisten ryhmien suhteellista valtaa ja alentaa leikkauspolitiikkaa tekevien puolueiden vaalivoittoon tarvittavaa äänimäärää. Nukkuva äänestäjä antaa valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa – eli hyväosaisille ja etujärjestöille, jotka äänestävät aina 100-prosenttisella varmuudella omista eduistaan.
Siksi suunnanmuutos ei synny somessa voivottelemalla, vaan heräämällä todellisuuteen:
Esimerkki verkkokeskustelusta nukkuvien heräämisestä:
Erika Hinn: "Mä en ole ennen äänestänyt, nyt aijon ihan varmasti äänestää ekaa kertaa ja yritän saada mahdollisimman monen kanssa nukkujan mukaan... Me nukkuvat voidaan tehdä hyvää nyt. Kaikki äänestämään!! 💪"
Leif Kuismanen: "Erika Hinn Juuri niin. Meitä tarvitaan nyt ihan tosissaan ja todella. Jos nyt ei tehdä mitään, tulevaisuus on kokonaan toisten käsissä."
Sivistysporvaristo saattoi menettää otteensa puoluekoneistoista, ja somemeemit saattavat toistaiseksi hallita uutisvirtaa, mutta lopullinen valta kuuluu edelleen vaaliuurnille saapuville kansalaisille. Kun poliittinen lukutaito herää ja ihmiset oppivat katsomaan kolmen sanan iskulauseiden ja vaaliteatterin taakse, he huomaavat tärkeimmän asian: hyvinvointivaltio on valinta, ei luonnonlaki. Peli ratkeaa aina vasta viimeisellä peliminuutilla uurnilla.
Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden
Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.
Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.
Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle
( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )
Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.
Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:
- Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
- Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
- Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.
Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.
Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta
Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.
Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:
1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin
Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.
2. Moniarvoisuuden kapeutuminen
Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.
3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt
Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.
Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.
Jos milloinkaan, nyt on aika herätä
Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".
Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.
Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.
- Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
- Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?
Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.
Tulevaisuus tehdään itse
Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.
Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.
Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.
Yhdessä eteenpäin.
Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?
Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.
Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?
Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?
Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako
Äänestä!
Vielä on toivoa
