Poliittinen avioliiton kriisi ja vaalinalainen ero

 3.11.2026, 166 päivää vaaleihin

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan pohdiskelevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?  ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 , 6.1.1, 6.1.2 , 6.1.3 ja tänään 3.11.2026 6.1.4 )

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

Poliittinen kilven kiilloitus Kas kilpi kiiltää näin

 *

Vaalinalainen ero

Politiikassa avioliitot eivät synny rakkaudesta, vaan vallanhimosta ja yhteisistä intresseistä. Kun tarkastellaan suomalaisen puoluekentän viimevuotista kehitystä – erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteiseloa hallituksessa – näytelmä noudattaa oppikirjamaisesti hätiköidyn romanssin, katkeran arjen ja vääjäämättömän vaalinalaisen eron kaavaa.

Kun uurnille menosta alkaa olla kulunut riittävästi aikaa ja seuraavat vaalit jo häämöttävät horisontissa, rakkaustarina vaihtuu taistelukilpien hinkkaamiseen, syyttelyyn ja teatraaliseen pöyristymiseen. Mutta miten tähän pisteeseen tultiin, ja miksi tämä näytelmä toistuu aina saman kaavan mukaan?

1. Lähtökohdat ennen vaaleja: Periaatteet, kynnykset ja elämää suuremmat lupaukset

Ennen edellisiä eduskuntavaaleja tunnelma oli kireä ja rajoja vedettiin näkyvästi. Vaaliteltoilla, toritapaamisissa ja suorissa televisiotenteissä vakuuteltiin kilpaa pienen ihmisen puolustamista ja omien periaatteiden murtumattomuutta.

Perussuomalaisten johto julisti napakasti televisiokameroille, ettei pienituloisilta, työttömiltä tai kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta leikkaaminen tulisi kysymykseen. ”Se ei meille käy” oli lause, joka painui äänestäjien mieleen takuuna siitä, että puolue toimisi puskurina kylmää leikkauspolitiikkaa vastaan. Samaan aikaan puolueen näkyvät hahmot päivittelivät julkisesti, miten kukaan voisi leikata vaikeimmassa asemassa olevilta suomalaisilta.

Kokoomus puolestaan profiloitui vastuullisena talouden pelastajana, mutta vakuutti samaan hengenvetoon, että sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutus olisivat ”erityissuojelussa”. Lisäksi Kokoomuksessa pidettiin etäisyyttä populistiseen möläyttelyyn ja korostettiin sivistysporvarillista arvoarvokkuutta. Apupuolue RKP puolestaan vannoi omille kannattajilleen, ettei se astuisi koskaan samaan hallitukseen, joka harjoittaa perussuomalaista politiikkaa.

Ennen vaaleja annetut lupaukset olivat kuin juhlallisia valoja: niillä myytiin äänestäjille kuvaa siitä, että oma puolue seisoisi aina arvojensa takana.

2. Vaalitulos ja vaali-illan ihme: Pika-kosinta ja "Hyvä hallitusohjelma"

Kun vaalitulos oli selvitetty ja kabinettien ovet sulkeutuivat Säätytalolla, tapahtui kummia. Periaatteet ja kynnyskysymykset liukenivat hiljaisuudessa ilmaan.

Mieli herkistyi ja valta kutsui. Molemmat osapuolet löysivät toisistaan uusia, kummallisen mieluisia puolia. Ennen vaaleja leikkauksia vastustanut osapuoli oli valmis hyväksymään sosiaaliturvan, työttömyysturvan ja asumistuen historiallisen rajut leikkaukset, kunhan vastineeksi saatiin tiukennuksia maahanmuuttopykäliin ja julkisia kohuja. Kokoomus taas oli valmis katsomaan läpi sormien rasismi- ja kielenkäyttökohuja, kunhan elinkeinoelämän toivelista – työntekijöiden aseman heikennykset, lakko-oikeuden rajaaminen ja suurituloisempien veronkevennykset – saatiin ajettua sellaisenaan läpi.

Pari astui julkisuuteen käsi kädessä ja puki päälleen täysin samanlaisen, humisevan tuulipuvun. Tämän poliittisen liiton hedelmänä esiteltiin yhteinen lempilapsi: ”Hyvä hallitusohjelma”.

Siitä hetkestä lähtien hallitusohjelmasta tehtiin kaiken kattava suojakilpi ja selitys. Aina kun sosiaaliturvasta leikattiin, terveyskeskusmaksuja nostettiin tai ay-liikettä murennettiin, ministerit ja kansanedustajat esiintyivät ruudussa toistaen mekaanisesti samaa mantraa: ”Mutta kun meillä on tämä hyvä hallitusohjelma.”

Monelle äänestäjälle näytelmä aiheutti kognitiivisen krapulan. Kommenttikentissä yskittiin aamukahveja henkitoriin:

”Kenet me oikein äänestimme valtaan? Äänestimmekö sitä, joka sanoi ’se ei meille käy’, vai sitä, joka vaalien jälkeen totesikin, että ’kyllähän tämä meille käy’?”

3. Arki yhteisessä kodissa: Lempilapsen todellinen hinta

Yhteisen hallituskodin arki muodostui nopeasti kylmäksi reaalipolitiikaksi. Kun hallitusohjelman ”dynaamiset vaikutukset” ja leikkaukset iskivät arkeen, kävi selväksi, ketkä laskun maksoivat.

Työttömyysturvan suojaosien poisto, asumistuen leikkaukset, lapsikorotusten poistaminen ja arvonlisäveron korotukset tyhjensivät tavallisten duunarien, eläkeläisten ja pienituloisten lompakot. Samaan aikaan sote-alueet ajautuivat syhenevään rahoituskriisiin ja terveyskeskusjonot pitenivät.

Kun kansalaiset ja oppositio kyseenalaistivat tehtyjä päätöksiä, hallituskumppanit puolustautuivat eduskuntasalissa tiiviinä rintamana. Jokaisessa luottamusäänestyksessä painettiin JAA-nappia. Iskeytyipä eteensä millainen rasismikohu, ihmisoikeusjärjestöjen varoitus tai leikkausmylly tahansa, Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja KD äänestivät kerta toisensa jälkeen luottamusta toisilleen.

Keskustelukentillä ja sosiaalisessa mediassa ilmiötä kuvattiin osuvasti:

”Turha pöyristyä jälkikäteen kumppanin toiminnasta. Joka ikinen kerta kun luottamuksesta äänestettiin, koko hallitusporukka painoi JAA-nappia ja antoi siunauksensa kaikelle tehdylle.”

Moraalinen teatteri pidettiin yllä hallituskabinettien suojassa niin kauan kuin vaaleihin oli vielä vuosia. Mutta mikään ei kestä ikuisesti – varsinkaan politiikan sovinnollisuus, kun vaaliuurnat alkavat häämöttää.

4. Tuskainen ero ja taistelukilpien kiillotus

Nyt kun vaaleihin on aikaa enää joitakin kuukausia, ”hyvästä hallitusohjelmasta” ja yhteisestä lapsesta on muodostunut kiusallinen, raskas taakka. Kuhertelu on ohi, ja edessä on tuskainen, julkinen ero.

Nyt käynnistyy suomalaisen politiikan tutuin näytelmä: mielikuvallinen kilven kiillottaminen ja vastuun pakoilu.

• Kokoomuksen pöyristymistaktiikka: Kokoomusjohdosta alkaa kuulua podcast- ja mediaryöpytystä, jossa pahoitellaan hallituskumppanin käytöstä. Esiin astutaan voivottelemaan, kuinka Perussuomalaiset ”käyttäytyvät huonommin kuin pienet lapset” tai pöyristytään ministereiden ”Send them back” -lippiksistä ja silmien vääntelystä. Tällä teatraalisella moraaliposeerauksella Kokoomus yrittää pestä omat kätense tehdyistä leikkauksista ja houkutella takaisin menettämiään sivistyneitä kaupunkilaisäänestäjiä. Vastuuta tehtyistä päätöksistä ei oteta, vaan syy vieritetään sivistymättömän kumppanin niskaan.
• Perussuomalaisten uusi räyhävaihde: Perussuomalaiset puolestaan huomaavat, että omat vaalilupaukset on syöty ja leikkaukset ovat osuneet omaan kannattajakuntaan. Koska tuloksilla tai saavutuksilla ei voi kehuskella, palataan vanhaan tuttuun pelikirjaan: nostetaan pöydälle maahanmuutto, aiheutetaan uusia kulttuurisotia ja syytetään kaikesta ”vihervasemmistoa”, mediaa tai EU:ta. Omaa kilpeä hinkataan väittämällä, että muut estivät paremman politiikan teon.

Kumpikin osapuoli yrittää nyt vakuutella kansalle, ettei ole koskaan ollutkaan samaa mieltä kumppaninsa kanssa. Kuraa roiskuu ja pahaa mieltä pahoitellaan, mutta vain siksi, että omat kasvot saataisiin pestyä puhtaiksi ennen kuin kansa astuu äänestyskoppiin.

Kuten somen terävissä kommenteissa todetaan:

”Koko kauden he ovat hyväksyneet kaiken ja äänestäneet kaiken läpi. Nyt kun vaalit lähestyvät, leikitään yllättynyttä ja aletaan silitellä omia taistelukilpiä puhtaiksi. Se haisee kauas hyvesignaloinnilta ja vaalipaniikilta.”

5. Äänestäjän muisti ja "vanha suola"

Nyt käynnissä oleva pesäeroteatteri on rakennettu sen varaan, että äänestäjän muisti olisi lyhyt. Oletus on, että kun kauden lopussa heitetään pari napakkaa kuittia kumppanille ja syytetään muita, tehty leikkauspolitiikka ja murenettu hyvinvointivaltio unohduksissa pyyhkiytyvät pois.

Mutta hätiköidyn avioliiton ja myrskyisän eron jälkeen on syytä kysyä: kannattaako tällaiseen teatteriin enää langeta?

Kun vaaleissa seuraavan kerran valitaan suuntaa, jokaisen kansalaisen kannattaa muistaa, että teot ratkaisevat, eivät vaalinalaiset irtiotot. Sama porukka, joka nyt moittii toisiaan podcasteissa ja lehtien palstoilla, istui vuositolkulla samassa pöydässä ja hyväksyi jokaisen päätöksen.

Lämmitetty liitto ei ole koskaan alkuperäistä parempi. Jos kansa nielee taas kerran samat vaalisloganit ja hinkatut taistelukilvet kakistelematta, se saa vaalien jälkeen lautaselleen täsmälleen saman laihan sopan. Tulevissa vaaleissa peli ratkeaa siihen, osataanko kulissien taakse katsoa ja vaatia aitoa, rehellistä vastuunkantoa.

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

• Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
• Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa