Kuuluuko kirjaani? – Pohdintaa yhteiskunnallisen murroksen oireista ja kirjan rajauksesta

4.11.2026 , 165 päivää vaaleihin.

Kts kirjoitus/kirja Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Johdanto: Oireet vastaan juurisyy

Hyvinvointivaltion murrosta ja leikkauspolitiikkaa käsittelevässä teoksessa rajaaminen on aina yksi vaikeimmista ratkaisuista. Yhteiskunnallinen keskustelu pulppuaa päivittäin uusia otsikoita, kohuja ja inhimillisiä tragedioita. Tässä laajahkossa tarkastelussa pohdin neljää keskeistä ajankohtaista teemaa, jotka ovat nousseet vahvasti esiin niin tilastoissa, julkisessa keskustelussa kuin sosiaalisen median kommenttikentissä:

1. Työperäinen hyväksikäyttö ja valtio-omisteisten hankkeiden varjosopimukset
2. Sote-leikkausten sukupuolivaikutukset ja korkeakoulutettujen naisten työttömyys
3. Järjestöleikkausten (STEA) isku erityisryhmiin ja kasvatettu hoivavelka
4. Alueellinen ja demografinen eriytyminen sekä nuorten maantieteellinen pako

Olen tähän asti epäröinyt ottaa näitä aiheita suoraan osaksi kirjakäsikirjoitusta. Syy epäröintiin on periaatteellinen: näen nämä ilmiöt ennen kaikkea seurausilmiöinä – arvovalintojen, ideologisen talouspolitiikan ja julkisen sektorin karsimisen heijastumina. Ne ovat ikään kuin "politiikan hedelmiä" tai oireita, kun taas kirjan pääpaino on ollut järjestelmän rakenteissa, ihmiskuvassa, kielellisessä manipuloinnissa ja poliittisessa lukutaidossa.

Vaikka olen itse aktiivisesti mukana verkkokeskusteluissa kommentoimassa näitä ilmiöitä, niiden muotoilu ehjäksi, kirjamuotoiseksi luvuksi tuntuu haastavalta. Saattaisivatko ne pirstaloida kirjan punaisen langan päivänpolitiikan uutiskoosteeksi? Vai ovatko ne päinvastoin juuri niitä konkreettisia esimerkkejä, joita lukija tarvitsee ymmärtääkseen, mitä abstractit leikkausluvut tarkoittavat elävässä elämässä?

Neljän teeman analyysi ja kommenteista nouseva paine

1. Työperäinen hyväksikäyttö ja valtio-omisteiset varjosopimukset

Uutiset Kotkan akkumateriaalitehtaan (Easpring Finland / Finnish Minerals Group) työmaalta paljastivat kiinalaisille työntekijöille syötetyt Suomen laista poikkeavat varjosopimukset, palkkojen takaisinperinnät ja kotiinlähdön uhkailut. Kyseessä ei ole yksittäistapaus, vaan laajempi ilmiö, jossa kansainvälisiä suurbinnes-investointeja houkutellaan Suomeen polkemalla työehtoja ja sulkemalla silmät alihankintaketjujen mielivallalta.

Miksi aiheen ottamista kirjaan puolletaan? Verkkokeskusteluissa aihe herättää valtavaa tyrmistystä erityisesti siksi, että valtio-omisteiset yhtiöt ovat mukana hankkeissa. Kommenteissa korostetaan, että kyseessä on uusi muoto "laillistetusta orjatyöstä", joka murentaa suomalaisen työmarkkinamallin ja reilun kilpailun.

Esimerkki keskustelukentästä: "Valtio-omistajan pitäisi olla hyvin tietoinen työmarkkinarikollisuuden riskistä ja toimia vahvasti. Suomessa on sovellettava suomalaisia työehtoja ja lakeja. Mitään muuta ei pitäisi sallida! Jos valtio itse hyväksyy alihankkijoiden varjosopimukset ja ihmiskaupan piirteet suurtilauksissa, millaisen viestin se antaa tavalliselle työnantajalle?"

Aihe puoltaisi paikkaansa kirjassa osoituksena siitä, miten "sääntelyn puremisen" ja halpatyövoiman ihannoinnin seuraukset ulottuvat valtio-omisteisiin hankkeisiin asti.

2. Sote-leikkausten sukupuolivaikutus ja naisvaltaisten alojen työttömyys

Sote-alueiden rahoituskriisi, hyvinvointialueiden yt-neuvottelut sekä koulutus- ja järjestöleikkaukset ovat osuneet kaikkein rajuimmin naisvaltaisiin aloihin. KEHA-keskuksen ja Tilastokeskuksen tiedot näyttävät karun todellisuuden: korkeakoulutettujen naisten – kuten sosiaalityöntekijöiden, hoitajien, opettajien ja järjestöasiantuntijoiden – työttömyys on lähtenyt jyrkkään nousuun.

Miksi aiheen ottamista kirjaan puolletaan? Julkisessa retoriikassa julkista sektoria vähätellään usein "tuottamattomana kuluna" tai "paperinpyörityksenä". Kommenttikentissä naiset ja sosiaalialan ammattilaiset kuitenkin muistuttavat, että kyseessä on yhteiskunnan kova ydininfrastruktuuri.

Esimerkki keskustelukentästä: "Taulukot näyttävät, miten työttömyys kurittaa korkeakoulutettuja naisia. Kun julkiselta sektorilta ja sote-alalta leikataan satoja miljoonia, se ei ole mitään neutraalia taloussopeutusta, vaan suora isku naisten työllisyydelle ja perheiden toimeentulolle. Puhutaan mielikuvituksellisista pelialan työpaikoista, kun samaan aikaan sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät heitetään kortistoon."

Tämä näkökulma paljastaisi kirjassa sen, miten "talouden leikkauslistat" ovat todellisuudessa vahvasti sukupuolittuneita ja murentavat suomalaisen tasa-arvon peruspilareita.

3. Järjestöleikkausten (STEA) isku erityisryhmiin ja kasvatettu hoivavelka

Orpon-Purran hallituksen päätös leikata sosiaali- ja terveysala järjestöjen (STEA) avustuksista lähes puolet – noin 190 miljoonaa euroa – on ajanut kriisiin Autismiliiton, Kehitysvammaliiton, Mieli ry:n, Ensi- ja turvakotien liiton, A-klinikkasäätiön ja lukuisat omaishoitajayhdistykset. Työvoimaa irtisanotaan, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja (kuten Katuklinikoita) suljetaan ja kriisipuhelimien päivystystä ajetaan alas.

Miksi aiheen ottamista kirjaan puolletaan? Poliittisessa puheessa järjestöt leimattiin "turhaksi rälssiksi" tai "pullasorsasektoriksi". Kansalaisten kommenteissa tämä retoriikka murskataan osoittamalla, että järjestöt tekevät sitä ennaltaehkäisevää työtä, johon julkisella sektorilla ei ole enää resursseja.

Esimerkki keskustelukentästä: "Kun A-klinikkasäätiöltä leikataan ja Oulun kohtaava työ lakkautetaan, yli tuhat päihdesairaan kohtamista vuodessa jää tekemättä. Ei tämä tuo veronmaksajalle senttiäkään säästöä! Nämä ihmiset päätyvät päivystyksiin, poliisin suojiin ja erikoissairaanhoitoon – ja lasku palaa moninkertaisena. Se ei ole säästämistä, se on inhimillistä ja taloudellista hölmöläisen hommaa."

Teema toisi kirjaan konkreettisen todisteen niin sanotusta SISH-ilmiöstä (Valtion aiheuttamasta sosiaalisesta haitasta), jossa ennaltaehkäisyn alasajo luo valtavaa hoivavelkaa ja inhimillistä kärsimystä.

4. Alueellinen eriytyminen ja nuorten maantieteellinen pako

Sote-palveluiden keskittäminen, koulujen sulkeminen ja kuljetusverkon rapautuminen ovat syventäneet Suomen sisäistä alueellista kriisiytymistä. Nuoret ja erityisesti nuoret naiset muuttavat opintojen ja työn perässä kasvukeskuksiin, mikä jättää taantuvat kunnat kärsimään ikärakenteen vääristymästä, tyhjäkäynnistä ja heikosta syntyvyydestä.

Miksi aiheen ottamista kirjaan puolletaan? Verkkokeskusteluissa maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelu näkyy voimakkaana. Ihmiset tuovat esiin sen, että keskittämispolitiikka on ajettu päätepisteeseensä, jossa elämisen edellytykset viedään kehäkolmosen ulkopuolelta.

Esimerkki keskustelukentästä: "Keskittämisen ja tehostamisen tie on loppuun juostu. Kun kyläkoulu, terveysasema ja kauppa suljetaan, nuorilla ei ole mitään syytä jäädä. Se ei ole mikään luonnollinen 'kaupungistumisen vääjäämättömyys', vaan tietoisesti johdettu politiikka, jolla koko maaseutu autioitetaan ja ihmiset pakotetaan kalliisiin kasvukeskusasuntoihin."

Aihe laajentaisi kirjan näkökulmaa osoittamalla, että hyvinvointivaltion purkaminen ei ole vain luokkakysymys, vaan myös maantieteellisen tasa-arvon ja alueellisen elinvoiman kysymys.

Pohdinta: Kuuluuko tämä kaikki kirjaani?

Kun peilaan näitä neljää teemaa kirjani kokonaisuuteen, päädyn seuraavaan synteesiin:

Pros (Miksi ne pitäisi ottaa mukaan):

• Elinvoimaiset esimerkit: Ne antavat konkreettiset kasvot ja kovan arjen todellisuuden teoreettiselle leikkaus- ja talouskritiikille.
• Lukijan koskettaminen: Lukija tunnistaa näistä esimerkeistä oman tai läheisensä arjen – olipa kyseessä vanhempi, jonka lapsi tarvitsee Autismiliiton tukea, työttömäksi jäänyt sosiaalialan ammattilainen tai autioituvan pikkukunnan asukas.
• Retoriikan murtaminen: Kommenttikentistä poimitut esimerkit osoittavat, miten hallituksen "kannustin-" ja "rälssijargon" murenee reaalimaailman tosiasioiden edessä.

Cons (Miksi olen epäröinyt):

• Oireisiin juuttuminen: Kirjani tarkoitus on auttaa lukijaa näkemään jäänvuoren huippua syvemmälle – ymmärtämään poliittista teatteria, TINA-myyttiä, ostovoiman merkitystä ja luottamusyhteiskunnan rakentamista. Jos kirja täyttyy yksittäisistä leikkausuutisista, vaarana on, että se vanhenee nopeasti tai muuttuu valitusvirreksi.
• Rakenneongelma: Aiheet ovat laajalle haarautuvia. Niiden sovittaminen Persvako-Pekan, Sannin ja Lassin keskustelujen raameihin vaatii huolellista otetta, ettei tarinan kaari katkea.

Lopputulema ja päätös

Aiheet kuuluvat kirjaani, mutta eivät erillisinä uutisraportteina, vaan systeemisen politiikan konkreettina ilmentyminä.

Paras tapa käsitellä näitä neljää teemaa kirjassa on sijoittaa ne osaksi kirjan syvempää analyysiä:

• Kotkan akkutehtaan tapausta käytetään esimerkkinä siitä, mihin päädyttäessä työntekijöiden neuvotteluasema murennetaan ja sääntely puretaan (Luku: Sopimisen vapauden harha).
• Korkeakoulutettujen naisten työttömyyttä käsitellään osoituksena julkisen sektorin aliarvostuksesta ja tasa-arvon peruutuksesta (Luku: Talouspolitiikan sukupuolittunut lasku).
• STEA-leikkauksia käytetään pääesimerkkinä Valtion aiheuttamasta sosiaalisesta haitasta (SISH) ja ennaltaehkäisyn alasajosta.
• Alueellista pakoa käsitellään osana keskittämisideologiaa ja yhteisöllisyyden murenemista (Luku: Kuka pitää maaseudun ja pikkukaupungit elossa?).

Tällä tavalla nämä neljä vaikeaa, kipeää ja tähän asti kynnyksen takana ollutta aihetta saavat arvoisensa paikan: ne eivät ole vain erillisiä uutisotsikoita, vaan pitäviä todisteita siitä, miksi Suomen suunta on muutettava kontrollista takaisin luottamukseen.

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

• Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
• Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa