Kilpien kiilloitus, kasvojen sekä käsien pesu.
*
Kirjoitelmani
Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.
Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?
Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako
Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//
Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus
Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )
*
Kilpien kiilloitus, kasvojen sekä käsien pesu.
11.11.2025
( Vanha kirjoitus alkaa nyt olemaan enenmmän ja enemmän kohdallaan. Vielä on aikaa vaaleihin nyt 2.11.2026 , 167 päivää. Lisää kunnon potaskaa tulee vielä riittämään )
Nyt on ryvetty ja pintakuori on haisevassa mudassa. Kuraa on roiskunut ja mädäntynyttä suovettä korvat ja sieraimet täynnä. Ennen vaaleja niin kiiltävät, kopeat sekä hienot taistelukilvet on suoranaisessa jätösliemessä ja kiiltävyys tipotiessään.
Mutta ei hätää. Äänestäjät ei muista, eivätkä halua muistaa pahalla sitä ketä ovat ennenkin äänestäneet. Esimerkkinä voisi olla vaikka persuäänestäjä joka ei muista ennen vaaleja ollleen "se ei meille käy" tai "En voi ymmärtää miten joku haluaa leikata vähempiosasisilta, tai heikentää toimeentuloa" ja vielä kokoomuspuolueen "Tehdään tämä nyt kertakaikkiaan selväksi että SOTE sta ei leikata", Tai "koulutus on erityissuojelussa". Kolmas puolue ei millään halua tulla hallitukseen jolla on perussuomalainen ajattelumalli jne jne Näistä lauseistahan ei yksikään pitänyt paikkansa. Eikä kukaan halunnut niitä muistavan edes sanotuksi. "Hyvä hallitusohjelma" peitti allensa kaiken ja niiiiiin ne unohtui vanhat lauseet. Toteutus oli juuri päinvastaista.
Nyt onkin aika alkaa osoittamaan äänestäjäkunnalleen "etten se minä ollut, se oli pirkka" mainoslausetta siteeraten. ( pirkka = Sanna Marin, ei bilesannana Vornasen kanssa tunnettu Sanna Antikainen )
Oletko siis huomannut, miten puolueet viimeistelevät imagonsa ennen vaaleja? Perussuomalaiset valittavat koulun ja toimeentulon tilaa — samaan aikaan kun hallitus on leikannut näiltä alueilta. Kokoomus nostaa esiin terveydenhuollon puutteet, vaikka julkista sektoria on ohjattu yhä enemmän yksityisille toimijoille. Kokoomus esittää kotitalusvähennyksen korotusta aiemmin tekemänsä leikkauksen peittelemiseksi. Useimmat puolueet hakevat nyt helppoja, tunteisiin vetoavia teemoja; hallitus puolustautuu teillä, joiden seuraukset näkyvät jo arjessa. Näetkö saman kuvion?
Miksi juuri nyt
Politiikan rytmi selittää ajoituksen: kauden alku painottui hallitusohjelman toimeenpanoon ja leikkausten läpivientiä tuki kiire ja koalitioyhtenäisyys. Puoliväli tarjoaa tilaisuuden recalibrointiin — puolueet esittävät nyt kampanjoivia korjausehdotuksia ja tunteisiin vetoavia teemoja, joilla voi nopeasti kasvattaa kannatusta. Samalla viestintä harvoin nostaa laajaa kontekstuaalista vastuuta, joten lupausten ja huolien esittäminen voi näyttäytyä aitoina ratkaisujen etsintänä, vaikka osa ongelmista johtuu samoista aiemmista päätöksistä.
Miten taktiikka toimii käytännössä
- Valitaan herkkuaihe (esim. peruskoulu, syöpähoidot) ja esitetään yksinkertainen huoli tai lupaus, joka resonoi äänestäjien arjen kokemusten kanssa. "Halpaa bensaa" jne
- Viestintä esitetään tunteisiin vetoavasti ja usein ilman laajempaa kontekstia tai vastuunkantoa menneistä päätöksistä. Unohdetaan tarkoituksella ( systeemi teuraaks )
- Viestin tarkoitus on palauttaa tai kasvattaa luottamusta nopeasti: se toimii "täkynä", johon aiemmin pettyneet äänestäjät voivat tarttua. Luotatko itseesi vai uskotko taas saman ( Tuunko oppiin )
Mahdolliset vaikutukset äänestyskäyttäytymiseen
- Lyhyellä aikavälillä vaikutus voi olla merkittävä: osa äänestäjistä reagoi tunteeseen ja muuttaa mielipidettään.
- Pitkällä aikavälillä vaikutus jää usein heikommaksi, jos viestintä ei tue näkyvää politiikanteon muutosta tai konkreettisia tekoja. Muistako mikä puolue ajaa juuri sinun asiaasi? ( Kenen etujärjestö )
- Riskinä on äänestäjien kyynistyminen, jos lupaukset paljastuvat pinnallisiksi. Ideologia voi maksaa totuuden hinnan ( Valehtelemaan )

Ennuste lyhyesti
Kilven kiillottus voi tuottaa mitattavan lyhyen aikavälin kannatuspiikin, mutta pitkäaikainen vaikutus on epävarma ja riippuu konkreettisista teoista sekä äänestäjien muistin ja luottamuksen tilasta.
Todennäköisyyden karkea arvio
- Lyhyen aikavälin kannatusnousu: todennäköinen (korkea todennäköisyys)
- Keskipitkän aikavälin vaikutus (vuosi–vaalit): epävarma (kohtalainen todennäköisyys)
- Pitkäaikainen muutos kannatuksessa (useita vuosia): epätodennäköinen ilman todellisia positiivisia politiikkamuutoksia (matala todennäköisyys)
Mitä vaikuttaa onnistumiseen
- Konkreettiset teot: lupaukset vs. todelliset resurssit ja politiikkamuutokset ratkaisevat pitkällä aikavälillä.
- Ajoitus: lähellä vaaleja esitetyt täkyt toimivat tehokkaammin kuin kauempana vaaleista esitetyt.
- Julkinen muisti ja media: uutisvirta, muistiin vaikuttavat skandaalit ja median korostus määräävät, kuinka helposti äänestäjät unohtavat aiemmat linjaukset.
- Vastapuolen reagointi: vastapuolueet voivat paljastaa ristiriidat tai neutralisoida viestin, mikä heikentää vaikutusta.
- Taloudellinen ja sosiaalinen konteksti: jos arjen ongelmat pahenevat, lupaukset voivat resonoiida voimakkaammin — mutta myös paljastua riittämättömiksi.
Milloin kiillotus yleensä epäonnistuu
- Kun viestit ovat ristiriidassa selkeän aiemman toiminnan kanssa. Paitsi niillä äänestäjillä joilla pelkkä "hurmos" riittää perusteeksi. ( Konformissi )
- Kun media ja oppositio onnistuvat yhdistämään lupaukset hallituksen päätöksiin ja leikkauksiin.
- Kun äänestäjät kokevat, että parannukset ovat pinnallisia tai liian tiukkaan tai vastaavasti väljään budjettiin perustuvia ilman konkretiaa.
Kilpi kiiltää – Puolueiden vaalinalainen pesäeroteatteri ja imagonpuhdistus
2.11.2026, 167 päivää vaaleihin
Vaalien lähestyessä suomalaisessa politiikassa käynnistyy tuttu, mutta aina yhtä laskelmoitu näytelmä: niin sanottu kilven kiillottaminen. Kun vaalikauden aikana sovittu ja toteutettu leikkauspolitiikka, sote-järjestöjen rahoituksen murentaminen, työttömyysturvan suojaosien poisto ja arjen ostovoiman romahdus alkavat näkyä kansalaisten arjessa sekä puolueiden kannatusmittauksissa, hallituksen yhtenäinen rintama rakoilee. Yhteisesti neuvoteltu ja "hyväksi" hehkutettu hallitusohjelma muuttuu yhtäkkiä kiusalliseksi painolastiksi, josta jokainen puolue pyrkii tekemään jonkinlaisen mielikuvallisen pesäeron.
Poliittisessa kielenkäytössä kilven kiillottaminen tarkoittaa puolueiden ja poliitikkojen pyrkimystä siistiä ryvettynyttä imagoaan, palauttaa äänestäjien luottamusta ja pestä kätensä aiemmin tehdyistä epäsuosituista päätöksistä. Kyseessä on koordinoitu strateginen vetäytyminen, jossa vaaleihin valmistaudutaan kolmella päämenetelmällä:
- Taktisella etääntymisellä hallituksen kipeimmistä ratkaisuista.
- Huomion siirtämisellä ("Dead Cat" -taktiikalla ja "kato orava" -politiikalla) toissijaisiin, tunteita herättäviin teemoihin tai kulttuurisotiin.
- Syyllisen osoittamisella joko hallituskumppaniin, oppositioon tai järjestelmän ulkopuolisiin tekijöihin.
Alla käydään yksityiskohtaisesti läpi, miten eri puolueet toteuttavat tätä kilven kiillottamista tällä hetkellä ja millaisilla menetelmillä sekä konkreettisilla esimerkeillä ne pyrkivät kääntämään kansalaisten katseet pois tehdyistä päätöksistä. Vaaleihin on vielä aikaa, joten paljon uusia kiilloituskonsteja tullaan vielä näkemään.
1. Kokoomus: Maltillisuusnaamio, "pintakuohu"-strategia ja vastuun ulkoistaminen
Kokoomuksen kilvenkiillotus perustuu perinteiseen nykyisin hieman kyseenalaiseen imagoon vakaasta, vastuullisesta "valtionhoitajapuolueesta", joka tekee vain "välttämättömiä ikäviä ratkaisuja" julkisen talouden tasapainottamiseksi. Todellisuudessa puolueen vaalistrategia rakentuu kahden kerroksen varaan: kovan elinkeinoelämän agendan ajamiseen ja sen peittämiseen hallituskumppanin luomalla kohulla.
Menetelmät ja taktiikat
- "Pintakuohu"-strategia: Kokoomus hyödyntää hallituskumppaninsa Perussuomalaisten synnyttämiä jatkuvia arvokohuja, rasismikiistoja ja provokaatioita. Kun julkinen huomio ja median otsikot täyttyvät symbolisista kiistoista, Kokoomus saa taustalla vähin äänin viedä läpi työelämän heikennyksiä, sosiaaliturvaleikkauksia ja suurpääomaa suosivia veroratkaisuja.
- Teatraalinen pöyristyminen ja moraalinen pesäero: Vaalien alla Kokoomus-vaikuttajat alkavat julkisesti moittia Perussuomalaisten kielenkäyttöä ja käytöstä. Tällä pöyristymisellä luodaan kuva, että Kokoomus on hallituksen "sivistynyt ja aikuinen osapuoli", joka joutuu kärsimään kumppaninsa pölvästelyistä, vaikka on itse hiljaa käsiä hykerrellen siunannut samat päätökset. Kokoomus pyrkii tekemään samaa kuin se teki keskustan kanssa edellisellä kerralla. Kokoomus haluaa jäädä pinnalle porskuttamaan samalla kun kumppani pudotetaan suohon. Nyt sattui kohdalle perussuomalaiset joiden upottaminen ei olekaan samanlainen juttu kuin aiemmat hukuttamiset ovat olleet.
- "Dead Cat" -harhautukset ja pikkuseikat: Kun leikkausten vaikutukset puhuttavat, huomio ohjataan toissijaisiin aiheisiin tai tekemiin hyvältä kuulostaviin täkyihin, kuten kotitalousvähennyksen korotuksiin tai veronalennuslupauksiin, joilla peitellään aiemmin tehtyjä leikkauksia.
Konkreettisia esimerkkejä
- Sote-järjestöjen leikkausten verhoilu: Kun hallitus leikkasi sote-järjestöiltä kymmeniä miljoonia euroja, Kokoomus myi julkisuuteen mielikuvaa "järjestörälssin" karsimisesta. Kun kritiikki kasvoi liian kovaksi, puolueen kansanedustajat tarttuivat opposition sanavalintoihin syyttäen heitä "vihapuheesta", jotta itse säästöjen inhimillisistä seurauksista ei tarvinnut keskustella. Tämä upposi osaan kansasta täysin hyvin.
- EK:n avausten tyrmääminen vaalien kynnyksellä: Pääministeri tyrmäsi julkisuudessa Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) ehdotukset sunnuntailisien leikkaamisesta "hävittöminä", vaikka hallitus oli itse ollut selvittämässä saman suuntaisia työelämäkiristyksiä budjettiriihessä. Tämäkin silmänkääntötemppu on joillekin mennyt ihan täydestä.
- Lippiskohuihin pöyristyminen: Kokoomusvaikuttajat kuten Henrik Vuornos ja Karoliina Partanen paheksuivat näkyvästi Perussuomalaisten ministereiden rasismiin viittaavia lausuntoja ja edustuslippiksiä, esittäen hallituskumppanin käyttäytyvän "huonommin kuin pienet lapset". Tällä moraaliposeerauksella pyrittiin kalastelemaan takaisin menetettyjä liberaaleja kaupunkilaisäänestäjiä. Saattaa titenkin tuntua hiukan jopa kornilta että lippiskohuun tai silmien vääntelyyn puututaan vasta kuukausien päästä tapahtuneesta. Mutta lienee parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja vanhojen merkkien mukaan kansa uskoo helposti ne tuoreimmat pluffitemput.
2. Perussuomalaiset: Taktinen irtiotto, polarisaatio ja "kato orava" -politiikka
Perussuomalaisten kilven kiillotus on luonteeltaan hyökkäävämpää ja nojaa syvään vastakkainasetteluun. Koska puolue joutui hallituksessa syömään tosi tärkeät väkeä vaaliuurnille houkutelleet keskeiset vaalilupauksensa ("Se ei meille käy", "Köyhiltä ei leikata"), se ei voi puolustautua saavutettujen taloustulosten valossa, vaan sen on pakko siirtää taistelu identiteettipolitiikan kentälle.
Menetelmät ja taktiikat
- "Kato orava!" -ilmiö ja huomion harhautus: Aina kun tilastot näyttävät työttömyyden kasvua, ostovoiman murenemista tai velkaantumisen kiihtymistä, puolue nostaa tietoisesti pinnalle uuden maahanmuutto-, rasismi- tai kulttuurisota-aiheisen kohun.
- Uhriutuminen ja syyllisten osoittaminen: Hallituksen epäonnistumiset ja leikkaukset selitetään joko edellisen hallituksen perinnöllä, EU-sääntelyllä, kansainvälisellä suhdanteella tai "vihervassarien ja median ajojahdilla". Puolue esiintyy pakkoraon uhrina, jolla ei muka ole ollut todellista valtaa estää leikkauksia.
- Leikkausten kohteiden toiseuttaminen: Estääkseen omaa äänestäjäkuntaansa samaistumasta leikkausten uhreihin, puolue rakentaa retorista jakoa "ahkeriin työntekijöihin" ja "tuilla makaaviin luusereihin". Kun leikkaukset saadaan näyttämään osuvan vain "muihin", oma kannattajakunta hyväksyy ne helpommin.
Konkreettisia esimerkkejä
- Vaalilupausten saivartelu: Ennen vaaleja annettu kirkas sitoumus "Se ei meille käy" leikkauksista pienituloisille selitettiin vaalien jälkeen yksittäisestä haastattelusta irrotetuksi lausahdukseksi tai kompromissien pakoksi, samalla kun äänestettiin mukisematta läpi asumistuen leikkaukset ja suojaosan poisto. osa kansasta nieli mukisematta tämän selityksen. osa ei vaan välittänyt ja konformismin turvin alkoivat hokea samaa laulua mutta erilaisin sanoin kuin ennen vaaleja.
- Puhoksen ostoskeskuksen bussiretki ja lippisepisodit: Kun julkinen keskustelu kuumeni työttömyysluvuista ja elintason laskusta, puolueen edustajat järjestivät julkisuustempauksia Puhoksen ostoskeskuksessa tai pukeutuivat kohauttaviin englanninkielisiin "Send them back" -lippiksiin. Tempausten tavoitteena oli viedä mediahuomio täysin pois arjen leikkauksista ja palauttaa puolue "perääntymättömän vastarinnan" symboliksi.
- Irtiotot hallitusohjelmasta vaalien alla: Puolueen edustajat alkoivat esittää eriäviä mielipiteitä esimerkiksi perintöverosta tai sote-säästöistä, esiintyen jälleen "pienen ihmisen puolustajana" – vaikka olivat itse olleet valmistelemassa kyseisiä päätöksiä. Tämä puree samalla tavalla lyhytnäköisiin seuraajiin kuin Kokoomuksenkin silmänkääntötemput.
3. RKP: Moraalinen sanoutuminen irti ja lehmänkaupparetoriikka
Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) toteuttaa kilvenkiillottamista tasapainoilemalla arvojen ja valtapolitiikan välissä. Puolueen strategiana on ollut hyväksyä kovat oikeistolaiset leikkaukset ja sosiaaliturvan karsiminen, kunhan sen omat kynnyskysymykset – kuten ruotsin kielen asema, Ahvenanmaan erioikeudet ja tiettyjen alueiden elinkeinoelämä – pysyvät koskemattomina. Ja todentotta. Ei ketään ole kiinnostanut, puhuuko joku ruotsia vai ei. Olkoon RKP rauhassa kunhan pitää suunsa kiinni ja tukee hallituksen "hyvää hallitusohjelmaa"
Menetelmät ja taktiikat
- Sivistynyt sanoutuminen irti: RKP pyrki hallituskauden aikana viestimään kannattajilleen olevansa hallituksessa vain "vastavoimana" ja "järkevänä jarruna". Puolue jyrisee julkisuudessa hallituskumppaniensa karkealle kielelle, mutta äänestää silti eduskunnassa aina hallituksen esitysten puolesta.
- Protestiäänestykset ja tyhjää äänestäminen: Puolue käyttää taktista tyhjää äänestämistä moraalisen puhtauden esittämiseen tilanteissa, joissa hallituksen enemmistö ei ole vaarassa.
Konkreettisia esimerkkejä
- Rydmanin luottamusäänestys: Ministeri Wille Rydmanin luottamusäänestyksessä RKP:n edustajat äänestivät tyhjää esittääkseen protestia rasismi- ja kielenkäyttökohuihin, mutta varmistivat samalla matemaattisesti hallituksen pystyssä pysymisen. Päällepäin näytti sille että on ne sentään jotenkin tavallisen kansan puolella. Mutta pluffi mikä pluffi. Toiset eivät tajunneet ja toiset arvasivat edeltä näin käyvän.
- A-studion nieleskely ja vaalipaniikki: A-studion tentissä opetusministeri ja RKP-johto joutuivat selittelemään hallituksen yhdenvertaisuustiedonannon toteutumista. Vaalien lähestyessä puolue kiillottaa kilpeään korostamalla olevansa "Ainoa liberaali sivistyspuolue oikeistossa", vaikka se on ollut mukana toteuttamassa Suomen historian rajuimpia leikkauksia koulutuksesta, sote-järjestöiltä ja sosiaaliturvasta.
4. KD: Arvokaapu ja opportunistinen hiljaisuus
Kristillisdemokraatit (KD) noudattavat kilvenkiillotuksessaan matalan profiilin taktiikkaa. Puolue luottaa siihen, että sen uskollinen kannattajakunta antaa anteeksi sosiaalipoliittiset leikkaukset, kunhan puolue saa edistettyä tiettyjä arvokonservatiivisia tavoitteitaan ja säilyttää ministerinsalkkunsa.
Menetelmät ja taktiikat
- Arvokysymyksiin linnoittautuminen: Puolue väistää talouselämän ja leikkauspolitiikan kritiikin siirtämällä keskustelun perhe-, moraalilainsäädäntö- ja uskontoteemoihin.
- Näkymättömyys leikkauskeskusteluissa: KD on ollut hallituksessa kaikkein hiljaisin osapuoli sosiaaliturvaleikkausten kohdalla, vaikka sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja heikoimmista huolehtiminen ovat perinteisesti olleet osana kristillistä arvopohjaa.
Konkreettisia esimerkkejä
- Sote- ja alkoholilainsäädännön vaihtokauppa: Puolue hyväksyi leikkaukset vähävaraisilta ja sairauden hoitokorvauksista, mutta nosti suurimman profiilinsa alkoholilain pykälistä käydyissä kiistoissa.
- Vaaleihin valmistautuminen perhearvoilla: Vaalien lähestyessä KD pyrki heti kiillottamaan kilpeään esittämällä huolta lapsiperheiden pärjäämisestä ja kristillisestä perinnöstä, unettamalla sen tosiasian, että hallituksessa se oli poistamassa työttömyysturvan lapsikorotuksia ja leikkaamassa asumistukea.
5. Oppositiopuolueiden kilvenkiillotus: Purkamislupaukset ja raamien ansa
Mielenkiintoista kyllä, myös oppositio osallistuu omalla tavallaan kilven kiillottamiseen. Oppositiopuolueet hyväksyvät tiettyjä talouspolitiikan reunaehtoja, mutta lupaavat vaalikentillä pahaa mieltä kokeville kansalaisille perua hallituksen "julmimmat päätökset".
SDP: Pelastajan rooli vs. velkajarru
- Menetelmä: SDP myy itseään vaaleissa "hyvinvointivaltion korjaajana", joka saapuu vaalien jälkeen siivoamaan hallituksen jäljet ja palauttamaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden.
- Kilvenkiillotuksen ansa: Puolue on samaan aikaan sitoutunut parlamentaariseen velkajarruun ja talouskurirakenteisiin. Vaaleissa SDP joutuu tasapainoilemaan: se haluaa näyttää heikomman puolustajalta lupaamalla palauttaa suojaosia ja sote-palveluita, mutta kieltäytyy avaamasta tarkkoja leikkauslistojaan välttääkseen syytökset "rahan haaskauksesta".
Vasemmistoliitto: Puhtoisen vastavoiman rooli
- Menetelmä: Vasemmistoliiton taktiikkana on täydellinen erottautuminen kaikista muista puolueista. Se hyökkää paitsi hallitusta, myös SDP:tä ja Vihreitä vastaan syyttäen niitä oikeistolaisen talouskurin hyväksymisestä.
- Konkreettinen teko: Jättäytyminen parlamentaarisen velkajarrusopimuksen ulkopuolelle. Tällä ratkaisulla puolue kiillottaa kilpensä "ainoana aitoina leikkausten vastustajana", joka lupaa kumoavansa työttömyysturvan leikkaukset, suojaosien poiston ja sote-asiakasmaksujen korotukset ilman sidottuja käsiä.
Keskusta ja Vihreät: Unohduksen ja uudelleenryhmittymisen taktiikka
- Keskusta: Pyrkii pesemään kätensä niin nykyisen hallituksen leikkauksista kuin aiemmasta Sipilän hallituksen perinnöstä. Se esiintyy "vastuullisena kasvuun vetoajana", joka osallistuu leikkauslistojen kilpalaulantaan, mutta vaatii alueiden ja maaseudun erityiskohtelua.
- Vihreät: Tasoittelee aiempaa hallitusvastuutaan esiintymällä "sydämellä ja järjellä" toimivana vaihtoehtona. Vihreät allekirjoittivat kuitenkin velkajarrusopimuksen, mikä herättää arvostelua siitä, että puolue on sitonut omat kätensä samoihin oikeistolaisiin talousraameihin.
6. Johtopäätös: Vaalipeli vastaan kansalaisen arki
Poliittinen kilven kiillotus on oppikirjamainen osoitus siitä, miten vaalien lähestyessä sanat ja teot irrotetaan toisistaan. Sama hallitusohjelma, jota kehuttiin "Suomen pelastuspaketiksi" kauden alussa, myydään vaalien kynnyksellä "välttämättömäksi pakoksi" tai siitä syytetään hallituskumppaneita.
Pelin mekaniikka on kirkas:
- Kauden alussa tehdään kovat, arvopohjaiset leikkaukset ja siirretään varoja tiettyjen eturyhmien suuntaan.
- Kauden puolivälin jälkeen käynnistetään sumutus: heitetään pikkutarjouksia, syytetään toisia ja siirretään huomio kulttuurisotiin ja lippislakki-iskeymiin.
- Vaaleissa esiinnytään taas "pienen ihmisen", "isänmaan" tai "talouden pelastajan" roolissa ja toivotaan, että äänestäjän muisti ulottuu vain edellisen viikon lööppeihin.
Lopulta kyse on kuitenkin aina arvovalinnasta. Kansalaisen poliittinen lukutaito punnitaan uurnilla: uskotaanko vaalikentillä kiillotettuihin kilpiin ja koreisiin sanoihin, vai katsotaanko kylmästi sitä äänestysjälkeä ja niitä tekoja, joita eduskunnassa on neljän vuoden ajan tehty.
3.11.2026
Poliittinen avioliiton kriisi ja vaalinalainen ero
Politiikassa avioliitot eivät synny rakkaudesta, vaan vallanhimosta ja yhteisistä intresseistä. Kun tarkastellaan suomalaisen puoluekentän viimevuotista kehitystä – erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten yhteiseloa hallituksessa – näytelmä noudattaa oppikirjamaisesti hätiköidyn romanssin, katkeran arjen ja vääjäämättömän vaalinalaisen eron kaavaa.
Kun uurnille menosta alkaa olla kulunut riittävästi aikaa ja seuraavat vaalit jo häämöttävät horisontissa, rakkaustarina vaihtuu taistelukilpien hinkkaamiseen, syyttelyyn ja teatraaliseen pöyristymiseen. Mutta miten tähän pisteeseen tultiin, ja miksi tämä näytelmä toistuu aina saman kaavan mukaan?
1. Lähtökohdat ennen vaaleja: Periaatteet, kynnykset ja elämää suuremmat lupaukset
Ennen edellisiä eduskuntavaaleja tunnelma oli kireä ja rajoja vedettiin näkyvästi. Vaaliteltoilla, toritapaamisissa ja suorissa televisiotenteissä vakuuteltiin kilpaa pienen ihmisen puolustamista ja omien periaatteiden murtumattomuutta.
Perussuomalaisten johto julisti napakasti televisiokameroille, ettei pienituloisilta, työttömiltä tai kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta leikkaaminen tulisi kysymykseen. ”Se ei meille käy” oli lause, joka painui äänestäjien mieleen takuuna siitä, että puolue toimisi puskurina kylmää leikkauspolitiikkaa vastaan. Samaan aikaan puolueen näkyvät hahmot päivittelivät julkisesti, miten kukaan voisi leikata vaikeimmassa asemassa olevilta suomalaisilta.
Kokoomus puolestaan profiloitui vastuullisena talouden pelastajana, mutta vakuutti samaan hengenvetoon, että sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutus olisivat ”erityissuojelussa”. Lisäksi Kokoomuksessa pidettiin etäisyyttä populistiseen möläyttelyyn ja korostettiin sivistysporvarillista arvoarvokkuutta. Apupuolue RKP puolestaan vannoi omille kannattajilleen, ettei se astuisi koskaan samaan hallitukseen, joka harjoittaa perussuomalaista politiikkaa.
Ennen vaaleja annetut lupaukset olivat kuin juhlallisia valoja: niillä myytiin äänestäjille kuvaa siitä, että oma puolue seisoisi aina arvojensa takana.
2. Vaalitulos ja vaali-illan ihme: Pika-kosinta ja "Hyvä hallitusohjelma"
Kun vaalitulos oli selvitetty ja kabinettien ovet sulkeutuivat Säätytalolla, tapahtui kummia. Periaatteet ja kynnyskysymykset liukenivat hiljaisuudessa ilmaan.
Mieli herkistyi ja valta kutsui. Molemmat osapuolet löysivät toisistaan uusia, kummallisen mieluisia puolia. Ennen vaaleja leikkauksia vastustanut osapuoli oli valmis hyväksymään sosiaaliturvan, työttömyysturvan ja asumistuen historiallisen rajut leikkaukset, kunhan vastineeksi saatiin tiukennuksia maahanmuuttopykäliin ja julkisia kohuja. Kokoomus taas oli valmis katsomaan läpi sormien rasismi- ja kielenkäyttökohuja, kunhan elinkeinoelämän toivelista – työntekijöiden aseman heikennykset, lakko-oikeuden rajaaminen ja suurituloisempien veronkevennykset – saatiin ajettua sellaisenaan läpi.
Pari astui julkisuuteen käsi kädessä ja puki päälleen täysin samanlaisen, humisevan tuulipuvun. Tämän poliittisen liiton hedelmänä esiteltiin yhteinen lempilapsi: ”Hyvä hallitusohjelma”.
Siitä hetkestä lähtien hallitusohjelmasta tehtiin kaiken kattava suojakilpi ja selitys. Aina kun sosiaaliturvasta leikattiin, terveyskeskusmaksuja nostettiin tai ay-liikettä murennettiin, ministerit ja kansanedustajat esiintyivät ruudussa toistaen mekaanisesti samaa mantraa: ”Mutta kun meillä on tämä hyvä hallitusohjelma.”
Monelle äänestäjälle näytelmä aiheutti kognitiivisen krapulan. Kommenttikentissä yskittiin aamukahveja henkitoriin:
”Kenet me oikein äänestimme valtaan? Äänestimmekö sitä, joka sanoi ’se ei meille käy’, vai sitä, joka vaalien jälkeen totesikin, että ’kyllähän tämä meille käy’?”
3. Arki yhteisessä kodissa: Lempilapsen todellinen hinta
Yhteisen hallituskodin arki muodostui nopeasti kylmäksi reaalipolitiikaksi. Kun hallitusohjelman ”dynaamiset vaikutukset” ja leikkaukset iskivät arkeen, kävi selväksi, ketkä laskun maksoivat.
Työttömyysturvan suojaosien poisto, asumistuen leikkaukset, lapsikorotusten poistaminen ja arvonlisäveron korotukset tyhjensivät tavallisten duunarien, eläkeläisten ja pienituloisten lompakot. Samaan aikaan sote-alueet ajautuivat syhenevään rahoituskriisiin ja terveyskeskusjonot pitenivät.
Kun kansalaiset ja oppositio kyseenalaistivat tehtyjä päätöksiä, hallituskumppanit puolustautuivat eduskuntasalissa tiiviinä rintamana. Jokaisessa luottamusäänestyksessä painettiin JAA-nappia. Iskeytyipä eteensä millainen rasismikohu, ihmisoikeusjärjestöjen varoitus tai leikkausmylly tahansa, Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja KD äänestivät kerta toisensa jälkeen luottamusta toisilleen.
Keskustelukentillä ja sosiaalisessa mediassa ilmiötä kuvattiin osuvasti:
”Turha pöyristyä jälkikäteen kumppanin toiminnasta. Joka ikinen kerta kun luottamuksesta äänestettiin, koko hallitusporukka painoi JAA-nappia ja antoi siunauksensa kaikelle tehdylle.”
Moraalinen teatteri pidettiin yllä hallituskabinettien suojassa niin kauan kuin vaaleihin oli vielä vuosia. Mutta mikään ei kestä ikuisesti – varsinkaan politiikan sovinnollisuus, kun vaaliuurnat alkavat häämöttää.
4. Tuskainen ero ja taistelukilpien kiillotus
Nyt kun vaaleihin on aikaa enää joitakin kuukausia, ”hyvästä hallitusohjelmasta” ja yhteisestä lapsesta on muodostunut kiusallinen, raskas taakka. Kuhertelu on ohi, ja edessä on tuskainen, julkinen ero.
Nyt käynnistyy suomalaisen politiikan tutuin näytelmä: mielikuvallinen kilven kiillottaminen ja vastuun pakoilu.
- Kokoomuksen pöyristymistaktiikka: Kokoomusjohdosta alkaa kuulua podcast- ja mediaryöpytystä, jossa pahoitellaan hallituskumppanin käytöstä. Esiin astutaan voivottelemaan, kuinka Perussuomalaiset ”käyttäytyvät huonommin kuin pienet lapset” tai pöyristytään ministereiden ”Send them back” -lippiksistä ja silmien vääntelystä. Tällä teatraalisella moraaliposeerauksella Kokoomus yrittää pestä omat kätense tehdyistä leikkauksista ja houkutella takaisin menettämiään sivistyneitä kaupunkilaisäänestäjiä. Vastuuta tehtyistä päätöksistä ei oteta, vaan syy vieritetään sivistymättömän kumppanin niskaan.
- Perussuomalaisten uusi räyhävaihde: Perussuomalaiset puolestaan huomaavat, että omat vaalilupaukset on syöty ja leikkaukset ovat osuneet omaan kannattajakuntaan. Koska tuloksilla tai saavutuksilla ei voi kehuskella, palataan vanhaan tuttuun pelikirjaan: nostetaan pöydälle maahanmuutto, aiheutetaan uusia kulttuurisotia ja syytetään kaikesta ”vihervasemmistoa”, mediaa tai EU:ta. Omaa kilpeä hinkataan väittämällä, että muut estivät paremman politiikan teon.
Kumpikin osapuoli yrittää nyt vakuutella kansalle, ettei ole koskaan ollutkaan samaa mieltä kumppaninsa kanssa. Kuraa roiskuu ja pahaa mieltä pahoitellaan, mutta vain siksi, että omat kasvot saataisiin pestyä puhtaiksi ennen kuin kansa astuu äänestyskoppiin.
Kuten somen terävissä kommenteissa todetaan:
”Koko kauden he ovat hyväksyneet kaiken ja äänestäneet kaiken läpi. Nyt kun vaalit lähestyvät, leikitään yllättynyttä ja aletaan silitellä omia taistelukilpiä puhtaiksi. Se haisee kauas hyvesignaloinnilta ja vaalipaniikilta.”
5. Äänestäjän muisti ja "vanha suola"
Nyt käynnissä oleva pesäeroteatteri on rakennettu sen varaan, että äänestäjän muisti olisi lyhyt. Oletus on, että kun kauden lopussa heitetään pari napakkaa kuittia kumppanille ja syytetään muita, tehty leikkauspolitiikka ja murenettu hyvinvointivaltio unohduksissa pyyhkiytyvät pois.
Mutta hätiköidyn avioliiton ja myrskyisän eron jälkeen on syytä kysyä: kannattaako tällaiseen teatteriin enää langeta?
Kun vaaleissa seuraavan kerran valitaan suuntaa, jokaisen kansalaisen kannattaa muistaa, että teot ratkaisevat, eivät vaalinalaiset irtiotot. Sama porukka, joka nyt moittii toisiaan podcasteissa ja lehtien palstoilla, istui vuositolkulla samassa pöydässä ja hyväksyi jokaisen päätöksen.
Lämmitetty liitto ei ole koskaan alkuperäistä parempi. Jos kansa nielee taas kerran samat vaalisloganit ja hinkatut taistelukilvet kakistelematta, se saa vaalien jälkeen lautaselleen täsmälleen saman laihan sopan. Tulevissa vaaleissa peli ratkeaa siihen, osataanko kulissien taakse katsoa ja vaatia aitoa, rehellistä vastuunkantoa.
Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden
Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.
Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.
Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle
( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )
Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.
Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:
- Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
- Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
- Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.
Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.
Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta
Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.
Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:
1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin
Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.
2. Moniarvoisuuden kapeutuminen
Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.
3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt
Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.
Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.
Jos milloinkaan, nyt on aika herätä
Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".
Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.
Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.
- Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
- Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?
Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.
Tulevaisuus tehdään itse
Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.
Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.
Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.
Yhdessä eteenpäin.
Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?
Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.
Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?
Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?
Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina Persvako

Äänestä!
Vielä on toivoa
