Kuuntele, vertaa ja tee oma päätöksesi.

 6.11.2026, 163 päivää vaaleihin.

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan pohdiskelevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?  ( viimeisimmät päivitykset kohdissa: 1.10.8 , 5.1.7 , 6.1.1, 6.1.2 , 6.1.3 ja tänään 3.11.2026 6.1.4 ) Lisäksi pohdintaa mitä muuta kirjaani kuuluisi: Kuuluvatko nämä aiheet kirjaani?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

Poliittinen kilven kiilloitus Kas kilpi kiiltää näin

 *

Kuuntele ja vertaa.

Nykypäivän yhteiskunnallisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa törmää jatkuvasti väitteeseen, jonka mukaan päätöksentekijät olisivat vain "vieraantuneet arjesta", "ymmärtämättömiä" tai "pihalla ihmisten hädästä". Tämä selitys on kuitenkin vaarallinen kognitiivinen ansa. Kun ministerin tai kansanedustajan toiminta kuitataan vain hölmöydeksi tai tietämättömyydeksi, heille annetaan tahtomattaan ilmainen synninpäästö. Vastuusta tehtyjen leikkausten ja uudistusten seurauksista pääsee pakenemaan verhoamalla toimintansa inhimillisen erehdyksen taakse.

Totuus on huomattavasti kylmempi: ministereillä on käytössään valtion laajin ja suorituskykyisin virkakoneisto. Heille toimitetaan joka ikinen päivä ajantasaiset tilastot, asiantuntija-arviot, hyvinvointialueiden alijäämälaskelmat, THL:n vaikuttavuusarvioinnit ja valtiovarainministeriön virkamiesraportit. Tieto päätösten seurauksista on olemassa ja se on ollut etukäteen päättäjien tiedossa.

Kyse ei siis koskaan ole ollut tiedon puutteesta, vaan siitä, miten tätä tietoa tulkitaan, mitä siitä halutaan nähdä ja mitä päätetään tietoisesti sivuuttaa. Kun asiantuntijafaktat ja inhimillinen hätä törmäävät poliittiseen tahtoon, ideologia voittaa aina tiedon. Juuri tämä paljastaa politiikan todellisesta luonteesta kaikkein eniten.

1. Kaksi reaalimaailman esimerkkiä: Arjen törmäys retoriikkaan

Ideologian voimavalta käy ilmeisimmäksi silloin, kun poliittinen julkilausuma ja tavallisen kansalaisen arkitodellisuus asetetaan rinnakkain. Tarkastellaan kahta ajankohtaista teemaa, joissa retorinen sumuverho murenee koviin faktoihin.

Esimerkki A: Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ja maksukattomyytti

Julkisuudessa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja hallituksen puolustajat ovat toistuvasti vakuuttaneet, ettei sote-asiakasmaksujen korottaminen aja ketään ahdinkoon. Julkisissa puheenvuoroissa toistetaan mekaanista kaavaa: "maksuja on mahdollista kohtuullistaa tai jopa jättää perimättä", ja "sosiaalihuolto tai Kela kyllä hoitaa kaikkein köyhimpien laskut".

Kun tätä väitettä verrataan arjen reaalitodellisuuteen, paljastuu sarja tietoisesti rakennettuja porsaanreikiä:

• Maksukaton harha: Julkisen terveydenhuollon vuotuista maksukattoa nostettiin 815 euroon. Jo pelkästään terveyskeskus- ja poliklinikkamaksujen 20 prosenttiyksikön korotukset syövät pienituloisen eläkeläisen tai osa-aikatyöntekijän kuukausibudjetin loppuun alkuvuodesta.
• Katon ulkopuoliset kulut: Maksukaton täyttyminen ei suinkaan tarkoita maksutonta hoitoa. Sairaalaosastopäivät maksavat katon täyttymisen jälkeenkin noin 30 euroa vuorokaudelta. Lisäksi suuri osa kriittisistä erikoislääkkeistä, yksilöllisistä verestä valmistettavista lääkeaineista ja erikoistutkimuksista ei kerrytä maksukattoa lainkaan. Pienituloiselle monisairaalle tämä tarkoittaa satojen eurojen ylimääräistä kuukausittaista piikkikua elinkustannuksiin.
• Viranomaisten tiukentunut linja: Väite maksujen "automaattisesta kohtuullistamisesta" ei kestä päivänvaloa. Hyvinvointialueet ovat säästöpaineissaan tiukentaneet maksuvapaussääntöjä, ja hakemuksia hylätään järjestelmällisesti. Maassamme päätyy vuosittain jo yli 500 000 sote- ja varhaiskasvatuslaskua suoraan ulosottoon.

Kun valtio leikkaa hyvinvointialueiden valtionrahoitusta samalla summalla, jonka se sallii alueiden keräävän korotettuina asiakasmaksuina, kyseessä on tietoinen poliittinen siirto: julkisen terveydenhuollon rahoitusvastuu siirretään verotuksesta ja yhteiskunnalta sairastuneen yksilön omalle lompakolle.

Esimerkki B: Menneiden hallituskausien syyllistäminen ja kotitalousvertaus

Toinen klassinen esimerkki ideologisesta retoriikasta on menneiden hallituskausien kätevä käyttö selityksena kaikille nykyisille leikkauksille. Sosiaalisessa mediassa ja eduskuntasalissa kuulee jatkuvasti väitteen: "Sitä se on, kun Marinin jälkiä korjaillaan. Otetaan lisää velkaa omien lasten niskaan."

Tämä argumentti perustuu tietoiselle mielikuvahämärrykselle:

• Kriisivelan ja rauhanajan alijäämän sotkeminen: Marinin hallituskaudella valtionvelka kasvoi poikkeuksellisten globaalien kriisien – maailmanlaajuisen koronapandemian, Venäjän hyökkäyssodan ja energiakriisin – seurauksena. Nykylinjalla valtion alijäämä on kuitenkin muodostumassa ennätyssuureksi täysin rauhan aikana ja ilman globaaleja elvytystarpeita.
• Kotitalousmetaforan ansa: Valtiontalouden rinnastaminen yksittäisen perheen luottokorttilainaan on tehokas pelottelukeino, mutta taloudellisesti ontto. Valtio ei ole kotitalous, eikä sen talous korjaannu leikkaamalla ihmisten ostovoimaa ja kotimaista kysyntää.
• Kaksoisstandardi veronkevennyksissä: Samaan aikaan kun velkaantumisella perustellaan sote-järjestöjen, koulutuksen ja pienituloisimpien turvaverkkojen karsimista, valtion veroasteen annetaan laskea ja suurituloisimmille toteutetaan satojen miljoonien eurojen veronkevennykset.

Kyse ei siis ole vääjäämättömästä "talouspakosta", vaan tietoisesta arvovalinnasta: velkaantumista käytetään keppihevosena pohjoismaisen hyvinvointimallin murentamiseen.

2. Leimakirveet ajattelun korvikkeena

Kun poliittiselta linjalta loppuvat tiedolla ja tilastoilla perustellut argumentit, viestintä taantuu leimaamiseksi. Sosiaalisen median keskusteluissa tämä näkyy nopeana siirtymisenä asiasisällöstä henkilökohtaisuuksiin ja meemeihin.

Jos kansalainen kyseenalaistaa sote-maksujen korotukset tai julkisten palvelujen alasajon, vastaukseksi tarjotaan valmiita olkiukkoja: "olet pelkkä vassari", "kommunistille kaiken pitäisi olla ilmaista" tai "normi kaikki mulle heti -ihminen".

Leimasana toimii poliittisessa teatterissa ideologisena oikotienä. Sen tavoitteena on myydä kuulijoille valmis rintamalinja, jossa oma joukkue edustaa "vastuullista taloudenhoitoa" ja kaikki kriitikot leimataan "ulijoiksi" tai "vapaamatkustajiksi". Tällä tavoin arvostusta kaipaava tavallinen duunari saadaan tuntemaan itsensä osaksi voittajajoukkoa samalla, kun hänen omia arjen palveluitaan ja ostovoimaansa murennetaan.

Paras vastalääke tälle trollaukselle ja meemiajattelulle on kylmä asialinja ja leimasta kieltäytyminen:

"En ole vasemmistoa enkä kuulu mihinkään leiriin. Haluan, että valtion taloutta hoidetaan kestettävästi. Mutta kysymys kuuluukin: minkälaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?"

Tämä reaktio riisuu leimakirveen aseista. Kun keskustelija kieltäytyy menemästä mukaan mutapainiin, heppoiset iskulauseet jäävät roikkumaan ilmaan ja paljastavat, ettei vastapuolella ole itse asiasta mitään sanottavaa.

3. Sannin oppi: Kolme kultaista kysymystä retoriikan murtamiseksi

Poliittisen lukutaidon perusta on kyky nähdä kielellisen teatterin ja ideologisten sumuverhojen läpi. Persvako-Pekan tarinasta tuttu Sanni kehitti kolme kultaista kysymystä, jotka jokaisen kansalaisen pitäisi kysyä aina, kun poliitikko esittää tilastolukuja tai perustelee leikkauksia "välttämättömyydellä".

Kun poliittinen puhe riisutaan kauniista retoriikasta näiden kolmen kysymyksen avulla, huomataan nopeasti, että kyseessä ei ole talouspuhe vaan identiteettipuhe.

4. Systemaattiset kyseenalaistukset: Kysymykset, jotka paljastavat päätösten hinnan

Mielikuvien hallinta ja ideologinen väittäminen murenevat nopeasti, kun keskusteluun tuodaan mukaan konkreettiset systeemitason kysymykset. Kun ministeri selittää säästöjen välttämättömyyttä, kansalaisella on oikeus esittää seuraavat tarkat kysymykset:

1. Mihin säästetyt eurot todellisuudessa menevät?

Jos sosiaali- ja terveysjärjestöjen koordinoimasta avustustyöstä leikataan lähes puolet (noin 190 miljoonaa euroa) ja sote-asiakasmaksuja korotetaan 107 miljoonalla eurolla, mihin tämä raha ohjautuu? Säästetäänkö euroja valtion velan maksamiseen, vai siirretäänkö ne samanaikaisiin suurituloisten verokevennyksiin ja yksityisen terveysjättibisneksen Kela-korvausten tuplaamiseen?

2. Kuinka paljon todellisuudessa säästetään, kun leikattu euro vähentää valtion tuloja?

Talous ei ole staattinen taulukko. Kun pienituloisen asumistukea, työttömyysturvan suojaosaa ja ostovoimaa leikataan, jokainen leikattu euro on pois paikallisesta kivijalkakaupasta, parturista ja leipomosta. Kun kulutus sakkaa ja konkurssit lisääntyvät, valtion arvonlisävero- ja tuloverokertymät putoavat suoraan suhteessa leikkauksiin. Kuka on laskenut tämän kiertokulun loppusumman?

3. Kuka on laskenut säästöjen vaikuttavuuden 5 tai 10 vuoden aikajänteellä?

Lääkäriliitto, THL ja sosiaalialan tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että terveydenhuollon asiakasmaksujen korottaminen ja ennaltaehkäisevän järjestötyön romuttaminen johtavat kustannusten siirtymään (cost-shifting). Kun kansalaisella ei ole varaa hakeutua perusterveydenhuoltoon tai ostaa reseptilääkkeitään, vaivat kroonistuvat. Lopullinen lasku maksetaan moninkertaisena erikoissairaanhoidon ruuhkautuneissa päivystyksissä ja pysyvinä työkyvyttömyyseläkkeinä. Onko tämä säästöä vai tulevaisuuden laskun kasvattamista?

4. Kuka maksaa tämän rälssijahdin loppumaksun?

Kun ministeri julistaa sodan "järjestörälssille" ja leikkaa tukea tutkimukselta, vammaisjärjestöiltä ja kriisiavulta, hallinnollinen koneisto käynnistää massiiviset muutosneuvottelut, oikaisuvaatimukset ja oikeusprosessit. Kun Akatemia ja virkamiehet joutuvat rakentamaan uusia byrokraattisia himmeleitä peruuntuneiden avustusten tilalle, hallinnon kustannukset nousevat samalla kun apua tarvitseva ihminen jää ilman tukea.

5. Päätöksenteon valta on kuulijalla: Tulevaisuus ei ole pakko vaan valinta

Tämän päivän poliittisessa retoriikassa kaikkein vaarallisin työkalu on niin kutsuttu TINA-retoriikka (There Is No Alternative / "vaihtoehtoja ei ole"). Meille uskotellaan, että sosiaaliturvan purkaminen, terveydenhuollon maksullisuus ja eriarvoisuuden kasvu ovat kylmiä luonnonlakeja tai teknokraattisia pakkorakoja, joille kukaan ei voi mitään.

Tämä on teatteria. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole ainoatakaan automaattia, joka pakottaisi tuhoamaan tavallisen ihmisen arjen turvaa.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä, aineellisesti huomattavasti köyhemmässä Suomessa. Silloin ei ollut yltäkylläisyyttä eikä valmiita rikkauksia, mutta oli yhteinen moraalinen ja inhimillinen sopimus: kaveria ei jätetä. Maksuton peruskoulu, universaali terveydenhuolto ja sosiaalistoimi luotiin sijoituksena ihmiseen, koska ymmärrettiin, että ihminen on tämän maan tärkein pääoma.

Tänään monin verroin rikkaammassa Suomessa kyse on täsmälleen samasta asiasta – tietoisesta arvovalinnasta.

Yhteiskunnan suunta ei muutu kyynisyydellä tai someraivolla, vaan poliittisella lukutaidolla. Kun lakkaamme pitämästä poliitikkoja syyntakeettomina "hölmöinä" ja alamme kysyä oikeita kysymyksiä, kulissit kaatuvat. Demokratia elää niin kauan kuin vaihtoehtoja tunnistetaan ja toivo elää niin kauan kuin uskalletaan toimia.

Se, mikä on poliittisilla päätöksillä purettu, voidaan aina poliittisilla päätöksillä rakentaa uudelleen. Se päätös ei kuulu ministeriöiden kabineteille – se kuuluu meille jokaiselle.

Kuuntele puhetta. Vertaa sitä arkesi todellisuuteen. Ja tee oma päätöksesi.

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Tiesitkö miten Sipilän hallituksestakin selvittiin?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

• Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
• Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa