Työllisyyssoppa ja tilastoharhojen resepti

* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *

Kun talouspolitiikka muuttuu tilastotaikuudeksi

Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on kuluneen hallituskauden aikana todistettu erikoista ilmiötä: mitä heikommin reaalitaloudella ja työllisyydellä pyyhkii, sitä lennokkaammiksi käyvät poliittiset puheet ja tilastolliset selitykset. Työministeri Arto Satosen ja valtiovarainministeri Riikka Purran näkyvästi julistama lupaus 100 000 uudesta työllisestä hallituskauden loppuun mennessä oli lähtölaukaus mahtipontiselle viestintästrategialle. Kyseessä ei kuitenkaan ollut taloustieteellinen ennuste, vaan virtuaalinen mallinnus, jonka toteutuminen nojasi toiveajatteluun.

Kun arjen todellisuus saavutti poliittisen retoriikan, seurasi kielellinen väistöliike. Ministeri Satonen joutui pian selittelemään, etteivät lupailut työpaikat olleet "vielä realisoituneet". Samaan aikaan pääministeri Petteri Orpo poimi julkisuudessa yksittäisiä tilastollisia valopilkkuja vakuuttaakseen kansalaisille hallitusohjelman toimivuutta. Tuloksena on melkoinen työllisyyssoppa – keitos, jossa sekaisin menevät laskennalliset "haamutyöpaikat", tilastolliset virhemarginaalit, heikentyvä ostovoima ja kymmenien tuhansien ihmisten syhenevä työttömyys.

1. Ainesosat: Laskennalliset "haamutyöpaikat" ja sosiaaliturvan kepittäminen

Hallituksen työllisyyspolitiikan perusresepti pohjautuu tarjontapuolen taloustieteen äärimmäiseen tulkintaan. Sen mukaan työttömyys johtuu ensisijaisesti siitä, että sosiaaliturva on liian runsas ja työnteon "kannustimet" puuttuvat. Tämän teorian pohjalta laskettiin, että leikkaamalla sosiaaliturvaa, poistamalla työttömyysturvan suojaosat ja heikentämällä asumistukea ihmiset "pakotetaan" ottamaan työtä vastaan.

Tässä ajattelussa tehtiin kuitenkin kohtalokas ajatusvirhe. Paperilla luodut laskennalliset "työllisyysvaikutukset" eivät ole todellisia työpaikkoja:

• Paperilla syntynyt työpaikka ei ole olemassa oleva työpaikka: Sosiaaliturvan leikkaaminen ei luo yrityksille yhtäkään uutta asiakasta, investointia tai tilausta. Se vain tekee työttömän arjesta taloudellisesti turvattomampaa.
• Satoselitysten anatomia: Ministeri Satosen myöntämys siitä, etteivät paikat ole vielä realisoituneet, paljasti koko logiikan ontouden. Työpaikka syntyy vain silloin, kun työnantajalla on tarve ja taloudelliset edellytykset palkata työntekijä – ei silloin, kun hallitus säätää leikkauslait.
• Valetaakasta todelliseen ahdinkoon: Työttömän rankaiseminen olemattomien työpaikkojen maailmassa ei paranna työllisyyttä, vaan ajaa ihmiset syvempään köyhyyteen, velkaantumiseen ja toimeentulotukiriippuvuuteen.

2. Mausteet: Cherry-picking ja tilastolliset virhemarginaalit

Kun suuret lupaukset 100 000 uudesta työllisestä alkoivat näyttää mahdottomilta, poliittisessa viestinnässä siirryttiin tilastolliseen silmänkääntötemppuun eli nyrkkisääntöön cherry-picking – rusinoiden poimimiseen pullasta.

Pääministeri Orpo hehkutti julkisuudessa esimerkiksi 34 000 uutta työllistä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tällaisen luvun esittäminen politiikan "voittona" sivuuttaa kuitenkin täysin tilastointitavan perusteet:

• Virhemarginaalin taakse kätkeytyvä heilahtelu: Tilastokeskuksen kuukausittaisen työvoimatutkimuksen virhemarginaali on peräti 30 000–35 000 henkilöä. Yksittäisen kuukauden satunnainen heilahtelu voi siis näyttää tilastossa nousulta, vaikka kyseessä olisi pelkkä otantakohina.
• Työn laadun hämärtäminen: Työlliseksi tilastoidaan ihminen, joka on tehnyt vaikkapa vain tunnin töitä viikossa. Jos osa-aikaiset, pätkätyöläiset tai epätoivoiset "itsensä työllistäjät" lisääntyvät ostovoiman romahdettua, tilastomerkintä voi kaunistua, vaikka ihmisen toimeentulo ja valtion verokertymä olisivat edelleen kriisissä.
• Kovat faktat vs. ruusuiset poiminnat: Samaan aikaan kun hallitus poimii tilastosta mieluisia lukuja, viralliset KEHA-keskuksen ja ELY-keskusten tilastot kertovat täysin toista tarinaa. Rekisteröityjä työttömiä työnhakijoita on yli 330 000–352 000, ja laaja työttömyys (mukaan lukien koulutus- ja aktivointipalveluissa olevat) ylittää 410 000 henkilön rajan. Työttömyys on kasvanut erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa, ja pitkäaikaistyöttömyys syvenee hälyttävästi.

3. Matemaattinen mahdottomuus: Tuolileikki ilman tuoleja

Työllisyyssoppaa hämmennettäessä unohdetaan usein kaikista yksinkertaisin matemaattinen tosiasia: avoimien työpaikkojen ja työttömien suhde.

Työmarkkinoiden nykytilaa voi kuvata tuolileikillä, jossa leikkijöitä on kymmenkertainen määrä tuoleihin verrattuna:

• Avoimien paikkojen romahdus: Suomessa on avoinna alle 30 000–35 000 työpaikkaa. Työttömiä työnhakijoita on samaan aikaan yli 330 000.
• Riippumatta aktivoinnista tuolit eivät riitä: Vaikka jokainen Suomen avoin työpaikka täytettäisiin sekunnissa ja täydellisellä osumalla, yli 300 000 ihmistä jäisi edelleen ilman työtä.
• Sanktioiden järjettömyys: Kun ihmisiä kepitetään ja leikataan "aktiivisuuden puutteesta" tilanteessa, jossa työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarjolla, kyse ei ole työllisyyspolitiikasta vaan moraalisesta rangaistuksesta. Se on tuolileikkiä, jossa tuolien määrää vähennetään samalla kun leikkijöille huudetaan, että he eivät juokse tarpeeksi kovaa.

4. Keitoksen hinta: Ostovoiman sammuttaminen ja SISH-noidankehä

Gourmet-tason työllisyyssoppa vaatii aina seurauksensa, ja tässä tapauksessa laskun maksavat kotimainen kysyntä ja pienyrittäjät.

Leikkauspolitiikka tuottaa kriminologiasta ja sosiaalitieteistä tunnetun ilmiön nimeltä SISH (State-Inflicted Social Harm eli valtion tietoisesti tuottama sosiaalinen haitta). Kun leikkauksilla heikennetään pienituloisten ja keskiluokan ostovoimaa, vaikutukset kertaantuvat koko talouteen:

1. Kulutuksen hyytyminen: Kun suojaosat poistetaan ja asumistukea leikataan, tavallisilta perheiltä ja työttömiltä loppuu raha ruokakauppaa, erikoisliikkeitä ja paikallisia palveluita varten.
2. Kivijalkayrittäjän kujanjuoksu: Kun kuluttajilla ei ole rahaa, pienyritysten ja ravintoloiden asiakasvirta ehtyy. Yrittäjät eivät pysty palkkaamaan uutta työvoimaa – päinvastoin, he joutuvat lomauttamaan, irtisanomaan tai laittamaan lapun luukulle.
3. Noidankehä: Työttömyyden kasvu vähentää verotuloja ja lisää julkisia menoja, mikä johtaa uusiin leikkausvaatimuksiin. Hallituksen oma leikkauspolitiikka sammuttaa talouden moottorin ja pahentaa juuri sitä velka- ja työttömyyskriisiä, jota sen piti korjata.

Yhteenveto: Kohti rehellistä talouspuhetta

"Työllisyyssoppa ja tilastoharhojen resepti" paljastaa nykyisen talous- ja työllisyyspolitiikan syvimmän kriisin: kyvyn korvata reaalimaailman havainnot ja kova data poliittisilla satunarratiiveilla.

Suomea ja sen työllisyyttä ei nosteta polviltaan laskennallisilla haamuluvuilla, virhemarginaaleilla kikkailemalla tai työttömiä syyllistämällä. Kestävän työllisyyden ja elinvoimaisen yhteiskunnan edellytykset ovat täysin toiset:

• Kotimaisen kysynnän ja ostovoiman turvaaminen, jotta pien- ja keskiraskas yrityskenttä saa maksavia asiakkaita.
• Oikea, reilu palkka ja säälliset työehdot, jotka takaavat, että työllä tulee toimeen ilman luukulta luukulle juoksemista.
• Inhimilliset palvelut ja ennaltaehkäisevä tuki, jotka pitävät ihmiset toimintakykyisinä ja ehkäisevät syrjäytymistä ennen kuin ongelmat kriisiytyvät.

Poliittisen teatterin ja tilastosoppien aika on ohi. Suomi tarvitsee rehellistä tilannekuvaa, ostovoimaa vahvistavaa talouspolitiikkaa ja aitoa kunnioitusta jokaista työntekijää ja yrittäjää kohtaan.