Kommaripersu.

 25.10.2026 , 175 päivää vaaleihin.

Päivitetty kommaripersun valtaan pääseminen 17.11.2026, 152 päivää vaaleihin.

Päivitetty 18.11.2026 Oppikirjateoriat ja arjen reaalipolitiikka. 151 päivää vaaleihin

Tämä kommaripersu kirjoitelmani on pohdintaa. Tämä ei ole väite, eikä yksi totuus. Kirjoituksen tarkoitus on herättää pohtimaan poliittista lukutaitoa. Onko kaikki varmasti sitä mitä sen sanotaan olevan, onko taustalla sellaista joka ei näy puheissa. Jokainen saa pohtia asian ihan itse. Jokaisella on oikeus muodostaa omia mielipiteitään. Väittäisin jopa että jokaisella pitäisi olla velvollisuus päättää omista mielipiteistään itse.


* 

 Kirjoitelmani 

Me itse olemme rakentamassa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Rakennamme kukin omalta osaltamme sitä halusimme tai emme. Mieluiten jokaisen tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisen yhteiskunnan jonka itse katsoo parhaimmaksi. Meillä on oikeus vaatia perinteinen Suomi takaisin. Meidän ei pidä kysyä mitä Suomi voisi tehdä meille, vaan mitä me voimme tehdä Suomen hyväksi. Siksi kirjoitin aiheesta kirjoitelman.

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? Tiedätkö mitä on verhon takana? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Meillä on vielä toivoa tulevasta. //Manifesti//

Montako makkaraa ostaisit jos saisit paljon rahaa? Makkaraesimerkki ja rajakulutusalttisuus

Jarrumies tekee viimein tunnustuksen ( Tuntematon jarru )

 *


 

 

 

Johdanto: Mikä on ”kommaripersu”?

Minä sain tämän sanan muualta. En voi pitää kunniaa itselläni. Sana liittyy some keskusteluun ja keskusteluihin joissa sain kuulla olevani "vihervassari", "kommari" "vassari", "hullu", "vasentunut", "vajakki", "ääliö", "vähemmän ymmärtävä"  ja sitten tämän "kommaripersu" Tämä kommaripersu ei heti avautunut minulle lainkaan. Käytin kokeeksi itsekin sanontaa muutamissa keskusteluissa. Mutta mutusteltuani sanaa tarkemmin, huomasin että sehän oikeasti voi tarkoittaa jotain. En tiedä edelleenkään missä mielessä se minulle sanottiin, se ei avautunut vieläkään. Mutta minä otin oikeuden luoda sille oma tarkoitusperän.

Julkisessa keskustelussa ja sosiaalisen median pyörteissä sanoista muodostuu usein karkeita yleismerkityksiä. Sanaa ”kommari” käytetään arjen kielenkäytössä leimana mistä tahansa vasemmistolaisuudesta tai julkisten palvelujen puolustamisesta. Sana ”persu” taas on vakiintunut yleistermiksi laitaoikeistolaiselle tai populistiselle retoriikalle. ( Uusi sana "vasentunut" kts sanakirjastani selvennys ) "Vasentunut" on aidon kommaripersun mielestä pahinta pohjasakkaa, suorastaan luopio. Entinen oikeistolaista politiikkaa kannattanut henkilö pyrkii tekemään pesäeroa oikeistolaiseen ääriajatteluun.

Tässä tekstissä kyse ei ole kommareiden solvaamisesta eikä Perussuomalaisen politiikan tai puolueen halventamisesta. Jokaisella aatteella ja parlamentaarisella ryhmällä on oma paikkansa demokraattisessa järjestelmässä.

”Kommaripersu” on täysin oma sanansa – ja ennen kaikkea se kuvaa tapaa toimia huomaamatta.

Se ei viittaa puoluekirjaan tai tiettyyn vaalinumeroon, vaan kognitiiviseen sokeaan pisteeseen ja toimintamalliin, jota ihmiset toteuttavat itse sitä edes tajuamatta.

Se kuvaa kummallista arjen ilmiötä: Ihmistä, joka nojaa julkisessa puheessaan äänekkäästi oikeistolaiseen retoriikkaan, puhuu ”vapaudesta” ja ”yksilön vastuusta” sekä vastustaa kiivaasti kaikkea ”valtion sekaantumista”. Samaan aikaan hän kuitenkin teoillaan, asenteillaan ja kannatuksellaan tulee puolustaneeksi täysin päinvastaista: pikkumaista valtion kyttäysbyrokratiaa, rangaistusmekanismeja ja tiukkaa komentoa, joka leikkaa suoraan hänen omaa toimintavapauttaan ja ostovoimaansa.

Hän tulee huomaamattaan rakentaneeksi juuri sitä rangaisevaa ja kontrolloivaa valtiovaltaa kuten kommunismi, jota vastaan kuvittelee sotivansa. Ääripäät kohtaavat huomaamatta.

Tämä kirjoitus avaa tämän uuden ilmiön anatomiaa: miksi se syntyy, miten se toimii arjessamme ja miksi tämä kummajainen voi istua kahvilassa tai taukohuoneessa paljon lähempänä kuin arvaammekaan.

 

Kun uusi ilmiö sai viimein nimensä

Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja sosiaalisen median kiihkeillä kommenttikentillä on jo pitkään vaeltanut hämmentävä kummajainen. Se on poliittinen ja sosiologinen ilmiö, joka on pörrännyt keskuudessamme, aiheuttanut päänraapimista ja kylvänyt käsitteellistä kaaosta, mutta jolta on puuttunut täsmällinen nimi.

Nyt tämä ilmiö on viimein saanut nimensä: Kommaripersu.

Tämä käsite ei ole pelkkä heitto tai kepeä ivasana. Se on viiltävän tarkka kuvaus aikamme kummallisimmasta kognitiivisesta ristiriidasta ja poliittisesta teatterista. Ja mikä pysäyttävintä: tämä kummajainen on paljon lähempänä sinua kuin osaat kuvitellakaan. Hän saattaa istua viereisessä kahvilapöydässä, työpaikan taukohuoneessa, naapuritontilla tai kirjoittaa raivoisia kommentteja yömyöhään omalla nimellään tai nimimerkin takaa. Ja se voi olla sisälläsi "demonina". Voi olla että et ole tiedostanut olevasi aito "kommaripersu".

Kuka ja mikä on Kommaripersu?

Kommaripersu on hahmo, joka "persuilee" ja esittää olevansa henkeen ja vereen äärioikeistolainen, markkinaehtoinen vapaustaistelija. Hän uhoaa vihaavansa kommunismia, vasemmistolaisuutta ja kaikkea julkista valtaa ylitse kaiken. Hän kantaa mielessään kuvitelmaa, että hän on eliitin ja suurpääoman rinnalla taisteleva "tilapäinen miljardööri". ( kts Suuri ja mahtava NL )

Tragikoomisen tästä ilmiöstä tekee se, että kaikessa toiminnassaan, ajattelussaan ja kannattamassaan politiikassa hän toimii täsmälleen kuin jäykin ja autoritaarisin komisaari.

Hänen poliittinen identiteettinsä ja todelliset tetonsa ovat täydellisessä törmäyskurssissa. Kommaripersun olemassaolo nojaa kolmeen syvään pilarin, jotka paljastavat tämän ilmiön rakenteen.

1. Vapaussoturi, joka vaatii valtion tiukinta komentoa

Klassinen oikeistolainen ja liberaali ajattelu korostaa yksilönvapautta, valtion roolin minimointia sekä kansalaisyhteiskunnan riippumattomuutta. Kommaripersu sen sijaan tekee täysin päinvastoin:

  • Pakkotoimet ja kyttäysbyrokratia: Hän huutaa torilla "vapaudesta", mutta kannattaa samaan aikaan fanaattisesti valtion tiukinta kontrollia, pikkumaista kyttäysbyrokratiaa ja yksilön liikkumavaran rajoittamista. Hän vaatii, että valtio ulottaa syynäyksensä suoraan tavallisen kansalaisen arkeen, asumiseen ja lompakkoon.
  • Vastavoimien nujertaminen: Hän vaatii ammattiyhdistysliikkeen, kansalaisjärjestöjen ja yksilöiden vapaan järjestäytymisoikeuden purkamista. Riisumalla työntekijältä ja tavalliselta kansalaiselta suojan hän altistaa yksilön suoraan ylemmän vallan ja isäntävallan mielivallalle – eli toteuttaa kirjaimellisesti sitä autoritaarista komentoa, jota väittää vastustavansa.

2. "Tilapäinen miljardööri" eli oman pussin tuhoaja

Kommaripersun traagisin piirre on hänen syvä luokka-ilmeensä sokeus. Hän kantaa mielessään kuvitelmaa, että hän kuuluu yhteiskunnan voittajiin ja suurpääoman leiriin:

  • Oman arjen leikkaaja: Todellisuudessa hän on usein tavallinen palkansaaja, pienyrittäjä, työtön tai eläkeläinen. Kun hallitus leikkaa sosiaaliturvasta, asumistuesta, terveydenhuollosta ja koulutuksesta, Kommaripersu taputtaa käsiään ja tuulettaa "saamattomien laiskureiden rankaisemista".
  • Kassakoneen kuivattaminen: Hän ei hahmota, että leikkaamalla pienituloisten ja tavallisten ihmisten ostovoimasta hän leikkaa samalla omalta kivijalkayritykseltään, omalta työpaikaltaan ja omalta arjen turvaltansa alustan pois. Kun hänen oma lompakkonsa kuivuu ja terveyskeskuksen ovi sulkeutuu, hän löytää itsensä juuri siitä valtion loukusta, jota oli itse ollut riemulla rakentamassa.

3. Kompensaatioreaktio ja leimakirves

Koska Kommaripersun alitajunnassa Hiipii jatkuva pelko oman toiminnan ja reaalimaailman huutavasta ristiriidasta, tämä sisäinen paha olo purkautuu äänekkäänä agressiokäyttäytymisenä:

  • Leimakirves suojakilpenä: Mitä enemmän hänen omat teonsa heikentävät hänen omaa elämäänsä ja mitä enemmän ne muistuttavat autoritaarista pakkovaltaa, sitä kovemmin hänen täytyy huutaa kaikkia muita "kommareiksi", "vassareiksi" tai "eläteiksi".
  • Peilin vältteleminen: Somen leimakirveet ja alatyylinen nimittely toimivat kognitiivisena hätäjarruna. Kun muut leimataan ideologisiksi vihollisiksi, ei tarvitse katsoa peiliin ja havaita, että on itse ajautunut toteuttamaan kaikkein jäykintä käskyvaltaa omaa itseään vastaan.

Naapurissasi asuu ilmiö

Kun opit tunnistamaan Kommaripersun kaavan, alat nähdä hänet kaikkialla.

Hän on se tuttu kaveri, joka valittaa bensan hinnasta ja sähkölaskusta, mutta kannattaa politiikkaa, joka siirtää miljardiluokan kustannukset suoraan tavallisten kuluttajien maksettavaksi. Hän on se taukohuoneen äänekäs kriitikko, joka uhoaa riippumattomuuttaan, mutta puolustaa fanaattisesti järjestelmää, joka vie häneltä lakko-oikeuden, sairausajan palkan ja irtisanomissuojan.

Kommaripersu on aikamme muotoilua poliittisesta lukutaidottomuudesta. Hän on ihminen, joka on niellyt populistisen teatterin syötin niin syvälle, että hän sotii fanaattisesti omaa pussiaan, omaa terveyttään ja omaa vapauttaan vastaan – ja uskoo samalla tekevänsä sankariteon vapaan maailman puolesta.

Tämän nimen antaminen on vasta ensimmäinen askel. Kun sanomme ääneen sen, mitä näemme, poliittisen teatterin kulissit alkavat kaatua, ja todellisuus pääsee viimein ääneen.

Kommaripersu (substantiivi, taivutus: kommaripersun, kommaripersua, kommaripersuja)

  1. (Yhteiskunta-analyysi, poliittinen satiiri) Henkilö, joka kantaa julkisesti äärioikeistolaista, populistista tai suurpääomaa ihannoivaa identiteettiä ja uhoaa "vapaudesta" sekä "kommunismin vastustamisesta", mutta joka teoillaan, äänestyskäyttäytymisellään ja politiikallaan kannattaa valtion tiukinta kontrollia, pikkumaista kyttäysbyrokratiaa ja kansalaisiinsa kohdistuvaa komentoa.
  2. (Kognitiivinen paradoksi) Pienituloinen tai tavallinen palkansaaja, joka mielessään identifioituu "tilapäiseksi miljardööriksi", mutta kannattaa fanaattisesti oman ostovoimansa, sosiaaliturvansa ja työntekijäsuojansa leikkaamista – päätyen siten rakentamaan autoritaarista komentoa suoraan omaa pussiaan vastaan.
  3. (Someteatteri) Kommentoija, joka peittää oman toimintansa ja reaalimaailman välisen huutavan ristiriidan leimaamalla kaikki muut "kommareiksi", vaikka hänen oma ihanteensa vastaa lähes täydellisesti jäykkää ja rangaisevaa valtiokeskeistä valvontajärjestelmää.
  4. Synonyymit: Oman pussin leikkaaja, autoritaarinen vapaussoturi, tilapäinen miljardööri.
  5. Käyttöesimerkki: "Taukohuoneen kommaripersu vaati äänekkäästi ay-liikkeen nujertamista ja lakisääteistä kyttäystä, mutta ihmetteli apteekin kassalla, mihin hänen omat lääkerahansa ja ostovoimansa olivat kadonneet.

 

Kun kommaripersu pääsee valtaan

Nykyaikaisessa poliittisessa teatterissa sanat ovat kaatuneet peilikuvikseen. Julkisuudessa vannotaan yksilönvapauden, markkinatalouden ja työn kunnian palauttamisen nimeen, mutta päätöksenteon käytännön teot kertovat täysin päinvastaista tarinaa. Kun oikeistopopulistinen retoriikka yhdistetään kovaan talouskuriin ja suurpääoman sanelupolitiikkaan, synnytetään ilmiö, jota voidaan kutsua kommaripersuudeksi. Kyseessä on poliittinen hybridi, joka saapuu näyttämölle kääriytyneenä kansalliseen lippuun ja duunarin puolustajan viittaan, mutta päätyy vallan kahvaan päästyään toteuttamaan rakenteita, jotka muistuttavat aitoa, autoritaarista komentotaloutta.

Ensi silmäyksellä käsite "kommaripersu" saattaa kuulostaa poliittiselta mahdottomuudelta tai puolue-etikettien sekamelskalta. Pinnallinen keskustelija näkee vain liput ja sloganit: toisella laidalla syytetään vastustajia punikeiksi, toisella laidalla puolustetaan isänmaata. Mutta kun kuoren alle kurkistetaan ja arvioidaan sitä, mitä järjestelmä tekee tavalliselle työntekijälle ja työttömälle, käy ilmeiseksi, että äärioikeistolainen talouspolitiikka on vain eri nimellä kulkevaa aitoa valtiokommunismia. Motiivit ja retorinen paketointi voivat poiketa toisistaan, mutta lopputulos – ihmisen riisuminen oikeuksistaan, palkkojen polkeminen ja valtion takaama isäntävalta – on täsmälleen sama.

1. Sama rakenne, eri etiketti: Komentotalous ja fiskaalinen devalvaatio

Historiallisessa valtiokommunismissa työnteko ei ollut yksilön vapautta tai markkinaehtoista sopimista, vaan valtion määräämä ehdoton kansalaisvelvollisuus. Työttömyys oli lailla kielletty, ja valtio osoitti jokaiselle osoitteen, jossa oli raadettava valtion jakamaa niukkaa toimeentulokorvausta vastaan. Ammattiliitot alistettiin valtion puoluekoneiston jatkeeksi, lakko-oikeus kumottiin ja työntekijän neuvotteluasema nollattiin. Työntekijällä ei ollut oikeutta vaatia työstään aitoa markkinahintaa, vaan ehdot saneltiin ylhäältä päin yhteisen "kansallisen edun" nimissä.

Kun kommaripersu pääsee valtaan oikeistolaisessa hallituskokoonpanossa, tapahtuu täsmälleen sama valtatasapainon romahdus. Koska euroalueella ei voida devalvoida omaa valuuttaa kilpailukyvyn parantamiseksi, hallitus päättää toteuttaa fiskaalisen devalvaation: devalvoidaan ihminen, työn hinta ja työntekijän turva. Sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa leikataan niin ankarasti, että yhteiskuntaan luodaan keinoin synnytetty, ahdingossa elävä massiivinen työvoimareservi. Tämän reservin on pakko ottaa vastaan mitä tahansa silpputyötä millä tahansa ehdoilla vältääkseen välittömän asunnottomuuden ja nälän.

Kaksinaismoralismi on huikaisevaa: samalla kun oikeistopopulistit julistavat taistelevansa "sosialismia" vastaan, he rakentavat järjestelmää, jossa valtio ja työnantajajärjestöt riisuvat palkansaajalta aitojen markkinoiden tarjoaman neuvotteluvoiman. Ilmaistyön, pakkoaktivoinnin ja lakko-oikeuden rajoittamisen kautta työntekijä alistetaan uudelleen valtion ja pääoman yhteiselle komentovallalle.

2. Työntekijän näkökulma: Palkasta ja oikeuksista anojan asemaan

Työssäkäyvän duunarin kannalta kommaripersun valtaantulo tarkoittaa vähittäistä, mutta määrätietoista siirtymää tasavertaisesta sopijapuolesta lainsuojattomaksi anojaksi. Ennen vaaleja duunarille luvattiin, että suomalainen tulee aina ensin ja että työn kunnia palautetaan. Vaalien jälkeen todellisuus paljastuu: ammattiliittojen neuvotteluasema murennetaan, työehtosopimusten yleissitovuus asetetaan kyseenalaiseksi ja irtisanomissuojaa murennetaan järjestelmällisesti.

Kuvitellaan käytännön esimerkki leipomoalalta. Raskaassa yötyössä tekevä leipuri herää aamuyöllä kahdelta tekemään tuoretta leipää kauppojen hyllyille. Vuosikymmenten ajan laissa suojattu yölisä takasi sen, että yötyön raskaus ja terveysriskit korvattiin reilusti palkkakuitissa. Kun kommaripersu pääsee valtaan ja kumoaa leipurilain "joustavuuden" ja "kilpailukyvyn" nimissä, leipurin tililtä leikataan satoja euroja kuukaudessa suoraan teollisen leipomojätin tulokseen. Jos leipuri yrittää ilmaista mieltään tai järjestää lakon puolustaakseen etujaan, valtio säätää lait, joilla lakkoilu kielletään sanktioiden uhalla. Leipuri huomaa elävänsä järjestelmässä, jossa valtio suojelee isännän osinkoja ja kieltää renkiä puolustamasta leipäänsä.

Sama kaava toistuu kautta linjan. Ensimmäinen sairastumispäivä muutetaan palkattomaksi, jolloin sairaana työhön menemisestä tehdään rangaistuksen uhalla pakollista. Matkakorvausten omavastuita nostetaan ja asumistuet leikataan, jolloin pienipalkkaisella alalla työskentelevän ihmisen palkka ei enää riitä kattamaan liikkumista ja asumista. Duunari ei enää tienaa työllään ihmisarvoista elämää, vaan ainoastaan luvan jatkaa raatamista.

3. Työttömän näkökulma: Oikeuksista rangaistusleiriin ja ilmaistyöhön

Jos työntekijän asema heikkenee, työttömälle kommaripersun valtaantulo on suoranainen katastrofi. Oikeistopopulistisessa retoriikassa työtön lavastetaan välittömästi "loiseksi", "lusmuksi" tai moraaliseksi syylliseksi, joka elää "veronmaksajien piikkiin". Tämän moraalisen leimaamisen varjolla sosiaaliturvajärjestelmä riisutaan sen alkuperäisestä tehtävästä eli yhteiskunnallisesta vakuutuksesta ja itsekunnioituksen suojasta, ja se muutetaan rangaistus- ja valvontakoneistoksi.

Avainasemaan nousevat työttömyysturvan suojaosien poistaminen ja niin kutsuttu "vastikkeellisuus". Kun työttömyysturvan 300 euron suojaosa poistetaan, keikkatyön ja osa-aikaisen työn vastaanottamisesta tehdään taloudellinen ansa. Työtön ei enää uskalla ottaa vastaan muutaman päivän sijaisuutta, koska siitä saatu pieni tulo leikkaa etuutta suoraan ja ajaa kotitalouden kuukausien byrokraattiseen selvityskierteeseen ilman rahaa.

Samalla käynnistetään "pakkotöiden" ja "palkattoman aktivoinnin" rummutus, jota kutsutaan vapaaehtoistyöksi tai kuntoutukseksi. Otetaan konkreettinen esimerkki arjesta: Pitkäaikaistyötön ammattilainen hakee kuukausittain kymmeniä avoimia työpaikkoja alueella, jossa yritykset irtisanovat väkeä ja avoimia paikkoja on kourallinen satoja hakijoita kohden. Sen sijaan, että valtio tukisi ihmisen kouluttautumista tai loisi aitoja palkkatyöpaikkoja, viranomainen velvoittaa työttömän tekemään 40 tuntia viikossa ilmaistyötä kunnalle tai järjestölle pelkän työttömyysturvan hinnalla. Jos ihminen kieltäytyy tästä "ilmaistyöstä", häneltä leikataan viimesijainen toimeentulotuki.

Tämä on täydellinen oppikirjamainen kopio Neuvostoliiton pakkotyöjärjestelmästä. Ero on vain siinä, että Neuvostoliitossa valtio väitti toteuttavansa "työläisten paratiisia", kun taas nykysuomessa ilmaistyötä teetetään "ilmaisen markkinatalouden" ja "kannustavuuden" nimissä. Kun kunta tai yritys saa työttömän tekemään puistonharavointia, siivousta tai avustavia tehtäviä ilmaisena työvoimana, yksikään työnantaja ei enää palkkaa ketään oikeaan palkkatyösuhteeseen. Ilmaistyö syö aitoja työpaikkoja ja ajaa koko työmarkkinan kohti orjamallia.

4. Pelon ilmapiiri ja maksuhäiriöinen unelmatyöntekijä

Miksi työntekijät ja työttömät eivät nouse välittömästi kapinaan tällaista kehitystä vastaan? Kommaripersun valtaantulon tehokkain työkalu on tietoisesti rakennettu pelon ja epävarmuuden ilmapiiri.

Kun irtisanominen helpottuu, työttömyysturva romutetaan ja työntekijöiden järjestäytymisastetta heikennetään, jokainen palkansaaja tietää olevansa vain yhden herran mielijohteen päässä täydellisestä putoamisesta. Työnantajan ihanteeksi muodostuu "maksuhäiriöinen unelmatyöntekijä" – asuntovelkainen tai ulosotossa oleva kansalainen, jolla on maksuhäiriömerkintä ja joka tietää, että potkut tarkoittavat välitöntä häätöä ja elämän romahdusta. Tällainen työntekijä ei valita ylitöistä, ei pyydä palkankorotusta eikä kuulu ammattiliittoon. Hän on täysin alistettu isäntävallalle.

Samaan aikaan kansa pidetään jakautuneena syöttämällä sille jatkuvaa vastakkainasettelua. Työssäkäyvät duunarit usutetaan työttömiä vastaan, suomalaiset maahanmuuttajia vastaan ja nuoret eläkeläisiä vastaan. Kun ihmiset taistelevat keskenään murusista ja syyttelevät toisiaan "loisimisesta", kukaan ei katso ylöspäin eikä huomaa, miten valta ja varallisuus siirretään järjestelmällisesti työntekijöiden taskuista suurpääoman ja eliitin omistuksiin.

5. Pelastetaanko maa tuholta kyykyttämällä sen tekijät?

Kun kommaripersu pääsee valtaan, suomalaiselle yhteiskunnalle myydään valhetta siitä, että maa pelastuu leikkaamalla heikoimmilta ja alistamalla työntekijät. Todellisuudessa talouden alhaalta ylöspäin pyörivä moottori sammutetaan. Kun pieni- ja keskituloisten ostovoima leikataan, kulutusverot nostetaan tappiin ja arjen turvaverkot romutetaan, kivijalkayrittäjien kassakoneet tyhjenevät ja seurauksena on konkurssiaalto sekä ennätystyöttömyys.

Poliittisen lukutaidon tärkein tehtävä on riisua tämä teatteri. Isänmaallisuus ei ole sitä, että oman maan kansalaiset ajetaan epätoivoon ja palkattomaan työhön. Vahva yhteiskunta ei rakennu pelolle, nöyryyttämiselle ja isäntävallalle, vaan reilulle palkalle, vahvalle ostovoimalle, koulutukselle ja luottamukselle.

Äänestyskopissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa jokaisen on syytä kysyä: haluammeko rakentaa Suomea, jossa työstä maksetaan elämiseen riittävä palkka ja ihmisellä on vapaus sekä itsekunnioitus, vai suostummeko hiljaisesti siihen, että maastamme tehdään uusi komentotalous, jossa kommaripersun saksikäsi leikkaa meiltä kaikilta tulevaisuuden?

Oppikirjateoriat ja arjen reaalipolitiikka

Oppia ikä kaikki

Monissa verkkokeskusteluissa törmää toistuvasti samaan väitteeseen: "Et taida ymmärtää politiikasta etkä oppikirjamääritelmistä mitään." Tämä kommentti nousee pintaan erityisesti silloin, kun oikeistopopulistista leikkauspolitiikkaa ja työntekijän aseman halpuuttamista verrataan autoritaariseen valtiokomentoon tai historialliseen reaalikommunismiin.

Myönnän suoraan ja nöyrästi: en ole valtio-opin professori eikä minulla ole akateemista tutkintoa poliittisesta historiasta. Tuntemukseni perustuu perusmääritelmiin, joita kuka tahansa voi lukea oppikirjoista. Mutta se kaikkein olennaisin – se, miten aatteet toteutuvat ihmisten arjessa ja käytännön päätöksenteossa – ei aina mahdu yhteen oppikirjasivun tiivistelmään.

Silti oppikirjamääritelmien, historiallisen kehityksen ja arjen keskustelujen pohjalta jokainen meistä voi tehdä omia, loogisia päätelmiään. Politiikan ymmärtäminen ei ole puoluetunnusten ulkoa opettelemista, vaan vallankäytön todellisten vaikutusten havainnointia.

1. Oppikirjamääritelmät: Oikeistolaisuus ja kommunismi paperilla

Jos tarkastellaan aatteita puhtaasti teoreettisella tasolla, oikeistolaisuus ja kommunismi asetetaan perinteisesti poliittisen kentän ääripäihin. Niiden perusajatukset eroavat toisistaan perustavanlaatuisesti omistamisen, valtion roolin ja yksilönvapauden suhteen.

Alla oleva vertailu tiivistää aatteiden oppikirjamaiset määritelmät:

UlottuvuusOikeistolaisuus (Kapitalismi / Liberalismi)Kommunismi (Ihanne / Teoria)
Omistajuus Yksityisomistus, markkinatalous ja pääoman vapaus. Yhteisomistus; tuotantovälineet kuuluvat kaikille.
Valtion rooli Pieni valtio, sääntelyn purkaminen, yksilön omavastuu. Valtio ohjaa (vaiheittain kadotakseen luokattomassa yhteiskunnassa).
Palkkaus ja talous Markkinaehtoinen hinnoittelu, voitontavoittelu, kilpailu. Tarpeiden mukainen jakaminen, luokattomuus, tasa-arvo.
Työntekijän asema Sopimusvapaus yksilötasolla, yrittäjyys ja riskinotto. Yhteisön jäsen, joka työskentelee yhteisen hyvän eteen.

Paperilla oikeistolaisuus hehkuttaa yksilön vapautta, yrittäjyyttä ja markkinoiden tehokkuutta. Kommunismi taas maalaa utopiaa yhteisöllisyydestä, luokattomuudesta ja siitä, että jokainen saa tarpeidensa mukaan ja osallistuu kykyjensä mukaan.

2. Teorian ja käytännön kuilu: Mitä oppikirja ei kerro?

Suurin väärinkäsitys poliittisessa keskustelussa syntyy silloin, kun oppikirjan ideallinen teoria sekoitetaan toteutuneeseen reaalipolitiikkaan.

Oppikirja kertoo meille, mitä aatteen piti olla, mutta historia ja arki näyttävät, mitä aatteesta tuli, kun se puettiin valtaan:

  • Toteutunut reaalikommunismi: Paperilla kyse oli luokattomasta utopiasta, mutta käytännössä siitä muodostui autoritaarinen komentotalous. Työntekijältä vietiin aito neuvotteluvoima ja lakko-oikeus, ammattiliitot valjastettiin valtion käskyläisiksi, eikä yksilöllä ollut vapautta kieltäytyä osoitetusta työstä tai neuvotella palkastaan.
  • Toteutunut äärioikeistolainen leikkauspolitiikka: Paperilla puhe on "vapaudesta" ja "työn kannattavuudesta", mutta käytännössä lainsäädännöllä rajoitetaan lakko-oikeutta, murennetaan sopimuskulttuuria ja leikataan sosiaaliturvaa siten, että ihminen pakotetaan ottamaan vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa ehdoilla.

Kun oppikirjamääritelmien taakse kurkistetaan, huomataan, että autoritaarinen valta käyttää hyvin samanlaisia mekaanisia keinoja yksilön alistamiseen – riippumatta siitä, minkä värisen lipun alla sitä harjoitetaan.

3. "Kommaripersu"-ilmiö: Miksi äärioikeisto ja komentotalous kohtaavat?

Juuri tästä syystä olen päätynyt pohdinnoissani käsitteeseen "Kommaripersu". Käsite saattaa kuulostaa ensi kuulemalta ristiriitaiselta – miten perussuomalainen tai oikeistolainen politiikka voisi olla "kommenttitasolla" sukua kommunismille?

Vastaus löytyy työntekijän ja työttömän reaalisesta asemasta:

  1. Työn hinnan halpuuttaminen ja pakko: Kun sosiaaliturvan suojaosat ja asumistuet poistetaan, luodaan epätoivoinen tilanne, jossa kansalaisen on hyväksyttävä mikä tahansa silpputyö tai palkaton aktivointi. Tämä ei ole vapaata markkinataloutta, vaan komentotaloutta, jossa valtio ja työnantaja sanelevat ehdot ylhäältä käsin.
  2. Kollektiivisen suojan purkaminen: Ammattiliittojen neuvotteluvoiman murentaminen ja lakko-oikeuden rajoittaminen muistuttavat suoraan Neuvostoliiton mallia, jossa sitova ja riippumaton edunvalvonta raivattiin valtion tieltä.
  3. Tasaistaminen alaspäin: Työntekijälle luvataan "työn kunnian palauttamista", mutta käytännössä leikataan yölisät, haittakorvaukset ja irtisanomissuoja. Duunarille jää käteen vain velvollisuus pysyä työssä alhaisella palkalla ilman aitoa neuvotteluvaltaa.

Kun oikeistopopulisti käyttää valtion koneistoa työntekijän oikeuksien polkemiseen ja heikoimpien saattamiseen isäntävaltaisen komennon alle, lopputulos ihmisen elämässä on hätkähdyttävän samanlainen kuin autoritaarisessa valtiokommunismissa. Paketoitiinpa se "isänmaallisuuden" tai "luokkataistelun" nimiin, kyse on samasta ihmisen alistamisesta.

4. Yhteenveto: Politiikan lukutaito on tekojen, ei etikettien lukemista

Oppia ikä kaikki. En väitä tietäväni kaikkea teoriamääritelmistä, mutta tiedän miltä tuntuu, kun ihmisen arjelta viedään pohja ja neuvotteluvoima murennetaan.

Poliittinen lukutaito ei ole sitä, että sokeasti uskotaan puolueiden vaalilupauksia tai oppikirjojen kauniita määritelmiä. Se on kykyä katsoa retorisen verhon läpi ja kysyä: Kuka tässä päätöksessä voittaa, kuka menettää oikeutensa ja minkälaiseksi yksilön arki muuttuu?

Kun ymmärrämme eron teorian ja käytännön välillä, lakkaamme pelkäämästä pelkkiä sanoja ja alamme arvioida tekoja. Silloin käy ilmi, että vapaus ei ole sosiaaliturvan leikkaamista, eikä isänmaallisuus ole omien työntekijöiden kyykyttämistä.


Äänestäminen.

Tällä kertaa nukkuvat ratkaisevat tulevaisuuden

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaalianalyyseissa seurataan tiiviisti eri puolueiden kannatusmittauksia, gallup-vaihteluita ja puheenjohtajien tenttimenestystä. Kuitenkin jokaisissa vaaleissa piilee yksi valtava tekijä, joka pystyy pyyhkimään kaikki asiantuntijoiden ennusteet pöydältä sekunnissa: niin sanottu nukkuvien puolue.

Kun sadat tuhannet kansalaiset päättävät jättää äänestämättä, he eivät suinkaan hiljennä ääntään tai anna "vastalauseilmoitusta" poliittiselle järjestelmälle. Todellisuudessa he antavat valtakirjan niille, jotka käyvät uurnilla joka tapauksessa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan vaalimatematiikan kylmää logiikkaa, taktisen äänestämisen ansoja ja sitä, miksi juuri nyt – enemmän kuin kertaakaan vuosikymmeniin – jokaisen tavallisen suomalaisen on aika herätä.

Vaalimatematiikan kylmä logiikka: Kotiinjäänti on aina ääni voittajalle

( vaalimatematiikan lyhyt oppimäärä )

Suomen vaalijärjestelmä perustuu suhteelliseen vaalitapaan ja d’Hondtin menetelmään. Tämän järjestelmän ydin on yksinkertainen: jokainen annettu ääni muuttaa vertauslukuja ja suhteellisia voimasuhteita.

Kun ihminen jättää äänestämättä ajatellen, ettei "yhdessä äänessä ole mitään väliä", hän tekee itse asiassa matemaattisen valinnan:

  1. Aktiivisten ryhmien suhteellinen valta kasvaa: Ne väestöryhmät ja kannattajakunnat, jotka käyvät uurnilla kurinalaisesti vaaleista toiseen, saavat passiivisuuden ansiosta suhteessa huomattavasti suuremman painoarvon.
  2. Kynnyt edustajapaikoille madaltuu: Mitä alhaisemmaksi yleinen äänestysaktiivisuus jää, sitä pienemmällä äänimäärällä puolueet saavat kansanedustajia ja aluevaltuutettuja läpi.
  3. Leikkauspolitiikan hiljainen hyväksyntä: Jos arjen heikennyksistä, sote- maksujen noususta, palveluiden karsimisesta ja ostovoiman murenemisesta kärsivät ihmiset jäävät kotiin, leikkauksia tekevät voimat tulkitsevat hiljaisuuden hyväksynnäksi ja jatkavat valitulla linjalla.

Vaalimatematiikka ei tunne sympatiaa eikä selityksiä. Jos 30–40 prosenttia äänioikeutetuista jättää äänestämättä, pienenkin aktiivisen vähemmistön on mahdollista nousta vaalivoittajaksi ja määrätä koko valtakunnan suunta.

Varoitus taktikoinnista: Mielikuva-ansat ja aito arvovalinta

Kun vaalit lähestyvät, julkisuudessa alkaa usein voimakas puhe "taktisesta äänestämisestä". Kansalaisia kehotetaan äänestämään tiettyä suurpuoluetta vain siksi, ettei joku toinen pääsisi valtaan, tai hylkäämään itselle läheisin vaihtoehto "hukkaäänen" pelossa.

Taktiseen äänestämiseen liittyy kuitenkin vakavia sudenkuoppia, joista on syytä varoittaa:

1. Pelko kompassina johtaa vääriin kompromisseihin

Kun äänestyspäätös tehdään pelon tai jonkin asian vastustamisen pohjalta, tullaan helposti äänestäneeksi politiikkaa, joka ei todellisuudessa vastaa omia arvoja. Tällöin äänestäjä saattaa tulla tukeneeksi linjaa, joka vaalien jälkeen tekee tismalleen samoja leikkauksia ja kompromisseja, joita äänestäjä halusi välttää.

2. Moniarvoisuuden kapeutuminen

Taktikointi keskittää ääniä parille suurimmalle toimijalle ja karsii poliittisesta kentästä rohkeat, inhimilliset ja rakentavat vaihtoehdot. Demokratian elinehto on se, että erilaiset äänet ja ruohonjuuritason näkemykset tulevat kuulluksi.

3. Katteettomat lupaukset ja takinkäännöt

Suurimmat populistiset mielikuvakampanjat nojaavat usein siihen, että ihmisille luvataan "helppoja ratkaisuja" tai "pienen ihmisen puolella olemista". Teot hallituksessa saattavat kuitenkin olla täysin päinvastaisia. Siksi tärkein mittari ei ole se, mikä puolue näyttää gallupeissa suurimmalta, vaan se, millaisia tekoja ja arvovalintoja ehdokkaat arjessa edustavat.

Paras ja kestävin tapa äänestää on seurata omaa arvo- ja ihmissydäntä. Ääni, joka annetaan omille aidoille arvoille ja luotettavalle toimijalle, ei ole koskaan hukkaääni.

Jos milloinkaan, nyt on aika herätä

Meille uskotellaan usein, että monet päätökset – kuten sosiaaliturvan leikkaukset, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset tai julkisen sektorin karsiminen – ovat "pakkorakoja" tai "vaihtoehdottomia välttämättömyyksiä".

Tämä on poliittista teatteria. Yhteiskunnassa ei ole mitään automaattia, joka pakottaisi murentamaan tavallisten ihmisten arkea.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sodan jälkeisessä köyhässä Suomessa yhteisellä sopimuksella ja eettisellä valinnalla. Tänään monin verroin rikkaammassa maassa on kyse täsmälleen samasta asiasta: arvovalinnasta.

  • Haluammeko yhteiskunnan, jossa muutama suuryhtiö ja rikas eliitti pärjää samalla kun tavallisen kansan, pienyrittäjien, eläkeläisten ja lapsiperheiden ostovoima murenee?
  • Vai haluammeko palauttaa luottamuksen, kohtuullisuuden ja sen Suomen tavan olla yhdessä, jossa ketään ei jätetä yksin?

Vastaus näihin kysymyksiin ei löydy nettipalstojen huutokilpailuista, vaan vaaliuurnilta.

Tulevaisuus tehdään itse

Demokratia on arvokas ja hauras lahja. Se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä muutaman vuoden välein jokaisen suomalaisen ääni on täsmälleen yhtä painava – olitpa sitten suurituloinen johtaja, pienyrittäjä, eläkeläinen, opiskelija tai työtön.

Jos jätät käyttämättä tämän oikeuden, annat muiden päättää, mihin sinun veroragasi käytetään, miten terveyskeskuksesi toimii ja miltä lastesi tulevaisuus näyttää.

Nyt ei ole aika kyyristellä tai lannistua. Jos milloinkaan, nyt on aika herätä, kaivaa äänioikeus esiin ja näyttää, millaisen hyvinvointivaltion me haluamme rakentaa.

Yhdessä eteenpäin.

 

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Osallistu ja vaikuta. Äänestä. Siinä on avaimet.

 


Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako


 

 

Äänestä!

Vielä on toivoa

  •