Kieltääkö pitäisi?

Ammattiliittojen asemaa on heikennetty valtavilla keinoilla ensimmäistä kertaa minun muistini mukaan. Minkäänlaista ongelmaa ei ole koskaan ollut, eikä ollut tiedossakaan. Mutta Orpo/ Purra hallitus halusi estää jo ennalta mahdoliset puuttumiset hallitusvaltaan kun äärioikeistolaista työmarkkinapolitiikkaa aletaan sysäämään vanhan tilalle.

ammattiliitot kiel

"Venäjä, Kiina, Valkovenäjä, Pohkois-Korea ym. Näissä maissa eivät ammattiliitot kukkoile"

Onko mitä muita tunnettuja maita joissa ei ole ammattiliittoja?

Onko Orpo/Purra onnistunut?

Mihin liittoja tarvitaan? Mikä ammattiliitto? Kenen liitto?

Miten arvelet ammattiliittoja vastaan käyhdyn taistelun lopulta käyvän? Menikö liian pitkälle?

Copilot:

Ammattiliittojen toiminta on rajoitettua tai kiellettyä useissa maissa, erityisesti autoritaarisissa valtioissa tai maissa, joissa työntekijöiden oikeuksia ei kunnioiteta. Esimerkiksi:

  • Saudi-Arabia: Ammattiliitot ovat käytännössä kiellettyjä, ja työntekijöiden oikeuksia valvotaan tiukasti.
  • Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat: Ammattiliittojen toiminta on erittäin rajoitettua, erityisesti siirtotyöläisten osalta.
  • Turkmenistan ja Uzbekistan: Näissä Keski-Aasian maissa ammattiliittojen toiminta on valtion tiukasti kontrolloimaa.
  • Myanmar: Vaikka ammattiliittoja on olemassa, niiden toiminta on usein vaarassa poliittisen epävakauden vuoksi.
  • Eritrea: Ammattiliittojen toiminta on käytännössä mahdotonta valtion hallinnon vuoksi.

Monissa näistä maista työntekijöiden oikeuksia rajoitetaan laajemminkin, ja ammattiliittojen puuttuminen on osa tätä laajempaa ongelmaa. 

Satonen

Nämä maat, joissa ammattiliittojen toiminta on rajoitettua tai kiellettyä, eroavat merkittävästi maista, joissa ammattiliittojen toiminta on vapaampaa ja työntekijöiden oikeudet vahvemmin suojattuja. Esimerkiksi:

- **Pohjoismaat** (kuten Suomi, Ruotsi ja Tanska) tunnetaan korkeasta ammattiliittojen jäsenyysasteesta ja laajasta kollektiivisesta neuvottelusta, joka kattaa suuren osan työvoimasta.
- **Länsi-Euroopan maat** (kuten Saksa ja Ranska) tarjoavat vahvat oikeudet ammattiliitoille, vaikka jäsenyysaste voi olla alhaisempi kuin Pohjoismaissa.
- **Yhdysvallat**: Vaikka ammattiliittojen jäsenyysaste on matala, erityisesti yksityisellä sektorilla, ammattiliitot ovat edelleen merkittävä voima julkisella sektorilla.

"Satosen toteaa vappupuheessaan, että vuosikymmenten aikana Suomi oli työlainsäädännössä ajautunut epäterveeseen tilaan, jossa tosiasiallista valtaa käyttivät etujärjestöt. Jos ne eivät löytäneet yhteistä säveltä, poliitikot eivät uskaltaneet tehdä mitään. Nyt tämä kulttuuri on muuttunut, hän sanoo." ess/Uutissuomalainen 1.5.2025

Toisaalta maissa, kuten Saudi-Arabiassa, Qatarissa ja Myanmarissa, ammattiliittojen toiminta on joko kiellettyä tai tiukasti valvottua, mikä heikentää työntekijöiden mahdollisuuksia neuvotella paremmista työehdoista. Tämä kontrasti korostaa, kuinka poliittinen järjestelmä ja kulttuuriset tekijät vaikuttavat ammattiliittojen asemaan eri maissa.

satonen2

Ammattiliittojen vaikutus talouksiin vaihtelee merkittävästi eri maiden välillä, riippuen niiden roolista ja toimintatavoista. Tässä muutamia keskeisiä vaikutuksia:

1. **Palkkataso ja tasa-arvo**: Ammattiliitot pyrkivät neuvottelemaan korkeampia palkkoja jäsenilleen, mikä voi nostaa yleistä palkkatasoa ja vähentää tuloeroja.

2. **Tuottavuus**: Ammattiliittojen vaikutus tuottavuuteen voi olla kaksijakoinen. Toisaalta ne voivat parantaa työpaikan hallintoa ja vähentää työntekijöiden vaihtuvuutta, mikä lisää tuottavuutta. Toisaalta korkeammat palkat voivat lisätä kustannuksia ja vähentää investointeja.

3. **Taloudellinen vakaus**: Ammattiliitot voivat edistää taloudellista vakautta neuvottelemalla työehtosopimuksia, jotka vähentävät työtaistelujen riskiä.

4. **Yritysten taloudellinen suorituskyky**: Joissakin tapauksissa ammattiliitot voivat vaikuttaa yritysten voittoihin, erityisesti jos palkkavaatimukset ovat korkeita.

Vaikutukset riippuvat myös maan taloudellisesta rakenteesta ja ammattiliittojen toimintatavoista. Esimerkiksi Pohjoismaissa ammattiliittojen vaikutus on usein positiivinen.

n

"Basilion naama venähtää, kun hän kuulee Suomen hallituksen ajamista työntekijöiden aseman heikennyksistä. Hän näkee, että työntekijöiltä yritetään nyt viedä etuja ja oikeuksia, jotka on saavutettu vuosikymmenien työllä. Kaikkein tärkeimpänä asiana oikeuksien toteutumisen kannalta Basilio pitää neuvotteluyhteyttä. Sitä, mihin Filippiineillä pyritään ja mitä Suomessa yritetään säilyttää. – Filippiineillä hallitaan väkivallalla. Suomessa demokratian tilan kaventaminen voi alkaa rajoittamalla sitä, mistä voidaan neuvotella ja keskustella." Opettaja.fi

TYÖTÄ SAATAVILLA

Työtäkin on helpommin saatavilla kun ei ole ammattiliitot häsläämässä välissä työehtoineen, palkkoineen tms. turhalla väliinpuuttumisella. Meillä Suomessakin on älyttömän vaikea työllistää työnantajana ketää töihin kun työntekijällä on liiton avustuksella kaikenlaisia vaatimuksia palkoista sun muista epäolennaisista asioista. Työ työnä ja sillä siisti. Pohjois-Koreassakin töitä löytyy jokaiselle ilman hakemusrumbaa. Ei tarvitse kuin näyttäytyä julkisesti niin jo työ kutsuu.

Työsopimus

Pohjois-Korean Kim Jong-un sekä Venäjän Vladimir Vladimirovitš Putin ovat sopineet työvoiman siirtämisestä Pohjois-Koreasta Venäjälle työvoimapulan helpotukseksi. Venäjän omaa työvoimaa on suurilta osin Ukrainan aroilla sekä pelloilla joko "omasta tahdosta" tai muuten vain isänmaan puolesta laajentamassa elinpiiriä Äiti venjän tarpeisiin. Osa työvoimasta on ns "lannoitustehtävissä" Ukrainan pellolla, osa työskentelee aseistettuna ennen lannoitustehtävää.

Nyt maiden presidentit sopivat työvoiman siirtämisestä Venäjän sisämaan tarpeisiin. Tähän äärettömän helppoon sekä yksinkertaiseen työsopimukseen ei sisältynyt ammattiliittojen vaatimuksia päivärahoista tai muutoinkaan mistään. Siis äärettömän yksinkertaista sekä selkeää. 

"Pohjois­korealaisia lähetetään Venäjälle paikkaamaan hyökkäys­sodan pahentamaa työvoimapulaa. Pian heitä saatetaan nähdä myös jälleenrakennus­töissä vallatuilla ukrainalais­alueilla." YLE.FI