Vani se vaan vei taas lomareissun hienosti

7.7.2024

Kuva 28.6.2024 klo 23:05 Aapiskukolla.

Sämpylöitä välipalaksi.

Keli oli kertakaikkiaan lämmin. asteita vielä kuvan ottamisen aikaan ( n klo 23:00)  24°C . Päivällä aiemmin oli n 27 - 30°C .

Ilman lämpötilalla on noissa asteissa vapaastihengittävälle dieselille polttoaineen kulutusta lisäävä vaikutus. Mutta hyvinhän tuo meni. Lähdettiin tarkoituksella vasta illansuussa reissuun tarkoituksena ajaa öiseen aikaan kun liikennekin on rauhallisempaa, eikä ole liian kirkasta valoa valoherkkyyttä potevalle. Hellepäivän aikana vaunu perässä n 17l/100km . Kulutus on litran puolitoista tai jopa kaksikin litraa enemmän kuin vastaava luku normaali kesäpäivänä ja nimenomaan eritoten vaihteiston turbiinilukko kunnossa ja käytössä. Nyt se ei kunnolla pitänyt joten en lainkaan edes käyttänyt. ( sähkökytkennällä saa pois päältä )

Detsku mk 700 edelleen peräpukamana.

20240628aapiskukolla

Tai se mikään lomareissu ollut meille kumpaisellekaan. Itse olen muutamaa kuukautta vaille eläkeläinen, vielä työtön. vaimo on jo eläkeläinen. Mutta olihan se reissu kuitenkin.

Jos olisin nuorempi, innokkaampi ja sekä rahapussissa olisi rahaa, tekisin kokeen. Aikaisempi - 83 6.2 dsl vani oli isoventtiilisillä kansilla, kovemmilla puristuksilla, huomattavasti ja tuntuvasti vieläkin pirteämpi. Jos olisi nuori. nuorempana haluaisin kokeilla tässä -89 vanissa samanlaisen moottorin toimintaa.

( Huom! Videolla näkyy "lohkolämmittimen johto" käytössä. Kyseessä on automaattinen akun ylläpitolaturi koska auton akulta otettiin viileäkaapille virtaa. )

kts aiheeseen liittyen

kannattiko rassata Ilmaa ilmaa, enemmän ilmaa

Kilisee kilisee keinunen

Öljyn lisäaine X1R suojaako vai ei, onko vaikutusta

Nokka-akselin numerointi

Vaniin peräöljyt, kulkeeko herkemmin

 

 

 

 

 

 

Comments powered by CComment