Vasemmiston yrittäjyyspuhe – mistä väärä mielikuva syntyy?
Vasemmistoliitto näkee pienyrittäjän tämän päivän duunarina, joka tarvitsee turvaa, ostovoimaa ja reilut markkinat, ei leikkauksia ja pääomakeskittymien sanelua. Siksi puolue ajaa yrittäjille vahvempaa sosiaaliturvaa, kohtuullisempia ALV-uudistuksia, rekrytointikynnyksen madaltamista ja starttirahan kaltaisia investointeja, jotka palautuvat yhteiskunnalle nopeasti.
Väite vasemmiston yrittäjävastaisuudesta on hyvin erikoinen, sillä lähteiden mukaan se on tietoisesti rakennettu poliittinen muuri, joka ylläpitää oikeiston talousosaamisen myyttiä. Todellisuudessa vasemmistolainen talousajattelu – erityisesti Vasemmistoliiton linja – on selvästi pienyrittäjämyönteistä: se näkee pienyrittäjän tämän päivän duunarina, joka tarvitsee ostovoimaa, turvaa ja reilut markkinat.
On myös tärkeää todeta tämä suoraan: yksikään puolue ei ole yrittäjävihamielinen. Yrittäjyys ei ole puoluepoliittinen etuoikeus. Jokainen puolue tukee yrittäjyyttä – mutta eri puolueet tukevat eri tyyppistä yrittäjyyttä. Kokoomus painottaa suuryritysten ja pääomavaltaisen kasvun edellytyksiä, Keskusta maaseudun ja alkutuotannon yrittäjyyttä, Perussuomalaiset pienyrittäjyyden identiteettipuhetta, ja Vasemmistoliitto nimenomaan pienyrittäjän ja itsensätyöllistäjän asemaa, ostovoimaa ja sosiaalista turvaa.
Lyhyesti: yrittäjyys ei ole yhden puolueen omaisuutta. Ero syntyy siitä, minkälaista yrittäjyyttä kukin puolue käytännössä vahvistaa – ja juuri tässä kohtaa Vasemmistoliiton linja erottuu selvästi pienyrittäjän eduksi. vasemmistolainen politiikka suojelee pienyrittäjää ja itsensätyöllistäjää, kun taas oikeiston rakentama mielikuva yrittäjävihamielisyydestä perustuu retoriseen sumutukseen, ei taloudelliseen todellisuuteen.
Siksi mielikuva siitä, ettei vasemmisto muka tue yrittäjyyttä, ei synny todellisuudesta vaan poliittisen teatterin rakenteista, kielellisistä ansoista ja tarkoituksellisesta vastakkainasettelusta. Monimutkainen talous todellisuus pelkistetään iskulauseiksi, jotka palvelevat oikeiston omaa narratiivia. Miksi lankeamme kognitiivisiin ansoihin?
1. Oikeiston rakentama “talousosaamisen myytti”
- Oikeiston narratiivi: Kokoomus on vuosikymmeniä omminut itselleen roolin “ainoana vastuullisena talousosaajana”.
- Leimaamisen tekniikka: Vasemmiston talouslinjaukset kuitataan ivalla (“vassarien ulinaa”, “kommunismia”), jolloin itse sisältö jää käsittelemättä.
- “Aitojen työpaikkojen” ansa: Riikka Purran väite, että “aidot työpaikat syntyvät yrityksiin”, luo keinotekoisen vastakkainasettelun yksityisen ja julkisen sektorin välille. Julkiset investoinnit esitetään kuluna, vaikka ne ovat yritysten toiminnan edellytys: koulutus, infra, terveys.
2. Vasemmiston malli: yrittäjyys on verbi, ei luokka-asema
- Vasemmisto näkee yrittäjyyden tekemisenä, ei pelkkänä pääoman omistamisena.
- Pienyrittäjät = tämän päivän duunareita: Itsensätyöllistäjien järjestäytymisoikeus, sosiaaliturvan parantaminen ja starttirahan puolustaminen ovat vasemmiston pitkäaikaisia linjauksia.
- Starttirahan narratiivi: Vasemmistolle se on investointi. Oikeiston retoriikassa starttirahan hakija leimataan “tukien varassa roikkujaksi”.
3. “Trickle-up” – kysyntä on yrittäjyyden moottori
- Vasemmisto korostaa ostovoiman merkitystä: Ostovoima on pienyrittäjän tärkein turva.
- Jokainen leikattu euro on pois yrittäjältä.
- “Trickle-up”-malli: Kun tavallisilla ihmisillä on rahaa kuluttaa, yrityksillä on kysyntää. Tämä on ainoa kestävä tapa luoda työpaikkoja.
4. “Tuntematon jarru” – leikkauspolitiikan sumutus
- Talouden jarru ei ole “ostohaluttomuus” vaan ostokyvyn puute, jonka hallituksen omat leikkaukset ovat aiheuttaneet.
- Osa kommentoijista toistaa oikeiston narratiivia Dunning–Kruger-efektin tai konformismin vuoksi: he eivät tunne vasemmiston todellisia tavoitteita, kuten investointeja inhimilliseen pääomaan ja tutkimukseen.
Yhteenveto: Mielikuva vasemmiston yrittäjävihamielisyydestä on poliittisesti rakennettu muuri. Todellisuudessa vasemmiston linjaukset – ostovoiman vahvistaminen ja yrittäjän sosiaalisen turvan parantaminen – ovat kansantaloudellisesti vakaammalla pohjalla kuin oikeiston Trickle-down -ajattelu.
Entä oikeisto ja Kokoomus? Ristiriita puheen ja todellisuuden välillä
Kokoomus markkinoi itseään yrittäjäpuolueena, mutta sen politiikan vaikutukset osuvat suoraan pienyrittäjän elinehtoihin: paikalliseen kysyntään.
1. “Yhden rahapussin” ongelma
Pienyritykset – erityisesti palvelualoilla ja pienissä taajamissa – ovat ensimmäisiä, jotka kärsivät ostovoiman heikkenemisestä.
- Ostovoiman lasku vie rahaa suoraan paikallisesta kierrosta.
- Esimerkki: 3 000 asukkaan taajamassa 1 % ostovoiman lasku = noin 300 000 € vähemmän yritysten kassaan vuodessa.
- Harkinnanvarainen kulutus katoaa: parturi, kenkäkauppa, kuntosali – kaikki kärsivät, kun “viimeinen satanen” menee lääkkeisiin ja sähkölaskuun.
2. “Trickle-up-moottorin” sammuttaminen
- Leikkaukset pienituloisilta eivät johda investointeihin, vaan asiakaskatoon, konkursseihin ja työttömyyteen.
- Suuryrityksille suunnatut veronkevennykset eivät valu pienyrittäjille, vaan päätyvät säästöihin ja osinkoihin – raha poistuu kierrosta.
3. “Aitojen työpaikkojen” ansa
- Yritys ei voi työllistää ilman kysyntää.
- Hallitus vaatii työllistämistä samalla kun se romuttaa asiakkaiden ostokyvyn.
- Julkiset hankinnat ohjataan suuryrityksille (“Purran putiikki”), jolloin pienet kivijalkayritykset jäävät nuolemaan näppejään.
4. Ideologinen valinta yrittäjän selkänahasta
- Pienyrittäjä on usein “tämän päivän duunari”, jonka etu olisi lähempänä vasemmiston ostovoiman tukemista kuin oikeiston leikkauspolitiikkaa.
- Osa yrittäjistä tukee silti hallitusta, koska luulee kuuluvansa “parempaan kansaan”, vaikka heidän omien asiakkaidensa ostovoimaa leikataan.
- Työn hinnan halpuuttaminen koskee myös yrittäjää: jos hän ei menesty, järjestelmä leimaa hänet “loiseläjäksi”.
Oikeiston politiikka on suuryritysten edunvalvontaa, joka säästää pienyrittäjän kustannuksella. Kuten eräs pienyrittäjä tiivistää: “Kertoisiko joku, miten aitoja työpaikkoja luodaan yrityksiin, joilla ei ole asiakkaita.”
