Menneen ajan Suomi on ohi, se on tuhottu – mutta toivoa ei ole syytä menettää

 Äänestykseen 256 päivää.

Tämä kirjoitus syntyi tarpeesta ymmärtää, miksi Suomi on muuttunut niin paljon, että se tuntuu minusta ajoittain vieraalta. Olen elänyt tämän maan mukana yli kuusi vuosikymmentä ja nähnyt, miten hyvinvointivaltio rakennettiin yhteiselle ajatukselle: ketään ei jätetä yksin, jokainen tekee sen minkä pystyy, ja yhteiskunnan vahvuus mitataan heikoimpien kohtelulla.

Viime vuosina olen joutunut toteamaan, että tuo sopimus on murentunut. Hyvinvointivaltiosta on liu’uttu kannustinvaltioon, jossa ihminen nähdään yhä useammin menoeränä ja rakenteellisena vaikutuksena. Silti tämä kirjoitus ei ole pelkkä menetetyn ajan surukirja. Se on myös yritys ymmärtää, mitä voimme vielä pelastaa.

Hyvinvointivaltion murros ei ole luonnonlaki. Se on seurausta valinnoista – ja siksi se voidaan myös korjata. Ehkä ei kokonaan, mutta riittävästi, jotta ihmiset voivat jälleen tuntea elävänsä yhteiskunnassa, joka näkee heidät ihmisinä eikä pelkkinä kustannuksina.

Tämä esitys on kutsu pysähtyä hetkeksi ja kysyä: millaiselle hyvinvoinnille asetamme toiveemme, ja millaisen Suomen haluamme jättää jälkeemme. Vaikka paljon on tuhoutunut, uskon yhä, että Suomi voidaan korjata – jos me niin päätämme.

Orpo tuhosi Suomen

1. Universaalisuuden murentaminen ja "kannustinvaltio": Perinteinen hyvinvointivaltio perustui ajatukselle, että apu ja turva kuuluvat kaikille ilman nöyryyttävää tarpeen todistelua. Nyt on siirrytty kohti kannustinvaltiota, jossa ihminen nähdään itseisarvon sijaan ensisijaisesti "menoeränä", "laskennallisena kannustinloukkuna" tai "rakenteellisena vaikutuksena". Tämä muuttaa kansalaisen oikeudenhaltijasta anojaksi ja valvonnan kohteeksi.
2. TINA-retoriikka ja ideologisten valintojen piilottaminen: Hallitus käyttää systemaattisesti TINA-retoriikkaa (There Is No Alternative – ei ole vaihtoehtoja), jolla poliittiset ja ideologiset valinnat naamioidaan teknisiksi välttämättömyyksiksi tai "luonnonlaeiksi". Tämä kaventaa demokratiaa, kun vaihtoehdot siivotaan pois keskustelusta ennen kuin se on alkanutkaan.
3. SISH – Valtion tietoisesti tuottama sosiaalinen haitta: Aineistossa korostuu termi SISH (State-Inflicted Social Harm), joka tarkoittaa valtion tietoisilla päätöksillä aiheuttamaa pahoinvointia. Leikkaukset kohdistuvat haavoittuvimpiin ryhmiin, mikä asiantuntija-arvioiden mukaan ajaa jopa 100 000 suomalaista köyhyysrajan alapuolelle, lisäten pitkällä aikavälillä rikollisuutta ja terveysmenoja.
4. Velkajarru ja tulevien hallitusten kahlitseminen: Hallitus on pelannut itselleen "shakkimatin" sitomalla lähes kaikki puolueet ylivallan velkajarruun. Tämä on strateginen valinta, joka tekee hyvinvointivaltion rakenteiden palauttamisesta tulevaisuudessa lähes mahdotonta, vaikka hallituspohja vaihtuisi. Valta on siirtynyt demokraattisista rakenteista yhä enemmän markkinavoimille ja rahalle.
5. Työmarkkinoiden raaistaminen ja "fiskaalinen devalvaatio": Hallitus pyrkii tietoisesti halpuuttamaan työn hintaa murtamalla työntekijän neuvotteluvoiman ja ammattiyhdistysliikkeen aseman. Paikallinen sopiminen ja lakko-oikeuden rajoittaminen siirtävät vallan työnantajille, jolloin yksittäinen työntekijä jää vaille rakenteellista suojaa. Työttömyyttä käytetään vipuvartena työn hinnan polkemiseksi.

Suomi on siirtynyt luottamukseen perustuvasta yhteisvastuun maasta kohti epäluulon ja kurinpitopolitiikan yhteiskuntaa, jossa taloudellinen vakaus saavutetaan inhimillisen hyvinvoinnin kustannuksella.

Uusi tulevaisuus tuntuu vieraalta

Minä en voi sanoa olevani katkera, mutta olen surullinen. Minä olen todenmukainen. Minä tunnen ja näen, että maailma on muuttunut tavalla, jota en voi enää kutsua omakseni.

Minulle tulevaisuus ei ole pelottava siksi, että se on uusi, vaan siksi, että se on vieraantunut aikaisemmasta niin paljon. Se ei jatka sitä tarinaa, jonka varassa tämä maa yhtenäisenä aikanaan nousi. Se ei jatka sitä moraalista sopimusta, jonka varassa ihmiset jaksoivat, selvisivät ja rakensivat. Nyt elämme eri leireissä joissa toiset näkevät ihan eri asioita joiden vuoksi he taistelevat kuin toiset.

Minä en tunne tätä uutta Suomea. Ja ehkä tärkein oivallus on tämä: minun ei tarvitse teeskennellä tuntevani. Olen oikeasti pettynyt.

Olen viime vuosien aikana kirjoittanut kovin paljon suomalaisesta yhteiskunnasta. Mitä enemmän olen aiheeseen perehtynyt, sitä useammin olen huomannut pysähtyväni saman ajatuksen äärelle.

Se Suomi, johon minä synnyin, on lähes tuhoutunut ja muuttunut.

En tarkoita, että ihan kaikki olisi huonommin kuin ennen. Maailma muuttuu aina, eikä kaikkea mennyttä pidäkään yrittää säilyttää sellaisenaan. Silti tuntuu siltä, että jotakin olennaista on vuosien varrella hiljalleen kadonnut. Ei yhdessä yössä eikä yhden päätöksen seurauksena, vaan vähitellen sellaisian salami viipaleina – pieninä muutoksina, joihin olemme yksi kerrallaan tottuneet kuin aitona uutena normaalina.

Ehkä juuri siksi muutos on ollut vaikea huomata. Kun jokainen yksittäinen askel näyttää pieneltä, kokonaisuus jää helposti näkemättä. Vasta jälkeenpäin huomaa, kuinka todella kauas lähtöpisteestä on tultu.

Minä muistan vielä hyvin sen Suomen, jossa hyvinvointivaltio nähtiin yhteisenä projektina. Sen ajatuksena ei ollut tehdä ohjaamalla käyttäytymistä poliittisesti ihmisistä samanlaisia eikä poistaa yksilön vastuuta omasta elämästään. Sen tavoitteena oli luoda kaikille sellaiset olosuhteet, että mahdollisimman moni pystyi rakentamaan oman tulevaisuutensa.

Yhteiskunta ei ollut täydellinen silloinkaan, eikä koskaan. Virheitä tehtiin, eikä kaikki ollut paremmin. Mutta taustalla oli vahva ajatus siitä, että jokainen ihminen on yhteiskunnan jäsen eikä pelkkä kustannus. Ehkä juuri tämä on asia, jonka koen muuttuneen eniten.

Nykyisessä keskustelussa puhumme paljon tehokkuudesta, kannustimista, säästöistä ja tuottavuudesta. Ne ovat kaikki tärkeitä asioita, eikä niitä pidä vähätellä. Silti toisinaan tuntuu, että niiden rinnalla ihminen itse jää liian vähälle huomiolle. Toisten mielestä ihminen on kokonaan toisarvoinen asia.

Olen pohtinut paljon sitäkin, kuinka helposti politiikassa pelkät arvovalinnat alkavat näyttäytyä väistämättömyyksinä. Ikään kuin vaihtoehtoja ei enää olisi. Minulle tämä on ollut yksi vaikeimmin hyväksyttävistä muutoksista. Demokratian vahvuus on juuri siinä, että vaihtoehtoja saa olla.

Aika ei kulje taaksepäin, eikä pidäkään kulkea. Kirjoitan siksi, että uskon meidän voivan edelleen vaikuttaa siihen, millaista Suomea rakennamme tulevaisuudessa.

Vaikka moni asia on muuttunut, mikään ei pakota meitä luopumaan sellaisista arvoista kuin kohtuullisuus, yhteisvastuu ja ihmisarvo. Ne eivät kuulu vain historiaan. Ne voivat kuulua myös huomiseen, jos niin päätämme.

Minulle tämä kirjoitus ei ole syyttävä sormi eikä lopullinen totuus. Se on pikemminkin yritys ymmärtää, mitä ympärillämme on tapahtunut ja miksi niin moni kokee yhteiskunnan muuttuneen vieraammaksi kuin ennen.

En tiedä, olenko kaikessa oikeassa. Enkä usko olevanikaan. Mutta tiedän yhden asian.

Niin kauan kuin pystymme keskustelemaan toisiamme kuunnellen ja pohtimaan yhdessä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa, mitään ei ole lopullisesti menetetty.

Siksi uskon edelleen, että Suomea voidaan kehittää parempaan suuntaan. Ei palaamalla menneeseen, vaan ottamalla siitä mukaan ne arvot, joiden varaan hyvinvointivaltio aikanaan rakennettiin.

Jos nämä ajatukset herättivät sinussa omia kysymyksiä tai haluat tutustua laajempaan pohdintaani hyvinvointivaltion muutoksesta, yhteiskunnan arvovalinnoista ja tulevaisuuden Suomesta.

Tervetuloa pysähtymään – mutta pienellä varoituksella

Ennen kuin jatkat lukemista, sovitaan yksi asia: jos olet tyypiltään lukija, joka muodostaa maailmankuvansa pelkkien lööppien, iskevien iskulauseiden ja nopeiden "sossuossi-tyyppisten" iskulauseiden varaan, säästän sinulta vaivan – älä vaivaa ajatuksiasi tämän parissa. Tiedän kokemuksesta, että tekstini on monelle aivan liian pitkä ja se saattaa jopa "pissiä sinunkin muroihin" tavalla, joka ei sovi hätäiseen nykyrytmiisi.

Mutta jos kuulut niihin, jotka jaksavat vielä pysähtyä ja haastaa omat ajatusvinoumansa, olet lämpimästi tervetullut mukaan. En halua olla opettaja, vaan havainnoija, joka kutsuu sinut katsomaan retoriikan taakse ja purkamaan niitä kielellisiä maskeja, joilla yhteiskuntamme muutosta parhaillaan verhotaan.

Tämä ei ole poliittinen julistus eikä yritys tarjota yhtä oikeaa vastausta. Tämä on kutsu poliittiseen lukutaitoon ja inhimillisyyteen. Jos jaksat kulkea kanssani nämä pitkät pohdinnat, saatat löytää jotakin sellaista, jota voit jäädä funtsimaan ihan itseksesi – silloinkin, kun emme ole kaikesta samaa mieltä.

Oletko valmis näkemään enemmän kuin otsikon?

Tiedän jo kokemuksesta että puheeni on pitkä, Gemini audio on pitkä, ja varsinkin kirjoitukseni on pitkä. Se on monelle aivan liian vaikea juttu. Mutta jos jaksat kuunnella ja lukea, olen kiitollinen. Toistamiseen, jos olet tottunut hyvin lyhyisiin iskeviin teksteihin tai sanoihin joiden perusteella luot oman todellisuutesi, tee sitten niin. Minä pohdin asioita sitten eri tavalla.

Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani, eikä se ole tämän kirjoitussarjan tarkoituskaan. Olen aina pitänyt tärkeämpänä sitä, että ihminen pysähtyy hetkeksi pohtimaan omia näkemyksiään, kuin sitä, että hän omaksuisi minun näkemykseni omakseen.

Jos yhteiskunnalliset kysymykset, hyvinvointivaltion tulevaisuus, ihmisarvo, työn merkitys, demokratia, yhteisvastuu tai vaikkapa keskustelukulttuurin muuttuminen herättävät sinussa ajatuksia, olen koonnut näitä teemoja yhteen myös laajempaan ja pohdiskelevampaan kirjoituskokonaisuuteen.

Se ei ole poliittinen julistus eikä yritys tarjota yhtä oikeaa vastausta. Se on pikemminkin kutsu pysähtymään niiden kysymysten äärelle, joiden kanssa olen itsekin kulkenut suuren osan elämästäni. Miksi ajattelemme niin kuin ajattelemme? Millaisen Suomen haluamme jättää seuraaville sukupolville? Mitä hyvinvointivaltio meille oikeastaan merkitsee? Entä millainen on sellainen yhteiskunta, jossa mahdollisimman moni voi tuntea olevansa arvokas osa yhteistä tarinaa?

Jos nämä kysymykset kiinnostavat sinua, olet lämpimästi tervetullut jatkamaan matkaa kanssani. 

Minkälaisen Suomen sinä haluat? Tutustu kirjoitelmaani.

Kirja

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Äänestä!

Vielä on toivoa