Mahdollisuuksia

Törmäsin hiljattain Rosa Warskin kirjoitukseen, joka pysäytti. Kirjoitus kantoi otsikkoa "Suomalaisia määrittää läpi elämän ylhäältä saneltu, normatiivinen ajattelu." "Kuka kuuntelee köyhää keskustelualueella" ja se viilsi ilmaa kuin viikatteen terä keskellä ruuhkaista mielenosoitusta. Lukiessani sitä, en voinut olla miettimättä: onko kaikki todellakin näin jyrkkää? Onko näkymä yhteiskunnasta todella näin lohduton ja karu?

Pysähdyin useampaan otteeseen, pyörittelin sanoja ja kokemuksia päässäni. Palasin omiin muistoihini, omaan nuoruuteeni – aikaan, jolloin opiskelin itselleni ammatin ilman lainataakkaa. Opintotuki riitti jopa autokouluun. Sillä sai koulukirjat maksettua, linja-autoliput ostettua 25km koulumatkaan ja pienen haaveen paremmasta elämästä. Ammattikoulusta valmistuttuani olin valmis työelämään. Siihen aikaan yhteiskunta toimi vielä – ei täydellisesti, mutta edes niin, että tuntui, että pärjätä voi.

Mutta tänä päivänä? Tänä päivänä ympäristö on kylmempi, yhteiskunta raadollisempi ja pelivara kapeampi. Yhä useammalle "mahdollisuudet" ovat muuttuneet selviytymistaisteluksi, jossa pienetkin askeleet eteenpäin vaativat hurjan määrän onnea, tukea ja terveyttä – ja ennen kaikkea hermoja, joita ei kaikilla enää ole.

Tämän tekstin haluan jakaa nyt sinulle, lukija. Ensin Rosa Warskin terävä, kipunoiva yhteiskuntakritiikki. Sen jälkeen oma näkemykseni, joka rakentuu hänen ajatustensa päälle ja lomittuu omiin kokemuksiini. Tämä ei ole kepeää luettavaa – mutta ehkä juuri siksi se on tarpeen. Ja juuri siksi se on täällä "Pissiä muroissa" palstalla.

Lue, pysähdy, ajattele – ja kysy lopuksi itseltäsi, mitä mahdollisuudet oikeastaan tarkoittavat. Ja kenelle ne todellisuudessa kuuluvat.

Rosa Warski

Suomalaisia määrittää läpi elämän ylhäältä saneltu, normatiivinen ajattelu.
Tässä maassa sanellaan porukalle velvollisuuksia, jotka typistävät muuten rikkaan elämän kirjon tavanomaisuuteen. Yhdistävänä tekjänä on velvollisuus tehdä hilloa omistavalle luokalle.

----------------------------------------------
1. Nuoruus

Vallitsee oppivelvollisuus: pakotetaan opiskelemaan muiden valitsemaa ainekokonaisuutta. Esimerkiksi antropologiaa ja uskontotiedettä ei opeteta edes lukiossa, vaikka molemmat ovat hyvin tärkeitä laajemman maailmankuvan muodostamisen kannalta. Seurauksena saadaan lisääntyvää erilaisuuden pelkoa, joka sopii normatiivisuuteen kuin nakutettu.

-----------------------
2. Nuori aikuisuus

Jatko-opiskelun aika. Tässä vaiheessa pakotetaan ottamaan lainaa - vuosien ajan. Laina toimii painostimena "mennä töihin" surkeillakin työehdoilla opiskelun ohella, josta seuraus on päivittäiset, 1800-lukua vastaavat työtunnit. Puurtaminen kestää ilman lomaa ympäri vuoden. Kyseiset velvollisuudet ovat mielenterveyden kannalta aivan tuhoisia. Ongelma peitetään tietämättömyydellä tai syyttämällä muuta kuin itse asiaa - esimerkiksi "älylaitteita".

-----------------------
3. Aikuisuus

Iskee "velvollisuus elättää itsensä". Olet velvollinen käyttämään elinvoimasi ja aikasi omistavan luokan etujen edistämiseen. Jos et halua tukea vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä, ihmisarvoisen elämän takaavaa työtä on hyvin vaikea tai mahdoton löytää.

-----------------------
4. Eläkeikä

Suurin osa elinvoimastasi on käytetty. Väsyneenä sinulla on ehkä 15 vuotta, ennenkuin sairastut kroonisesti. Kotihoito ei toimi ja laitoshoito maksaa. Eläke, jonka eteen olet tehnyt työtä niin kauan kuin mahdollista, uppoaa liki viimeistä penniä myöten omistavan luokan vaatimiin hoitokuluihin.

-----------------------
5. Sairaus ja vammaisuus

Mikäli sairastut ennen eläkeikää tai elät normaalista psykofysiikasta poikkeavassa vartalossa, se vie suuren osan vapaudestasi. Toisen leijonanosan vie alistaminen: sinua pakotetaan - ruoan ja kodin menettämisen uhalla, sairaudestasi ja/tai vammaisuudestasi huolimatta - työskentelemään omistavalle luokalle. Tätä "vastikkeellisuutta" ollaan lisäämässä. Kolmanneksi kohtaat mitätöintiä ja yleistä halveksuntaa.

Julkinen terveydenhoito, josta muuten voisit saada apua, on alasajettu surkeaan tilaan; se ei palvele omistavan luokan etuja. Jonkin verran vapautta tarjoavaa työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä kuin erittäin harvoin. Kysymys on pitkälle propagandasta: työkyvyttömyyseläke on teoriassa olemassa, mutta sen myöntäminen ei myöskään palvele omistavaa luokkaa.

----------------------------------------------
On erittäin ironista lukea Suomen olevan maailman onnellisin maa. Tosiasiassa elämme varakkaassa maassa, jossa omistava luokka katsoo omistavansa myös ihmiset. Oikeistolainen itsekkyys on tehnyt Suomesta orjatalouden.

vs

Mahdollisuuksia

Rosa  Warskin tekstiin nojaten kirjoittanut Leif Kuismanen

Mahdollisuuksia. Se kuulostaa positiiviselta, eikö niin? Niin kuin avonainen ovi valoon, keidas keskellä aavikkoa tai ilmainen pullakahvi työkkärin nurkkapöydässä. Mutta kun tämä sana puetaan yhteiskunnalliseen retoriikkaan, se muuttuu nopeasti ontoksi lupaukseksi, jota huutaa kaiuttimista joku, jolla ei ole hajuakaan siitä, miltä tuntuu oikeasti tarvita niitä mahdollisuuksia.

"Jokaisella on samat mahdollisuudet", sanotaan. Mutta kun katsoo ympärilleen, huomaa nopeasti että tämä totuus on yhtä realistinen kuin se, että kaikki voivat voittaa lotossa – jos vaan ostavat tarpeeksi arpoja. Ja hei, kukapa ei haluaisi rakentaa elämäänsä toiveen varaan?

1. Nuoruus – tulevaisuuden jalostamo

Nuoruus on meillä pedagogisesti paketoitu tuotantolinja, jossa syötetään samaa sisältöä kaikille ja odotetaan syntyvän omaperäisiä, uteliaita ja yhteiskunnallisesti valveutuneita yksilöitä. Tärkeät aineet, kuten antropologia, uskontotiede tai luovuus, loistavat poissaolollaan, koska niistä ei tule “mitattavaa hyötyä”.

Meidät viedään varhain henkiseen lastentarhaan, jossa opetetaan lähinnä miten suorittaa ja sopeutua. Ei ihme, että erilaisuuden pelko kasvaa – mehän emme edes saa opetusta ymmärtääksemme, että maailmassa on muitakin näkökulmia kuin "tee duunia ja älä kyseenalaista".

2. Nuori aikuisuus – opintotuen pakkopaita

"Mahdollisuus opiskella" kuulostaa kivalta, kunnes ymmärtää että se tarkoittaa: opi ammatti ja ota samalla velkaa, jotta voit myöhemmin tehdä töitä, joilla maksat velkasi – ja ehkä elät. Tai ehkä et.

Opiskelijan arki on kuin huonosti hoidettu rakennustyömaa: kaikki kaatuu niskaan, ja kypärä pitää maksaa itse. Opintolaina ei ole enää pelkkä mahdollisuus, se on velkavankeuden ensikosketus. Se on kuin antikvaarinen perintökirja: arvokas idea, mutta täysin irti nykytodellisuudesta.

Tulevaisuuden valossa työehdot? Sanoisin että ne on suunniteltu ihmisille, joilla ei ole tarvetta nukkua, sairastaa tai syödä kunnolla. Niille, jotka kuvittelevat, että pizzaa ja nuudeleita syömällä voi elää kolme vuotta.

3. Aikuisuus – työelämän hamsteripyörä

Aikuisuus tarjoaa meille "mahdollisuuden elättää itsesi". Se kuulostaa hienolta, kunnes tajuaa, että tämä mahdollisuus usein tarkoittaa luovuttamista. Luovut omasta ajastasi, terveydestäsi ja haaveistasi – saadaksesi ehkä juuri sen verran, että voit maksaa vuokran, sähkön ja hampurilaisen. Ja hyvin pian huomaat että kyse olikin vain mahdollisuudesta saada osuma työpaikasta.

Jos uskallat kyseenalaistaa järjestelmää tai kieltäytyä palvelemasta, järjestelmä kyllä löytää keinon muistuttaa, mikä on sinun paikkasi. Ihmisarvoinen työ? Kyllä, teoriassa. Käytännössä – onnea vaan sen löytämiseen. Varsinkin jos haluat pitää sielusi mukana.

4. Eläkeikä 

Ja sitten, kun vihdoin koittaa se aika, jolloin olet "ansainnut levon", sinua ei enää tarvita. Olet taloudellinen taakka, hoidollinen ongelma ja budjetin punainen rivi. Eläke ei ole palkinto, se on almu. Se on muistutus siitä, että kaikki mitä teit, ei enää kiinnosta ketään.

Kun sairastut, sinulle toivotetaan tsemppiä ja linkki hyvinvointialueen jonotusjärjestelmään. Laitoshoito on luksusta, jota vain harva saa – ja jos saa, maksat siitä vielä haudastakin käsin. Sinulta kupataan loputkin.

5. Sairaus ja vammaisuus – elämän nyrkkipyykki

Sairaus tai vamma ei ole poikkeus, se on osa ihmisyyttä. Mutta nykyjärjestelmässä se nähdään taakkana, häiriönä, jolle ei ole rahaa eikä tilaa. "Vastikkeellisuus" on sana, jolla piilotetaan pakottaminen. Jos sairastut, sinua ei auteta – sinua valvotaan. Ja työnnetään takaisin sorvin ääreen, vaikka sormesi eivät enää taivu.

Ja se pieni toivonpilkahdus nimeltä työkyvyttömyyseläke? Se on kuin yksisarvinen: teoriassa olemassa, mutta harva on sen nähnyt. Meillä on perheessä kokemusta jotai ei haluaisi jakaa muille. Taistelu jota ei olisi tarvinnut käydä jos kaikki olisi mennyt oikein heti alussa.

Tämä kaikki esitetään meille kauniisti paketoituna sanalla mahdollisuus.
Mahdollisuus oppia. Mahdollisuus tehdä töitä. Mahdollisuus maksaa. Mahdollisuus selvitä. Mutta kun tarkemmin katsoo, huomaa että se "mahdollisuus" on lähinnä vapaus valita, kuinka haluat tulla hyväksikäytetyksi.

Tätäkö tarkoittaa tasa-arvo? Että kaikki saavat yhtä suurella todennäköisyydellä tulla painetuiksi lattiaan?

Minä kysyn: Kuinka tasa-arvoista elämä voi olla, jos toisten mahdollisuudet ovat valintoja – ja toisten pakkoja?