Öljyjen lisäaineistuksesta sekä metallinhoidosta.
Allaoleviin muiden kuin omien Youtube videoiden oikeuksia minulla ei ole
Kirjoitus on täysin minun omaa näkemystäni, sekä lisäksi hakupalveluilla hankittua, joten vastuu on lukijalla itsellään.
Aluksi jaarittelen yleistä asiaa siitä ettei lisäaineita ehkä niin tarvitse. (osa 1 )
Ja sitten jaarittelen että on niitä hyviäkin kokemuksia kertynyt. ( osa 2 )
Ihan lopuksi kerron jotain muuta ( Osa 3 )
Osa 1.
Jaarittelu tarvitseeko lisäainetta sittenkään.
Öljyjen lisäaineita on markkinoilla aivan tolkuton määrä. Tuotemerkkejä sekä eri käyttötarkoituksia on lukemattomia. Toisilla lisäaineilla voidaan muuttaa öljyn viskositeettia, toisilla lisäaineistusta liukkaudesta, jne jne. Joidenkin kohdalla voi sanoa että vaikuttaa yleensäkään mihin?? Ja toisien kohdalla että laita varoen koska vaikuttaa liikaa. Siksi mieti vielä kerran.
Tarkista ensin öljyjen määrä ja laatu.
Lähtökohtaisesti ajatellen riittämättömän tai huonon tai sopimattoman öljyn käyttäminen moottorissa vaihteistossa tai missä vaan kyseiselle öljylle sopimattomassa kohteessa on yleisin virhe. Usein öljyn määrä on riittämätön oli sitten hyvää tai huonoa. Halvalla saa harvoin hyvää öljyä vaativiin kohteisiin. Poikkeuksiakin on milloin halpa öljy soveltuu, varsinkin jos kohteen omat alkuperäiset vaatimukset öljylle ovat kovin vanhakantaiset tai matalat, tai lisäaineistuksiltaan alkuperäiset vaatimukset ovat erilaiset. Mutta yleisesti ottaen hyvää sekä laadukasta öljyä ei halvimmalla hinnalla ole myynnissä.
Voiteluöljy on kaukaisella tavalla verrattavissa saippuaan. Saippua on saippua vaikka sitä muokkaisi mihin suuntaan tahansa. Mutta saippuan ominaisuuksia voi laajaltikin muuttaa eri käyttökohteisin sopivammaksi. Joskus saippuapurkin kupeeseen vaihdetaan pelkästään merkki sekä käyttökohde aineen kuitenkin pysyessä samana. Joskus tuotetta myydään saippuana, vaikkei se sitä ole. .. .. Se riittäköön saippuasta, olkoon vain vertaava esimerkki.
On turha valittaa voitelun pettämisestä kohteessa jos käytetty öljy ei ole siihen riittävän laadukasta tai muutoin sopivaa, tai sitten sitä ei ole riittävästi. Yleisimmät voiteluvirheet ovatkin riittämätön voiteluaine, vanhaksi päässyt hapettunut tai leikkautunut voiteluaine ja kohteeseen sopimaton voiteluaine. ( öljyn määrä tulee tarkistaa, öljyt tulee vaihtaa, öljyn on oltava laatuluokitukseltaan riittävää.)
2T
2T laitteissa kuten sahat, mopot yms käytetään kotioloissa aika usein sitä halvinta "markettikuraa" eli halvinta mahdollista mitä helposti mukaan tarttuu. Sitten ajatellaan että halpis öljyn laatuongelmat voidaan korjata käyttämällä öljyä vähän reilummin. Mikään ei voisi olla tällaistä näkemystä väärempi päätelmä. Ensinnäkin vain hyvää korkealaatuista öljyä voi laittaa suositusta enemmän ja oikeastaan sitäkin vain vahingossa voi käyttää määrältään yli suositusten.
Korkealuokkainen 2T öljy ei nokea eikä karstoita niin pahoin kuin halpis "kura". Mutta mitään öljyä ei pitäisi laittaa liikaa, se tuhoaa 2T koneen mikäli karsta kristallisoituu ja jää männänrenkaiden väliin tai muihin kriittisiin paikkoihin, kuten halvimmat 2T öljyt tekevät.
Usein sanotaankin että omat sekoitukset tuhoavat koneen ja valmisbensa on parempi siinä suhteessa. Ei se valmisbensa muutoin oletetusti ole sen parempaa kuin ehkä käyttäjään verraten tarkemmalta suhteeltaan öljyn määrässä. Valmisbensankin 2T öljy voi olla tai usein jopa onkin halvoissa tapauksissa sitä "markettikuraa" .Siiitä on sivustolla oma kirjoituksensa. Alkylaattibensan hyödyistä myös asiaa.
Minä taas väitän vahvasti että öljyn väärä olemus tai 2T öljyn väärin käyttö ovat ne ongelmat tässä asiassa, ei se että sekoituksen tekee itse.
Kunnon laadukkaat 2T öljyt oikein käytettynä niin kone ei karstaudu. Ja on niitä valmisbensojakin olemassa ihan epäkurantin laatuisia vaikka hinta onkin posketon tavalliseen bensaan nähden. On muistettava että valmisbesa ns alkylaattibensiini sekoitetaan 2T sopivaksi aivan samalla tavalla kuin itse sekoitetutkin bensat, esim Stihl bensa valmistetaan sekä sekoitetaan Stihlin omalla 2T öljyllä Ruotsissa. On siis hyvä tietää mitä öljyä sekä ainesosia valmisbensa sisältää. Halvimmat alkylaattibensatkin ovat öljyltään sitä samaa "markettikuraa".
Auton moottoriöljyt, ruohonleikkurit yms
Jokainen moottorin valmistaja antaa suositukset mitä vaatimuksia öljyn tulee täyttää. Valmistaja ei kerro yleensä öljyn tuotemerkkiä, koska sillä on harvemmin mitään väliä, mutta se kertoo esim API luokan, SAE viskositeetin luokat, ja nykyisin usein myös ACEA luokat jotka on täytettävä. Kun näitä ja muitakin moottorin valmistajan ohjeita noudattaa, on jo lisäaineistuksen kohdilta melko hyvin jäljillä.
Valmistaja suosittelee moottorille, tms aina tietyllä lisäainestuksen ja tai viskositeetin mukaisia öljyjä. Yleensä valmistaja ei siis suosittele ostamaan öljyn lisäksi jotian lisäaineistusta.
Ja vasta sitten
Vasta aivan viimeisenä kun kaikki muu voiteluperusteinen puoli öljy laatuineen, viskositeetteineen yms yms.. on kunnossa aletaan ( voi alkaa ) miettiä mitä öljyn ominaisuuksia voisi ehkä parantaa omaehtoisella lisäaineistuksella. Öljyn lisäaineistuksella voidaan vaikuttaa, eikä vain voidaan, vaan vaikutetaan erittäin paljonkin ominaisuuksiin. Vastaväittämä ettei näin olisi, eikä lisäaineella olisi vaikutusta, on riippuen toki lisäaineesta, väitteeltään täyttä humpuukkia.
Öljyn lisäaineistus on muutoinkin lähtökohdiltaankin öljynvalmistajan tärkein työkalu tehdessään erilaisia öljyjä. Tribologian kehittyminen on ollut valtaisaa jo 40 luvulta alkaen, ja voidaankin sanoa että juuri moottoriöljyjen lisäaineistus on ehdottomasti tärkein työkalua öjyjen valmistajlla. Omaehtoinen lisäaineistus voi myös olla todella hyvä, tai se voi perustua humpuukiin, sitä kun on rutosti tarjolla kumpaakin vaihtoehtoa. Tai käyttäjä itse voi väärin käyttessään hyvääkin lisäainetta tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tätäkin on ikävä kyllä sattunut.
Selvitä tilanne ennen lisäaineiden lisäystä
Lisättyjen lisäaineiden käyttäminen tai käyttämättä jättäminen onkin siten täysin käyttäjän oma asia. Selvitä se tilanne sekä niiden öljyjen olemus joka nyt on laitteessa käytössä. Voisiko siinä olla sinällään parantamismahdollisuuksia. Siis tutki, kuuntele, ota selvää ja sitten vasta kokeile. Ja kun kokeilet, tee se harkiten.
Ennen kuin laitat lisäainetta, mittaa öljyn kulutus, tee tarkat huomiot äänistä, polttoaineen kulutuksista, herkkyydestä jne jne
Kun saat tuloksia vertaa huolella omiin kokemuksiisi aiemmalta ajalta ilman lisäainetta ja sitten vertaa niitä muiden kokemuksiin. Usko omiin kokemuksiisi. Ketään et voi silti syyttää omista kokeiluistasi.
Kovin usein jätetään edeltä olevat selvitykset sekä huomiot tekemättä kun lisätään lisäaine. Mihin sitten voi verrata?
Älä lotraa tai tee övereitä.
Milloinkaan ei pitäisi laittaa minkäänlaista lisäainetta yli lisäaineen valmistajan alkuperäisen ohjeistuksen. Liika aineistus ei tuota yhtään enempää hyötyä, ja voi toimia jopa päinvastoin haitaksi. Esimerkiksi moottorissa tai muussa kohteessa oleva öljyn oma alkuperäinen lisäaineistus voi laimentua tai muuttua kokonaisuudeltaan riittämättömäksi mikäli lisättyä lisäainetta on reilusti öljyn seassa. Lisäksi joissakin kaupan öljyn lisäaineissa on samoja ainesosia joita moottoriöljyssäkin on. Liiallinen ainemäärien lisääminen voi muuttaa esimerkiksi öljyn hapettumsen estoa huonommaksi.
Överit eivät siis kuulu lisäaineistus kategoriaan, vaan pelkästään kokin näkemykseen ruoan valmistuksessa kastikkeiden maustamisessa.
Ja suosittelen lisäämään lisäaineistuksen ensikäytön juuri valmistajan suosittelemalla tavalla.
Kuin venäläistä rulettia
Lisäaineilla pelaaminen on kuin "venäläistä rulettia" kertoo tribologi, sertifikoitu voiteluasiantuntija, Motor Oil Geek "The Good, Bad and Ugly of Fuel and Oil Additives | Tech Tactics Live" Youtube videolla kanavalla Porsche Club of America
Sama lisäaineistus toisella öljypohjalla ja sen omalla lisäainepaketilla voi toimia todella hyvin, ja vastaavasti toisella lisäaineistus öljypohjalla omaehtoisesta lisäaineesta on vain haittaa.
Sen tähden on erittäin tärkeätä selvittää lähhtötilanne kaikilta osin. Mikä öljy on käytössä ennen lisäaineistusta, tiedätkö sen koostumuksesta tarpeeksi, paljonko öljyllä on ajettu jne jne. Ja tietenkin tuntemus tai mittaus mikä on lähtötaso. Kun sitten teet tarvittavan tai mielenkiinnosta johtuvan lisäaineistuksen tee tarkasta samoilla spekseillä uusi tuntemus tai mittaus. Se ei kerro vielä mitään, muuttuiko käyntiääni, koska vanhoilta viskositeetin menettäneiltä siirtyminen uusiin öljyihin vähentää jo luonnostaan ääniä. Ja saatoithan vahingossa tai tahallaan vaihtaa samalla kokonaan toisentyyppisen öljyn.
Nykyiset öljyt merkistä riippumatta ovat hyvin tarkkoja valmiita seoksia joiden kemia on tarkoin tutkittu. Mikäli tekemäsi lisäaineistus ei tee oikeasti tuntuvaa hyötyä, harkitse uudelleen seuraavaa käyttökertaaja, voi jopa jättää seuraavalla vaihtokerralla tekemättä. On melko varmaa että "vaikuttamaton" lisäaineistuksen käyttö ei kuitenkaan usein ole vaikuttamatonta. Se voi silti taustalla toimia ja vaikuttaa hyvällä tavalla tai joskus jopa haitallisella tavalla josta ei heti jää näkyviä jälkiä tai tuntemuksia.
Moni sanookin esim Vaikka RVS tai X-1R kokemuksena ettei huomannut mitään eroa aikaisempaan. Muutoksen huomaamattomuus ei tarkoita sitä etteikö lisäaine tekisi tribologista vaikutustaan moottorissa tai koneessa.
Pari spesialistia
Jos sinulla on rohkea aikomus kokeilla erilaisia lisäaineistuksia, käytä myös aikaasi tutustumalla alan spesialisteihin joilla on tietoa voitelusta sekä lisäaineistuksesta. Voi olla että jokin asia selvenee ja voit paremmalla tietoisuudella kokeilla jotain valitsemaasi lisäainetta, tai voi olla että teet päätöksen olla kokeilematta. Tieto lisää tuskaa, tai helpottaa valintaa.
On niitä muitakin spesialisteja, aivan yhtä monta kuin on öljyjen käyttäjääkin. Jokainen kun on jollain tavalla spesialisti. Mutta oon laittanut ehdotukset siltä kannalta että on enempi niin kuin tuollaista oppia taustalla ja semmosta taustaa että kehtaavat puhua. Esimerkiksi erityisesti suosittelen "The Motor Oil Geek" Lakes Speed Jr hän on sertifikoitu öljyasiantuntija, tribologi ja tietää "kaiken" voitelusta.
LubricationExplained / themotoroilgeek / Syntheticoilprotection / Road Machine
Loppuuko moottorin kuluminen kun käytän lisäaineita?
Tällaiseen kysymykseen on sinänsä aika helppo vastata. Ei lopu. Sellaista ihmeainetta ei ole olemassa, eikä ihan helposti ole tulossakaan.
Mutta voi vähentyä tuntuvasti ja paljonkin. Kaikki kulumattomuuden tai kulumisen muutokset tapahtuvat aina olosuhteista, öljyistä, sekä yleisestä kunnosta yhdessä hyvän huollon kanssa. On päivän selvää että uusilla oikeilla sopivilla öljyillä sekä niiden jo valmiiksi koostetuilla lisäaineistuksilla saadaan paljon vähemmin kuluva moottori kuin liian vanhoilla, leikkautuneilla, pask...likaisilla sekä viskositeettinsa menettäneillä öljyillä sekä jo tukkeisella suodattimella voi saavuttaa.
Kun ajatellaan miten nämä kulumisenestoaineet toimivat niin öljyssä valmiiksi olevat kuin itse jälkeenpäin lisätyt, ne vaativat aktivoitukakseen jonkinlaisen kitkan sekä paineen sekä sopivat olosuhteet. Siis jotta edes itse laitettu lisäaine aktivoituu kulumista estääkseen, tarvitsee se vähintään pienen kitkakontaktin ja "voiteluhäiriön" jotta aine voi toimia.
Se kuinka usein "voiteluhäiriöt" lue kontaktit osuvat kohdalleen on mahdollista minimoida oikeaoppisella öljyllä, ja nimenomaan oikealla öljyn viskositeetilla joka pitää pinnat erillään ja ehkä vielä itse lisätyllä sopivalla lisäaineistuksella. Kuitenkin, vaikka kuluminen minimoituu kuinka paljon tahansa, jää aina se pieni kulumisen mahdollisuus olemaan.
Kulumisen ehkäisyn peruspilarit ovat helppoja luetella.
Puhtaus, sopiva lämpö, kunnossa olevat öljyt, ei liian pitkillä vaihtoväleillä, oikea viskositeetti, oikea öljy oikeassa paikassa oikealla öljyn omalla lisäainestuksella ja sopiva määrä. Kun tähän lisätään vielä se että itse löytää oikein sopivan omaehtoisen lisäaineistuksen määrineen jota voi harkiten käyttää, on mahdollista minimoida moottorin turhaa kulumista paljonkin.
Tribofilmi kuten esimerkiksi "tribokeraaminen" pinta
Jotta ymmärtäisi mitä tai periaatteen miten hyvin monet kitkanpoistoon, tai kulumisen estoon kehitetyt lisäaineet toimivat, on hyvä perehtyä perusasiaoihin kuten yleiseen EP lisäaineistukseen. Voiteluaine oikealla viskositeetilla sinällään pitää pintoja erillään toisistaan, EP lisäaineet muodostavat suojaavan kalvon pinnoille mikäli ja nimenomaan kun öljy ei jostain syystä kykene pitämään pintoja erillään.
Kitkanpoisto, kulumisenesto ovat määreitä joiden luulisi kulkevan käsi kädessä. Ikävä kyllä ihan joka kerta niin ei ole.
EP (Extreme Pressure)
Paineenkestolisäaineistus (Extreme Pressure). EP-lisäaineistusta tarvitaan kohteissa, jossa voitelukalvoon kohdistuu kova paine kuten esimerkiksi voimansiirrossa. EP-lisäaineistus vaatii aktivoituakseen korkean paineen ja lämpötilan.
EP (extreme pressure )lisäaineita ovat muun muassa
Klooratut parafiinit (CP, chlorinated paraffin ) olivat aikoinaan kaikkialla läsnä olevia EP-lisäaineita teollisuusvoiteluaineissa, sekä rasvoissa. Ne sisältävät parafiinivahoja tai öljyjä, joissa klooria on sisällytetty hiiliketjuun. Tämä antoi erittäin erinomaisen EP-suorituskyvyn, kun hiili-kloorisidokset hajosivat muuntuen erittäin kovaksi rautakloridikalvojen tribokerrostumaksi metalliin. ( X-1R sisältää myös paljon kloorattuaja parafiineja, kuten jotkut Racing 2T öljyt mm Castrol )
Useissa käyttö paikoissa, sekä useissa maissa nämä CP lisäaineistetut rasvat sekä voiteluaineet on, tai olivat kielletty myrkyllisyysominaisuuksien vuoksi. Myrkyllisyyden vuoksi on viimeisten vuosien aikana kehitetty toisenlaisia muunnettuja yhdisteitä hyvän EP ominaisuuden ylläpitämiseksi.
Rikkipitoiset yhdisteet ovat voiteluaineissa nykyisin yleisimmin käytettyjä ja tehokkaimpia EP-lisäaineita. Yleisiä esimerkkejä ovat:
- Rikkirasvat ja -öljyt - Nämä ovat kasvi- tai eläinrasvoja ja öljyjä, jotka reagoivat alkuainerikin kanssa korkeissa lämpötiloissa. Rikki lisää sulfidi- ja disulfidiryhmiä.
- Orgaaniset rikkiyhdisteet - Esimerkkejä ovat rikkipitoiset olefiinit, dihydrokarbyylipolysulfidit ja bentsotriatsolit. Monet sisältävät reaktiivisia S-S-sidoksia.
- Epäorgaaniset sulfidit. Nämä ovat epäorgaanisia suoloja, kuten sinkkidialkyyliditiofosfaatti ( ZDDP ) ja molybdeenidisulfidi.
Rikkipitoisten EP-lisäaineiden keskeinen mekanismi perustuu lämmöstä sekä paineesta syntyviin tribokemiallisiin reaktioihin metallisulfidikalvojen muodostamiseksi. Metalliosien välisissä korkeissa paineissa lisäaineiden S-S- ja C-S-sidokset rikkoutuvat ja vapauttavat reaktiivista rikkiä. Tämä rikki reagoi sitten altistuneiden metalliatomien kanssa muodostaen metallisulfideja tämän yleisen reaktion jälkeen:
Näillä metallisulfideilla on kerrostettu kiteinen rakenne, joka tarjoaa erinomaisen voitelukalvon. Rikkipitoiset EP-lisäaineet voivat muodostaa kalvoja monenlaisille seoksille. Kalvoilla on erittäin korkea tarttuvuus, alhainen leikkauslujuus ja ne täydentyvät nopeasti, kun ne kuluvat. Tämä tarjoaa kestävän EP-suojan.
Fosforia sisältävät yhdisteet ovat toinen suuri EP-voiteluaineiden lisäaineiden luokka. Esimerkkeinä:
- Fosfaatit – kuten trikresyyli- ja trialkyylifosfaatit
- Tiofosfaatit – kuten myös sinkkidialkyyliditiofosfaatti (ZDDP)
- Metalliditiofosfaatit – esimerkiksi molybdeeniditiofosfaatit
( ZDDP Sekä rikkiä että fosforia sisältävänä molekyylinä tämä yhdiste muodostaa sekakalvoja metallipinnoille. ) ZDDP eli kansankielellä sinkki, on yleinen EP lisäaine moottoriöljyissä, kuten myös vaihteistoöljyissä vahvana EP lisäaineena.
Näillä metallisulfideilla on kerrostettu kiteinen rakenne, joka tarjoaa erinomaisen voitelukalvon. Rikkipitoiset EP-lisäaineet voivat muodostaa kalvoja monenlaisille seoksille. Kalvoilla on erittäin korkea tarttuvuus, alhainen leikkauslujuus ja ne täydentyvät nopeasti, kun ne kuluvat. Tämä tarjoaa kestävän EP-suojan.
Rasvoissa
EP lisäaineistus kertoo voiteluaineen pintapaineen kestosta. Yleisimmät rasvojen EP luokat ovat EP1 ja EP2 joista EP2 on erittäin korkealla iskunkestävyys lisäaineistuksella. Erityisolosuhteita varten on myös EP3, joka on usein jäykempi NLGI-luokan 3 rasva, jota suositellaan käyttökohteisiin, joissa vaatimuksena on paras mahdollinen suoja veden ja kiinteiden epäpuhtauksien tunkeutumista vastaan.
Sopivan EP-voiteluaineen valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat, Suuremmat kuormat vaativat suurempia ja reaktiivisempia rikkipitoisuuksia. Korkeat lämpötilat rajoittavat rikin reaktionopeuksia ja suosivat termisesti stabiileja fosforilisäaineita. Liukuminen vaatii enemmän kalvonmuodostusta; Liukumaton tarvitsee enemmän äärimmäistä paineenkestävyyttä. Rautametallit suosivat rikkiä; Ei-rautametallit, kuten pronssi, suosivat fosforilisäaineita. Fosforikalvot kestävät veden huuhtoutumista paremmin kuin sulfidit. Yhteensopivuus - Muiden lisäaineiden, tiivisteiden, maalien, suodattimien jne.
EP lisäaineistusta ei suositella liukulaakereille. On valmistajan ohjeista selvitettävä EP aineiden sovelutuvuus.
EP lisäaineistuksen aktivointi toimii täysin samalla tavalla kuin moottoriölyjyjen maailmassa RVS, sekä X-1R jne koska EP aineistukset vaativat samalla tavalla metallien välisen kitkan sekä lämpöä aktivoituakseen. Voikin siten kysyä, onko sitten auton alustassa raidetangon päässä olevassa pallonivelessä sellaisia käytönaikaisia tilanteita jolloin vaaditut ominaisuudet täyttyisivät?
Vastaus: On, auton alustan sekä ohjauksen pallonivelet joutuvat toisinaan melkoisen iskuryöpyn kohteeksi jolloin pallonivelen pinnoilla voi esiintyä pistemäisiä kuumapisteitä.
On ehkä vaikea tiedostaa että vaikkapa r-pää on jatkuvan pienen isku sekä painetilanteen alaisuudessa. Auton pyörän värinät, tien epätasaisuudet, kääntymiset, "nimismiehen kiharat" , montut jne jne. Iskuryöpyt voivat olla yksittäisiä tai pidempiaikaisia sarjoja. Iskun sattuessa pallonivelen kuulan sekä kuulapesän pintaan, on metallinen kosketus aina vaarassa toteutua, ja välillä toteutuukin. Tästä toteutuneesta kontaktista voi niveltä rasvatessa nähdä todisteena mustuneen vanhan rasvan koostumuksen. Tämä mustunut väri on kotoisin metallien hioutumisesta keskenään, eli kulumisesta jossa voitelukalvo ei ole kyennyt estämään metallien osumista keskenään.
Tribofilmi tarkoittaa
Tribofilmi eli esimerkiksi "tribokeraaminen" viittaa ohueen kerrokseen, joka muodostuu mekaanisessa kontaktissa voiteluainemolekyylien ja voideltujen pintojen välisen vuorovaikutuksen vuoksi. Tribofilmi viittaa tyypillisesti kalvoihin pinnoilla, jotka muodostuvat ionisen vuorovaikutuksen tai adsorption vuoksi. Sitä voidaan ajatella myös "kolmantena materiaalina" josta nimityskin "tri" juontaa, koska filmikalvo ei ole voiteluaineen alkuperäinen lisäainesosa, vaan olosuhteissa kehittynyt erillinen pinta, tai pinnan ominaisuus, eikä siis koneen alkuperäisen metallin pinta, vaan pikemminkin välikerros, joka muodostuu kahden metallisen pinnan sekä välissä olevan EP lisäaineen vuorovaikutuksesta äärivoitelutilanteiden aikana. Muodostunut pinta on sen mukainen mistä ainesosista se on kitkaisten metallipintojen väliin muodostunut. Siksi on olemassa myös sanonta tribokeraaminen.
EP lisäaineet muodostavat trbofilmi pintaa metallien välille. Kukin lisäaine muodostaa erilaisen kemiallisen koostumuksen mukaisen pintavälikerroksen.
Tribofilmin syntymiseen vaikuttaa yleensä kitkan tuottama lämpö, paine ja kova rasitus. On hyvin todennäköistä että joidenkin tribofilmien tai tribokeraamisten aineiden yhteiskäytössä voi toinen aine sulkea toinen toistaan pois, koska lämoöä tuottavat kitkakontaktit voivat vähentyä jo edellisen aineen vaikutuksesta.
Osa 2 Tarvitseehan lisäainetta.
Ja sitten valitsemaan ainetta tarpeeseen
Ja näillä tähän asti annetuilla eväillä, ei muuta kuin lisäainetta purkista myllyyn.
Olen itsekin monenlaista kokeillut. Toiset koetukset ovat olleet tulokseltaan erityisen hyviä, toisista en osaa sanoa oikein mitään.
Aineita, jotka eivät ole oikeastaan öljyn lisäaineita, vai miten se nyt meni? Täh??!
Mikä sitten on öljyn lisäaine? Monesti kuulee väitettävän että jokin tuote ei ole öljyn lisäaine, koska öljy toimii vain kyseisen aineen välittäjänä. Öljy siis kuljettaa "lisäaineen" oikeaan paikkaan, mutten öljyssä ollessaan muuta öljyn ominaisuuksia.
Tällaisella väittämä periaatteella aineiden jakaminen öljyn lisäaineisiin tai erillisiin hoitoaineisiin on oikeastaan hyvin keinotekoista. Öljyissä on kautta aikojen käytetty erilaisia lisäaineita joiden tarkoituskaan ei ole muuttaa itse öljyn viskositeettia tms ominaisuuksia, mutta tarttuvat öljyn kuljetettua ne oikeaan paikkaan, kun tarvittavat elementit ovat kohdillaan.
Kansan kielellä sanottuna olevat aineet kuten sinkki, fosfori, kalsium yms yms lisäaineet ovat juuri niitä aineita joita öljyyn lisätään lisäaineena vaikka niiden tarkoitus on tarttua erilaisiin metallien kitkapintoihin vaikuttamatta itse aineita kuljettavan öljyn ominaisuuksiin. Sinkki sekä monet muutkin lisäaineet toimivat kaikenlisäksi samalla tavalla kuin esim X-1R, tai RVS, eli tarvitsevat metallien välisen kitkan sekä lämmön aktivoituakseen. Tällä karkealla kansankielisellä harhaanjohtavalla eroittelulla ei oikeastaan RVS, eikä sen kummemmin X1R tai edes ZDDP sinkki ole öljyn lisäaineita, vaan aineita jotka kulkeutuvat öljyn mukana haluttuihin kohteisiin ollen jonkinlaisia "pinnanhoito" aineita.. Silti kuitenkin öljyn jalostajat / tai öljyn valmistajat puhuvat aina nimenomaan öljyn lisäaineistuksesta.
Kokonaisuutta ajatellen se on kuitenkin niin, että, kaikki mitä lisätään öljyn joukkoon on öljyn lisäaineistusta.
Moottorin puhdistamiseen, sekä kulumisen estoon käytettyjä lisäaineita
Kun öljyn koostumuksen muutosta vaihdetaan, on hyväksi puhdistaa moottori liasta, sekä edellisen öljyn jäämistä. Puhditukseen on olemassa monenlaisia erikseen tehtyjä eri tuotemerkkisiä pesuainekäsitteljyjä. Yksi suositelluista keinoista on suorittaa "huuhtelu" käyttäen sitä varten tarkoitettua moottoriöljyä, tai sitten ihan vaan käyttäen samaa öljyä kuin ennenkin mutta hyvin lyhyellä vaihtovälillä. Itse olen huuhtonut moottorin halvalla moottoriöljyllä ja heti parin käyttöpäivän jälkeen uudella puhtaalla varsinaiseen käyttöön tulevalla moottoriöljyllä.
Jos moottoriöljyn tyypin vaihdoksella halutaan tutkia minkälaiset o0lisivat uuden valitun öljyn ominaisuudet, suosittelee Mr Geek tekemään huuhtelunkin juuri sillä öljyllä johon olet harkinnut siirtyväsi.
Öjyissä on yleisesti pesu- sekä kulumisenestoaineita
pesu- eli dispergointiaineita.
Sodium, Natrium
Barium ( Ba )
Boron, Boori
Calsium, Kalsium
Magnesium, Magnesium
Valvoline on tehnyt varta vasten puhdistus- sekä suojausöljyn.
Valvoline moottoriöljyn valmistaja on paneutunut omassa laboratoriossaan ( Valvoline on ainut öljy-yhtiö jolla on oma moottoritestaus laboratorio ) myös muun öljytuotannon ohella nimenomaan puhdistaviin öljytuotteisiin. Kertakäyttöisesti suositellut Valvoline Premium Blue 10W - 30, Restore diesel moottoreille ja pidempäänkin käyttöön Valvoline Restore & Protect 5W - 40 bensiini moottoreille, ovat saaneet todella hyviä tuloksia moottorin puhdistuksen suhteen. Lisäaineistus näissä kahdessa puhdistusöljyssä on koostumukseltaan kuin "yö ja päivä", mutta niin on käyttötarkoituskin.
Juuri koneistettu moottori sisäänajossa
Lisäaineistus juuri koneistetussa ( porattu, hoonattu jne ) moottorissa.
Kitkaa ei saa liiaksi vähentää, mutta reilu lisäaineistus kuten ZDDP sekä fosforin käyttö suositellaan.
Sisäänajoöljyssä ei saa olla kitkaa vähentäviä aineita kuten magnesiumia sekä molybdeenia, mutta pitää olla runsaasti suojaavia aineita kuten sinkkiä ja fosforia.
Sisäänajossa on tarkoitus olla kitkainen öljy jotta osat sovittautuvat keskenään sekä lisäksi kitkaa jotta suojaavat aineet kuten sinkki rakentavat nopeasti tribofilmi suojaavan pinnan metallien pintoihin. Esim BR10 10W öljy jossa sinkkiä on 3922ppm verran, muttei lainkaan magnesiumia eikä fosforia, jopa kalsiumin määrä pesevänä aineena on vain 267ppm
Männärenkaisen sovittautuminen koneistettuihin sylintereihin vaatii oikeanlaisen hionnan. Siksi sisäänajo öljy on aivan eri asia kuin käytössä ollut jo sisäänajetun moottorin öljyvoitelu. Sisäänajoa voi verrata viimeiseksi koneistukseksi moottori remontissa. Osien sovittautuminen sekä hioutuminen tulee tapahtua hillitysti mutta määrätietoisesti.
Periaatteessa voisi sanoa että sisäänajossa hiotaan moottoria hiomalla kitkaisia pintoja sekä muodostetaan pinnat jotka sitten oikealla lisäaineistuksella kestävät oikealla tavalla toimien mahdollisimman pitkään.
Engine Break-In Oil - Is It Science or Just Marketing?
Sisäänajon jälkeen vähennetään kitkaa sekä kulumista.
Sisäänajo on siis viimeisin koneistus ennen jatkuvaa käyttöä. Jatkuvassa käytössä ei enää haluta kulumista, sovittautumista, eikä ylimääräistä kitkaa.
Öljyissä käytetään alunperinkin lisäaineistusta
Kulumisen estoaineita.
Molybdenum, Molybdeeni
Phosphorus, Fosfori
Zinc, ( ZDDP ),
Lisänä monissa Racing voitelu tuotteissa on kitkan vähentämiseksi, sekä sitä kautta kulumisen estoksi monenlaisia muitakin erilaisia tribologisia aineita.
Kuten esimerkiksi:
HHND ( Hydrotreated heavy naphthenic distillate ) CAS-numero 64742-54-7
HHPD ( (Hydrotreated heavy paraffinic distillate) CAS-numero 64742-53-6
SCP (Sulfurized chlorinated paraffin) CAS-numero 61788-75-9
Erilaisia kloorattuja parafiineja käytetään hyvin yleisesti vaativiin olosuhteisiin tehdyissä öljyissä tai erikoisvoiteluaineissa kulumisenestoon sekä EP lisäaineena. Mainospuheissa ne mainitaan usein valmiin reaktion tuotoksena syntyneen tribofilmin koostumuksessa olevan kemian mukaan kuten esim "rautasulfidi, metallisulfidi jne. SCP Klooriparafiini (Sulfurized chlorinated paraffin) toimii synergisesti erilaisten fosforiyhdisteiden kanssa kuten esim ZDDP kanssa tuottaen äärimmäistä painetta sekä lämpöä kestävän metallisulfidisen tribofilmi kalvon.
X1R öljyn lisäaine
Oma näkemykseni:
X-1R ja RVS eivät ole tribologialtaan samaa ainetta, vaikka kummakin lisäaineen autoreaktio toimiikin likipitäen täsmälleen samalla tavalla sekä aikalailla samoilla lämpötiloillakin. Muodostunut tribofilmi on kulloisellakin tribologisella ainesosalla hiukan eri materiaalia. Eri tuotemerkit käyttävät toisinaan hieman eri ainesosia tai jopa kokonaan eri ainesosia. ( Esim X-1R, RVS, XADO jne jne.. )
Tribofilmin kestävyys käytössä on suoraan riippuvainen tribofilmin kemiallisesta koostumuksesta sekä käytettyjen metallipintojen ominaisuudesta. Yleisesti ottaen tribofilmi kestäekseen hyvänä ja ehjänä jatkuvasti, kaipaa ns ylläpitoa. Sen tähden esim moottoriöljyissä on aina mukana sinkkiä koska ZDDP sinkin tribofilmi ei pysy kovin kauan toimivana jollei sitä ylläpidetä uudella lisäainestuksella.
X-1R tekemä suojapinta heikkenee myös ajan myötä samalla tavalla kuin ZDDP tekemä suojapintakin, ja siksi sekin vaatii ylläpitoa. Ylläpidon vuoksi X-1R valmistaja suositteleekin valmistuottetta 3% ylläpito määrää öljyn joukossa. RVS tekemä tribokeraaminen pinta on kemialliselta koostumukseltaan ilmeisesti siinä suhteessa hieman erilainen, tai ainakin pidempikestoinen ja säilyy moottorissa valmistajan mukaan käsittelyn jälkeen n 100 000 km verran.
En uskalla lähteä arvuuttelemaan olisiko näistä kumpaisestakaan ( X-1R ja RVS ) lisäaineesta sellaisenaan vielä sinkin korvaajaksi laahuri nokka-akseli koneissa. Sinkin ( ZDDP ) määrää vähennetään jatkuvasti öljyissä katalysaattoreiden yms suodattimien vuoksi yhä vähäisemmäksi ja sitä kautta öljyn kehitykselle on olemassa kova paine keksiä korvaavia tribologisia aineita. X-1R ja myös RVS tekevät osin samaa korvaavaa työtä kuin sinkki, mutta vaatiiko järjestelmä sittenkin sinkin sinne pohjalle ?? En tiedä, enkä edes ala arvaamaan vastausta. Sen tiedän että ZDDP yhdisteet toimivat yhdessä synergisesti monien muiden EP aineiden kanssa.
X-1R ei vaikuta suoranaisesti itse öljyn ominaisuuksiin, mutta liiallisissa määrissä käytettynä aine kuitenkin laimentaa öljyn omaa alkuperäistä lisäaineistusta ihan jo prosentuaalisen tilavuutensa vuoksi. Kuten kulumisen estoaineita, joita on muunmuassa Molybdeeni, Fosfori, ZDDP, jne jne. sekä pesu eli dispergointiaineita joita on muunmuassa Barium ( Ba ), Boori, Kalsium, Magnesium. Siksi onkin ehdottomasti syytä noudattaa annettujen maksimi käyttömäärien ohjeistusta jottei ölyn muu lisäaineistus häiriinny liiallisen X-1R määrän johdosta.
X1R ei kemiallisesti muuta itse öljyä tai sen omia ominaisuuksia yhtään "liukkaamaksi" ollen siten vain öljyn liukaste, tämä on täysin väärä näkemys liukkaasta öljystä , vaan todellisuudessa X-1R vaikuttaa metallisiin kitkapintoihin joihin X1R öljyn lisäaine pääsee kitkan lämpövaikutuksen avulla vaikuttamaan. Öljy öljynkierrossa on edelleen samaa kuin se on ollutkin.
X1R on siten itseasiassa lisäaineena sen tähden myös metallin hoitoaine joka jättää autoreaktiivisesti metallin pinnalla oleviin huokosiin tasoittavan kitkaa ( tribofilmi) vähentävän pinnan. X1R vaatii toimiakseen kitkan tuottamaa lämpöä jotta kemiallinen autoreaktio voi tapahtua. Kitka aiheuttaa lämpöä joka saa kohteessa reaktion toimimaan. Kun kitka sitten aikanaan aineen vaikutuksesta vähenee, loppuu X1R reaktio automaattisesti toimimasta kyseisessä kohdassa.
Vanhana esimerkkinäi ZDDP eli sinkki jota öljyissä on käytetty nokka-akseleiden suojana, toimii aika pitkälti samalla tavalla sillä erotuksella että sinkki ei ole aivan yhtä "liukasta" eli niin voimakkaasti kitkaa vähentävää jotta autoreaktio kitkan puutteesta sen kohdalla koskaan pysähtyisi kokonaan. Siksi liiallinen ZDDP sinkin määrä moottoriöljyssä kerryttää liian paksun kerroksen tribofilmiä joka sitten lohkeilee.
Kaiken sen tähden X -1R toimii vain ja ainoastaan kahden metallipinnan välissä joiden kohtaamisessa muodostuu tarpeeksi kitkaa jotta reaktio voi toimia. Mikäli kitkalämpöä ei synny, tai pinnat eivät ole metallia joiden kanssa aine reagoi, ei X-1R tee mitään.
Kylmässä jo käsitellyssä moottorissa aine vaikuttaa ihan samalla tavalla kuin lämpimässäkin moottorissa sillä edellytyksellä että aine on aiemmin lisätty lämpimään moottoriiin, ja sen on annettu tehdä pintavaikutuksensa metallipinnoille. Aine vaatii lämpöä sekä ensin olemassa olevaa kitkaa jotta se voi kiinnittyä metallipintaan.
Päävaikuttaja ainesosista yksi näyttäisi olevan GAS 61788-75-9 Kloorialkaani ( pitkäketjuinen ) eli Kloorattu parafiini. Sekä yhteisvaikuttajina valmiissa tuotteessa on erilaisia esteri sekoituksia. Lukijan ei pidä sekoittaa sanaa parafiini koskemaansitä parafiinia joka on mineraaliölyissä esiintyvä parafiini. Kloorialkaani eli kloorattu parafiini on kokonaan erilainen kemiallinen tuotos jonka ominaisuuksiin kuuluu synergisesti yhdessä näiden muiden valmiiksi lisättyjen aineiden kanssa muodostaa todella liukas, tiivis ja kova tribofilmi metallin pinta metallien välille olevalle kitkaiselle pinnalle. Erilaisia kloorattua parafiineja käytetään hyvillä tuloksilla esim leikkuuöljyissä, sekä kitkan vähentämisessa erilaisilla metallipinnoilla. X-1R aineseos on hyväksi todettu, ja erittäin vahvasti toimiva tuottaen vaikuttavan erinomaisia tuloksia kitka kokeissa, kestää korkeita lämpötiloja. Vaikuttavan aineena oleva (Sulfurized chlorinated paraffin) kloorialkaani toimii myös synergisesti öljyssä olevien ZDDP yhdisteiden kanssa.
Lisähuomiona sanoisin ettei X-1R lisäainetta pidä milloinkaan yliannostella. Hyöty ei yhtään nouse liialla lisäaineistuksella, ja lisäksi liika lisäysmäärä muuntaa tilavuutensa vuoksi käytetyn moottoriöljyn omaa lisäaine koostumusta laimentavasti. Valmistajan ohje 6% ensimmäisellä kerralla ja jatkossa 3% on varmasti täysin riittävä seossuhde.
Itse voisin jopa todeta omalla kohdallani että jatkossa ylläpidossa vähentäisin jopa 2 - 1,5 % lukemaan tai jatkokäytössä vähentäisin jopa vielä 1% saakka. Päätelmäni omalta kohdaltani perustuvat näkemykseen että käytän muutoinkin korkean esimerkiksi ACEA (A3/B3) sekä API (SM) luokan öljyjä joissa energiatehokkuus sekä kitkan vähentämis ominaisuudet ovat öljyn oman lisäaineistuksen myötä varsin korkeat. Sekä siihen että nykyisin monet "racing" öljyt voivat sisältää aika samanlaisen tai samaa vastaavan metallisulfidi lisäaineistuksen.
Omin silmin sekä korvin tehtyjä huomioita
Omat kokemukseni X1R aineesta ovat erinomaisen hyviä auton moottorissa, voimansiirrossa, mopossa, moottorisahassa.
Ihan päällimmäisenä pitäisin esillä sitä miten nokka-akselin rullanostimien rullat kestivä uskomattoman pitkän ajomatkan laakereiltaan jumittuneina toimien siis laahurinokan tavoin. Tämä ainutlaatuinen kokemus aineen hyvästä toimivuudesta ei jää koskaan mielestä. ( Onko X-1R hyvä vai huono )
Peräöljyihin lisättynä tein melko pian positiivisia huomioita. Menee herkemmin ja äänettömämmin ( Peräöljyssä X-1R )
Erot joita olen omakohtaisesti kokenut ainetta käyttäessäni kohteessa ovat sen verran näkyviä, sekä tuntuvia, että ovat ilman mittalaitteitakin omin aistein huomattavia. Esimerkiksi moottorisahan tyhjäkäynti nousi huomattavasti.
X-1R ote käyttöturvallisuustiedotteesta
Microsoft Word - Metallinhoitoaine.doc (kotisivukone.com)
Ennen kuin lisäät X-1R lisäainetta moottoriöljyyn lue myös tämä
X1R käsittelyyn kannattaa kuitenkin paneutua huolella. En suosittele likaiseen moottoriin, tai likaiseen vanhaan öljyyn sekoittamista. ( Kts onko X1R tuhoaja vai suojaava vai kumpaakin )
X1R Käyttöohje:
Lisätään aina lämpimään koneeseen. Ensimmäisellä kerralla 6% ja toisella, sekä jatkossa 3%. Öljynvaihdon yhteydessä laita ensin öljy ja lisää sitten metallinhoitoaine. Käytä konetta, jotta metallinhoitoaine sekoittuu öljyyn. X-1R metallinhoito sopii käytettäväksi kaikkien tunnettujen teknisten öljyjen kanssa" Metallinhoitoaine 500 ml | X-1R voiteluainetuotteet | US Marine Diesel Import Ltd (x1r.fi)
X1R kitkatesti / Kendall Green Racing ilman X1R ja X1R kanssa!!
(Lube Hakkiz )
Valvoline Racing VR1 20W-50 ilman X1R ja X1R kanssa!!
Huomautus! Valvoline Racing VR1 20W-50 sisältää kulumista estävää ZDDP lisäaineistusta jo valmiina öljyssä YLI 1400 ppm verran.
( ns tavallisissa moottoriöljyissä ei yleensä enää ole kuin 800 850ppm ZDDP pitoisuuksia. )
"
Janne Koskinen suosittelee
Eräs kitkatesti
Kiinnileikkautuminen estyy X1R avulla
Engine & Fuel Treatment Products - Do They Work??
Polttoaineen kulutusvertailu, suuntaa antava näkemys.
Power Up
Power Up ei ole sama kuin Motor Up. !!!!!!
Power Up lisäaine tuli Suomeen 80 luvulla, käyttö kilparadoilla, sekä raskailla työkoneilla.
Käyttöohje, 3%, määrää ei saa ylittää.
Power Up öljyn lisäaine vähentää öljyn mm. omaa sisäistä kitkaa sekä lisää öljyn pintapaine ominaisuuksia muodostaen kitkaa vähentävän tribologisen ominaisuuden metallien välille.. Tämä on oikeasti suurelta osin öljyn sisäisiin ominaisuuksiin vaikuttava lisäainekoostumus, sekä lisäksi metallipinnoille liukkaan pinnan muodostava kitkan alentaja, sekä kulumissuoja. Omat kokemukseni ovat vuosien takaa ( 80 - 90 luvun taitteen aikoihin ) mm. katukilpurissa käytettäessä. Voin todeta että aine toimi silloiseksi aineeksi hyvin. Huomattavaa on että aine lisää öljyn kulutusta (tai voi lisätä öljyn kulutusta ). Power Up lisäaine toi kuitenkin tuntuvia muutoksia kitkan vähentämiseksi.
Huomioitava yksityskohta: Katukilpurille olimme saaneet öljysponssorin Mobil öljyiltä. Käytimme siis vaihteistossa, moottorissa, sekä taka-akselistossa Mobil öljyjä. Käyttöehdot olivat lienee jokaiselle sponsoria saaneelle tutut.
Ennen kuin uskalsin lisätä Power Up kitkanalentajaa lähetin näyteannoksen Mobilille tutkittavaksi ja käyttöönotto luvan saamiseksi. Muutaman viikon kuluttua he vastasivat että lupa käyttöönottoon on myönnetty. He totesivat että koostumus aineosiltaan on likipitäen saman kaltainen kuin Rally Formula öljyissäkin käytetään, vaikkakin Rally Formulassa joidenkin aineiden osalta vähäisempinä määrinä. Totesivat myös että lisäaineesta voi olla jopa Rally Formulaa käytettäessä vähäisesti jotain kitkaa alentavia lisäominaisuuksia, mutta sanoivat myös että vaikutus voi olla vain vähäinen, mutta ei oikein käytettynä lisäaine ei ole haitallinen.
Tänä päivänä olen kuitenkin vakuuttunut vielä enemmän esimerkiksi X-1R lisäaineen riittävyyten omalla kohdallani, vaikka Power Up sisältää tarpeellisia lisäaineita esimerkiksi laahurinokkaiselle Valiantilleni.
CAS-numero 101316-72-7 polybutyleenibentsofosfonaatti fosfonaatti polymeeri estää hiilikerrostumien muodostumista palaville, tai kuumentuneille pinnoille.
CAS-numero 68457-79-4 ditiofosforihapon O,O-di-C1-14-alkyyliestri, sinkkisuola (Zinc dialkyldithiophosphate, ZDDP). Tämä yhdiste on laajalti käytetty voiteluaineiden lisäaine, erityisesti moottoriöljyissä ja vaihteistoöljyissä, ja sillä on useita tärkeitä toimintoja.
Power Up Oil Additive Öljynlisäaine (voiteluaineet.fi)
Motor Up
Tästä aineesta minulla ei ole minkäänlaisia omia käyttökokemuksia. Muistan kuitenkin Ostoskanavalla katselleeni graafisia kuvaajia ennen ja nyt Motor Up käsittelystä. Huomasin graafin suurennuksesta että kyseessä oli vähintäänkin hiukan kyseenalaista mainontaa. Toki en mene kiistämään aineen ominaisuuksia, mutten osaa puoltaakaan. Luulen että kyseessä oli ns ratsastus hyvien toimivien aineiden siivellä käyttäen esim läheistä nimeä oikeasta tutkitusta tuotteesta kuten Power Up ista..
Muistatko mainokset; Ihmeaine lupasi lisää hevosvoimia autoon (iltalehti.fi)
ZDDP, sinkki
( video )
Pieni kertaus sinkin toiminnasta moottorissa sekä käyttötarkoituksista. Video selventää moottoriöljyn toimintaa ZDDP lisäaineistettuna.
ZDDP eli "sinkki" on aineena moottoriöljyissä sellainen välttämättömyys. Sinkillä suojataan metallipintoja kulumiselta, ja jossain yhdessä muiden ainesosien kanssa sillä saavutetaan jopa hieman kitkan vähentämistä. Mutta yleisesti ottaen ja nimenomaan tässä tapauksessa kitka ja kuluminen eivät kuljekaan käsi kädessä. Oikea määrä sinkkiä lisää hieman kitkaa kokonaisuutena ajatellen, mutta suojaa moottorin metalliosia kulumasta. Liika sinkki sitten alkaa rapistumaan koska paksuuntunut ( fosforilasi ) pinta alkaa lohkeilemaan ja vie irrotessaan osia myös suojatusta metallista. Vastaavasti jos ei ole ollenkaan sinkkiä tai sitä korvaavia tribofilmi rakenteita metallit kuluvat ja leikkautuvat hyvin nopeasti.
Nykyisin moottoriöljyissä sinkin määrää on vähennetty reilusti aikaisempaan nähden. Syynä on ensisijaisesti sinkin katalysaattoreita vahingoittava ominaisuus. Sinkin korvaavia yhdisteitä onkin kokeiltu jo monia. Tällä hetkellä esim molybdeeni joka on yleisesti ottaen pesuaine öljyssä, on myös kulumista ehkäisevä lisäaine. Monissa testeissä onkin havaittu moly, sinkki, yms muiden aineiden yhteisvaikutuksen olevan todella lupaavia. Sinkkiä ei siis tarvitse ollakaan niin paljon metallien suojaamiseksi kulumiselta.
ZDDP pitoisuuksien historiaa
ZDDP eli sinkkidialkyyliditiofosfaatti on periaatteessa kokonainen joukko erilaisia fosfori, sinkki koostumuksia. Sanotaan ZDDP kemikaaliperheeksi.
ZDDP otettiin käyttöön jo 40 luvulla mutta pääasiassa korroosion estämisen vuoksi Koska se ehkäisee lyijykuparin korroosiota.
ZDDP on myös muilta kulumisenesto ominaisuuksiltaan tärkeä ainesosa.
ZDDP on hyvä sekä tärkeä öljyn antioksidantti
Aluksi pitoisuudet olivat vain n 200ppm
50 luvulla huomattiin että sinkki estää kulumista joten sen taso nostettiin 300ppm saakka.
70 luvulla sinkin pitoisuudet nostettiin jo 1000ppm ja 70/80 taitteen aikoihin jopa 1200ppm saakka.
70 - 80 luvulla pitoisuus oli hetken jo n 1400ppm luokkaa.
Nyt n. 2000 -> lähtien sinkin pitoisuudet on laskettu katalysaattoreiden vioittumisen vuoksi takaisin n 800ppm arvoihin.
800ppm pitoisuuden katsotaan riittävän tavallisten arkikäyttöisten matalampinostoisten laahurinostimien tribofilmi suojan ylläpitämiseen.
Valvoline esittelee asiaa v. 2008 "MotorWeek Goss' Garage: Zinc in Your Oil" videolla kanavalla: MotorWeek
Sinkki boosteri ( Midland Zink booster )
Sinkki on 40 luvulla kehitetty öljyn lisäaine.( EP, Extreme Pressure ) Olen ostanut pullollisen kokeillakseni vanhassa ( vm 65 valiantissa ) Kokemuksia ei ole sanottavasti. Haluaisin niistä enemmän tietoa. Tai toisin sanoen kokemuksia on, mutta todennäköisesti hyviä koska mitään ei ole tapahtunut. Tiedän kuitenkin että sinkki on erityisesti juuri moottoriöljyissä käytetty lisäaine jolla liukuvia pintoja saadaan luistaviksi sekä kulumattomammaksi. Vanhanaikainen alapuolinen nokka-akseli laahaavine nostimineen vaatii sinkki lisäaineistuksen. Sinkki eli ZDDP toimii metallipinnalla tribofilminä ikään kuin "uhrimetallina". Huomioitavaa on kuitenkin että vaikka "sinkki" on äärimmäisen tärkeä lisäaine laahurinokka koneelle, niin sinkin liika määrä on jopa pahimmillaan tuhoisampaa kuin kokonaan ilman tai liian vähäinen määrä sinkkiä. Luulisin että n 1000ppm - 1400ppm on vanhemmanaikaiselle laahurikoneelle suotuisa maksimi kokonaismäärä mukaanlukien öljyn oma annostus.
Midland Zink Booster. Lisäaine.
..."Midland Zink Booster lisäaine nostaa voiteluöljyn sinkki- ja fosfaattipitoisuutta (ZDDP). Kaikki bensiini- ja dieselmoottorit ilman pakokaasujen jälkikäsittelylaitteita, kuten katalysaattorit ja/tai partikkeli suodattimet (GPS/DPF)" ...
Liika annostusta tulee välttää.
Laskentakaava: n 10% eli 1dl per litra öljyä, nostaa sinkin ja fosforin määrää öljyssä 1000ppm. Samalla se laimentaa öljyssä itsessään olevia muita lisäaineistuksia.
Sisältää muunmuassa ( käyttöturvallisuustiedote )
CAS-numero 64742-54-7 Hydrotreated heavy naphthenic distillate vähentää kitkaa. Tämä aine toimii kitka pinnoilla voiteluaineena, ja sen tarkoitus on vähentää kitkaa, vähentää kulumista, ja suojata pintoja korroosiolta.
CAS-numero 93819-94-4 (Bis(diethylthiophosphoryl)disulfide) ( Sinkki ) Tämä yhdiste on lisäaine, joka löytyy usein voiteluaineista ja muista tribologisista sovelluksista, joissa sen tarkoitus on parantaa voiteluaineen suorituskykyä, erityisesti rajavoiteluolosuhteissa.Bis(dietyylitiofosforyyli)disulfidi on erityisen hyödyllinen sovelluksissa, joissa voiteluainetta käytetään erittäin vaativissa olosuhteissa, kuten korkeissa lämpötiloissa tai suurissa paineissa, joissa normaali voiteluaine ei riittäisi suojaamaan pintoja.
Zink booster zddp sinkki lisäaine Midland - Midland Pirkanmaa
Red line
Moottoriöljyn lisäaine, joka sisältää öljyn pintapaineen kestoa lisääviä aineita, kuten rikkiä, sinkkiä ja fosforia. ZDDP = sinkkidialkyyliditiofosfaatti, puhekielessä sinkkifosfaatti. Red line sisäänajo lisäaine | Motonet Oy Soveltuu esimerkiksi sisäänajoöljyn lisäaineeksi. On muistettava että liiallinen sinkin, kalsiumin tai fosforin lisääminen jatkuvasti ei ensinnäkään vähennä kitkaa, ja voi olla jopa haitaksi. Käytä harkiten. Sinkki esimerkiksi on laahurinostimien vaatima "pakollinen" lisäaine. Pieni määrä sinkkiä tartuu metallipinoille ns "uhrimetalliksi" eli kuluvaksi kerrokseksi varsinaisen metallin jäädessä suojatuksi. Jos sinkkiä on liian paksu kerros se voi alkaa halkeilemaan sekä irtoilemaan pinnalta vieden mukanaan alkuperäistä suojatuksi tarkoitettua metallia.
XADO
Lisäaine voiteluaineisiin, työnesteisiin tai polttoaineisiin, joka muodostaa suojapinnoitteen laitteiden liikkuvien osien päälle toiminnan yhteydessä. Tästä pinnoite aineesta en osaa henkilökohtaisesti sanoa yhtään mitään.
XADO VS RVS
Xado ja RVS eivät ole täysin samanlaisia tuotteita koostumukseltaan tai vaikuttavalta aineeltaan. Xado perustuu oman väitteensä mukaan [cermet-teknologiaan], jossa metalli- ja keraamipartikkelit muodostavat suojaavan kerroksen metallipinnoille. ( kuulostaa samalla tribologiselle reaktiolle kuin muissakin aineissa, mutta erilaisilla kemiallisilla koostumuksilla ) RVS puolestaan perustuu [tribokemialliseen) reaktioon, jossa metallipinnat reagoivat RVS-geelin sisältämien aineiden kanssa ja muodostavat uuden metalliseoksen eli tribofilmin. Molemmat tuotteet sisältävät myös muita aineita, kuten öljyjä, liuottimia ja lisäaineita, jotka vaihtelevat tuotteen tyypin ja käyttökohteen mukaan
RVS käsittely
Tästä minulla ei vielä ole omaa kokemusta.
Olen kuitenkin vakavasti harkinnut käyttökokemuksen hankintaa. Olen keskustelupalstoja lukiessani törmännyt sellaiseen hölmöön kahtiajakoon X -1R vs RVS. Taitaa kyseessä olla tosiaankin melko typerä kahtiajako. Näytöt kummankin lisäaineen osalta alkavat olla positiivisuudessaan siitä sen verran vaikuttavaa luokkaa että molemmilla on vankat kannattajakunnat. Kokeilemallahan tuo selviää.
Sen verran kuitenkin totean etten voi laittaa RVS käsittelyä moottoriin jossa on jo X-1R käsittely. Syy on selkeä. X-1R on tehnyt pinnat niin liukkaiksi ettei RVS käsittelyssä vaadittua kitkaa pinnan muodostamiselle esiinny tarpeeksi. Tribologinen reaktio kun vaatii kitkaa tapahtuakseen. Ehkä toisinpäin olisi parempi eli siis ensin RVS ja sitten käyttäisi X-1R siinä "päällä". Vaikka samahan se on toisinkin päin.
KORJAAKO RVS AINE GOLFFIN MOOTTORIN? | Eka Käsittely (NosSami )
RVS Testi KAHDELLA UUDELLA MOOTTORILLA
Hurjan hyviä tuloksia jo ekan käsittelyn jälkeen ( Bemu Expert )
Päälle 30 km ilman öljyjä RVS koneessa.
Osa 3. Jotain muuta.
Jos aihealue voitelusta yleisesti ottaen kiinnostaa.
Olen kirjoitellut omaksi huvikseni erilaisia kirjoituksia voiteluun liittyen. ( Voitelu aiheryhmä)
Ja jos olet kiinnostunut käsitteestä Tribologia, on siitäkin artikkeli ( Öljyt liukkaiksi tribologiaa lyhyt kansanomainen määrä )