Työeläkeyhtiön kielteinen kanta työeläkkeeseen on ratkaistu vakuutusoikeudessa.

Kyse on vaimoni hakemuksesta. Minä en ole hakenut eläkettä.

Uskomaton matka vuodesta 2015 toukokuusta tähän päivään. Eilen 9.12.2022 postissa tuli 2.12.2022 vakuutusoikeuden ratkaisu asiaan. En ole ihan varma kuinka monta hakemusta tai valitusta olemme vaimoni kanssa tehneet. Emme ihan tarkkaan edes tiedä vaikka suurin osa ja tietenkin tärkein osa lääkärien lausunnoista on säilötty että montako on kaiken kaikkiaan haettu. Jo pelkästään erikoislääkäreiden launnot ovat tulleet maksamaan todella paljon. Lääkärimatkojen matkakorvausten omavastuu on täyttynyt joka vuosi. Reissuja on siis takana.

On asioita joita tuli opittua. Mutta liekö opituista asioista mitään apua, enpä tiedä. Sen voisi sanoa että jos on varma asiastaan ja lääkärikin on eläkettä puoltanut kannattaa ottaa selvää millä sanamuodoilla ja mitkä asiat ovat oleellisia lausunnoissa ja siten pyytää lääkärin näkökanta asiaan. Valitus kannattaa silloin tehdä eikä saa luovuttaa esim muutoksenhakulautakunnan tms ensimmäiseen kielteiseen päätökseen.

Tuli huomattua myös kuinka likaista peliä eläkevakuutusyhtiöt pelaavat. Kielteisen päätöksen perusteluissa saattaa olla lainauksia puoltavan lääkärin lausunnoista jopa puolikkaina lauseina kuten esim. "Pystyy kävelemään huoneistossa" ja alkuperäinen lause on "Pystyy kävelemään honeistossa avustettuna " Tämä esimerkki oli aavistuksen kärsistetty mutta hyvin lähelle sitä minkä eläkeyhtiö oli vastineeseen laittanut.

Kun saa lääkäriltä lausunnon on syytä jo edeltä sopia lääkärin kanssa ettei lausuntoa lähetetä vakuutustusyhtiöön ennen tarkastusta. Tarkastuksessa on syytä poimia juuri nuo sanamuodot sekä ettei siitä pysty "kääntämään" toista todellisuutta.

vakuutusoikeus20221202 ratkaisu

n

Kirjoitin 20.3.2021 tällaisen tilapäivityksen FB sivulleni.

Next step!
Yksi hetki ja tulevaisuutesi voi muuttua!
Vaimoni sairastui äkillisesti v 2015 SJS TEN sairauteen.
Iho kärsi suuria vaurioita sekä silmät. Aluksi meni myös liikuntakyky ja käveleminenkin piti opetelella uudelleen. Paraneminen alkoi sekä eteni hitaasti. Paitsi silmien kohdalla tilanne jäi pysyväksi, eikä muutenkaan työkyky palautunut ennalleen.
Siitä alkoi se "rumba" joka yleensä sattuu vain muiden kohdalle.
Ensin sairauslomat, sekä määräaikaiset kunttoutusrahat yms. Sitten työeläkeyhtiö pyysi enää yhden merkittävän lääkärintodistuksen niin työkyvyttömyyteen tulisi eläke. Se merkittävä lääkäri oli eläkeyhtiön osoittama lääkäri.
Kaikki muuttui. Kaikki lukuisat erikoislääkärien toteamat vähintään 3/5 työkyvy menetyksestä, sekä kaikki asiaan vihkityneiden asiantuntijoiden lausunnot muuttuivat merkityksettömäksi tuulen huminaksi. Sillä olihan vakuutusyhtiön osoittaman lääkärin antama lausunto se "parantava" lausunto. ( vaikka maalaisjärjellä katsoen varsin ympäripyöreä )
Eläkehakemuksia on liene jo 13 takana. kaikki hylättyjä. Teimme viimeisimmälle valituksen ( jo toisen tänä aikana ) ja tulos oli taas se sama.
Nyt kuitenkin mukana on meitä avustavia tahoja jotka sanoivat että nyt meni liian pitkälle. Haetaan laajemmat lausunnot ylimmiltä tutkijalääkäreiltä ja vakuutusoikeuteen ensin. Jos se ei riitä, löytyy EU tason valituspaikkoja. ASiaa tukemassa on nyt sellaisia tahoja joilla pitäisi olla vahva merkitys. Rahallinen sekä asianajaja tuki on jo myönnetty.
Tämä on siis aina tapahtunut aiemmin joillekin muille. "Ei meillä tuollaista voi käydä" toteamus joutaa romukoppaan.
Eläkevakuutusyhtiöt ja heidän päätöksensä on saatava pois ylivallan otteesta. On oltava laajempi näkökanta sekä oikeudenmukaisuus.
Tästä se alkaa meidän osalta. Paperit ovat jo lähteneet.

Tilannepäivitystä 12.1.2023

Työeläkeyhtiöltä ei ole vielä tullut päätöstä, eikä työeläkemaksuja.

Eilen 11.1.2023 soitti NKL (näkövammaliitto) Sarin asiaa hoitava henkilö kysyen miten homma on edennyt. Saatuaan vastaukseksi ettei mitenkään, otti hän asiakseen tiedustella työeläkeyhtiöltä asiaa.

Tänään 12.1 saimme tiedoksi työeläkeyhtiöltä ts NKL asiaa hoitavalata henkilöltä että asia etenee sitten kun se etenee. Eli työeläkeyhtiö ei kiirettä pitele näiden asioiden kanssa. Siihen voisi tietenkin jo omasta kokemuspohjasta johtuen sanoa ettei kukaan ole hämmästynyt. Mutta olkoon nyt sanomatta.

 

n