Lasi on puoliksi...

Jokaisella asialla on aina vähintään kaksi puolta. Ihan jokaisella asialla. Koskaan ei ole olemassa asiaa jota ei voisi käsittää toiselta kantilta.

Muistan 80 luvulla kun kuuntelin todella paljon Juicen tuotantoa. Juicen sanoitukset ovat ihan luku sinänä joista vertailupohjaa asioihin kuin asioihin on helppoa löytää. Kaverini kuitenkin tokaisi ettei ikinä jaksaisi kuunnella noin synkkiä sekä epätoivoisia kappaleita. Olin enemmän kuin hämmästynyt sillä olin koko ajan kokenut sanoitukset erityisen toiveikkaina.

Näkisin niin että sanonta synkkäreunaisesta pilvestä jolla on kultareunus kuvaa monia asioita sopivasti, samoin kuin noita Juicen sanoituksia.

"Tätä riemua aika ei syö
Ei se törmää maailmaan
Katse hellä kuin viime yö
Miehen riisuu aseistaan"

Juice Leskinen Musta aurinko nousee

Monesti ja aina uudelleen elämä tarjoilee eteen asioita joista ei osaa olla kiitollinen. Hyvin monesti elämän tarjonnasta kuvaavaksi sanaksi tulee pettyminen. Omakohtaisesti uskallan sanoa ihan syvällä rintaäänellä jotta totanoinaan.. "kokemuksia on riittävästi tähän saakka". Joskus toivoisi helpotusta ja lokoisaa oloa levätäkseen. Mutta tähän saakka ainakin, enkä näe mitään syytä miksi mikään muuttuisi, on elämältä tullut kultareunaisella tarjottimella sellaistakin mustaa pöppöä jota en ikimaailamassa olisi toivonut. Hengellinen kasvu on ainakin saanut ravintoa, fyysinen sitä vastoin menettänyt iän myötä. Olen leikilläni joskus vertaillut asiaa sanomalla vertauksen entisen Tiibetiläisen pakolaishallituksen johtajan Tenzin Gyatson joka tunnetaan paremmin nimellä Dalai-lama , ettei minusta sentään Dalai-lamaa tarvitse tehdä.

En ole sen kummallisempi kuin kukaan muukaan. En usko että olen parempi, enkä usko olevani huonompikaan. Olen kohtalaisen pitkä, ihannepainon ylärajoilla, muutenkin mittausarvoilla normaalisti mitattavissa. En usko että nekään asiat joita ei mittayksiköillä voi todentaa olisivat minussa millään muotoa poikkeavat ns yleiseen linjaukseen nähden. Silti olen kokonaan ihan eri juttu kuin sinä kuka luet tätä.

Ei ole olemassa kokonaisuutta jolla ei olisi alkua ja loppua. Samoin koen että pahimmatkin asiat päättyvät joskus. Ikävä kyllä sama pätee niihin hyviinkin sattumiin, nekin päättyvät aina välillä. Luin aikoinaan Papalagit kirjan jossa osuvasti sanottiin valkolaisen hölmöyden olevan aina ajan riittämättömyydessä. Ensin eletään vanhassa ja sitten hypätään nykyisyyden ohi todeten että aika loppui. Hölmöä on olla huomaamatta että uusi aika alkaa aina vanhan päätyttyä ihan joka hetki.

Toiveikkuutta on aina. Jos toiveikkuus puuttu tai sitä ei löydä, se ei todista ettekö sitä silti ole. Kaverini ei aikoinaan löytänyt tai nähnyt eikä kuullut sitä Juicen tuotannossa, mutta minä näin sekä koin sitä juuri siinä. Kyse onkin siitä miten sitä etsii ja mistä.

Aikoinaan kun meni taloudellisesti ihan h_vetin huonosti ja vieläkin huonommin. No siis oli huono aika. Olin tavattoman iloinen sekä tyytyväinen että pääsin välillä iltaisella ulkosaunaan saunomaan. Saunomassa koin ajallisen hetken ilman ongelmia, ilman tulevaisuutta, ilman menneisyyttä, elin tässä hetkessä ja nautin siitä. No ei se mene nytkään tänä päivänä loistavasti, mutta osaa se sauna lohduttaa pienemmässäkin vaivassa.

Mitä jos kaikki on kohta ohi? Mitä jos kaikki loppuu? kaverinikin totesi Juicen kappaleen sanoista "Musta aurinko nousee" olevan lopullista synkkyyttä. Sanotaan se sitten vaikka "minusta" aurinko nousee tai ihan vaan musta niinkuin sysi aurinko nousee tai miten vaan. Minä taas sanoisin että mitä sitten. Jos kaikki loppuu, niin sitten loppuu. Jos et voi pysäyttää loppumista, tai et vaikka vaan todella halua pysäyttää loppumista, niin anna loppua. Lopun jälkeen tulee uusi alku.

Asenne ratkaisee sanotaan monesti. Asenne auttaa etsimään oikeaa ratkaisua on minun tulkintani asiasta. Mielestäni asenne ei ratkaise mitään, mutta negatiivinen asenne voi estää sen mainutun toisen puolen löytämisen. Uskallankin sanoa ettei ole väärää asennetta on vaan suotuisaa tai epäsuotuisaa asennetta. Jokaisella on oikeutensa omaan asenteeseensa. Mieltä voi olla montaa ja vaikka samanaikaisesti, ei sitä voi kieltää vaikka haluaisikin.

Kuinka paljon itse voit vaikuttaa elämääsi ? Ikuinen fraasi on väittää että sinä itse valitset elämäsi suunnan. Joudunkin toteamaan ettei tämäkään väite eroa mistään muustakaan asiasta. Tälläkin asialla ja väittämällä on vähintään kaksi puolta. Voit vaikuttaa itse niihin valintoihin joihin sinulla on mahdollisuus vaikuttaa. Vaikuta niihin. Niihin asiohin joihin et voi vaikuttaa, vaikka ne kuinka koskettavat sinua, et vaan voi vaikuttaa, usko se.

Jos jätät vaikuttamatta niihin asiohin joihin olisit voinut vaikuttaa, sekin on puhtaasti sinun oma valintasi. mennyttä et voi muuttaa. Elämässä on jokaikinen hetki alussa uusi hetki, se on kylmä totuus. Tulevaisuus alkaa nyt tällä hetkellä. Jos asia on niin että voit valita uudelle hetkelle uuden alun tee tai jätä tekemättä, se on sinun valintasi. Kaikki muu tapahtuu teet valintoja tai et.

Toivoa on mahdotonta yrittää luoda. Sitä voi yrittää löytää ja siten luoda sitä jollekin toiselle, tai itselle. Toivo on aina olemassa, sille pitää antaa mahdollisuus löytämällä se. 

"Viet minut aamuun uuteen
Kuin kevään ensimmäiseen sateeseen
Sinun sieluusi kiinni päästä voin
Viet meidät tulevaisuuteen"

Juice Leskinen Musta aurinko nousee

Vaikka kaikki loppuisi niin jäljelle jää aina mennyt. mennyttä ei voi kukaan poistaa, eikä tulevaisuudessa voi elää. Vaikka laulussa sanottasiin että surma ja tuho tulee, ei se koskaan vie pois sitä mitä olit sitä ennen.

"Ole kanssani tämäkin yö
Viivy vielä huomiseen
Rakasta minua, minä rakastan sinua"

Juice Leskinen Musta aurinko nousee

Kuuntele Esa Saarinen Rakkaudellisuus

https://www.podplay.com/fi-fi/podcasts/esa-saarinen-filosofia-ja-systeemiajattelu-116460/episodes/rakkaudellisuus-luento-6-8-2020-29141163?utm_campaign=share&utm_source=podplay_web

n