Keskiluokan kiirastuli ja vaivihkaa tyhjennetyt taskut

Monet suomalaiset ovat seuranneet sivusta hallituksen leikkauspolitiikkaa hiljaisina ja kenties hieman huojentuneina siitä, että ”tämä ei koske minua”. Kun julkisessa keskustelussa leikkaukset on puettu eufemismeihin kuten ”kannustinloukkujen purkaminen” tai ”sosiaaliturvan sopeuttaminen”, keskituloinen palkansaaja on voinut tuudittautua siihen uskoon, että talkoot koskevat vain työttömiä, maahanmuuttajia tai sohvalla lojuvia vapaamatkustajia. ( Työttömyyttä ja paskaa edelleen )

Tämä on kuitenkin historian ovelin kognitiivinen ja poliittinen ansa.

Kun talouspolitiikkaa ohjaa uusklassinen talouskuri (austerity) yhdistettynä epäonnistuneeseen valumaefektiajatukseen (trickle-down), varallisuutta siirretään järjestelmällisesti alhaalta ylöspäin. Tässä pelissä keskiluokka ei ole mikään ulkopuolinen katsoja. Se on se kaikkein suurin ja houkuttelevin kassa, josta puuttuvat miljardit imetään vaivihkaa ja kenenkään huomaamatta .

Kun köyhimmiltä on leikattu viimeinenkin euro ja heidät on ajettu viimesijaiselle toimeentulotuelle – jota ei perustuslain ja inhimillisen minimin takia voi enää enempää leikata – katseet kääntyvät väistämättä keskiluokkaan. Ja todellisuudessa keskiluokan kuristaminen on jo täydessä käynnissä.

1. Taskujen tyhjentäminen varkain: Piiloverotus ja teurastetut vähennykset

Julkisilla vaalikentillä ja budjettipuheissa oikeisto tykkää paukutella henkseleitään miljardin euron ”työn verotuksen kevennyksillä”. Mutta samaan aikaan kun vasemmalla kädellä näytetään pientä veroalennusta, oikea käsi käy suoraan keskiluokan lompakolla poistamassa ne arjen elintärkeät vähennykset, joiden varaan suomalainen työssäkäynti ja asuminen on vuosikymmeniä rakennettu.

Tämä poliittinen taikatemppu koostuu seuraavista vaivihkaisista siirroista:

• Ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto: Tämä päätös ei ole mikään neutraali taloustoimi, vaan täsmäkiristys järjestäytyneille palkansaajille. Se merkitsee työntekijöille noin 170 miljoonan euron suoraa veronkiristystä vuodessa. Karoliina Partasen kaltaiset kokoomusedustajat puolustelevat tätä sillä, että ”jokainen valitsee itse kuuluuko liittoon”, mutta todellisuudessa sillä murennetaan palkansaajan neuvotteluvoimaa ja helpotetaan työn hinnan polkemista.
• Työhuonevähennyksen ja työsuhdepyörän verovapauden poistaminen: Nämä arjen joustavuutta ja työntekoa tukeneet vähennykset poistettiin yhdellä kynänvedolla. Yhdessä ay-jäsenmaksuvähennyksen poiston kanssa näistä kertyy valtiolle 250 miljoonan euron vuotuinen potti, joka imetään suoraan työssäkäyvien keskituloisten taskuista.
• Työmatkavähennyksen heikentäminen: Matkakuluvähennyksen omavastuuta nostettiin 750 eurosta 900 euroon. Autolla pitkiä matkoja töihin kulkevalle keskiluokkaiselle suomalaiselle tämä tarkoittaa suoraa sadanviidenkymmenen euron lisälaskua vuodessa – samaan aikaan kun polttoaineveroa kevennettiin dynaamisesti vain muutamalla hassulla sentillä, joka suli omavastuun korotukseen välittömästi.
• Asuntolainan korkovähennyksen lopullinen kuolema: Vuosina 2011–2023 toteutettu asuntolainan korkovähennyksen asteittainen alasajo osui suoraan siihen tulonlähteeseen, jolla tavallinen palkansaaja rahoittaa asumisensa.

Kun nollataan vähennykset, joita ylin tulodesiili (rikkain kymmenys) ei edes tarvitse, siirretään rahoitusvastuu kapealle, tarkkaan valikoidulle keskituloisten joukolle. Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen myöntääkin kylmästi, että 2 000 euroa kuussa ansaitsevan verotus jopa kiristyy hieman, ja 5 000–7 000 euroa tienaavat ovat täydellisiä väliinputoajia, joiden kohdalla veroalen vaikutus on lähes nolla.

Samaan aikaan ylin tulodesiili käärii tuhansien eurojen suorat hyödyt. Laboren simulaatio näyttää raa'an tuloksen: suurituloisimman viiden prosentin tulot kasvoivat keskimäärin 2 137 euroa vuodessa, kun taas pieni- ja keskituloisten hyöty suli nollaan tai kääntyi pakkaselle kulutusverojen ja menetettyjen vähennysten vuoksi.

2. Universaalisuuden alasajo: Maksat verot, mutta ostat palvelusi itse

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion suuri moraalinen sopimus on ollut universaalisuus. Se tarkoittaa, että kaikki osallistuvat veroilla järjestelmän rahoitukseen, ja vastineeksi kaikki saavat laadukkaat palvelut maksutta tai edullisesti ilman nöyryyttävää tarpeen todistelua. Universaalisuus sitoi keskiluokan osaksi järjestelmää, sillä keskiluokka koki saavansa veroeuroilleen konkreettista vastinetta terveydenhuollon, koulutuksen ja hoivan muodossa.

Nyt tämä perusta murretaan pala palalta siirtymällä kohti minimalistista turvaverkkomallia (residuaalimallia):

1. Julkisen terveydenhuollon tietoinen sabotoiminen: Kun julkisesta perusterveydenhuollosta ja ennaltaehkäisevästä sote-työstä leikataan satoja miljoonia ja hoitotakuu pidennetään kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen, julkiset terveysasemat ajetaan ruuhkaiseen ja rupuiseen kuntoon.
2. Pakko-yksityistäminen keskiluokan lisäverona: Tämä kehitys pakottaa työssäkäyvän keskiluokan ostamaan yksityiset terveysvakuutukset ja lääkäripalvelut omalla rahallaan suojellaakseen itseään ja lapsiaan. Maksat edelleen huippukorkeita veroja, mutta joudut ostamaan palvelusi yksityisiltä pörssiyhtiöiltä (kuten Mehiläiseltä tai Terveystalolta), joiden osingot ja voitot valuvat kansainvälisten pääomasijoittajien taseisiin.
3. Kela-korvausten harha: Hallitus yrittää peitellä tätä pumppaamalla verorahoja yksityisten lääkärikäyntien Kela-korvauksiin (korottaen niitä 8 eurosta 30 euroon). Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tutkimus kuitenkin todistaa, että yksityisten palveluiden käyttö on vahvasti sidoksissa korkeaan tulo- ja koulutustasoon. Kela-miljoonat menevät suoraan hyvätuloisten ohituskaistan tukemiseen ja lääkärijättien hintojen korotuksiin, kun taas keskiluokan omavastuut pysyvät liian korkeina ja julkinen puoli murenee entisestään.

Tämä on ”maksa kolmesti” -ilmiö. Keskituloinen palkansaaja maksaa ensin korkeampina kulutusveroina (ALV-korotus 25,5 %:iin ja lääkkeiden arvonlisäveron korotus 14 %:iin). Toiseksi hän maksaa menetettyinä verovähennyksinä. Ja kolmanneksi hän maksaa heikentyneinä julkisina palveluina joutuessaan ostamaan lapsensa hammashoidon tai oman lääkärikäyntinsä yksityiseltä puolelta.

3. Velkajarru: Keskiluokan niskaan viritetty 10 miljardin euron kuristussilmukka

Suurin tulevaisuuden aikapommi on kuitenkin velkajarru, johon lähes kaikki eduskuntapuolueet (vasemmistoliittoa lukuun ottamatta) on houkuteltu sitoutumaan . Se on talouspoliittinen ”shakkimatti”, joka sitoo tulevienkin hallitusten kädet pitkälle tulevaisuuteen riippumatta siitä, kuka vaalit voittaa.

Velkajarru velvoittaa lain voimalla sopeuttamaan eli leikkaamaan julkista taloutta valtiovarainministeriön ennusteiden pohjalta. Ensi vaalikaudelle (2027–2031) kaavailtu sopeutustarve on 8–11 miljardia euroa.

Miksi tämä on keskiluokan kiirastuli?

• Köyhiltä on jo otettu kaikki: Hallitus on jo tehnyt historiansa rajuimmat leikkaukset perustoimeentuloon, asumistukeen, työttömyysturvaan ja suojaosiin. Köyhyysrajan alapuolelle on pudotettu liki 100 000 ihmistä lisää. Viimesijaista toimeentulotukea ei voida perustuslaillisen minimitoimeentulon suojan takia leikata rajattomasti.
• Seuraava sopeutus kohdistuu suoraan keskiluokkaan: Koska köyhimmiltä ei voida enää ottaa, on seuraava 10 miljardin euron jättileikkausVM:n huterien ennusteiden pohjalta mahdotonta toteuttaa koskematta suoraan universaaleihin palveluihin ja keskituloisten veropohjaan.
• Se tarkoittaa rajuja leikkauksia ammatillisesta koulutuksesta, lukioista, peruskouluista, yliopistoista, tieverkostosta sekä sote-palveluista, joista keskiluokka on täysin riippuvainen.

Samalla kun rikkaiden ja suuryritysten veropohja on kaivettu auki miljardin euron veronalennuksilla ja yhteisöveroaleilla, velkajarru varmistaa, ettei tätä veropohjaa voida helposti palauttaa ennalleen ilman, että rikotaan kireitä sääntöjä. Keskiluokka jää loukkuun maksamaan tämän lystin.

4. Kognitiivinen ansa: "Porvarina leikkivä" yrittäjä ja palkansaaja

Miksi keskiluokka ja monet pienyrittäjät sitten tukevat politiikkaa, joka sotii heidän omia taloudellisia etujaan vastaan? Kyse on taitavasta psykologisesta ja retorisesta manipuloinnista:

• Identifioituminen eliittiin: Työssäkäyvä duunari ja keskiluokkainen palkansaaja on saatu uskomaan, että he kuuluvat ”ahkerien ja menestyjien” joukkueeseen. Heille syötetään meemejä ja retoriikkaa ”sohvalle jäävistä luusereista”, jolloin duunari saadaan asettumaan toista duunaria tai työtöntä naapuriaan vastaan. Kun kansa kähisee keskenään, huomio siirtyy pois siitä, että todellinen varallisuus siirtyy kovaa vauhtia ylöspäin kaikkein rikkaimmalle kahdelle prosentille.
• Pienyrittäjän harha: Pienyrittäjät saadaan luulemaan, että he ovat ”parempaa kansaa” ja että oikeistohallitus ajaa heidän asiaansa. Todellisuudessa 96,5 % Suomen yrityksistä on alle 10 hengen mikroyrityksiä, jotka elävät täysin kotimarkkinoiden kysynnästä ja tavallisten ihmisten ostovoimasta . Kun hallitus leikkaa köyhiltä ja keskiluokalta ostokyvyn, se sammuttaa reaalitalouden ”trickle-up”-moottorin. Paikallinen kampaaja, kenkäkauppias tai autokorjaaja huomaa tämän kassakoneellaan tyhjinä päivinä, kun taas suuryritykset ja pörssihait kuittaavat miljoonavoittonsa ulkomaisille omistajilleen.
• Kotitalousvertauksen ansa (Pesukone-metafora): Valtiontalous rinnastetaan tarkoituksella tavallisen perheen lompakkoon. Hoetaan, että ”jos perheellä ei ole rahaa uuteen pesukoneeseen, on säästettävä". Tämä on älytön kognitiivinen oikosulku: valtio ei ole perhe. Valtiolla on verotusoikeus, investointikyky ja kyky vaikuttaa kysyntään. Kun valtio leikkaa taantuman aikana, leikattu euro ei ole säästetty euro – se supistaa taloutta, vähentää verotuloja ja lisää toimeentulomenoja.

Kun keskiluokka herää tästä teatterista ja tajuaa, että heidän oma elämänlaatunsa, heidän lastensa koulutus ja heidän omat säästönsä on uhrattu pienen eliitin verovapaiden osinkojen alttarille, voi olla jo liian myöhäistä. Silmänkääntötemppu on valmis, ja lasku on sementoitu velkajarruilla tuleviksi vuosikymmeniksi.

Yhteenveto: Miten keskiluokan taskut tyhjennetään vaivihkaa

b

Polykratia ja riisutut vastavoimat – Miten suomalainen kansanvalta korvataan rahan vallalla

Suomalaista yhteiskuntaa on vuosikymmenten ajan pidetty pohjoismaisen demokratian esikuvana, jossa päätöksenteko perustuu avoimuudelle, laajalle konsensukselle ja eri kansalaisryhmien tasapainoiselle kuulemiselle. Tämä sopimusyhteiskunnan malli ei kuitenkaan syntynyt tyhjiössä tai markkinoiden hyväntahtoisuudesta, vaan se vaati vahvoja, institutionaalisia vastavoimia . Työväenliike, ammattiyhdistykset ja moniääninen kansalaisjärjestökenttä ovat perinteisesti varmistaneet, että myös vähävaraisimmilla ja haavoittuvimmilla on ollut aito ääni ja neuvotteluvoima yhteiskunnassa.

Nyt, syksyllä 2026, olemme todistamassa tämän historiallisen tasapainon tietoista ja järjestelmällistä purkamista. Kyse ei ole pelkistä budjettiteknisistä säästöistä tai valtionvelan hallinnasta, vaan syvemmästä valtarakenteellisesta siirtymästä kohti polykratiaa – järjestelmää, jossa rahan ja taloudellisen pääoman valta alkaa syrjäyttää kansanvaltaa. Vaikka vaalit ja muodolliset demokraattiset instituutiot säilyvät ennallaan, todellinen vaikutusvalta keskittyy yhä kapeammalle eliitille, samalla kun kansalaisten kollektiiviset suojamuurit ja kriittiset vastavoimat riisutaan aseista.

1. Ammattiyhdistysliikkeen nujertaminen – Työn hinnan halpuutus ja pelon politiikka

Yksi käynnissä olevan siirtymän aggressiivisimmista pilareista on järjestäytyneen työvoiman neuvotteluaseman murentaminen . Kun kansalaisten kollektiivista suojaa heikennetään, työntekijät jäävät yksin kohtaamaan työnantajan saneluvallan. Tämä valtatasapainon siirto ”vanhanaikaisen isäntävallan” suuntaan toteutetaan kolmella strategisella iskulla:

Lakko-oikeuden murentaminen (HE 56/2024)

Lakko-oikeus on työntekijän viimeinen ja pyhin keino puolustaa oikeuksiaan silloin, kun neuvottelutie on tukossa. Rajoittamalla poliittiset lakot ja tukilakot minimiin sekä säätämällä työntekijälle henkilökohtainen 200 euron sakkouhka laittomaksi todetusta lakosta, hallitus on luonut pelotteen, joka vaimentaa tehokkaasti kaiken vastarinnan. Tämä poistaa työntekijöiltä mahdollisuuden vastustaa laajoja, heidän omaan arkeensa kohdistuvia lainsäädännöllisiä heikennyksiä.

Jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto (HE 98/2025)

Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus on ollut vuosikymmenten ajan vakiintunut osa suomalaista sopimusjärjestelmää ja vero-oikeutta, jossa jäsenmaksut on rinnastettu luonnollisiin tulonhankkimisesta johtuviin kuluihin. Poistamalla tämän vähennysoikeuden (HE 98/2025 vp) hallitus tekee järjestäytymisestä tietoisesti kalliimpaa juuri nuorille, pätkätyöläisille ja matalapalkkaisille työntekijöille.

Kansainväliset kokemukset osoittavat tämän olevan tehokas työkalu ay-liikkeen murentamiseksi: Ruotsissa vastaava muutos johti välittömästi jyrkkään jäsenkatoon, eikä järjestäytymisaste enää palannut ennalleen, vaikka vähennysoikeus myöhemmin palautettiin. Systeeminen tavoite on selvä: kun järjestäytymisaste laskee alle kriittisen rajan, yleissitovien työehtosopimusten (TES) pohja murenee, mikä avaa ovet työn hinnan rajusti alaspäin suuntautuvalle kilpailulle.

Paikallinen sanelu ja "orjatyövoiman" luominen

Samaan aikaan kun irtisanomista helpotetaan (vaatien jatkossa vain ”asiallisen syyn” painavan ja asiallisen sijaan), työttömyysturvan lapsikorotukset ja suojaosat poistetaan ja toimeentulotuen ehtoja kiristetään. Tämä luo maahan pelokkaan ja epätoivoisen työvoiman reservin . Kun ihmisen on pakko ottaa vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa ehdoilla välttääkseen nälän ja häädön, hänen varaumapalkkansa romahtaa.

Työministeri Arto Satosen toteamus – ”Työnantaja ottaa ilolla vastaan työntekijän ilman vaatimuksia” – paljastaa tämän uusliberalistisen unelman ytimen: hiljaisen, mukautuvan ja täysin suojattoman työntekijän, jolla ei ole liittoa takanaan eikä oikeuksia vaadittavanaan.

2. Yleistuki ja "yhden automaatin luukku" – Nöyryytyksen ja vastuunpesun byrokratia

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion moraalinen perusta on ollut universaalisuus: tuki ja apu ovat perustuslaillisia oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille samassa tilanteessa oleville ilman alistavaa ja nöyryyttävää tarpeen todistelua. Tämä poisti järjestelmästä häpeän, minimoi virkakoneiston byrokratian ja sitoutti keskiluokan yhteisen järjestelmän rahoittamiseen.

Toukokuun 1. päivänä 2026 voimaan astunut yleistukiuudistus kuitenkin sinetöi siirtymän universaalisuudesta tiukkaan, valvovaan ja kurinpidolliseen residuaalimalliin. Yhdistämällä peruspäiväraha ja työmarkkinatuki yhdeksi monimutkaiseksi etuudeksi, hallitus on luonut dynaamisen vastuunpesukoneiston:

• Syyttömyysolettaman murtaminen: Sosiaaliturvassa kansalainen oletetaan nykyään lähtökohtaisesti ”syylliseksi” (eli järjestelmän väärinkäyttäjäksi), kunnes hän pystyy massiivisin dokumentein ja tiliottein todistamaan olevansa oikeutettu viimesijaiseen tukeen. Kela vaatii tiliotteita faktisena edellytyksenä tuen saamiselle, ja suunnitellut lakimuutokset antavat viranomaisille oikeuden seurata kansalaisten pankkitietoja suoraan ulkomaisten teknologiajättien (kuten AWS) hallitsemien pilvipalvelinten kautta.
• Vastuun hajottaminen ja hiljainen alistuminen: Kun köyhä, työtön tai sairas ihminen ohjataan ”yhden automaatin luukulle” yhdistetyn yleistuen piiriin, häneltä viedään mahdollisuus hahmottaa järjestelmän erillisiä osia tai kohdistaa kritiikkiään tiettyihin epäkohtiin. Kaikki sulaa yhdeksi byrokraattiseksi, sieluttomaksi automaatiksi. Jos ihminen yrittää tehdä vapaaehtoistyötä pitääkseen yllä sosiaalisia suhteitaan tai mielenterveyttään, KEHA-keskuksen ja TE-toimiston kyttäävä byrokratia tulkitsee sen välittömästi ”työmarkkinoiden käytettävissä olon esteeksi” ja katkaisee elintärkeän tuen. Kansalainen oppii nopeasti, että aktiivisuudesta rangaistaan, ja parasta selviytymistä on hiljainen, näkymätön passiivisuus.

3. Järjestöjen vaientaminen – Kansalaisyhteiskunnan tietoinen alasajo

Kun ammattiliitot on ajettu ahtaalle ja viranomaispalvelut muutettu kyttääviksi valvontakoneistoiksi, kansalaisen viimeinen turvaverkko on perinteisesti ollut vapaa kansalaisyhteiskunta ja sen kolmas sektori. Järjestöt (kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, MIELI ry, Autismiliitto tai Kehitysvammaliitto) ovat tarjonneet matalan kynnyksen apua, ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ja kriisipäivystystä silloin, kun valtion ja kunnan viralliset ovet ovat olleet lukittuina.

Tämäkin turvasatama puretaan nyt kylmästi. Hallituksen päättämä sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustusten (STEA) leikkaaminen lähes puoleen (vuoden 2024 noin 280–380 miljoonasta eurosta vain 190 miljoonaan euroon vuoteen 2027 mennessä) on kuolinisku suomalaiselle järjestökentälle. HALI ry:n ja SOSTE:n tuoreen kyselyn mukaan peräti 40 prosenttia kaikista sote-järjestöistä on vaarassa lakata kokonaan olemasta seuraavan kahden vuoden aikana.

Tämän järjestöteurastuksen taustalla vaikuttaa syvä, ideologinen ja vallankäytöllinen pelikirja:

• Riippumattoman asiantuntijatiedon eliminointi: Järjestöt ovat perinteisesti tuoneet lainsäädäntövalmisteluun ja valiokuntakuulemisiin sellaista ruohonjuuritason asiantuntemusta (kuten vammaisten, sairaiden, lasten ja vähemmistöjen arjesta), jota ministeriöiden virkamiehillä ei ole. Leikkaamalla nimenomaan vaikuttamistyötä, neuvontaa ja kattojärjestöjä (kuten SOSTE) tekeviltä tahoilta, hallitus varmistaa, että sen ajamille leikkauksille ja rakenteellisille uudistuksille ei enää löydy asiantuntevaa vastavoimaa, joka voisi huutaa valiokunnissa tai mediassa ”seis”.
• Identiteettipoliittinen karsinta: Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin pyrkimys asettaa kriteereitä, joilla suljettaisiin pois avustukset järjestöiltä, joiden toiminta kohdistuu tiettyihin ”ei-terveydellisperusteisiin tausta- tai identiteettiryhmiin” (kuten Setan sateenkaarityö tai maahanmuuttajien kotouttamisapu), osoittaa, miten julkisia varoja käytetään ideologisen karsinnan välineenä. Vaikka virkamiehet joutuivatkin lakien ja asetusten paineessa lopulta ohittamaan tämän kriteerin sen ilmeisen syrjivyyden vuoksi, se osoitti halun käyttää valtion budjettivaltaa demokraattisen moniäänisyyden kaventamiseen.
• Epäsymmetrinen vaikuttamisen kenttä: Kun heikoimpia ja haavoittuvimpia edustavat kansalaisjärjestöt ajetaan alas rahoituksen puutteessa, yhteiskunnallinen vaikuttaminen muuttuu puhtaaksi lompakon kooksi. Suurilla etujärjestöillä (kuten Elinkeinoelämän keskusliitolla EK:lla ja Suomen Yrittäjillä) on omat jäsenmaksutuotot ja miljoonaresurssit palkata lakimiehiä, asiantuntijoita ja PR-toimistoja ajamaan etujaan suoraan päättäjien kabineteissa. Ilman julkisesti tuettuja kansalaisjärjestöjä heikoimmilla ei ole enää ketään, joka puhuisi heidän puolestaan. Demokratia muuttuu sellaiseksi, että ”valtio päättää, ketä kuullaan”.

4. Systeeminen "shakkimatti" – Valta siirtyy vaaleilta markkinoille

Kansalainen saattaa lohduttautua sillä, että vaalit tulevat ja suuntaa voidaan aina muuttaa. Tämä toivo on kuitenkin dynaamisesti ja rakenteellisesti pyritty sementoimaan umpeen niin kutsutulla velkajarru-lailla.

Velkajarru ei ole neutraali taloustieteellinen luonnonlaki, vaan tietoinen, ylivaalikautinen shakkisiirto, jolla oikeisto varmistaa oman talouspoliittisen linjansa jatkuvuuden riippumatta siitä, kuka vaalit voittaa tai kuka istuu hallituksessa. Sopimus sitoo tulevatkin hallitukset miljardiluokan (8–11 miljardia euroa) säästöuralle puhtaasti valtiovarainministeriön (VM) laadullisesti heikkojen ja epävarmojen ennusteiden pohjalta.

Kun verotuloja on jo valmiiksi tietoisesti rapautettu hyvätuloisten ja suuryritysten miljardiluokan veronalennuksilla ja yhteisöveroaleilla (800 miljoonaa euroa), alijäämä säilyy suurena. Koska velkajarru pakottaa lain nojalla tekemään uusia säästöjä ilman, että pääomiin tai verotukseen suostutaan koskemaan, seuraavatkin hallitukset pakotetaan jatkamaan julkisen sektorin, koulutuksen ja sote-palveluiden alasajoa. Se on rakenteellinen ansa ja lukko, joka on suunniteltu poistamaan poliittinen vaihtoehto ja tekemään hyvinvointivaltion palauttamisesta mahdotonta.

Yhteenveto: Demokratian siirtymä Polykratiaan

Polykratia ei tarvitse panssarivaunuja katuperukoille tai perustuslain muodollista kumoamista. Se etenee hiljaa, dynaamisin eufemismein, salami-viipale kerrallaan: yksi poistettu verovähennys, yksi hiljalleen leikattu sote-avustus, yksi raha-asiainvaliokunnan sivuutus ja yksi automaattisen pankkitietoseurannan asennus kerrallaan. Kun tämä pelikirja viedään loppuun, suomalainen hyvinvointivaltio on muuttunut pelkäksi kaukaiseksi muistoksi – ja sen tilalle on noussut raaka, valvottu ja pelolla johdettu rahan valtakunta.

Ja mitä sinä todellisuudessa voit tehdä!!!?

Tutustu aineistooni jossa pohditaan mitä tässä on tapahtunut ja kysytään suoraan: Mitä juuri sinä haluat?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Äänestä!

Vielä on toivoa