Sysimusta tulevaisuus.
Suorastaan keskiaikaa ( Oma sanoitus )
Sysimustaa keskiaikaa, kuka voisi armahtaa.
Näkemykseni tulevaisuudesta on hyvin sysimusta.
Tehdyt leikkaukset, alv verokannan nosto, sekä heikennykset työttömyysturvaan, heikennykset työoloihin, toimentuloon, terveydenhoitoon jne jne tulevat heikentämään tavallisen kansanosan ostovoimaa isolla kädellä. Tämä johtaa vääjäämättä työttömyyden kasvuun, heikentyvään talouskasvuun, kurjuuteen sekä turvattomuuteen. Samaan aikaan odotetaan kuin kuuta nousevaa tai suorastaan ihmettä maailmalla tapahtuvan talouskasvun odotusta. Kuvitellaan että maailmalta kantautuva talouskasvu imaisee meidät mukaansa nostaen työllisyyden ennätyslukemiin, tuoden 100 000 uutta työpaikkaa, sekä talouden kohentumista myös meillä.
En jaksa uskoa mihinkään ihmeeseen, en usko että maailmalta kantautuva talouskasvu kannattaa meidän julkista taloutta tai valtion kassaa juuri mainittavalla määrällä. Unohtamatta mainita että jos kasvua vähänkään tapahtuu, nimeää tämä hallitus sen omien toimiensa aikaansannokseksi. Tämän sysimustan hallituksen aikaansaannokset tulevat kuitenkin kantamaan mätää hedelmää vielä kauan. Halvennettu työvoima, heikennetty työntekijän asema järjestäytymisineen, sekä varakkaiden verohelpotukset sekä tulonsiirrot tekevät lähes mahdottomaksi valtion talouden kasvun. Ei tule köyhän, tai jopa työttömän kulutuseuro vielä pitkään aikaan nostamaan pienien tai keskisuurten yritysten kannattavuutta koska heillä ei kertakaikkiaan ole kotimaista ostovoimaa kannattamassa.
En ole ennustaja, enkä sitä mitenkään edes halua olla. Mutta näen tulevaisuuden melkoisen kurjana sekä sysimustana. Melkoisia korjausliikkeitä pitäisi tapahtua jotta kansantalous kohenisi.
Olen seuraillut eri palstojen keskusteluja tämän hetken yhteiskunnallisesta tilanteesta. Tunnelmat ovat melko ahdistuneita varsinkin heikommin menestyneillä tai tänä päivänä jo keskituloistenkin kohdalla. Pikkuhiljaa on alettu huomaamaan että tavallisen kansan tahto ei sitten ollutkaan se mitä saatiin. On menty paljon pidemmälle kohti sysimustaa tulevaisuutta. Hallitus tuli hoitamaan asioitaan "kettu kainalossa".
Ote kommenteista
Otin tällä kertaa kohteeksi erään kommenttiketjun joka kuvaa myös omia tuntemuksiani varsin osuvasti.
https://www.facebook.com/search/top?q=uuninpankkopoika%20saku%20timonen
Olen hieman omin luvin muotoillut olemassa olevia kommentteja alkuperäisestä julkaisuista
kauhea oli huuto mm. Hoitajamitoituksesta ja toinen huuto velanotosta koronasta huolimatta. Nyt otetaan velkaa samalla tavalla, vaikkei ole korona syynä. Työttömyys lisääntyy, yrityksiä menee konkkaan. Sitten tuo kelakorvauksen nosto yksityislääkärillä. Ja anteeksi vaan, se tku-hki tunnin junahanke on suoraan sanottuna idioottimaista ja perkeleestä. Maksaa 2.5 miljardia veronmaksajille vielä sen lisäksi, että valtion omaisuutta pistetään rahoiksi.
Terveyspalveluista olen ajatellut, että mikä on näiden kokkarepersujen osakkeiden määrä, kun valtaville ulkomaisille terveysjäteille täytyy verorahoja ohjata miljarditolkulla. Osingot kilisenevät tileilleen, kuin Niagaran putous! Kaunopuheisuus jonojen lyhentämisestä on tunnistettavissa tilannekomiikkana. Siis tämä hallitus ajaa sammutetuin lyhdyin päin jyrkännettä, vaikka kuinka asiantuntijat osoittavat tehdyt päätökset virheellisiksi.
Paluuta eikä peruutusta päätöksiin edes harkita sanoo pääministeri. Muualla palakoon autot kaduilla, nouskoon ihmiset kapinaan heitellen mätämunia sekä tomaatteja. Suomalaiset eivät uskalla vastustaa.
Muualla euroopassa autot palaisivat ja kansa olisi kaduilla!!!
Mädät kananmunat ja tomaatit lentäisivät kansalaisten palautteena tehdyistä päätöksistä.
Koska suomalaiset nousevat sortajaa vastaan
Sitten teetin Sunolla aiheesta pienen kappaleen. Tuli mielestäni melko hyvä. Ainakin tekstien tunne välittyy keinoälynkin läpi aika hyvin.
Olisi pitänyt koota laajempi näkökenttä ja jäsennellä tuotos paremmin. Mutta mielestäni yksi pääaihe per kappale riittäköön.
Eikö mitään apua ( sanat omat, sävellys Suno )
En luota huomiseen enää, ei ole saatana toivoa elää. Kaiken toivon olen menettänyt, se on kai kaivoon pudonnut. Ei jumalauta nyt mikään auta. Mikä tämän sai aikaan, auttaako nyrkkirauta? Inhimillisyyttä ei enää ole, eikä sitä vaalita. Nyt on tärkeämpää oma etu sekä valta. Ei saatana tällaista kukaan jaksa, eikö tähän ole mitään apua.
Tää hallitus on pelkkää keskiaikaa, köyhän painajainen,
Pienituloisen taskut tyhjät, se on kylmä meininki vainen.
Säästöjä muka tehdään, mut isketään niihin joilla ei oo mahdollisuuksii,
Propagandaa pusketaan, ja ihmiset jää kii näihin huolii.
Hylkypäätökset satelee, työkkäri, koulutus, kaikki torpataan,
Ei toimeentuloo, ei asumistukii, mistä ihminen rahaa saa?
Onks tää se tapa, millä tuetaan yhteiskuntaa?
Rahat vietii, elämä pysäytetty, ja kukaan ei auta, hei, mitä tää onkaa?
Oikeistolta kuuluu vaan: "Mee töihin, kyl sä pärjäät kyllä."
Mut mistä ne duunit repii, kun ei oo edes tarjota heillä,
Soitat kaikki työnantajat, meet paikan päälle kysyy,
Silti sanotaan, et sä et oo tehny tarpeeks, kai tää on pelkkää fraasii?
"Väärin sammutettu"
Toivo, luottamus ja usko tulevaan on kadonnut
Rauno Jääskeläinen 6.9.2024 8:34päivitetty 6.9.2024 8:34
Enemmän työtä ja muuta paskaa ( kirjoittamani artikkeli )
Osa porukasta on jo herännyt todellisuuteen, osalla ei sisu anna periksi