Provosoitia harrastetaan tosissaan

Poimi julkisesta julkaisusta siellä vapaasti kiertäneen meemilauseen. Tarkoitus lienee provosoida ymmärtämään hallituksen nykytoimia, sekä hyväksymään heikompiosaisten kuritus. Tätä voi tietyltä oslata verrata niihin provo julkaisuihin joita Sipilän hallituskauden aikana ilmestyi näitä tekaistuilta hyvin päräjäviltä entisiltä työttömiltä jotka aktiivimallin avustuksella saivat töitä.

Ja ties mitä muita. Tunnetuin varmaan sossu Ossi joka oli myös täysin tekaistu hahmo vääristetyine tukineen. Tuet eivät edes olleet mahdoollisia joita laskelmissa esiteltiin. Tämä Ossi hävisi vähin äänin näkyvistä kun ilemni ettei se ole edes mahdollista. Mutta näitä riittää ja "kansa taputtaa karvaisia käsiään"

Outo väittämä 202241012

Väittämä "Suomen valtionvelasta 76% on syntynyt kehitysavusta ja humanitäärisestä maahanmuutosta" on hieman yksinkertaistunut ja voi olla harhaanjohtava. Tässä on muutamia tärkeitä seikkoja:

  1. Kehitysavun osuus: Kehitysavun osuus Suomen valtionvelasta on merkittävä, 
    mutta se ei ole yhtä suuri kuin 76%1. Vuonna 2024 kehitysyhteistyön määrärahat 
    ovat noin 1 209 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin 0,42% Suomen bruttokansantulosta2.
  2. Humanitääriset menot: Pakolaisten vastaanottokulut ja muut humanitääriset 
    menot muodostavat osan valtionvelasta, mutta niiden osuus ei ole yhtä suuri kuin väittämässä.
  3. Korot Kehitysavun ja humanitäärisen maahanmuuton menot eivät sisällä valtionvelan 
    korkoja, jotka ovat merkittävä tekijä valtion velan kasvussa. Valtionvelka sisältää n 40 - 50%
    korkoja muttei siltikään ole yhteensäkään 76% velast kuten väittämä osoittaa