Kuka tätä paskamaista teatteria oikein johtaa?

Haluatko sinä että tämä poliittinen teatteriesitys jatkuu jatkuu ja jatkuu? Vai mikä on sinun toiveesi?

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Somepaskaa!

Joillakin se vaan on helvetimmoinen tarve huutaa paskahuutoja ajattelematta yhtään mitään. Edes siitä mistä on keskustelu avattu, ja mikä on aihe. Pääasia on että pääsee huutelemaan ideologiaansa ja polkemaan toisen ihmisen maahan itseään ylentäen. Se on sitä täyttä somepaskaa , aitoa tätäpäivää !!

Osa1

Osaajat, elatit ja ”sosualistit” – Teatterin raaka luokkajako

Sosiaalisen median uutisvirrassa silmiini osui lyhyt, mutta sitäkin viiltävämpi kommentti. Se oli kirjoitettu pääministeri Petteri Orpon ”Suomi jaloilleen” -keskustelun alle:

”Sosualistit ja elätit ei pääse koskaan jaloilleen... Osaajat ja työtä tekevät pärjäävät ilman julkisen puolen vinkumista.”

Pysähdyin tuon lauseen äärelle pitkäksi aikaa. Se ei nimittäin ollut mikään tavallinen, huolimaton some-heitto, vaan se tiivisti muutamaan sanaan koko sen dynaamisen, uusliberalistisen kurituskulttuurin ja henkisen luokkajaon, jota maassamme on nyt määrätietoisesti rakennettu.

Tämä kommentti vaatii tulla puretuksi kokonaan osiin. Kirjoittajana, joka on elänyt yli kuusi vuosikymmentä ja nähnyt suomalaisen yhteiskunnan niin saharaamien ääreltä kuin TE-toimiston virka-arkistojen takaa, minun on pakko kysyä: Mitä nämä sanat todellisuudessa tarkoittavat? Miten jaotellaan ”osaajat”? Keitä ovat ”elätit”? Ja milloin ihmisen arvo ja osaaminen alettiin mitata pelkästään hänen kantamansa puoluelipun tai lompakon paksuuden mukaan? Minua ei sido mitkään hyvien tapojen määreet, ja jos haluan kirota niin sen teen. Ei helvetti mistä tää paska on kotoisin. 

1. Miten jaotellaan ”osaajat”?

Nykyisessä poliittisessa teatterissa termi ”osaaja” on kokenut merkillisen inflaation. Se on kytketty tiukasti oikeistolaiseen meritokratia-myyttiin: ”osaaja” on ihminen, joka tekee ainoastaan sellaista työtä, jonka markkinat sillä hetkellä määrittelevät tuottavaksi.

Mutta kuka tämän jaon todellisuudessa tekee? Kun valtiovarainministeri Riikka Purra ilmoittaa, että ”aidot työpaikat syntyvät vain yrityksiin”, hän tulee samalla vetäneeksi kylmän viivan satojen tuhansien suomalaisten ammattilaisten ylitse. Tämän logiikan mukaan ne kymmenet tuhannet sairaanhoitajat, opettajat, ensihoitajat ja lastensuojelun työntekijät, jotka pitävät yhteiskuntamme perusrakenteita pystyssä, eivät tee ”aitoa” työtä, vaan ovat pelkkiä ”paperinpyörittäjiä” ja julkisen sektorin kulueriä.

Yhteiskunta ja yritykset eivät kuitenkaan toimi tyhjiössä. Kuten Lassi usein muistuttaa, kyse on hybridijärjestelmästä yritykset saavat julkiselta sektorilta päivittäin ja sukupolvittain valmiiksi koulutetun, terveen ja toimintakykyisen työvoiman. Ilman julkisen puolen ”paperinpyöritystä” ei olisi yhtäkään yksityisen puolen ”osaajaa”. Kun osaaminen jaetaan ”tuottavaan” ja ”tuottamattomaan”, kyse ei ole taloustieteestä vaan psykologisesta manipulaatiosta, jolla työntekijät käännetään toisiaan vastaan.

2. ”Sosualistit ja elätit” – Keitä he todellisuudessa ovat?

Sana ”sosualisti” eli sosialisti on nykykeskustelussa kokenut samanlaisen kohtalon kuin vanha ”kommunisti”-leima. Se on tyhjä astia, johon kaadetaan kaikki se, mitä oikeistolaisen talouskurin ja trickle-down-teorian kannattajat kulloinkin inhoavat . Jos puolustat julkista terveydenhuoltoa, riittävää opintotukea tai työttömän ihmisarvoa, olet välittömästi ”uliseva kommari” tai ”sosualisti”.

Mutta keitä nämä niin sanotut ”elätit” todellisuudessa ovat, kun katsomme leimojen taakse? He ovat niitä tavallisia suomalaisia, joiden elämässä on tapahtunut jotakin yllättävää:

• He ovat yli viisikymppisiä pitkäaikaistyöttömiä, jotka rekrytointitilanteissa saavat kerta toisensa jälkeen kuulla olevansa liian vanhoja, vaikka kuinka haluaisivat tehdä töitä.
• He ovat sairaita, vammautuneita tai osatyökykyisiä, jotka lääkäri on todennut työkyvyttömiksi, mutta joita Kelan ja KEHA-keskuksen byrokraattinen koneisto pakottaa hakemaan olemattomia työpaikkoja työttömyysturvan menetyksen uhalla .
• He ovat niitä 137 400 suomalaista lasta, joiden perheissä rahat eivät riitä talvikenkiin, lääkkeisiin tai kunnolliseen ruokaan, koska hallituksen saksileikkuri silppusi heidän vanhempiensa asumistuen ja työttömyysturvan suojaosat.

On äärimmäisen kyynistä dehumanisoida nämä ihmiset ”eläteiksi”. Köyhyys tai työttömyys ei ole moraalinen epäonnistuminen tai tietoinen valinta, vaan useimmiten seurausta vakavasta sairastumisesta, vammautumisesta tai rajusta suhdannekriisistä.

3. Milloin ”sosialisti” määriteltiin mitään osaamattomaksi?

Sosiaalisen median keskusteluissa toistuu usein ajatus siitä, että vasemmistolaisesti ajatteleva ihminen on automaattisesti ”laiska ja osaamaton Kela-pummi”, joka vain odottaa muiden elättävän itsensä Tämä väite on historiallisesti ja inhimillisesti täysin ontuva.

Minä elin nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni aikana, jolloin vasemmistolaisuudella ja vahvalla työväenliikkeellä oli suuri rooli Suomen rakentamisessa. Tunsin satoja kunnon ”persvako-äijiä” – kovia ammattimiehiä, jotka tekivät tehtaissa, saharaameilla ja metsätyömailla maan raskainta ja vaativinta työtä. Lähes kaikki heistä olivat vakaasti vasemmistolaisia . Itse en ollut vasemmistolainen.

He olivat niitä, joiden hiellä, työllä ja verorahoilla tämä maa nousi sotien raunioista moderniksi hyvinvointivaltioksi . Heille ammattiyhdistysliike ja solidaarisuus olivat itsestäänselvyyksiä, koska he tiesivät, ettei työmies pärjää yksin herrojen neuvottelupöydässä. Milloin tästä rehellisen työn tekijästä ja maan rakentajasta tuli oikeiston silmissä ”osaamaton loinen”?

Se tapahtui silloin, kun oikeistolainen retoriikka onnistui kaappaamaan työn käsitteen ja muuttamaan sen pelkäksi passiivisen omistamisen ja pääoman sijoittamisen ihannoinniksi, jossa ahkeruus ei enää riitä säälliseen elämään. Työläinen menetti arvonsa keskusteluissa. Työläisen ainoa keino päästä esille, oli siirtyä "hyödylliseksi idiootiksi" mölyämään toisia työläisiä vastaan.

4. Milloin ”osaajasta” tulee ”elätti”?

Tämä on se kaikkein vaarallisin ja vaietuin sokea piste: osaajan ja ”elätin” välinen ero ei ole ihmisen luonteessa tai älykkyydessä, vaan se on usein vain yhden sekunnin tai yhden puhelinsoiton mittainen matka.

Työelämä on muuttunut rajusti . Vakituiset, pitkät työsuhteet ovat yhä harvempien herkkua, ja prekarisaatio on arkipäivää. Tänään sinä voit olla menestyvä yrittäjä tai arvostettu, korkeasti koulutettu asiantuntija – eli ”kunnollinen osaaja”. Mutta kun seuraava yt-kierros osuu kohdalle, kun yrityksesi kaatuu globaaliin suhdanteeseen, tai kun saat vakavan sairausdiagnoosin, järjestelmän silmissä roolisi muuttuu sekunneissa:

• Sinusta tuleekin ”kuluerä” ja ”loiseläjä”.
• Sinua aletaan epäillä, kytätä ja rangaista jokaisesta omatoimisesta yrityksestäsi ylläpitää ammattitaitoasi.
• Kahdeksan tunnin työkokeilu tai talkootyö naapurille tulkitaan ”päätoimiseksi yrittäjyydeksi”, jolloin tukesi katkaistaan ja sinut suistetaan toimeentuloloukkoon.

Tiedän tämän omakohtaisesti. Koin elämäni aikana kaksi vararikkoa. Kun maksoin työntekijöilleni palkat viimeisistä roposistani ja menin sossun tiskiltä hakemaan viimesijaista apua, minua ei kohdeltu ”vastuullisena osaajana” vaan epäilyttävänä häiriköitynä, jolle sanottiin kylmästi: ”Sinun ei olisi pitänyt maksaa niitä palkkoja.”  Se oli minun oma ”Juuso-hetkeni” – herääminen siihen, että kun ihminen putoaa, järjestelmän korulauseet ”työlinjasta” murenevat pölyksi vasten kasvoja.

5. Mitä tarkoittaa osaajan ”pärjääminen”?

Väite siitä, että ”osaajat ja työtä tekevät pärjäävät ilman julkisen puolen vinkumista”, on klassinen kognitiivinen ansa, joka perustuu täydelliseen systeemisen lukutaidon puutteeseen.

Kukaan tässä maassa ei pärjää yksin. Se, joka kuvittelee menestyksensä olevan 100 % omaa ansiotaan ja pitää yhteiskunnan tukea pelkkänä ”hyysäämisenä”, kärsii vakavasta sokeudesta:

• Hän ajaa autollaan yhteisesti rahoitetuilla teillä.
• Hän nauttii oikeusjärjestelmän, poliisin ja palokunnan tuomasta turvasta, jonka veronmaksajat ovat kustantaneet.
• Hänen yrityksensä käyttää työntekijöitä, jotka suomalainen maksuton peruskoulu ja ammattikoulutus ovat sille ilmaiseksi kouluttaneet.

”Pärjääminen” ilman julkista sektoria on myytti. Kun julkinen terveydenhuolto ja sote-palvelut ajetaan alas ”säästöjen” nimissä, se ei tarkoita, että tarve katoaa. Se siirtyy vain perheiden, sattuman ja lompakon paksuuden varaan. Keskiluokkainenkin osaaja joutuu lopulta maksamaan itsensä kipeäksi yksityisistä vakuutuksista ja palveluista, jolloin hänen ”pärjäämisensä” muuttuu pelkäksi näkymättömäksi piiloverotukseksi.

6. Miten ”sosualisti ja elätti” voi alkaa pärjäämään? Pitääkö vaihtaa puoluekirjaa?

Oikeistopuolueiden tarjoama vastaus tähän on selkeä: työttömän tai köyhän on ”ryhdistäydyttävä”, lakattava ”volisemasta” ja otettava vastaan työtä millä tahansa ehdoilla, alhaisella palkalla ja huonoilla suojarakenteilla. Naps vaan sormia napsauttamalla lopetettava olemasta köyhä.

Tässä pelissä ihmisen odotetaan toimivan kuin tunteeton talouskone (homo economicus). Jos vaihdat puoluekantaasi, identifioidut eliittiin ja alat huutaa muiden mukana ”vassarit volisee”, saatat saada hetkellisen moraalisen ylätasanteen ja kokea kuuluvasi ”parempaan porukkaan”.

Mutta se on hyödyllisen idiootin ansa. Kun työntekijä saadaan asettumaan toista työntekijää vastaan ja vaatimaan kovempaa kuria työttömille, hän murentaa samalla oman neuvotteluasemansa ja laskee oman työnsä markkinahintaa. Kun seuraava yt-kierros pyyhkii hänet kortistoon, hän huomaa, ettei se eliitti, jonka lauluja hän somessa lauloi, tunne häntä enää.

Oikea pärjääminen ja yhteiskunnan jaloilleen saaminen ei ala puoluekirjan vaihtamisesta tai herrojen kumartamisesta . Se alkaa siitä, että me kieltäydymme olemasta tämän poliittisen teatterin pelinappuloita . Se alkaa siitä, että palautamme luottamuksen siihen, että yhteiskunnan vahvuus ei mitata sen rikkaimpien varallisuudella, vaan sillä, miten se pitää huolta kaikkein haavoittuvimmistaan.

7. Miksi tällaista kommentointia näkee vakavasti otettavissa julkaisuissa?

Miksi tavalliset suomalaiset kirjoittavat somessa näin aggressiivista ja toisia dehumanisoivaa tekstiä? Siihen on kaksi keskeistä syystä:

1. Kognitiivinen helpotus ja monimutkaisuuden pako: Maailman ja talouden rakenteet ovat äärimmäisen monimutkaisia. On henkisesti raskasta ymmärtää, että työttömyys johtuu globaaleista markkinoista, investointien puutteesta ja kohtaanto-ongelmista . On paljon helpompaa ja lohdullisempaa tarttua yksinkertaiseen viholliskuvaan: ”Köyhät ovat laiskoja ja sosualistit syövät meidän verovarat”.
2. Pelkoon perustuva laumahierarkia: Sosiaalisessa mediassa toimii vahva laumapsykologia. Kun ihminen elää jatkuvassa taloudellisessa epävarmuudessa, hän tuntee itsensä uhatuksi. Helpoin tapa suojautua tältä pelolta on potkia alaspäin. Määrittelemällä jonkun toisen ”rotaksi” tai ”elätiksi” ihminen pystyy vakuuttamaan itselleen ja muille olevansa itse sen yläpuolella – ”kunnollinen pärjääjä”.

Tämä somekone ei palkitse asiallista, kokoavaa keskustelua, koska yhteisymmärrys ei tuota klikkauksia. Se tuottaa teollisesti vihaa, erottelua ja kaikukammioita.

Kun pääministeri hymyilee tv-kameroiden edessä ja sanoo saaneensa Suomen jaloilleen, hän puhuu paperisista Excel-taulukoista . Mutta me, jotka elämme täällä ruohonjuuritasolla, tiedämme totuuden. Se osa Suomea, joka seisoo Orpon mukaan jaloillaan, seisoo tasan sen uupuneen, vereslihalle leikatun duunarin, vähävaraisen ja lapsiperheen selkänahan päällä . Ja meidän tehtävämme on kirjoittaa nämä numerot ja tämä teatteri auki, jotta kansa vihdoin herää.

Herää pahvi – ennen kuin on liian myöhäistä!

Tiivistelmä: Osaajat, elatit ja ”sosualistit” – Myytit vs. Reaalitodellisuus

Osa2

Onko Suomi päässyt jaloilleen?

Selasin tässä eräänä päivänä sosiaalista mediaa – sitä nykypäivän digitaalista toria, josta on tullut poliittisen teatterimme päänäyttämö . Silmiini osui Helena Kansasen koskettava ja pohdiskeleva päivitys, joka kiteyttää sen saman kognitiivisen dissonanssin, jonka kanssa olen itsekin paininut jo yli kolme vuotta:

”’Suomi on saatu jaloilleen.’ Näin pääministeri Petteri Orpo totesi. Mutta miltä jaloilleen päässyt Suomi näyttää? Jos lapsiperheiden köyhyys kasvaa, opiskelijat joutuvat yhä ahtaammalle, työssäkäyvätkin kamppailevat toimeentulon kanssa ja järjestöjen mahdollisuuksia auttaa leikataan, on minusta aiheellista kysyä: kenen näkökulmasta Suomi on päässyt jaloilleen?”

Tämä kysymys on äärimmäisen rehellinen ja osuva. Mutta teatterin sääntöjen mukaisesti heti sen perässä seurasi se tavallinen, kylmä isku suoraan kommenttikentän pimeästä päästä. Nimimerkki Timo Riikonen lohkaisi oman vastauksensa:

”Sosualistit ja elätit ei pääse koskaan jaloilleen... Osaajat ja työtä tekevät pärjäävät ilman julkisen puolen vinkumista.”

Tämä Timon kommentti ei ole vain yksittäinen ilkeä heitto. Se on meidän aikamme poliittisen kahtiajaon ja luokkapuheen kirkas tiivistymä . Se on dynaamista ”köyhille keppiä ja ivaa” -retoriikkaa, joka osoittaa, miten syvälle suomalaiseen mielenmaisemaan oikeistolainen valumateoria (trickle-down) ja kuripolitiikka (austerity) ovat uineet – ei vain taloudellisella, vaan myös henkisellä tasolla .

Kun pääministeri hymyilee tv-kameroille ja julistaa maamme nousseen jaloilleen, meidän on pakko riisua tämä kielellinen sumutustemppu ja kysyä: mitä Tilastokeskuksen ja reaalimaailman kovat luvut tästä sanovat?

Otetaanpa kylmät tosiasiat pöytään ja puretaan tämä teatteri pala palalta.

1. ”Osaajat ja työtä tekevät pärjäävät” – Suuri keskiluokka-ansa

Timon kaltaiset huutelijat elävät siinä vaarallisessa kognitiivisessa harhassa, että työssäkäyvä keskiluokka tai ahkera pienyrittäjä olisi jotenkin turvassa tältä kuritukselta. He uskovat sokeasti oikeistolaiseen retoriikkaan ja kuvittelevat kuuluvansa ”parempaan väkeen”, jota julkisen sektorin alasajo ei kosketa.

Mutta reaalimaailmassa köyhän oloja ei voi loputtomasti kurjistaa enemmän ja on aika siirtyä keskiluokkaan.  Keskiluokan taskuja tyhjennetään parhaillaan vaivihkaa ja monella eri tasolla:

• Vähennysten teurastus: Samaan aikaan kun hallitus mainostaa kosmeettisia veronkevennyksiä, se leikkaa työssäkäyville elintärkeitä verovähennyksiä. Ammattiliiton jäsenmaksun verovähennysoikeus, etätyön työhuonevähennys ja matkakulujen omavastuun nostot ovat suoria, puhtaita nettokiristyksiä keskituloiselle palkansaajalle.
• Maksat veroja, mutta ostat palvelut itse: Kun julkista terveydenhuoltoa kuristetaan 150 miljoonan euron säästöillä ja hoitotakuu pidennetään kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen, keskiluokka pakotetaan ostamaan yksityiset terveysvakuutukset ja lääkäripalvelut omalla rahallaan . Maksat siis edelleen maailman korkeimpia veroja, mutta joudut ostamaan palvelusi yksityisiltä markkinoilta, joiden voitot valuvat ylikansallisten pörssiyhtiöiden taseisiin.
• Työssäkäyvät köyhät (Working Poor): Hallitus poisti työttömyysturvan 300 euron suojaosan ja toimeentulotuen 150 euron ansiotulovähennyksen . Laboren, VATT:n ja Tampereen yliopiston tuore tutkimus osoitti, että suojaosat pitivät ihmiset kiinni työelämässä ja edistivät osa-aikatyön tekemistä. Poiston jälkeen osa-aikaisella työllä tienatusta eurosta jää käteen vain 15 senttiä – loppu sulaa tukien leikkauksiin. Tämä on luonut Suomeen uuden, pysyvän työssäkäyvien köyhien luokan, joka raataa pätkätöissä ilman toivoa paremmasta arjesta. Töitäkin tekevä pysyy elättinä. Irtaantuminen kunnon osaajaksi on liki mahdotonta.

Kun kysyntä ja ostovoima murenevat yhteiskunnan pohjalta, paikalliset pienyritykset kaatuvat asiakkaiden puutteeseen. Konkurssiaalto on rikkonut kaikki 30 vuoden ennätykset – maassa kaatuu yli 300 yritystä joka ikinen kuukausi. Timon osaajat ja työntekijät eivät siis ”pärjää” – he vain maksavat tämän lystin herrojen puolesta.

2. ”Sosualistit ja elätit” – Kun köyhyydestä tehdään moraalinen synti

Oikeistopolitiikan ytimessä on aina ollut tarve psykologisoida ja moraalistaa rakenteelliset ongelmat. Kun työttömistä ja vähäosaisista leivotaan somessa ”laahustavia elättejä” tai ”kelarotta-loisia”, luodaan henkistä oikeutusta sille, että heiltä voidaan leikata kaikki inhimillinen turva pois.

Tämä retoriikka on kuitenkin syvässä ristiriidassa reaalitodellisuuden kanssa:

• Työpaikkoja ei ole: Suomen työttömyysaste on noussut 10,5 prosenttiin, mikä on Euroopan unionin ja OECD-maiden kaikkein korkein lukema. Kuntien työllisyyspalveluissa on jo 352 000 työtöntä työnhakijaa, mutta avoimia työpaikkoja on koko maassa enää alle 30 000. Yhtä avointa työpaikkaa kohden on siis yli kymmenen työtöntä. Työttömyys ei johdu siitä, etteivätkö ihmiset haluaisi tehdä töitä, vaan siitä, ettei niitä työpaikkoja yksinkertaisesti ole olemassa.
• 26 000 uutta köyhää lasta: Laboren virallisten rekisteritutkimusten mukaan sosiaaliturvan ja asumistuen leikkaukset (yhteensä 1,8 miljardia euroa) ovat pudottaneet köyhyysrajan alapuolelle lähes 100 000 suomalaista, joista peräti 26 000 on alaikäisiä lapsia. Suomessa elää nyt yhteensä 137 400 lasta perheissä, joissa ei ole rahaa perustarpeisiin – hammasharjoihin, talvikenkiin tai kunnolliseen ruokaan. Ovatko nämä 26 000 lastakin niitä Timon mainitsemia ”laiskoja elättejä”, joiden vinkumista ei tarvitse kuunnella?
• SISH (State-Inflicted Social Harm): Kun valtion omat toimet tietoisesti tuottavat kansalaisilleen ahdistusta, ruoan puutetta ja sosiaalista eristymistä, kyse on valtion aiheuttamasta sosiaalisesta haitasta. Kelan oma kyselytutkimus (elokuu 2026) vahvistaa, että toimeentulotuen leikkausten myötä yli puolet vastaajista on joutunut tinkimään suoraan ruoasta tai hakemaan ruoka-apua, ja kaksi kolmesta kertoo ahdistuksen ja stressin lisääntyneen.

3. Vinkumisen vaimentaminen – Järjestöteuraus ja kansanvallan mureneminen

Timo Riikonen kuvaa julkisen puolen ja järjestöjen hätähuutoja ”vinkumiseksi”. Tämä sopii täydellisesti valtiovarainministeri Riikka Purran ja sote-ministeri Wille Rydmanin luomaan narratiiviin, jossa sote-järjestöt leimataan ”turhaksi rälssiksi” ja ”poliittisiksi suojatyöpaikoiksi”.

Mutta mitä tapahtuu, kun hallitus leikkaa sote-järjestöjen (kuten MLL, Mieli ry, Kehitysvammaliitto) rahoituksesta kerralla kolmasosan (84 miljoonaa euroa ensi vuonna) ja hallituskauden aikana peräti puolet?

• Kohtaava työ loppuu: Vastoin ministerien vakuutteluita, leikkauksia on matemaattisesti mahdoton tehdä ilman, että ne osuvat suoraan kohtaavaan ja ennaltaehkäisevään työhön. Jo nyt raportoidaan nuorten kriisipuhelinten, vertaistukiryhmien ja päihdekuntoutuksen alasajoista. Jopa 40 % sote-järjestöistä on vaarassa kadota kokonaan.
• Säästö, joka tulee moninkertaisesti kalliimmaksi: Järjestöjen tekemä ennaltaehkäisevä työ säästää tutkitusti rahaa. Esimerkiksi mielenterveyden edistämiseen sijoitettu euro tuottaa 13-kertaisen hyödyn. Kun nämä puskurit puretaan, ihmiset eivät katoa, vaan he siirtyvät kalliimpien ja viimesijaisten palvelujen, kuten lastensuojelun laitoshoidon, erikoissairaanhoidon tai toimeentulotuen piiriin . Tämä on sitä ”hölmöläisten hommaa” eli kustannusten siirtopeliä (cost-shifting), jossa hetkellinen säästö budjettikirjassa tuottaa moninkertaisen laskun myöhemmin.
• Lobbausvallan ylivalta (Polykratia): Kun heikoimpia ja sairaita edustavat kattojärjestöt (kuten SOSTE) ajetaan alas, heiltä viedään resurssit antaa lausuntoja ja osallistua valiokuntakuulemisiin. Päätöksenteon pöytiin jää vain suuryritysten ja EK:n miljoonaedunvalvonta, jolloin yhteiskunnallinen vaikutusvalta siirtyy puhtaasti rahalle.

4. ”Suomi jaloillaan” – Tilastollinen silmänkääntötemppu

Miten pääministeri sitten kehtaa hymyillä ja puhua BKT-kasvusta, jos maa on inhimillisesti rikki?

Vastaus on hävittäjä-kasvun ja risteilijä-viennin optisessa harhassa.

• F-35-hävittäjien kirjaus: Kun edellisen hallituskauden (2021) tilaamat hävittäjät alkavat saapua, ne kirjataan tilastoissa investointien kasvuun. Tämä on pelkkä kirjanpidollinen vaikutus, joka nostaa BKT-lukua paperilla, vaikkei se luo Tyrnävälle yhtäkään uutta kampaajaa tai kampaajan ostovoimaa.
• Risteilijä-piikki: Toisen neljänneksen huikea vientipiikki selittyy pitkälti yhdellä ainoalla tapahtumalla: Turun telakalta luovutetulla ja Yhdysvaltoihin toimitetulla Icon of the Seas -jättiristeilijällä, jonka tilaus tehtiin sekin jo vuonna 2021.
• Valtionvelan todellinen saldo: Samaan aikaan kun kansa kuristetaan säästöillä, valtionvelka on Orpon kaudella kasvanut hallituskauden alun 145,1 miljardista eurosta jo 198,9 miljardiin euroon (heinäkuun 2026 tilanne). Velkaantumisvauhti on ollut 46,35 miljoonaa euroa päivässä, mikä on peräti 66,5 % nopeampaa kuin edellisellä hallituskaudella, jolla sentään oli hoidettavanaan korona, Ukrainan sodan alku ja globaali äkillinen energiakriisi.

Lopuksi: Kenen niskaan se saapas polkee?

Kun luvut kirjoitetaan auki, dynaaminen poliittinen teatteri menettää maagisen voimansa.

Kyllä, pääministeri Orpo on aivan oikeassa sanoessaan: ”Me ollaan nyt saatu Suomi jaloilleen.” 

Mutta se osa Suomesta, joka seisoo, seisoo graniitilla, kabinettien loisteessa ja suursijoittajien varmuudessa. Se nauttii huojennuksista, pääomien verovapaudesta ja veroparatiisikonsernien osingoista.

Ja se jaloilleen noussut Suomi seisoo tasan sen uupuneen, leikatun ja vereslihalle vedetyn duunarin, vähävaraisen ja lapsiperheen niskalla, jonka varassa tämä yhteiskunta on tähänkin asti kannettu.

Yhteiskunnan vahvuutta ei mitata sillä, miten hienolta valtiovarainministeriön Excel-taulukot näyttävät, vaan sillä, miten me kohtelemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kansalaisiamme. Ja tällä mittarilla mitattuna Suomi ei ole noussut jaloilleen – se on lyöty polvilleen, suorastaan naamalleen, ja teatteriesityksen hinta maksetaan suoraan meidän lastemme tulevaisuudella.

Inkeroisissa, syyskuussa 4pv. 2026 Leif Kuismanen