Hurjaa nousuvauhtia.
Talousnäkymät alkavat jo muodostua näkyväksi. Konkurssien määrä kasvaa kasvamistaan, ja vanhat osin "huonotkin" työpaikat katoavat pois. Uuden alku on jo nähtävissä.
Työministeri "satatonni" uudempana "satusetä" Satonen, sekä valtionvarainministeri "saksikäsi" Purra yhdessä "lapanen" pääministeri Orpo kanssa keväällä sanoivat ettei tätä uudistusta pysty mallintamaan. Tämä uusien työpaikkojen, sekä sitä kautta nousukauden synty perustuu ihan "järjen" näkemykseen. Sitä ei siis voi mallintaa, eikä ennustaa, mutta se tapahtuu.
No meikäläinen ei ihan heti hoksannut mistä tässä on kyse. Mutta kun hokasin idean, täytyy sanoa että nerokkaasti ovat kaiken suunnitelleet. "Ensin pyyhitään pöytä", on vanha sanonta jolla on selkeää kuvata tätäkin uuden rakentamista.
"Tammi–lokakuussa 2024 konkurssiin asetettiin 2 559 yritystä, kertoo konkurssiasiamiehen toimisto. Konkurssitahdiksi on vakiintunut 200–300 yritystä kuussa: konkurssien määrä on kasvanut kiihtyvää tahtia vuosina 2022, 2023 ja 2024.
Vuonna 2023 tammi–lokakuussa aloitettiin 2 239 konkurssia, joten konkurssien määrä kasvoi yli 14 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Suhdanteiden paranemisesta ei tämän tilaston perusteella ole merkkejä." Taas karut luvut konkursseista Kauppalehti 5.11.2024
Kerrassaan upeaa nähdä miten homma toimii. Kirjoitin kirjoituksen silloin kun hokasin mistä tässä on kysymys. Yhä vahvemmin uskon että olin oikeassa ennustuksessani. Kauppalehden kirjoituksessa on hieman negatiivinen sävy "Suhdanteiden paranemisesta ei tämän tilaston perusteella ole merkkejä" . Tämä negatiivisuus perustuu vanhoilliseen tapaan ajatella asioita.
Järjellä, järjellä, ei mitään suhdanteilla tai matemaattisilla mallinnuksilla, eikä asiantuntijoiden opeilla. Ihan puhtaasti "Saksikäsi Purran järjellä" hänen sanojaan lainaten.
Ja sitten kun viimein perusteellisesti pyyhityn pöydän jälkeen alkaa jonkinlaista kasvua näkyä, alkaa myös vahva hekumallinen hehkutus jossa iloitaan kuinka Suomi on saatu eheytettyä, kuinka uusia työpaikkoja, sekä kasvua on saatu rakennettua. Rankkaa se on ollut, eikä ikäviltä leikkauksilta ole voinut välttyä, ja leikkauksia on tehtävä vielä lisää. Valtion talous on niin kuralla valtion velan sekä julkisen velan ollessa kattolukemissa. Leikkausia on siis jatkettava jotta pöytä on ihan varmasti puhdas ennen uusia rakennelmia. Syyhän on tietenkin Sanna Marinin. Kukaan ei edes huomaa kuinka uusia "kevytyrittäjiä", elinkeinonharjoittajia syntyy itsensä elättääkseen kuin sieniä sateella.
Paskaa paskaa paskaa paskaa ( uuteen ikkunaan )
Sopimatonta käytöstä ollut havaittavissa
Ihmiset ovat osoittaneet mieltään sopimattomasti, eivätkä siten osaa käyttäytyä. Eräässä tapahtumassa Oulussakin jotkut työttömät luuserit osoittivat törkeästi mieltä pitämällä hallituksen toimien vastaisi lakaatteja esillä ja huutelemalla vastaan. Ei auttanut enää muu kuin ylimmän valtiovallan astua hillitemään öykkäröintiä. Mikä siihen sattuikaan niin sopivasti kuin virren pätkä "Punaliput liehuu, menkää töihin!" Glooriaa huutojen saattelemana kyseinen virsi soi myöhään öihin.
Kansa on alkanut puhua töykeästi, on siihen aika puuttua, kuka kansaa auttaa, hillitsee?
Mihin hyvät tavat jääneet on, koko touhu on kohtuuton. Arvostus on aikaa menneen, sen kaiken voi todeta kadonneen.
Nyt astuu esiin ylin valta, terveisiä tuo maailmalta. Glooriaa nyt huudetaan, kun henki antaa neuvojaan. Laulaa sydämestään lähtien, sielunsa kaikkensa antaen
Punaliput liehuu, menkää töihin, soi virsi nyt myöhään öihin.
Ajat uudet tulleet on, taakse jäänyt ajat huomion. auttaako edes valtiovalta, Ei tää näytä uskottavalta.
Nyt astuu esiin ylin valta, terveisiä tuo maailmalta. Glooriaa nyt huudetaan, kun henki antaa neuvojaan. Laulaa sydämestään lähtien, sielunsa kaikkensa antaen.
Glooriaa nyt huudetaan, kun henki antaa neuvojaan.
Punaliput liehuu, menkää töihin, soi virsi nyt myöhään öihin.
Punaliput liehuu, menkää töihin, soi virsi nyt myöhään öihin.
Suoraan sanoen en ymmärrä miksi tämä tie on valittu. Niin monia muita mahdollisuuksia olisi ollut. Miksi?
#Nazi joke goverment, #Das Gruselkabinett
Voi pyhä jysäys ja perseensuti mitä touhua
Työministeri Arto Satonen (kok.) esittää MTV:n Uutisextrassa, että Suomeen luotaisiin uusi työmarkkinamalli Tanskan esimerkin mukaan. Se tarkoittaisi muun muassa irtisanomissuojan heikentämistä merkittävästi.
Satonen yrittää käynnistää uudesta työmarkkinamallista parlamentaarisen valmistelun seuraavaa hallituskautta varten ensi keväänä.
Valmistelun toteutuminen edellyttäisi sitä, että vasemmiston olisi suostuttava irtisanomissuojan heikentämiseen ja vaativaan työnhakuvelvoitteeseen. Oikeistoa voi puolestaan närästää työttömyysturvan parantaminen.
Mitähän Satosella on mielessä?" Mielestäni meidän tulisi siirtyä Tanskan malliin, jossa työntekijöiden irtisanominen on helpompaa mutta samalla työttömyyskorvausten taso on korkea. Tällä hetkellä Suomessa ollaan helpottamassa irtisanomista, mutta samalla leikkaamassa työttömyyskorvauksia". Eikö parempaa ratkaisua löytynyt?
On myös tärkeää huomata, ettei Tanskan tai edes Ruotsin malliin voi siirtyä sellaisenaan, vaan kyse olisi poiminnoista, kuin "rusinat pullasta". Työvoimapolitiikka ei ole pelkästään työttömien aseman parantamista, vaan yhteiskunta tarvitsee työpaikkoja luovaa ja rakentavaa politiikkaa. Siihen ei tämä Orpon hallitus kykene, se on mielestäni täysin selvää.