Mustikoita ja moraalisia ansoja

 Kirjoitelmani 

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

Olen elänyt tässä maassa yli kuusi vuosikymmentä. Olen nähnyt, miten me rakensimme hyvinvointivaltion, joka perustui yksinkertaiselle ja kauniille lupaukselle: ketään ei jätetä yksin, jokainen tekee sen minkä pystyy, ja yhteiskunnan vahvuus mitataan sillä, kuinka se kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kansalaisiaan. Mutta viime vuosina jokin on muuttunut perustavanlaatuisella tavalla. Tuo hiljainen, moraalinen sopimus on murentunut ja tilalle on hiipinyt kylmä, teknokraattinen järjestelmä.

Tässä uudessa ajassa köyhyydestä, työttömyydestä ja sairaudesta on tehty moraalinen testi ja julkisen syljeskelyn kohde. Jos ihminen putoaa järjestelmän turvaverkkojen varaan, häntä ei enää kohdata apua tarvitsevana yhteisön jäsenenä. Hänet leimataan ”loiseksi”, ”makoilijaksi” tai ”kelarotaksi”, jonka ahdinko on muka pelkästään hänen oma laiska valintansa. Mutta kaikkein raadollisinta ja tekopyhintä tässä kurituskulttuurissa on se moraalinen ansa, johon vähävarainen ihminen tietoisesti ajetaan.

Pureudun tässä luvussa siihen, miten järjestelmämme rangaistusmekanismit toimivat ja miksi ne lopulta murentavat paitsi ihmisten toimeentulon, myös heidän uskonsa rehellisyyteen ja yhteiskuntasopimukseen.

1. Mustikka-analyysi: Kun ahkeruuden nettotulos on nolla

Julkisessa keskustelussa ja hallituksen vaaliteltoilla toistetaan jatkuvasti mantraa ”työlinjasta” ja siitä, miten ”työnteon pitää aina olla kannattavaa”. Jopa valtiovarainministeri on herennyt kehottamaan työttömiä ja sairaita menemään marjametsään. Mutta mitä tapahtuu, kun vähävarainen ihminen todella noudattaa tätä kehotusta?

Kuvitellaanpa reaalimaailman tilanne, jollaista asiantuntijat ovat käyttäneet kuvaamaan järjestelmämme valuvikoja: Syrjäisellä paikkakunnalla asuva henkilö elää viimesijaisen perustoimeentulotuen varassa (noin 600 euroa kuukaudessa) . Hänen pyykinpesukoneensa hajoaa, eikä hänellä ole 50 euron korjauskustannukseen mitään säästöjä. Hän päättää ottaa vastuun omasta elämästään, tarttuu ämpäriin ja suuntaa lähimetsään keräämään mustikoita.

Hän rämpii metsässä hyttysten syötävänä, kantaa saaliin kotiin, puhdistaa marjat ja onnistuu myymään ne naapurilleen 50 euron sesonkihintaan. Työhön on käytetty yhteensä 6–8 tuntia. Ostaja maksaa marjat käteisen sijasta nykyaikaisesti MobilePaylla, jolloin suoritus jää näkyviin tilille.

Kun tämä työtön mustikanpoimija seuraavan kerran hakee toimeentulotukea ja toimittaa lakisääteisesti tiliotteensa Kelalle, viranomainen havaitsee tuon 50 euron MobilePay-suorituksen. Koska toimeentulotuessa ei ole enää minkäänlaisia suojaosia tai vähäisten tulojen rajoja, laki vaatii huomioimaan tämän 50 euron myyntitulon laskelmassa täysimääräisesti. Kela leikkaa hänen seuraavan kuukauden tuestaan suoraan tuon 50 euroa pois .

Ahkeruuden nettotulos on tasan nolla euroa. Henkilö teki täyden työpäivän verran raskasta fyysistä työtä, mutta hänen käytettävissään on tismalleen sama rahasumma kuin sohvalla maanneella naapurillaan. Jos hän haluaisi elättää itsensä pelkästään marjoja poimimalla ja korvata koko 600 euron tukensa, hänen pitäisi kerätä ja myydä 120 litraa marjoja, mikä vaatisi lähes 100 tuntia uuvuttavaa raatamista metsässä – ilman että hänen taloudellinen tilanteensa kohentuisi senttiäkään.

2. Kaksinaismoraalin multihuipennus: ”Ota käteistä, kierrä lakia”

Tässä matemaattisessa järjettömyydessä astuu kuvaan se yhteiskunnallisen tekopyhyyden kaikkein raain taso. Kun vähävaraiset ihmiset jakavat näitä kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa, kommenttikentät täyttyvät neuvoista:

”Ota käteisenä.”  ”Myy pimeästi, äläkä missään nimessä laita rahoja tilille.”  ”Tee Tori-myynnit vain käteisellä noudettaessa.” 

Näin minäkin saattaisin sanoa. Mutta usein nää neuvojat ovat usein niitä samoja ihmisiä, jotka muutoin vaativat työttömiltä kovaa kuria, syyttävät heitä ”loisimisesta” veronmaksajien piikkiin ja pitävät heitä epärehellisenä pohjasakkana. He eivät näe mitään ristiriitaa siinä, että he yhtaikaa halveksivat köyhää ja kehoittavat häntä tekemään vilppiä ja kiertämään lakia marjarahoillaan.

Tämä luo köyhälle täysin sietämättömän moraalisen ja kognitiivisen ansan:

1. Jos hän toimii yltiörehellisesti ja ilmoittaa jokaisen sentin, järjestelmä rankaisee häntä välittömästi. Ei pelkästään sillä, että tuki leikkautuu, vaan pahimmillaan satunnaisen pikkutulon selvittely jäädyttää elintärkeiden perustukien maksatuksen viikoiksi. Ihminen jää ilman ruokarahaa ja ajautuu vuokrarästeihin vain siksi, että uskalsi olla rehellinen.
2. Jos hän valitsee pimeän tien ja ottaa maksun käteisenä selvitäkseen hengissä, hän tekee muodollisesti rikkeen. Silloin eliitti ja oikeisto saavat juuri sen moraalisen oikeutuksen, jota he kaipaavatkin: ”Katsokaa, hehän ovat epärehellisiä sääntöjen kiertäjiä, loisia ja rikollisia, joita pitääkin kytätä ja valvoa entistä tiukemmin.”

Tämä on se järjestelmän luottamuksen kaksoisstandardi:

• Kun miljonääri siirtää satoja tuhansia euroja 100 % verovapaasti holding-yhtiönsä sisälle, hyödyntää monimutkaista kansainvälistä verosuunnittelua ja jättää kunnallisveronsa maksamatta, häntä ihaillaan ”fiksuna yrittäjänä” ja ”järjestelmän hyödyntäjänä”.
• Mutta jos työtön myy litran puolukoita tai kerää roskiksesta panttipulloja ilmoittamatta niitä Kelalle, hänet ristiinnaulitaan moraalittomana vapaamatkustajana, jota varten tarvitaan reaaliaikaista pankkitilien AWS-pilvivalvontaa ja kymmenen vuoden takaisten tiliotteiden mikroskooppista syynäystä.

Tämä ei ole säästämistä. On laskettu, että valtio maksaa todennäköisesti satoja euroja virkailijan palkkaa ja ohjelmistokuluja siitä ilosta, että se saa riistettyä köyhältä 40 euron marjatuoton. Se on puhdasta, ideologista sadismia ja kontrollia, jolla varmistetaan, ettei kenenkään turvaverkon varassa elävä uskalla edes yrittää parantaa arkeaan omatoimisesti.

3. ”Opettelen elämään” – Kun selviytymisestä tulee kapina

Kun ihminen ajetaan riittävän syvälle tähän ansaan – kun rehellisyydestä rangaistaan nälällä ja aktiivisuudesta byrokraattisella itsemurhalla – yhteiskuntasopimus katkeaa. Ihminen lakkaa uskomasta lakeihin ja normeihin, koska ne ovat lakanneet suojelemasta häntä.

Tästä syvästä, hiljaisesta ja vaarallisesta murtumasta syntyi tekoälypalvelu Sunolla luomani kappale ”Opettelen elämään” (versio 7). Se ei ole rikoksen ihannointia, vaan hyytävä ja todellinen yhteiskunnallinen varoitus siitä, mitä tapahtuu, kun valtio tuottaa kansalaisilleen tietoista sosiaalista haittaa (SISH, State-Inflicted Social Harm). ( Opettelen elämään versio 7 )

Kappaleen minä-kertoja tekee juuri niin kuin häneltä on leikkauspolitiikassa odotettu: hän lakkaa näkymästä. Hän lakkaa olemasta kuluttaja, lakkaa vaatimasta, lakkaa olemasta yhteiskunnan tilastollinen rasite. Hän ”opettelee elämään” pimeydessä, järjestelmän katseelta suojassa, ilman valtion nöyryyttäviä almurahoja:

”En ole enää kuluttaja, En ole enää vaikuttaja, en ole luuseri joka elää yhteiskunnan rahoilla. Olen vapaa, olen villi, elän symbioosissa kera lutikoiden, enkä tarvitse enää sinun rahoja.”

Mutta kun ihminen pakotetaan pelkän biologisen hengissäpysymisen nimissä kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, hän ei enää palaa sieltä kiltisti takaisin. Kun kaikki oikeudet on riistetty ja jäljellä on vain nälkä, selviytymisestä tulee kapina. Kappaleen loppu on viiltävä kuvaus siitä pisteestä, jossa epätoivo muuttuu vastaiskuksi:

”teen rikoksen, ehkä kaksikin, keksin idean, oikein midaksen kosketuksen, perkele!. Isken takaisin, koet sen itsekin.”

Tämä ei ole satunnainen punk-lyriikka. Se on systeeminen kuvaus siitä ketjureaktiosta, jonka talouskuri ja köyhien kyykyttäminen väistämättä synnyttävät: köyhyys → epätoivo → vetäytyminen → selviytymisrikollisuus → yhteiskuntarauhan ja turvallisuuden lopullinen romahdus .

Kun hallitus leikkaa säästöjen nimissä ja väittää tekevänsä ”välttämättömiä sopeutuksia”, se todellisuudessa tilaa maahan lisää turvattomuutta ja rikollisuutta . Lasku tästä ”kurituskulttuurista” maksetaan lopulta moninkertaisesti erikoissairaanhoidossa, lastensuojelussa, poliisin lisätarpeina ja rikottuina eläminä.

4. Teoreettinen tausta: Suojaosien teurastus osana fiskaalista devalvaatiota

Miksi meillä sitten on viritetty näin järjetön koneisto? Vastaus löytyy hallituspuolueiden omasta ideologiasta ja ihmisvihamielisestä ihmiskuvasta.

Oikeisto nojaa vahvasti uusklassisen taloustieteen dogmiin, jossa työttömyys nähdään yksilön omana, liian ”luksuksen” sosiaaliturvan synnyttämänä valintana. Heidän logiikkansa mukaan köyhän täytyy tuntea elämässään tarpeeksi suurta kurjuutta ja häpeää, jotta hänellä olisi ”kannustin” ottaa työtä vastaan.

Tämän vuoksi toteutettiin useita dynaamisia iskuja, joilla työn ja tukien joustava yhteensovittaminen tehtiin mahdottomaksi:

• Työttömyysturvan 300 euron suojaosan poisto (huhtikuu 2024).
• Toimeentulotuen 150 euron ansiotulovähennyksen lakkauttaminen.
• Asumistuen suojaosien ja ansiotulovähennysten poisto.

Hallitus väitti, että suojaosien poistaminen kannustaa ihmisiä siirtymään osa-aikatöistä kokopäivätöihin. Mutta kuten elokuussa 2026 julkaistu laaja, vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus (Labore, Tampereen yliopisto ja VATT) kiistattomasti osoitti, hallituksen mututuntuma ja ideologinen oletus oli täysin väärä:

1. Osa-aikatyö väheni dramaattisesti: Suojaosat olivat lisänneet työttömien osa-aikatyötä ja auttaneet heitä pysymään kiinni työelämässä ja ylläpitämään mielenterveyttään . Kun ne poistettiin, lyhyiden keikkojen vastaanottaminen kävi matemaattisesti mahdottomaksi.
2. Kokoaikatyö ei lisääntynyt: Tutkimus vahvisti, etteivät suojaosat olleet olleet mikään este kokoaikaiselle työllistymiselle. Kokoaikatyö ei lisääntynyt, koska niitä työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole olemassa.
3. Toimeentulotuen menot räjähtivät: Kun ihmiset eivät enää voineet ottaa vastaan satunnaisia keikkoja, he putosivat kokonaan viimesijaisen toimeentulotuen varaan. Valtio siirsi rahaa taskusta toiseen, lisäsi byrokratiaa ja maksoi siitä suolaisen ekstrahinnan.

Systeemisessä katsannossa tämä ei kuitenkaan ole virhe – se on fiskaalista devalvaatiota ja työn hinnan raakaa halpuuttamista. Kun työntekijän sosiaalinen turva murennetaan, suojaosat poistetaan ja hänet ajetaan täydelliseen taloudelliseen ahdinkoon ja nälkään, hänen varaumapalkkansa alenee. Ihminen pakotetaan ja alistetaan ottamaan vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa ehdoilla, ilman oikeutta vaatia parempaa. Se palvelee suuryritysten ja EK:n halvalla pyöriviä rattaita, mutta tuhoaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan moraalisen selkärangan ja inhimillisyyden.

5. Moraaliset ristiriidat pähkinänkuoressa

Meidän on avattava silmämme tältä taktiselta sumutukselta. Kun meidät houkutellaan somessa syyttämään työtöntä naapuria tai vähävaraista lapsiperhettä ”loisimisesta”, meidät saadaan äänestämään omia turvaverkkojamme vastaan. Yhteisestä hyvinvoinnista ja toisistamme huolehtiminen ei ole ahneutta tai ”sosialismia” – se on elossa olemisen ydin, ainoa aito turvamme ja perusta, jolle tämä maa on aikanaan rakennettu.