Eikö kukaan luen uutisia?!

Ekonomistit ihmettelee mikä painaa mieliä. Missä todellisuudessa he oikein elävät ja ketä he oikein uskovat???

Iltalehti/talous 29.6.2025 "Palkat ovat elpyneet ja korot laskeneet, eli lähtökohtaisesti kotitalouksien tilanteen pitäisi olla aiempaa parempi. Jokin silti painaa mieliä. Ilmeisesti taustalla on tullisodan ja geopolitiikan synnyttämä epävarmuus sekä kotimaan haasteellinen työttömyystilanne, arvioi Appelqvist."

  Sanat omat, musiikki Suno.ai

Paska osuu tuulettimeen ja kiertää kehää

"Hohhoijaa. Niinpä tuntuu, että kaikki kiertää jatkuvasti samaa kehää. Tuntuu siltä, että vaikka aloittaa aamun täysin uutena päivänä ja aloittaa sen ajatuksella: 'mitäpäs tänään, olisipa joku positiivinen ja hyvä asia', ja niin edelleen. Kuitenkin iloiset asiat ovat olleet harvassa nykyään. Ja vaikka olisi iloisia ja piristäviä asioita, ne eivät nyt jaksa innostaa. Ei niistä saa oikein mitään irti.

Tilanne on jatkunut nyt reilun parin vuoden ajan tämän uuden hallituskauden aikana. En jaksa oikein ymmärtää, miten voi olla, että joka päivälle on jokin negatiivinen uutinen. Sellainen lamaannuttava määrä. Miten niitä riittää, miten ne jaksavat, ja mikä vaino tässä on ollut yhteiskuntaa vastaan? Valtion rooli yhteiskunnan tukijana on hävitetty lähes kokonaan, tai ainakin hyvin pieneksi. Ihmisen turvattomuus tulee siitä, että jos et pärjää, ei sinua auta tai kannattele kukaan. Ja yhteiskunta on kahtiajakautunut: joko olet niin vahvassa asemassa, että pärjäät edes jotenkuten – ja tulet mukana pilkkaamaan niitä, jotka eivät pärjää – tai sitten et pärjää lainkaan. Se on todella merkillistä ja erittäin huono kuva, kun meidän pitäisi olla enemmän yhdessä. Tämä on meidän maamme ja meidän tulevaisuutemme. Meillä kaikilla pitäisi olla jonkinlainen olemassaolo, ja meidän pitäisi huolehtia niistä, jotka eivät pärjää, ja auttaa myös heikosti pärjääviä. On outoa ajatella, että kaikki on jätetty oman onnensa nojaan.

Tämä on todella erilainen yhteiskunta verrattuna siihen, mihin minä synnyin. Tai sanotaan nyt niin, että kun minä synnyin, Suomi oli hyvin köyhä. Silloin rakennettiin Suomea. Se oli sodanjälkeistä rakennusaikaa, vaikka sodasta oli jo kulunut pitkä aika. Kuitenkin se oli rakentamisen aikaa, ja silloin ajateltiin, että Suomesta on kehitettävä sellainen maa, jossa kaikilla on hyvä olla. Ja se alkoi muodostuakin. Sen eteen nähtiin valtavasti töitä, ja voimavaroja käytettiin. Sekään aika ei ollut mikään herkkua – moni on lähtöisin köyhistä oloista, ja tiedän sen itsekin – mutta silloin oli toivo, joka on tänäkin päivänä tärkein asia, mutta nyt se tuntuu kadonneen. Silloin oli uskoa tulevaisuuteen, oli oikeasti näkemys siitä, että 'me saadaan tämä aikaiseksi'. Jokainen oli tärkeä; kukaan ei ollut mitätön. Kaikilla oli oma roolinsa, ja kaikki kuuluivat tähän samaan kokonaisuuteen.

Tänä päivänä se ei ole enää niin. On uskomatonta, miten tähän on päädytty. Mikä on saanut tämän aikaiseksi? Toiset ihmiset ajattelevat, että koska asiat ovat menneet heikommin – Suomen talous on laskenut, vienti on heikentynyt, ja muuta vastaavaa – niin siitä on saatu jotenkin syntipukeiksi ne ihmiset, jotka ovat täysin syyttömiä siihen. Ei, heikommin pärjäävät eivät ole syyllisiä siihen, että vienti ei vedä, ettei synny työpaikkoja eikä saada mitään aikaiseksi. Heitä kuitenkin syytetään. Täällä on luotu sellainen usko – tai oikeammin uskomus – että kun valtion rahat (eli vientitulot) ovat vähissä, saadaan rahaa koottua ja kerättyä muuttamalla yhteiskuntaa niin, että heikommilta osilta otetaan tuki pois. En ymmärrä sitä ollenkaan.

Ennen sanottiin, että yksi vientikehityksen edellytys on se, että valtio huolehtii sisämarkkinoista, että ne toimivat, ja että jopa heikommin pärjäävät voivat vaikuttaa yhteiskuntaan. Esimerkiksi yritysmaailman kehitykseen. Ostovoimaa on jaettu niin, että sillä on saavutettu hyötyä alhaisemmalta tasolta, mutta nyt se on kääntynyt niin päin, että hyödyt kohdistuvat vain varakkaammille. Jos puhutaan 'alempi' ja 'ylempi', niin ostovoima on ensinnäkin vähäinen kokonaisuudessaan, ja se on siirretty kokonaan varakkaammille ylemmille tasoille – ja siirretään edelleen. Se ei minun nähdäkseni auta valtion taloutta millään tavalla, vaikka niin uskotaan ja väitetään: että varakkaampien alhaisemmat verot ja parempi ostovoima auttavat, houkuttelevat ulkomaisia sijoittajia tänne, ja vaikka mitä 'potaskaa' suorastaan. Ei se ole koskaan ennenkään ollut siitä kiinni. Houkuttelevaisuuksia voi kehittää muullakin lainsäädännöllä kuin ottamalla köyhiltä viimeisetkin rahat. No, kaikenlaista 'potaskaa'.

Kaikkea sitä vain miettii ja ajattelee turhaan, koska mitään emme voi vaikuttaa. Varsinkaan vaikuttamisen voimaan minun kaltaisillani. Olen nyt eläkkeellä, minulla on pieni eläke. Vaimolla on pieni sairaseläke, ja meillä on valtavat lääkekulut. Menee katteiden rajat; sairaalakulut menevät katteiden rajoihin. Itselläni on myös sairauksia, joita pitää hoitaa. Ne eivät wp ole niin kalliita, mutta joka tapauksessa ne vievät rahaa yhteisestä summasta. Olkoon ne sitten vähäisempiäkin. Ruoan hinnat, palveluiden hinnat – kaikki on noussut. Terveydenhoitoon liittyvät asiat ovat nousseet. Matkakorvausten määrät ovat vähentyneet. Käymme paljon lääkärikäyntejä Helsingissä, mikä on kallista, vaikka saamme osan matkakuluista korvatuiksi. Korvaukset ovat kuitenkin pienemmät kuin ennen, suhteellisesti vähemmän. Sanotaan, että suhteessa vähemmän.

Meillä ei ole mitään vaikutuskeinoja. Emme voi tehdä yhtään mitään. Ajattele, mitä voisi tehdä – se on vain, että 'voisi tehdä', mutta minulla ei ole varaa ostaa mitään. Emme voi osallistua yritysmaailmaan mihinkään suuntaan, koska minä en käytännössä käytä rahaa mihinkään. Kaikki kaupustelijat soittelevat, lähettävät viestejä, sähköpostia; postilaatikkoon tulee kaikenlaisia remonttitarjouksia. Kaikki lähettävät nyt täysin turhaan. Meillä ei ole rahaa mihinkään. Ei minkäänlaista. Tämä ei voi olla järkevää.

Ajattele vaikka, kun puhutaan, että nyt on panostettu yrittäjyyteen. Hallitus sanoo, että yrittäjyyteen on panostettu todella paljon. Minä näen sen niin, että jos jaan asian tasoihin – on niin sanottua korkeamman tason yrittäjyyttä (eli suuryrityksiä) ja sitten ehkä hiukan alempana (sanon nyt taas 'alempi' ja 'ylempi') keskisuuria yrityksiä – voi olla, että tuolla tasolla yrittäjyyttä on jollakin tavalla helpotettu. Mutta jos mennään ruohonjuuritasolle, otan esimerkin: eräs henkilö somessa sanoi, että Suomessa on niin vaikea perustaa yritys. Sehän on täyttä potaskaa. Työtönkin joutuu nykyään yrittäjäksi, kun tekee vain jotain omaehtoista työtä. Sitä tulkitaan yrittäjänä ihan samalla tavalla kuin olisi olemassa oleva yritys. Siinä kohtaa mennään jo pieleen. Se on omaa työtä, jota tulkitaan nykyään... minä nimeän sen itse: 'palkansaajayrittäjyydeksi'.

Sitten, jos haluaa perustaa toiminimen tai toimia liikkeenharjoittajana – pelkän Y-tunnuksen saaminen on vain ilmoitus Verohallinnolle. Osakeyhtiöitä myöten ne voidaan perustaa pienellä esivalmistelulla; kymmenessä minuutissa saat yrityksen, ja sinun pitäisi sitten olla tietoinen, kannattiko se tehdä. Sinulla voi olla yritys hyvin helposti ymmärtämättä mitään siitä, mitä se tarkoittaa.

Ja nyt, mitä hallitus on tehnyt: se pakottaa tietyllä tavalla yrittäjyyteen, ja nimenomaan heikommassa asemassa olevia työttömiä ja muita vastaavia. En näe siinä mitään järkeä. 'Pakottaa' on väärä sana, mutta henkisesti se pakottaa. Jos on työtön työnhakija – heitä on todella paljon (puhun nyt terveistä, en sairaslomalla olevista) – ihan tavallinen työtön duunari, jolla on ollut jokin työ aiemmin ja on nyt ollut pari vuotta työttömänä. Kaikki leikkaukset toimeentulotukeen, työttömyysturvaan ja muuhun turvaan tekevät tilanteesta sellaisen, että on pakko keksiä jotain. Kun töitä ei ole, on pakko perustaa yritys. Ja sehän on täysin väärä peruste perustaa yritys. Yritystä ei saisi ikinä perustaa ulkoisen motivaation pohjalta. Sen pitäisi aina lähteä halusta tehdä jotakin, intohimosta ja halusta toteuttaa itseään. Lisäksi sille työlle pitäisi olla sosiaalinen kysyntä.

Mutta nyt meillä on tilanne, jossa on 300 000 työtöntä. Jos vaikka kuvitteellisesti viidesosa heistä ryhtyy kevytyrittäjäksi, toiminimiyrittäjäksi tai liikkeenharjoittajaksi millä tahansa näistä kevyistä yritysmalleista, niin he kaikki kilpailevat toistensa kanssa juuri siinä ostovoiman alhaisimmalla sektorilla, jolla ei juuri ole ostovoimaa. Jos ajattelee vaikka kuvitteellista naapuria Harria, joka on jäänyt työttömäksi raksalta ja perustaa nyt raksafirman tai jonkinlaisen saneerauspalvelun. Hän tulee meille tarjoamaan, että tekisi portaisiin uudet kaiteet tai vastaavaa. Turhaan hän meille kävelee – emme voi teettää mitään kaiteita. Meillä ei ole rahaa siihen. Eikä täällä kellään muullakaan meidän asemassa olevilla ole rahaa. Emme voi tukea sellaista yritystä millään tavalla.

Ei Harri voi mennä tarjoamaan portaanrakennuspalvelujaan muillekaan, koska siellä saattaa olla vastassa samanlainen Harri tai Pena, joka on myös ryhtynyt yrittäjäksi. Tai jos on jokin toinen yritysmalli, vaikka raksa-alalla, ja jos heilläkään ei ole asiakkaita tällä 'matalammalla' sektorilla, ei sekään voi teettää portaita.

Yhteiskunnan kannalta tämä on järkyttävää. Valtion kannalta se on vielä hullumpaa, koska tällaiset pienet ja kevyet yritykset eivät käytännössä maksa mitään veroja. Koska työmäärä on niin mitätön, ne eivät kerää ALV:ta (eivät ylitä kynnystä), eivätkä ne todennäköisesti monellakaan täytä ALV-velvollisuuden rajaa. Tulot ovat niin alhaiset, että verotulot ovat käytännössä nolla. Tietysti, jos ne ostavat jotain, ALV kulkee siinä, mutta yritys itse ei tuo valtiolle ALV-tuloja. Entä muu verotus? Olemattomilla tuloilla ei juuri makseta veroja. Valtio ei saa näistä yrityksistä yhtään mitään.

Eikä valtio saa mitään siitäkään, että tällainen toimimaton – siis ei, ei siinä ole mitään rajaa. Tällaisella kevytyrittäjällä, toiminimiyrittäjällä tai pienellä yrityksellä ei ole mitään rajaa, kuinka paljon se tekee töitä tai saa rahaa. Ei se pyöritä yhteiskuntaa mihinkään suuntaan. Ei se tuo rahaa takaisin valtiolle. Se on aivan mitätöntä.

Mutta tätähän on nyt haluttu: 'kannustetaan yrittäjyyteen'. 'Kannustetaan' on niin väärinkäytetty sana kuin olla voi. Sitten vain ihmetellään, miksi ihmiset ovat masentuneita, miksi ei innostuta. Miten tässä voi nähdä minkäänlaista iloa tai uskoa tulevaisuuteen? En minä ymmärrä, miten tässä voi nähdä yhtään mitään positiivista tai kehitystä. Kehitys tapahtuu tässä yhteiskunnassa niin kaukana meistä tavallisista ihmisistä. Uskallan sanoa kuuluvani tavallisiin ihmisiin. Palkkani, palkkioni tai eläkkeeni eivät ole koskaan olleet sellaisia, että kuuluisin hyvin tienaavien joukkoon. En ole koskaan ajatellutkaan tarvitsevani mahdottoman suuria tuloja. Olen tehnyt töitä enemmänkin 'rakkaudesta lajiin', vaikka en ilmaiseksi tietenkään, ja olen maksanut suuria summia entisestä yrityksen vararikkoudesta. Silti minulla ei koskaan ole ollut sellaisia tuloja, että voisin iloita nykytilanteesta. Enkä näe, että tavallisen kansan asema ja olo olisi suurella osalla sen kummempi kuin minulla.

Sanotaan näin: kansanedustajat ja ministerit ovat menettäneet otteen ja näkemisen tavallisen ihmisen kohtalosta. He eivät tunne sitä. Minä näen asian niin, että he tietävät tasan tarkoituksensa, mutta heillä on niin vahva ideologinen usko siihen, että heidän päätöksensä on kaikille hyväksi. Se on sellaista aatteellista ideologiaa, joka ei vastaa todellisuutta. He pesevät käsiään ajatuksella: 'kun minä annan tälle tehtaanjohtajalle pari miljardia, se tuo hyvinvointia meille kaikille' – ja he uskovat siihen. Mutta eihän se niin mene. Ei se ole koskaan mennyt. Miksi se yhtäkkiä nyt menisi, kun juuri siitä haluttiin aikanaan päästä eroon? Se ei toiminut ennen, miksi se toimisi nyt?

Pitkä puhe, mutta tässä on sellainen juttu: luin Iltalehdestä otsikon 'Kuluttajien usko edelleen koetuksella: "Jokin painaa mieliä"'. Ekonomisti sanoo: 'Palkat ovat elpyneet ja korot laskeneet. Eli lähtökohtaisesti kotitalouksien tilanteen pitäisi olla aiempaa parempi. Jokin silti painaa mieliä.' Tuo on minusta potaskaa. 'Palkat ovat elpyneet' – kenen palkat? Ja 'kuluttajien usko' – samassa lauseessa palkoista ja kuluttajista. Mikä on termi 'kuluttaja'? Minäkin kuulun kuluttajiin, koska en tuota mitään. Ostan vain ruokaa ja sitäkin niin vähän kuin pystyn. Hyvä, ettei tarvitse enää käyttää nimikettä 'kuluttaja'.

He sanovat palkkojen elpymisestä. Mutta suuri osa kansasta ei hyödy näistä suurituloisille suunnatuista verohelpotuksista millään tavalla. Veronvähennysoikeudet ovat heikentyneet. Työmatkakorvausten määrät ovat vähentyneet, oma vastuu on kasvanut. Palveluiden hinnat, terveydenhoitomaksut, lääkemaksut – kaikki on noussut. Todellisuus on se, että vaikka jossain tilastossa tai laskentataulukossa näkyy jonkinlainen nousu (esim. jos palkka on yli 4000 € bruttona), todellinen hyöty tulee vasta paljon korkeammilla tuloilla. Ja tässäkin tapauksessa vielä alemmilla tuloilla menetetään käytännössä tuloja.

Oli raja missä tahansa, mutta todellisuudessa raja on paljon korkeampi, ennen kuin siitä on mitään hyötyä. Sen täytyy olla niin, koska jos vertaa esimerkiksi työmatkakuluja, sen täytyy olla jotain 4500 € kuussa. En tiedä tarkalleen, tämä on vain omaa tuntumaa, mutta silloin voidaan puhua palkkojen elpymisestä. Korkojen laskeminen on tietenkin hyvä asia, mutta ne eivät ole vielä lähelläkään entisiä pohjatasoja (asuntolainakoroissa). Sillä on tietenkin suuri merkitys kansantaloudelle, mutta kansalaisten ostovoiman kehitykselle.

Tilastokeskuksen perjantaina julkaisemien tietojen mukaan kuluttajien luottamusindikaattori (saldoluku) oli kesäkuussa –8,6. Suomeksi sanottuna: kuluttajien luottamus tulevaisuuteen on edelleen matalalla, ja ostoaikeet ovat vähissä. Ihmettelen, ihmettelevätkö he sitä oikeasti? Ei. Huh huh. Oi voi.

Kuvaavaa on, että kesäkuussa vain 18 % kuluttajista arvioi Suomen talouden paranevan seuraavan vuoden aikana. Keitä nämä 18 % ovat? Ovatko he seuranneet yhtään, mitä täällä on tehty ja mitä tapahtuu? Itse en usko siihen parantumiseen millään tavalla. Oman arvioni mukaan, jos tämä nykyinen linja jatkuu, olemme vuoden päästä syvemmällä kuin nyt. Paljon syvemmällä. Minulla ei ole kovin positiivisia näkymiä siihen, mihin olemme menossa. En osaa ennustaa, mutta muutamat aikaisemmat ennusteeni ovat toteutuneet – pahemmin kuin osasin kuvitella. Tein arvioita, kun tämä hallitus aloitti, skenaarioita siitä, mitä voi tapahtua. Ne kaikki ovat toteutuneet, ja pahemmin. Ja täytyy myöntää, että heitin ne silloin vähän puolivillaisesti, ajatellen 'nämä voisivat olla pahimmat mahdolliset skenaariot' – enkä uskonut niiden toteutuvan. Ne toteutuivat.

Jotain järkeä pitäisi tässä yhteiskunnassa olla. Tästä tulee ääripäiden taistelua: toiset vaativat tätä, toiset tuota, ja vuorotellen pommitellaan. Mutta ihmettelen, miten he voivat hyvänen aika miettiä, miksi kotitaloudet ovat epäileväisiä. Ja sitten jos väitetään, että rahaa olisi aiempaa enemmän käytettävissä, kun todellisuus numeroiden valossa on aivan toinen. Kuten sanoin, rahan käytettävyyden nousu ei ole sama asia kuin sen, että rahaa olisi oikeasti enemmän. Ja toiseksi, kaikilla ei sitä rahaa ole käytettävissä – toisilla on paljon vähemmän kuin ennen.

Asuntojen ostohalut ovat pohjalla. Ovatko nämä ekonomistit edes katsonut uutisia? Ovatko he seuranneet yhtään mitään? Minkä takia tilanne voisi olla tällainen? Vai eivätkö he ymmärrä kertakaikkiaan, missä tilanteessa olemme? Eivätkö he oikeasti tajua, mikä tämän homman nimi on? No, ihmetelkööt. Siitä he kai saavat palkkansa. Hyvä, että joku tienaa, vaikka ihmettelemällä päivänselviä asioita."

n