Millaisen tulevaisuuden sinä rakennat?


 Kirjoitelmani 

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako

 


 

Lukijalle: Haalarista kravattiin ja takaisin ruohonjuuritasolle

Minä en tiedä kaikkea. Minä vain kummastelen tätä aikaa . Olen elänyt Suomessa yli kuusi vuosikymmentä, ja jokin nykyisessä ilmapiirissä tuntuu todella vieraalta – aivan kuin olisimme hukkaamassa sen kaikkein arvokkaimman, mitä olemme yhdessä sukupolvien ajan rakentaneet. Siksi olen päätynyt pohtimaan näitä asioita ääneen. Tämä kirja ei ole syntynyt norsunluutornissa; se on syntynyt elämän itsensä opettamana, ruohonjuuritasolla, ja se on tarkoitettu jokaiselle, joka kysyy itseltään: Millaisen hyvinvointivaltion me oikeasti rakennamme? 

Kirjoittajana olen enemmän havainnoija kuin opettaja . Olen saanut elämäni aikana tarkastella suomalaista yhteiskuntaa lähes kaikilta mahdollisilta laidoilta: olen ollut työntekijä, yrittäjä, työnantaja, kouluttaja, työvoimaviranomainen, yritysneuvoja, työtön ja lopulta eläkeläinen . Jokainen näistä rooleista on opettanut minulle saman asian: ihmistä ei voi ymmärtää pelkkänä tilastorivinä, eikä yhteiskuntaa pelkästään valtiovarainministeriön kylmien talouslukujen avulla.

Lapsuuden eväät: Kun sisu oli pakko ja työ oli arvo

Juureni ovat Valkealan maaperässä, Tirvankylässä todellisen niukkuuden ja sinnikkyyden keskellä. Synnyin vuonna 1960 Ruotsissa Boråsin kauppalassa jonne äitini meni minut synnyttämään senaikaisten olosuhteiden takia. Muutimme Suomeen jo heti vauvaiässäni ja asuimme eri paikkakunnilla äitini tehdessä maataloissa piian töitä. Syntymähetkeni oli reilusti talvisodan, sekä jatkosodan jälkeen, mutta lapsuuteni ja nuoruuteni elin niiden ihmisten ympäröimänä, jotka olivat kokeneet sodan kauhut rintamalla tai kotirintamalla, sekä niukkuuden arjessa . Heiltä jäi lukemattomien tarinoiden sekä käytännön esimerkein takaraivooni yksi elintärkeä opetus: jokainen teki sen minkä pystyi, ja se riitti. Ja kaveria ei jätetä, koskaan. Ikinä en ole unohtanut tätä oppia.

Lapsuuteni pienellä tilalla oli työntäyteistä. Työurani alkoi suorittavasta työstä, haalarit päällä . Aloitin Tirvankylän pientilan arjesta nuoruusvuoteni, ja työelämässä muualla ulkopuolisella paiskoin töitä raamisahan "raamipoikana" Keltakankaalla vuonna 1978. Jouduin lopettamaan sahalla työskentelyni loukattua vakavasti jalkani kuljettimelta pudonneen tukin alle. Olin pitkään sairauslomalla ja sen jälkeen toivuttuani tein raskasta työtä Vapon ( siihen aikaan Kymi-Kymmene ) turvesuolla traktorikuskina, kuorma-auton kuljettajana, erilaisten työkoneiden käyttäjänä ja korjaamopajan yleismiehenä ennen kuin kouluttauduin autoasentajaksi ja samalla suuntasin yrittäjyyteen samaan aikaan palkallisena työntekijänä. Myöhemmin pelkän yritykseni turvin . Tiedän, miltä tuntuu tehdä työtä, jossa hiki on aitoa ja käsissä tuntuu koneiden öljy. Olen pyörittänyt muutakin kuin tahkoa, vaikka sekin työ on tuttua.

Kravattivuodet: Järjestelmän rattaissa

Ajan myötä työpuku vaihtui haalarista kravattiin . Siirryin monenlaisiin asiantuntijatehtäviin: tietotekniikkakouluttajaksi, myynnin- ja markkinoinnin kouluttajaksi, yrittäjyysvalmentajaksi ja yritysneuvojaksi, unohtamatta johtamaani tietotekniikka firman ketjua, tai media-alan myyntijohtajan tehtäviä . Vuodesta 1998 alkaen toimin pitkään Työosuuskunta Innetin puheenjohtajana ja toiminnanohjaajana aina vuoteen 2022 saakka, ja tein vuosikausia töitä  erilaisten yrittäjien järjestöissä sekä Osuuskuntayhdistys Coop Finland ry:ssä ja Lahden Startti -projektissa taistellen pienyrittäjien ja osuuskuntien jäsenten työttömyysturvan ja oikeuksien puolesta. Pienyrittäjät ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olinhan itsekin pitkään yrittäjä. yrittäjyys ei ole koskaan poistunut sisimmästäni. Ajattelen aina pienyrittäjän arkea sekä selviytymistä.

Työskentelin myös järjestelmän toisella puolella – TE-toimiston virkailijana ja asiantuntijana . Siellä näin aitiopaikalta, miten suomalainen byrokratiahimmeli alkoi vähitellen muuttua auttajasta epäilijäksi ja kyttääjäksi. Kohtasin satoja työttömiä, jotka halusivat tehdä työtä ja auttaa yhteisöään, mutta joita koneisto rankaisi aktiivisuudesta mielivaltaisilla tulkinnoilla ja karensseilla.

Kehitin jopa satiirisen CV-overload system™ -idean kuvaamaan sitä älytöntä todellisuutta, jossa ihmiset pakotetaan tuottamaan teollisesti tyhjiä hakemuksia ilman, että sillä luodaan yhtäkään aitoa työpaikkaa . Näin, miten valtionhoitajien Excel-taulukot alkoivat korvata arjen reaalitalouden ja inhimillisen hädän ymmärtämisen.

Putoaminen ja reaalitodellisuus

Tiedän myös omakohtaisesti, miltä tuntuu pudota ja joutua kohtaamaan järjestelmän kylmyys . Koin elämäni aikana kaksikin vararikkoa, konkurssia, joista ensimmäisen 90-luvun devalvaatiokriisin jälkimainingeissa . Kun viimeisenä työnä silloisessa yrityksessäni maksoin työntekijöilleni palkat kassan viimeisistä roposistani ja menin sen jälkeen hakemaan itselleni viimesijaista toimeentulotukea sossun tiskiltä jotta omakin perheeni saisi syötävää, minulle sanottiin kylmästi: "Sinun ei olisi pitänyt maksaa niitä palkkoja, ne olisivat olleet sinun rahojasi."

Se oli minun oma  "saatanallinen" "Juuso-hetkeni" – se piste, jossa järjestelmän korulauseet ja kylmä todellisuus törmäsivät vasten kasvoja . Se opetti minulle, että kun ihminen jää tyhjien lupausten kanssa tyhjän päälle byrokratian rattaisiin, hienot teoriat ja laskentamallit menettävät täysin kokonaan merkityksensä.

Lintu vai kala politiikassa: Ilman puoluelippua

Minä en ole koskaan ollut missään tilanteessa yhden puolueen mies . Minua on kysytty useasti ehdokkaaksi eri vaaleihin ja useampaan puolueeseen. Joskus nuorempana olin jopa lähellä suostua ja vitkuttelin asiaa, mutta se tilaisuus vitkuttelun vuoksi meni sillä kertaa ohitse. Myöhemmin tein päätöksen, ettei minusta ole poliitikoksi eduskuntavastuuseen tai puoluekuriin sitoutumaan . Olen kannoissani ja ajattelussani aivan liian ailahtelevainen ja riippumaton mahtuakseni yhteen valmiiseen muottiin tai kantaakseni puoluekoneiston valmista painolastia . Minulle ehdotettiin sitoutumatonta roolia. Sekään ei enää päätökseni jälkeen oikein napannut.

Olen elämäni aikana toiminut monissa rooleissa, ja minulle on ollut täysin luontevaa esiintyä niin sanottuna "Kokoomuksen mannekiinina" eli edustaa tilaisuuksia, pitää puheita kokoomuslaisessa ympäristössä. Olen tehnyt tämän aivan yhtä luontevasti ja vilpittömästi kuin seisomalla työntekijöiden keskellä puhetta pitämässä perinteisessä työväen juhlassa. Tämä ei ole poukkoilua, vaan minun henkilökohtaista kykyä katsoa asioita useammalta laidalta ja kohdata ihminen järjestelmän takana . Politiikan kentällä tämä herättää usein hämmennystä ja tuo minulle vuorotellen milloin "ulisevan kommarin", milloin "äärioikeistolaisen" leiman, mutta nuo leimat paljastavat yleensä enemmän käyttäjästään kuin kohteestaan . Minulle poliittiset eri kannat ovat aina olleet se oikeudenmukainen demokraattinen pelin henki.

Minusta on edelleenkin loogista ja järkevää pysytellä omassa ”lestissään”, että porvari äänestää porvaripuolueita ja duunari äänestää duunaripuolueita. On systeemisesti järjetöntä, että duunari äänestää vastoin omia etujaan – kuten tilannetta, jossa pienituloinen kannattaa politiikkaa, joka leikkaa hänen omasta toimeentulostaan ja heikentää hänen neuvotteluvoimaansa . Yhtä lailla järjetöntä olisi, jos porvari äänestäisi puolueita, joiden tavoitteena on pääoman ja omistamisen kurittaminen . Vaikka puhun tässä järjettömyydestä, se on vain yleistävä yleinen linjaus – tiedän hyvin, etten itsekään pysy aina samassa linjassa . Ihminen muuttuu, olosuhteet muuttuvat ja omien näkemysten uudelleenarviointi uuden tiedon valossa on heikkouden sijaan todellista vahvuutta.

Miksi tämä kirja on tekeillä?

Nyt, eläkevuosina, olen palannut takaisin sinne mistä aloitin: ruohonjuuritasolle . Olen kuluttanut suuren osan ajastani lueskellen, opiskellen ja tehden huomioita tästä ajasta . Tämä kirja sai alkunsa halusta herättää ihmiset näkemään se "shifting baseline" eli hidas, näkymätön rapautuminen, jonka myötä olemme alkaneet pitää hyväksyttävänä asiana heikkenevää palvelutasoa, murenevia palveluita ja köyhyyden moraalista patologisoimista uutena normaalina .

Eräs koko kirjoitelman perusteista oli some keskusteluissa esiintynyt ilkeämielinen väite ettei ”vassari” tee töitä, vaan lusmuaa yhteiskunnan tukien varassa. Tämä särähti ”korvaani” tosi pahasti. Olen koko ikäni nähnyt poliittisia eri puolia. Mikään ei ole ollut aiemmin koskaan niin selvää kuin se että se duunari joka tekee ne työt kunniallisesti on useimmiten juuri se ”vassari” duunari jonka varassa työt todellisuudessa tehdään. Keskustelu on kuitenkin kääntynyt päälaelleen tältä osin. osin tuntuu että asiaa vääristellään jopa tahallaan.

Se kuitenkin antoi ensiksi kipinän kirjoittaa ”Pissiä muroissa” palstalleni Persvako Pekasta. Tuosta alun perin täys syvästi vasemmistolaisesta putkimies tai yleismies duunarista joka alkaa populististen puheiden voimasta johtuen hiljakseen uskovansa olevansa porvari, tai ainakin alkaa äänestämään porvareita. Pekan herääminen myöhemmin uudelleen näkemään todellisuuden tapahtuu Persvako Pekan tarinassa tyttärensä Sannin, poikansa Lassin, sekä työnantaja puolen Lindan avulla Pekka kokee oman "Juuso hetkensä".

Tämä tarina avasi lopulta uudenlaisen lähestymistavan kirjoituksilleni. Olin kirjoittanut ”Pissiä muroissa” pastalleni paljon satiirisia, piikitteleviä , herätteleviä kirjoituksia. Muutin tähän uuteen kirjoitelmaani jota voi ainakin osittain kutsua kirjaksi, kokonaan maltillisemman kirjoitustyylin. Tämä uusi tyyli on pohdiskeleva, mutta realistinen. En edelleenkään jätä herättelemättä, vaan herättelen pohdinnan avulla ihmiset avaamaan silmänsä ulos konformismista tai pelkästä joukkohurmoksesta. Suomennettuna suoranaisesta  paskan puhumisesta. Tämä pätee puolta jos toistakin kohtaan. Todellisuus vaatii silmien avaamisen sekä asioiden todellisuuden havainnointia poliittisen teatterin takaa.

Tämän kirjan tarkoitus ei ole kertoa sinulle missään muodossa, mitä sinun pitää ajatella . Ajattelemisen suunnan jätän lukijan päätettäväksi. Se on kutsu pysähtyä ja pohtia, miksi ajattelemme niin kuin ajattelemme . Yhteiskunta ei ole luonnonlaki poliittisista väitteistä huolimatta, vaan se rakentuu tietoisista poliittisista valinnoista ja arvoista . Tulevaisuus ei tapahdu meille itsestään – me teemme sen itse joka ikinen vaalipäivä teoillamme tai jättämällä tekemättä . Teemme siitäkin huolimatta tulevaisuuden, halusimme tai emme. tarkoitukseni onkin heräättää tekemään omat päätökset itsenäisesti, omien ajatusten motivoimina.

Vaikka Suomea tällä hetkellä riepottelee kylmä ja eriarvoistava kehitys, minä kieltäydyn menettämästä toivoani . Kuten usein muistutan Anna Kontulaa siteeraten: toivo on kuin puun silmut marraskuussa – ne ovat siellä, pimeyden ja märän keskellä odottamassa kevättä, vaikkei niitä heti näe .

Tämä kirja on minun panokseni niiden silmujen suojelemiseksi. Toivon, että se herättää sinussa kysymyksiä sekä avaa silmäsi näkemään asioita laajemmin, ja ennen kaikkea toivon, ettemme koskaan lakkaa välittämästä siitä yhteiskunnasta, jonka jätämme jälkeemme .

Ysäri ajan TV pelin hahmo Hugon sanoja lainaten ”Herää pahvi!”

Inkeroisissa, syyskuussa 2026
Leif Kuismanen 

Linkit kirjan pienimuodoiteen esittelyyn ( kts kuvakooste. Kirja ) sekä muodostamisen vaiheeseen, eli tällä hetkellä olevaan luonnokseen Millaisen hyvinvointivaltion me rakennamme?

Linkit. Oletko tutustunut Persvako Pekan tarinaan? ( kts. kuvakooste Poliittinen Teatteri) sekä koko tarina  Persvako