Minulla ei ole oikeuksia Youtube videoihin

Tee jotakin!

Nykyisin on yhä enemmän ja enemmän ajatusmallina ettei kaveria auteta. Jokaisen tulisi pärjätä omillaan ja tehdä omat ratkaisunsa päästäkseen ei toivotusta tilanteesta.

Joskus kuitenkin ne mahdollisuudet omien ratkaisujen toteuttamiseksi rajoittuvat hyvinkin lähelle oman mielenmaiseman muutokseen. Taito tai kyky ei riitä tehdä sellaista elämänmuutosta joka tuottaisi taloudellista mammonaa itselle, tai muutakaan hyvinvointia yhteiskunnalle. 

Olen niin väsynyt toistamaan sitä samaa päivästä toiseen, viikosta, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen. Ihmisistä ympärillä tulisi välittää, ketään ei saisi jättää yksin pärjäämään. Siksi en kirjoita asiasta enempää, vaikka halusin sen esille tuoda.

Kuten sanottua aina voi olla mahdollista tehdä oma ratkaisu jolla pääsee kiusallisesta tilanteesta pois.

n

n

 

n