Miksi ollaan niin hiljaa, hyssytellen?

Vuosikymmenten aikana jolloin olen lehtiä lukenut, radiota kuunnellut, televisiosta uutisia seurannut sekä ajankohtaisohjelmia. On ollut asioita joista saadaan tongittua kaikki taustat sekä juonen vivahteet. Asianomainen henkilö on joutunut sellaiseen piinapenkkiin julkisesti ettei lusmuilulle ole enää jäänyt jalansijaa.

Hyvin monesti toimittajat ottavat silmätikukseen asian tai henkilön joka ei ole olennainen tapahtumien kulkuun. Joskus taustoilla sekä yksityiselämän juontella on niin suuri media arvo että muu toiminta jää kokonaan pimentoon. Luulenpa että tämä on toisinaan jopa tarkoitusperäistä.

Mutta mikä nyt vaivaa?

Tämä sairaalaverkon alasajo tarina, ai niin eihän se ole sairaalan alasajoa jos vaan lääkärin toimi poistetaan sairaalasta. ( Anteeksi rva Purra, kun nyt sanoin väärin ). No joka tapauksessa se tarina jossa sairaaloiden akuuttipäivystyksiä karsitaan. Miten on? Toimittajat ovat uutisoineet näistä supistuksista huonosti. Kirjoitettu/ puhuttu vai polien yöpäivystyksestä kun on kuitenkin tarkoitus puhua sairaaloiden päivystyksestä. Mitä tämä tarkoittaa? Eikö asiaa voisi käsitellä tarkemmalla seulalla?

Onko tällainen sairaala josta on akuuttipäivystys poistettu enää sairaala? Miten potilaat hoituvat jos siellä ei ole lääkäriä? Sairaala on sairaala. Täytyy kai sairaalassa joku lääkäripäivystys olla sairaalapotilaita varten? Entä viikonloppuina ja juhlapyhinä? Lakkaako nekin päivystykset? Ottakaan selvää ja kertokaa!! Toimittajat eivät ole ainakaan vielä kertoneet sitäkään, ettei kysymys ole vain yöpäivystyksistä. Päivystys loppuu myös viikonloppuina ja juhlapyhinä.

Osaako toimittajat enää ottaa asioista selvää? halutaanko kenties tahallaan pimittää jonkun politiikon osaamattomuus? Tai koko poliittisen kentän surkeus ?  Onko esim ministeri Juuso iahn varmasti ajan tasalla mitä hänen tulee asiasta esittää? Ainakin hän kohtalaisen usein puhuu puutaheinää tarkoitan siis soutaahuopaa ja selittelee ja tuskailee asioita esittäessään.  Päättäjät on pantava lujille.

Mitä päivystyksinen alasajo tarkoittaa konkreettisesti? Tahdomme tarkalleen tietää mitä nämä supistukset sisältää. Onko ilta- , viikonloppu- juhlapyhien päivystykset enää jäljellä ? Jos on kuka ja mikä lääkäri ne hoitaa?

Mitä tämä alasajo sisältää kokonaisuudessaan ? Miten säästöt muodostuvat? Ja kenelle? Toimittajat ovat keskittyneet Krista Kiuruun, kun Sanna Marinista ei riitä puhuttavaa. Mistä todella päätetään, siitä ei kansalaisille ole kerrottu mitään. Eikä toimittajat tiedä miten valiokunnissa asioita käsitellään?

On suoraan sanoen uskomatonta miten helläkätistä.

Tämä hallituksen tohu on ollut todella luokatonta köyhien riistopolitiikkaa. Miten toimittajat eivät ole oikeasti puuttuneet asioihin tuomalla todellisuutta esille. Miksi painetaan villaisella niitä asioita joita pitäisi penkoa juurta jaksain?

Ei kai journalismi ole poliittisesti värittynyttä

Yksikään toimittaja ei edes yrittänyt selittää mitä tarkoitti Riikka Purran käsitekummajainen elämänvaihe-pykälä vammaislaissa. Sehän tarkoitti sitä, että 65 iässä vammainen olisi joutunut pois vammaislain piiristä.