Autoilu on kallista tänä päivänä

Autoilu sinällään on kallista, polttoaineet ovat kalliita, verot yms ovat kalliita. Kaukana on se aika autoiluni historiaa kun ei ollut ikkunalasissa verotarraa ( käyttömaksu ) sun muita ylimääräisiä käyttövoimaveroja sun muita. Auton ostohinnassa tietenkin oli uutena melkoinen veroannos.

Mutta sitten käyttöhintaan alkaa ostamisen jälkeen muitakin kuluja. Se hinta mikä yhtä ajettua kilometriä kohti tulee auton omalle kohdalle ajoittuvassa ajassa koostuu näistä vuosi/kk/pvm veroista sun muista maksuista, polttoaineen hinnasta, kulutuksesta, muista huolto- korjauskuluista sun muista pikkuhilppeistä kuten ajovalopolttimot, tuulilasin pyyhkijän sulat yms yms. Ja tietenkin osto - myyntihinnan erotuksesta.

Kun auton ostaa vuonna 2010 x€ hinnalla ja myy tai jos yleensäkään myy, arvioi tämän hetken hinnan on se yleensä aika mittava summien ero.

Yleensä aika helposti unohdetaan edullisuus kehuskeluissa osto- ja myyntihinnan välinen osuus. Huoltokuluja voi muodostua vakituisen huoltovälin lisäksi myös yllätyksellisistä asioista. Kun vertailua tehdään polttomoottoriauton ja sähköauton välillä on ikävä kyllä huomioitava myös huollon kustannukset. Silti luulen että suurin yksittäinen kuluerä on lähestulkoon aina osto- ja myyntihinnan välinen ero.

Ajetut kilometrit on loppujen lopuksi juuri se mihin nuo kaikki edellä mainitut hintojen summat on suhteutettava niin saadaan autoilun todellinen hinta. Sitten kun verrataan kaikki kulut kokonaisuuteen, saadaan todelliset kustannukset. 

Aika moni kehuskelee tosi pienillä kulutuslukemilla polttoaineen kohdalla ja sähköautoilijat vielä enemmän käytetyn sähkön määrällä ja hinnalla, niin siltikin määräävin tekijä on ihan koko konaisuus. Kun ostaa 10 - 15 vuotta vanhan tavallisen auton voi olla että kokonaisuus tulee jäämään varsin edulliseksi, verrattuna sitä uudempiin. En osaa verrata asiaa 10 - 15 tai jopa 20 vuotiaisiin käytettyihin sähköautoihin ja siihen että ostoksella sitten joku 5 - 10 tai jopa 15 vuotta vielä ajetaan ennen myyntiä tai "paaliin " luovuttamista. mikä on hinta ? vaikea sanoa.

Monta rotteloa ja ritsaa on tullut näennäisen pikkurahallakin ostettua. useinmiten osto- sekä myyntihinnan välinen erotus on ollut ns negativinen joten sekin summa on lisännyt ajetun kilometrin yksikköhintaa. Mutta minulleppa on käynyt vuosien aikana jopa niinkin että myydessä on hinta ollut sama tai korkeampi kuin ostaessa. Tämä hintaero näin päin voi halvoissa kinnereissä johtua vaikka uusitusta rengassarjasta, tai vaikka ihan siitä että ostaa auton katsastamattoman tai lyhyellä leimalla ja myy sen juuri katsastettuna. Joskus pienimmillään katsastusremppa on ollut ajovalopolttimoiden vaihto.

Kymmeniä autoja omistaneena en koskaan voisi käytetystä autosta luoda ennustetta. Ainoa suuntaa antava seikka voi olla merkki, malli, ajomäärä ja tietenkin oma näkemys kokeilun perusteella. Mutta ennustetta ei voi antaa.

Ennustaminen on sikäli kuitenkin helppoa. Kun ostaa upouuden auton ja maksaa ns arvonaleneman vuosimaksun muiden kulujen lisäksi, voi olla varmaa että pelittäähän se, tai korvausauto (sijaisauto)  jonkin aikaa takuun takaamana vähintään. Tämä ennusteraha ei ole määrältään kovin pieni.

Sähköautoista minulla ei ole mitään kokemusta. Enkä vielä usko että tulee edes olemaan, ellen voita paljon rahaa milä sellaisen kokeilun voisi tehdä.

Minulla on ollut kaksi Chevy Vania. Kumpaakaan ei ole tarvinnut pettyä. Ensimmäisellä ajoin satoja tuhansia kilometrejä aika pienillä korjauskuluilla. Toki on myönnettävä että siinä meni sylinterikannen tiivisteitä n 100tkm välein aina jommalta kummalta puolelta johtuen edellisen omistajan ylikiristyneistä kannenpulteista jotka rikkoivat kierteet lohkosta. kannen tiivisteet ja kierreholkit joita teetin eivät maksaneet paljon. Siis kohtuu hinnoilla meni. Itse vaihdoin tiivisteet sun muut korjaukset autoon joten työn hintaa ei juuri tullut. ja on lisäksi todettava ettei sitä autoa tarvinnut tämän tästä rassata tai korjailla satatuhatta kilometriä kun oli tiivisteen kestoväli. Aina se pääpiirteittän oli ajokunnossa.

Tähän mennessä ei tämä "uusikaan" vuosimallin -89 vani ole ( puuta koputtaa ) hirveitä maksanut. Todella vähillä rahamäärillä on mennyt. Nivelistössä olen ostanut yhden uuden yläpallonivelen. sekä raidetangon pään säätöholkkeineen. Muita huoltoja kuten jarruhuoltoa on ollut kerran uusitut takajarrukengät ja parit etujarrupalat. Levyt sekä rummut otin parisen vuotta sitten varaosa autosta kun edelliset alkuperäiset levyt olivat kuluneet niin ohuiksi. takajousista apuouset on vaihdettu molemmin puolin.

Siitä huolimatta. Ei tämä ilmaista ole, muttei taaskaan mitään ihmeellistä amerikan lisää ole ollut havaittavissa. Ei ole ollut sitä kummallista amerikan polttoaine lisää, eikä uskomattoman kalliiden varaosien lisää ( päinvastoin) 

 

Noiden kulutusjuttujen kanssa olen pähkäillyt vuosien aikana useinkin.

Vapaastihengittävä diesel mootttori  toimii hieman eri tavalla kuin vastaava bensa moottori, koska täytösasteen määrää ts ilmamäärää ei säädetä dieselissä ilmaläpällä (kaasutin).

Sen sijaan dieselissä säädetään polttoaineen määrää sekä ajoitusta per työtahti. Ilmamäärää ei mielellään saa rajoittaa millään keinoin kuten likaisella ilmanpuhdistimella, jne jne. 

 

 

 

 

n