Höpinää sekä jaarittelua.

Lauantai 9.10.2121

On se vaan hyvä että arjen välissä on hetki aikaa tyhjentää päänuppi arjen asioista. Ikävät arkiasiat painaa päälle välillä hiukan liikaakin, joten on hyvä turista ja lörpötellä ihan puutaheinää välillä.

Ihan varsinaiseksi tubettajaksi en ole ollut aikeissa käydä. Minulla ei riitä asiat, eikä taito. Sitäkään vaihtoehtoa ei voi jättää pois jos tilanne muuttuu.

Video 9.10.2021

Epoksihartsia sekä puuöljyä. No hiukan pähkälyä halkotöistä.

Siinä se lauantaipäivän saldo. Unohdin kameroinnin töitä tehdessäni.

Sunnuntai 10.10.2021

Aloitin aamuni katselemalla omia suosikki tubettajiani. Arvata saattaa että tykkään enemmän suoraviivaisista teknisistä asioista. Esimerkkinä Joel Kontturin hitsausvideot. Mr Jusape, Jeletoni, Asoftaaja unohtamatta Rassoojaa josta olen aiemminkin maininnut.

Toinen laita suosikkejani on sitten Metsä Man, ja etenkin MIka Leiviskä. Sitten lisäksi Aseman Ukko, Jukka testaa jne jne..

Yhteistä näille kaikille on konstailemmatomuus itsetarkoituksena.

Kahvikupponen ( huom sokerittoman ) meni tänä sunnuntaisena aamuna ensin Mika leiviskän kysymystä pohtiessani "Oletko ollut työtön työnhakija?" ja sen jälkeen katsoin ihan todella hyvät TIG hitsauksen periaatteet Joel Kontturin videon.

Näistä sain sunnuntaiaamun vitamiineista siirryin aamupuuron nauttimiseen kera Metaformin ja ASA pillerin. Näin se aikuisdiabeetikon päivä alkaa sunnuntaisin. Arkisin saattaa videot äädä aamulla katsomatta kun sähköposti tulvii krääsää jonka seassa on usein tärkeääkin postia. Arjen välissä pyrin välttämään postien vilkuilua.

Puuron jälkeen katsoin FB sivuilta amerikanauto tapahtuman keskusteluja. Korialla olivat poltelleet kumia aidatulla alueella. Oudon väristä punaista kumihöyryä näytti tulleen.

Ja kas kummaa. Loppusilauksena löysin testin imistyypistä. Selvitä millainen olet jne jne.. olen vuosien aikana tehnyt lukuisia lukuisia noita nettitestejä. Kaikki alkoi 2000 luvun alussa testissä jossa selvitettiin henkistä ikää todelliseen ikään.

Älykkyystestejäkin olen tehnyt monenlaisia vuosien aikana. Nyttemmin ei enää niin kiinnosta. Erilaisista testeistä osamääräksi oli aikoinaan vakioitunut 126 - 129. Jopa virallisemmat testit pysähtyivät 129 lukemiin. Eli se siitä sitten.

Nyt tähän testiin 

Näin siinä tuloksessa luki!

"Idearikas, yhteistyökykyinen ja kannustava improvisoija

Sinulla on kyky nähdä ihmisten vahvuuksia ja auttaa näiden esiintuloa. Olet siten luontainen valmentaja. Arvostat muita sellaisina kuin he ovat. Sinulla on hyvä mielikuvitus, joten näet erilaisia muutostarpeita usein ennen muita. Sinulla on kykyä innostaa muita ihmisiä."

Ihan samaa kuin ennekin. ( ENFP ihmistyyppi)Totuudesta en tiedä, mutta näillä mennään.

Testiin pääset tästä:https://duunitori.fi/tyyppitesti/tietoa

Minun tulokseni

 https://duunitori.fi/tyyppitesti/vaikuttaja-enfp

 

 

n

n