Mielen kevennystä
Joskus tekee ihan hyvää pelleillä ja leikitellä ajatuksen virralla. Suno sekä Udio sekä monet muut ovat aika hauskoja musiikin luomis työkaluja. Ajan kuluksi niillä saa aikaiseksi ihan kuunneltavaa musiikkia. Vaikka huomaahan tuon kuunnellessa että hiomista olisi vielä paljon, eikä kyse ole ihmisen tekeleestä. No nämä sanat ovat tällä kertaa "omasta kynästä".
On pakko todeta että uutiset sekä meno on tällä hetkellä yhteiskunnassa niin kurjaa sekä hurjaa, ettei tätä kestä jollei kehittele jotain mielen virkistettä.
Kuka on kiinnostunut opiskelemaan tekoälyn mahdollisuuksia, antaa Esa Riutta hyviä neuvoja joilla vasta alkajakin pääsee mukavasti alkuun. ( Linkki Esa Riutan Youtube kanavalle )
Tein yhden sanoituksen lennosta kun ensin kuuntelin sellaisen random kappaleen jonka Suno rakensi parista sanasta. Ajattelin että kun tässä näppäimistöstä käsin yritän lohdun sanoja muutenkin kertoa, niin miksen Sunon kauttakin.
Olen kuitenkin jo vuosikymmenet yrittänyt puhua tulevaisuuden uskon puolesta ja toivottanut kaikille että tärkeintä on luottaa itseensä ja tulevaisuuteen. Tämän hetken poliittinen tahtotila on masentanut monen mielen, eikä monella ole jäljellä edes hitusta uskoa tulevaisuuteen. Mutta siellä kaikkein kurjimmakin tilanteen keskellä ei ole enää muuta jäljellä kuin usko omaan itseensä sekä siihen että tästä vielä selvitään keinolla tai toisella. Tämän hetken poliittinen tilanne ajaa monet ajattelemaan liiankin synkkiä ajatuksia, enkä siitä voi sanoa ettenkö ymmärtäisi. Kuitenkin. Ei tämäkään paska voi jatkua loputtomiin. Toivon vain ettei tarvitsisi koskaan mennä liian pitkälle kenekään kohdalla, ei yksin eikä muutenkaan.
Tekoälyllä voi myös puhua. Aloitusteksti TTS ohjelmalla luodulla puheella.Free Text to Speech Online - TTSMaker Puheena: ( aloituspuhe mp3 )
Ainakin näillä saa aikaa kulumaan ja oloa helpotettua pieneksi hetkeksi.
Sunon käskyjä / Esa Riutta opastaa
Biisejä
Tässä kannustavampi lopputulos
Mutta näistä kaikista tämän tulen jättämään tästä aiheesta viimeiseksi Näppäilen ajanvirtaa 3 pop, rock
Ja tässä näitä erilaisia
Tässä näitä versioita. Lopussa Punk tyylisiä kappaleita "Opettelen elämään" tai vastaavasti kappaleen nimi voisi olla "Orpo piilotti ruokajonon" ja vielä viimeisenä kappale "Koulun jälkeen" jossa kuvailen elämän ihannointia ilman yhteiskunnan järjestämää koulutusta tai turvaverkkoa. Tälle on moni äänensä antanut, ja niin tässä laulussakin kuviteltu laulaja tekee.
Suno
Anna kaikelle aikaa
[chorus}
Näppäilen ajatuksen virtaa,
huomaamatta aikaa joka antaa
kaiken ja hieman enemmän.
En koskaa pääse tämän jutun maaliin.
mutta matkani on paljon enemmän
kuin koskaan tuun tarviin.
[verse]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
kukaan ei voita muuten mitään.
[chorus]
Kuljen matkaani kauan
antamatta ajan tunteen häiritä
enemmän kuin on tarpeen.
[verse]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
mitään ei voita muuten kukaan.
2
Kaikelle on aikaa
[chorus}
Näppäilen ajatuksen virtaa,
huomaamatta aikaa joka antaa
kaiken ja hieman enemmän.
En koskaa pääse tämän jutun maaliin.
mutta matkani on paljon enemmän
kuin koskaan tuun tarviin.
[verse]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
muuten ei kukaan voita mitään.
[chorus]
Kuljen matkaani kauan
antamatta ajan tunteen häiritä
enemmän kuin on tarpeen.
[verse]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
mitään ei voita muuten kukaan.
[chorus]
Sen jostakin ymmärrän,
ilman sanojakin voi ilmaista,
saavuin sittenkin maaliin.
[verse]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
mitään ei voita muuten kukaan.
3
Tämä olisi melkein kuulunut aihealueeseen "pissiä muroissa" mutta katson tämäkin olevanenempi mielen kevennystä.
Udio
Jos ei niin vituttais, niin varmasti naurattais.
On nyt meiniki tuhatkahdeksanstaa luvun tyyliin, eikä kukaan tee asialle mitään.
Kukaan ei pysty, ei vaan helvetti uskalla, eikä edes voi, ei vaan voi mitään.
Kuka perkele tän päästi valloilleen, eikö tämäkään selviä?, kuka saatana nämä äänesti!
Nyt on vaan niin että jotain on tehtävä jotta tälle saadaan loppu. Muuten hajoo pää eikä mitään jäljelle jää.
4
Kokeilu Udiossa. Ei kelvannut.
Heitäkää roskiin koko yltiövalta
Ette keksi muuta kuin kurjuuttaa Jotenkin meno tuntuu älyttömältä Sakki pitäis viedä ja ... ..taaOn meillä näköjään älyttömin sakki
Kaikenlaisille ääniä annetaan On nyt jo tyhjä duunarin lompsa Mutta kurjistus vain jatkuu rankemminei ole järkee enää tehdä mitään
Vorot tekivät duunista orjuuden Helvetti vielä monta unetonta yötä Sysimusta teki elämästä helvetinOn meillä näköjään älyttömin sakki
Kaikenlaisille ääniä annetaan On nyt jo tyhjä duunarin lompsa Mutta kurjistus vain jatkuu rankemminOn näiden helppo köyhempäänsä lyödä
Kaveriin ei kukaan koske kuitenkaan On hauska nauraa kun köyhä näkee nälkää Ja köyhä lystin kustantaa kun älyilläänHaistakaa paska!
Lyhennettynäkään en saanut lävitse:
Heitäkää roskiin koko yltiövalta
Ette keksi muuta kuin kurjuuttaa
Jotenkin meno tuntuu älyttömältä
Sakki pitäis viedä jo kulman taa
On meillä näköjään älyttömin sakki
Kaikenlaisille ääniä annetaan
On nyt jo tyhjä duunarin lompsa
Mutta kurjistus vain jatkuu rankemmin
5
Olen laittanut ilmeisesti nuo [verse} ja [chorus} käskyt väärinpäin.
No. Muutama versio ja...
[verse}
Näppäilen ajatuksen virtaa,
huomaamatta aikaa joka antaa
kaiken ja hieman enemmän.
En koskaa pääse tämän jutun maaliin.
mutta matkani on paljon enemmän
kuin koskaan tuun tarviin.
[chorus]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
muuten ei kukaan voita mitään.
[verse2]
Kuljen matkaani kauan
antamatta ajan tunteen häiritä.
ilman sanojakin voin ilmaista,
saavuin sittenkin maaliin.
[chorus2]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
mitään ei voita muuten kukaan.
[chorus3]
Älä luota siihen valheeseen jossa et osaa,
usko tulevaisuuteen sekä itseesi.
Anna kaikelle aikaa tulla itsekseen,
mistään ei saa muuten kukaan.
Sitten siitä tuli tällainen https://suno.com/song/dfc5295f-f34e-4a8e-a41d-f76ed2bd0ba1
Mielestäni tämä viimeisin on jo aika hyvä.
Opettelen elämään kuin köyhän kuuluukin elää
Kevennystä se on tämäkin.
Opettelen elämään ( Suno biisi )
En ole enää kohta kuluttaja, En vaikuttaja, en luuseri joka elää yhteiskunnan rahoilla.
Olen vapaa, olen villi, elän symbioosissa kera lutikoiden, enkä tarvitse enää pakoilla.
Annoin pois rahani, eikä mieleni enää ole pahoillaan, osoitinhan ääneni juuri tällaiseen suuntaan.
Kuljen kuluttamatta kenkiä, eikä asuntoni tarvitse enää lämpöä, olen muutenkin vähäruokainen.
Olen ollut luuseri, köyhä työtön yhteiskunnan riippa, sen loputtava on. On parempi niin,
Olen huomaamaton, olen hampaaton, enkä näyttäydy julkisesti, Orpo piilotti ruokajonon.
JES!
Sitten alan väsäämään punk kappaletta koulutuksen leikkaamisen ihannoinnista.
1
Pelle ennen lauloi "mitä tänään koulussa opit?" ei tarvitse enää hokea, kun ei ole koulua.
Tänään en opi lukemaan, en tulevaisutta laatimaan, en laskemaan, en vaatimaan.
Olen työvoimaa, halpaa työvoimaa, siitä pula on, sitä tarvitaan.
keksin rikoksen, ehkä kaksikin, pääsen pätemään.
Jonain päivänä uskon tulevaan ja pääsen todistamaan, ääneni tälle annan,
ja vastuuni näin kannan, hyvästit menneelle annan.
Näistä eväistä rakennetaan vapaa tulevaisuus, elämä ilman sääntöjä,
elämä ilman holhousta, yhteiskunnan lämpöä.
Koulun Jälkeen ( mp3 punk kappale Koulun jälkeen )
Luotu sivustolla AI Luo Musiikkia: Generoi musiikkia AI:lla (makebestmusic.com)
2
Pelle lauloi “mitä tänään koulussa opit?”
Sitä tarvitse enää hokea, kun ei enää ole koulua.
En enää opi lukemaan, en tulevaisuutta laatimaan,
En laskemaan, en vaatimaan.
Olen vain työvoimaa, halpaa työvoimaa,
Siitä pula on, sitä tarvitaan.
Keksin rikoksen, ehkä kaksikin,
Pääsen pätemään.
Jonain päivänä uskon tähän tulevaan
Ja pääsen todistamaan, ääneni tälle annan,
Ja vastuuni näin kannan.
Näistä eväistä rakennetaan vapaa tulevaisuus,
Elämä ilman sääntöjä,
Elämä ilman turvaa tai holhousta, yhteiskunnan lämpöä.