Onko työn sekä palkan suhde myyntihintaan nähden kohdallaan?

"On se kumma juttu, jollei Suomesta poimijoita löydy. Nyt on laitettava asiat kuntoon ja alettava palkkaamaan ihmisiä hommiin." ( ajatusmalli lainattu miltei sanatarkasti, sanamuoto tai muodot ei )

Hinnoittelun lähtökohta on aina työn hinnan määrittäminen niin että työ kannattaa. Työn hintaa määriteltäessä on aina ensin hyvä tarkistaa mikä on vallalla oleva ns markkinahinta. Sitten aletaan selvittämään keinoja sekä mahdollisuuksia selvittää miten voisin pyytää markkinahintaa enemmän eli ansaita positiivista hintajoustoa hinnalle.

Kun hinnoitttelu on kohdallaan, se kattaa kulut sekä mahdollistaa toiminnan jatkamisen. 

 

Ulkomaiset marjat valtaavat pian kaupan pakastealtaat, ja sinun on syytä tietää pari asiaa 

Lähde: Yle.fi 

"Suomalaista marjaa ei välttämättä saa ensi talvena kaupasta, koska viranomaiset eivät nyt myönnä Schengen-viisumeja Thaimaasta, Kambodzasta ja Myanmarista tuleville poimijoille alan ihmiskauppaepäilyjen takia.

Yritysten mukaan marjat jäävät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten marjojen poiminnasta jo lähes kaksi vuosikymmentä.

Elintarviketeollisuusliiton yhteiskuntasuhteiden johtaja Jukka Ihanus sanoo, että tahtoa ostaa kotimaisia marjoja on. Silti ulkomaiset marjat voivat korvata kotimaiset, jos niitä ei saada. Marjojen hankintakustannuksissa toimii kysynnän ja tarjonnan laki, toteaa Ihanus."

 

Paljonko on paljon, kun kysytään mitä marjat maksaa kaupassa?

Vastaamatta kysymykseen sen paremmin, kysyn lisää. Tiedätkö mitä tarkoitetaan työn markkinahinnan laskemisella ts. alas painamisella? 

Kuinka paljon nyt yrittäjänä pyytäisit marjakilosta / litrasta jonka itse poimisit? Myisitkö kaupalle vai yksityiselle?

Miksi marjat eivät sitten voisi olla kaupassa sen hintaisia että hinta kattaisi kunnon keräyspalkan, ja muut kulut kaupan kuluja unohtamatta. ?

Vastaamatta edelleenkään jatkan kysymällä lisää. Miksi hallitus vainoaa duunareitten edunvalvojia eli ammattiliittoja ja haluaa heikentää voimakkaasti työehtoja? 

Miksi puhutaan valtionvelasta sekä julkisesta velasta sekä niiden tasapainottamisesta samaan aikaan kun kuitenkin rakennetaan "äkkipysähdystä" ja pysäytetään kaikki ns normihintainen työmarkkinatilanne.?

Miksi hallitus leikkaa yhä enemmän vain köyhiltä?

Miksi halutaan että mahdollisimman moni työllistyisi ns omassa työssä esim yrittäjänä?

Vastaus.

Hallitus haluaa pudottaa väkisin työn markkinahinnan niin alas että marjanpoiminta on suhteellisesti samanarvoista siten että kaupassa ulkomainen marja vs kotimainen marja ovat saman hintaisia.

Hallitus on siis ryhtynyt hommiin laittamaan "asioita kuntoon" jotta voimme palkata marjanpoimijoita. Samaan hintaan. 

Kun miettii onko nyt marjojen kaupassa oleva myyntimarkkinahinta kotimainen? Ei ole koska ulkomailta saa halvemmalla. Markkinahintojen eroavaisuus poistuu työelämän uudistamisen kautta.

Sitten kun työn hinta on sama kaikilla köyhimpiä ulkomaita myöten olemme hyvässä kilpailuasemassa. Voimme myydä itse poimiamme marjojamme vaikka ulkomaille "hyvällä katteella". Sitten marjat eivät enää maksa paljon edes kaupassa. Itse tosin emme enää marjoja pysty palkoillamme ostamaan, keräämään kyllä.

Näin ollen saavumme tilanteeseen jossa mikä tahansa työstä maksettava "palkka" tai ansio on riittävä motivaattori kaikenlaisen työn "vastaanottamiselle" ( sisältää itse innovoidut työtehtävät ). Kyse on puhtaasti siitä että kun ei ole mitään rahaa, on jostain sitä hankittava. Järjestelmää ei enää häiritse TES, eikä ammattiliitot, ei työsuhteiden yhtenäiset käytännöt, jne. Näin ollen marjojen poiminta on kannattavaa työtä.

 

Aiheesta lisää

Työelämä heikennyksiä miksi

Näin se suurin piirtein tapahtuu

Minustako yrittäjäksi

 

 

 

Comments powered by CComment