Rahaa menee taas "Kankkulan" kaivoon.

 19.9.2024 Suoranaista varkautta. 

Röyhkeää varastamista, kavallusta ja vielä nauretaan päälle kun tyhjennetään taskut.

Luotu käyttäen Suno.ai Musiikki Suno, sanoitukset omat. Äänen käsittely Omassa puhe nauhoitteesta , Audacity OpenVINO Ai Effects, OpenVino Noise Suppression tekoälypohjainen kohinanpoisto. Teksti NotebookLM kooste kerätystä aineistosta joka NotebookLM avulla tehty artikkeliksi. Kirjoitusasu NotebookLM, sekä Copilot
Sunoa varten tekemäni tekstieditori Sunoteksti helpottaa tagien asettelua.

On rahaa millä mällätä.

Jarrumies

En uskonut itsekään lopunperin miten ja kuinka osasin ennustaa jo vaalituloksesta tämän ryöstövimman ja sen että rahat viedään taskuista oli taskut auki tai kiinni. Mutta niin vaan osasin sen jopa sanoiksi pukea. Mutta tämä röyhkeys ja laajuus oli yllätys. Varkautta suoritetaan lisäksi kahdesta suunnasta. Ottamalla velkaa siirtämällä verohelpotuksiin rikkaimmille, samoin kuin vähentämällä sosiaalituksia, asuntotukija sekä portauttamalla veroastetta korkeammaksi köyhille. Ja toisen pää mistä valtion rahaa varastetaan on yhteiskunnan toiminnan jarruttaminen ja viemällä sen velamaksukyvyn pois.  Siis törkeää ja holtitonta rahankäyttöä.

Kyllästymiseen saakka kuulunut hokema on kuinka edellinen hallitus törsäsi. Kukaan ei jaksa kaivella historiaa ja selvittää kuka se oikeasti on törsännyt ja etenkin kuka törsää nyt! Ja miksi nyt on syytä törsätä? Nyt menee nimittäin ja lujaa. Rahaa virtaa kansakunnan taskuista sekä valtion kassasta lisävelan puolelle sellaista kyytiä ettei siihen taida vertauskuvaa löytyä. Ja ihan varmasti keksitään joku rahasto josta voidaan vipata rahaa niin ettei se muka ole valtion velanottioa. Mihin se raha katoaa???

Lupaus ennen vaaleja oli että omalle kansalle ja laitetaan yhteiskunnassa asiat rullaamaan, pelastetaan oikein hyvinvointiyhteiskunta ja muuta suoranaista paskaa ja valhetta Siis ihan sitä silkkoa pahanhajuista!. Samaa valhetta jota edellinenkin Kokoomuspohjainen ennätys velanottaja hallitus puhui pääministeri Kataisen suulla. Sipilä tässä välissä pesi nahkansa vain 7 miljardin velanotolla kuitenkin sillä että suhmuroi Vake Oy sydeemillä sekä myyden valtion omaisuutta lihoiksi ennätysmäärän. Mutta nyt rahat menee parempiin suihin ihan suoraan köyhien taskuista. Ja mikä ettei... onhan millä mällätä. Velkaa voi ottaa, ja köyhillä on varmasti vielä jossain joku hilkku jemmassa jonka voi suhmuroita johonkin terveysfirmaan kassarahaksi. Maaseudulla löytyy omakotitaloja ja ties mitä millä voi mällätä toisten rahoilla. Leikataan, leikataan ja otetaan velkaa. Jossain vaiheessa aletaan leikata omavaraisuudesta kuten vaikkapa maataloustuista jne. Rahasumma on valtava joka häviää jonnekin. Sipilän Vake suhmurointi jossa valtio menetti nettoomaisuuttaan valtavasti, taitaa jäädä tämän nykyisen ryöstö keikan jälkeen lasten hiekkalaatikkoleikiksi. Nyt tulee menemään ja lujaa.

Eduskunta keskustelee hyvinvointialueiden rahoitusmuutoksesta, jolla hallitus tavoittelee 150 miljoonan euron säästöjä. Rahaa otetaan siis pois hyvinvointialueilta ja tehdään tuttuun tapaan taas siirto yksityiselle puolelle. Hallitus esittää 150 miljoonaa euroa leikattavaksi hyvinvointialueiden rahoituksesta. Hyvinvointialuiden velvollisuudeksi jää korottaa maksuja. Tarkoittaa siis että rahaa valuu tolkuttomat määrät kohti tuntematonta pois ihmisten taskuista. Tämä on suoranaista varkautta.

THL:n arvion mukaan korotukset tulevat kohdistumaan erityisesti pienituloisiin, ikääntyneisiin ja naisiin. Tämähän on jo tuttua tämän hallituksen toimista. Ja jos ei riitä, kyllä sitä rahaa vielä jonkun köyhän taskuissa on löydettävissä.

Kaisa Juuso pelaa kaiken taas niin että vierittää kaiken vastuun hyvinvointialueille. Nehän voivat ihan itse päättää maksujen suuruudesta ja sen tapaista potaskaa kuten ennekin, mutta tosiasiassa hyvinvointialueilla ei ole vaihtoehtoja. Valtion rahoitus pienenee joka tapauksessa 150 miljoonaa euroa siirrettäväksi taas hyväosaisten eduksi ja häviää näin ollen käytöstä yhteiskunnan pyörittämiseksi.

Nyt halutaan saada yksityisen ja kunnallisen maksut niin lähelle toisiaan että ihmiset sen kolmen kuukauden odottamisen sijaan valitsevat sen yksityisen. Sillä samalla valtion rahalla joka kelasiirtoina annetaan yksityiselle puolelle. Paitsi eivät valtse ne joiden kukkaro ei kestä edes sitä kunnallista. Ja ne ihmisethän ei tämän hallituksen mielestä ole edes ihmisiä. Hallitus mittaa ihmisarvon sillä miten paljon köyhän taskuista voi riistää hyväosaisten pankkitileille.

Rahan käyttö on tämän hallituksen aikana ollut todella järkyttävän holtitonta. Yhteiskunnan pyörittämiselle ei jätetä rahaa, eikä osalle kanssa rahaa ollenkaan. Suuri osa liikkuvasta rahasta on mällätty ja rellestetty kankkulan kaivoon eli pois vähäosaisten käytettävistä siirtyen hyväosaisten taskuihin. Yhteiskunta on taskut lähes tyhjänä. On ollut rahaa millä mällätä.

Tämä hallitus saa aikaan korkean työttömyyden, syvän pahoinvoinnin suuressa osassa kansaa, jättimäisen velan kuten jo nyt tiedetään että velkaa otetaan vähintään 50 miljardia. Jopa ilman koronakriisiä ja energiakriisiä, satoja tuhansia köyhyyteen vajonneita, konkurssiaallon joka on jo alkanut, kansan kahtiajaon. Syvimman katastrofin jonka olen elämäni aikana kokenut.

Ja jotkut valopäät muka ihan oikeasti uskovat että nyt ollaan säästöhommissa. Minä sanon että kansan varallisuuden tuhlaus, sekä köyhemmiltä varainsiirto eli varkaus on ennennäkemätöntä. Väitän etten ole eläissäni nähnyt näin törkeää ihmisarvoa alentavaa hallitusta joka käyttää kansakunnan rahaa ottamalla sitä köyhiltä sekä lisäksi valtion lainana omiin mielivaltaisiin tarpeisiinsa välittämättä seurauksista. Ja päälle puhutaan silkkaa potaskaa sanonko paskaa että ollaan "säästöhommissa". No niin kauan se lämmittää kun punttiin valuu. Sen jälkeen tulee itku ja parku kun rahat on rällästetty.

1. Rahan käyttö ja talouspolitiikka:
   • Raha on tarkoitettu käytettäväksi, ja sisäinen kulutus on talouden suurin moottori.
   • Nykyinen hallitus leikkaa kulutuksesta, mikä haittaa taloutta.
2. Marinin hallituksen rahankäyttö:
   • Väitetään että Marinin hallituksen rahankäyttö oli holtitonta, vaikkei faktat sitä osoitakkaan.
   • Marinin hallituksen aikana työllisyys nousi ennätyskorkealle ja investointeja tehtiin paljon.
3. Oikeiston talouspolitiikka:
   • Oikeiston väitetään saaneen Suomen talouden nousuun ja muuta ihan sontaa, miten se muka tapahtuu nykytilanteessa, ?? ei mitenkään. Täyttä sitä itteään koko väite.
   • Yritysten konkurssit ja heikentyvät työehdot eivät välttämättä paranna taloutta.
   • Köyhä ojentaa kolikon varakkaammalle.
4. Velanotto:
   • Oikeisto on ottanut vuodesta 1987 lähtien yli 300 miljardia velkaa, vasemmisto vajaat 100 miljardia. Kokoomus on pitänyt kärkipaikkaa velkaantumisessa ja ennustan että tulee nytkin jatkamaan samalla linjalla.
5. Työllisyys ja investoinnit:
   • Marinin hallituksen aikana työllisyys nousi ja investointeja tehtiin ennätysmäärä.
   • Köyhimmille annettiin lisää tukea.
6. Oikeiston edustajien taloudelliset ongelmat:
   • Marinin yksityisen rahankäytön vetäminen keskusteluihin on naurettavaa ja jopa epätoivoista. Suorastaan kuvottavaa touhua. Juuri sitä mikä on hallituksen linjakin.

Töitä, enemmän töitä jne muuta paskaa.

Kirjoitin aiemmin katkeran sävyisen kirjoituksen hallituksen toimista. ( Lue tästä ) Voit myös kuunnella pähkäilyni kirjoittamastani tekstistä. Olen puheessani huomattavasti pohtivampi kuin kirjoituksessa ( Työelämän murros - kenen ehdoin )

379 Päivää vaikuttamiseen!

4.4.2026 kirjoitettu lisäys tuhlarit artikkeliin ( Omista kirjoituksistani "Pissiä muroissa" palstaltani. Teksti: NotebookLM )

Valtiontalouden Kaksoishävikki: Analyysi Resurssien Valumisesta ja Talouden Jarrutuksesta

1. Johdanto: Hallituksen talouspolitiikan strateginen kehys ja "kahden pään" ongelma

Suomen nykyinen talouspoliittinen linja perustuu strategiseen harhaan, jota on analysoitava "kahden pään" menetysmekanismina. Valtio menettää resurssejaan samanaikaisesti kahdesta suunnasta: se kasvattaa velkataakkaansa rahoittaakseen varakkaimpien verohelpotuksia ja samanaikaisesti heikentää omaa velanmaksukykyään jarruttamalla talouden sisäistä moottoria. Kyseessä ei ole pelkkä tekninen säästöohjelma, vaan perustavanlaatuinen hyvinvoinnin sekä työn markkinahinnan arvon devalvaatio.

Tämä politiikka sivuuttaa sen, että nimellinen säästösumma on harhaanjohtava mittari talouden tilasta, jos se saavutetaan murentamalla yhteiskunnan toimintakykyä ja infrastruktuuria. Kun resurssit siirretään pois talouden sisäisestä kierrosta – kuten pienituloisten ostovoimasta ja julkisista palveluista – ne päätyvät usein passiivisiksi säästöiksi tai valuvat kansallisvarallisuuden ulkopuolelle. Tämän strategisen valuvian ymmärtäminen edellyttää siirtymistä pois budjettikirjan staattisista riveistä kohti säästöjen matemaattista todellisuutta fiskaalisen kertoimen kautta.

2. Fiskaalinen kerroin: Miksi leikattu euro ei ole säästetty euro

Julkisessa keskustelussa oletetaan usein virheellisesti, että jokainen leikattu euro siirtyy sellaisenaan valtion velan vähennykseksi. Taloustieteellinen realismi ja fiskaalisen kertoimen (fiscal multiplier) käsite kuitenkin osoittavat, että leikkaukset supistavat bruttokansantuotetta, mikä puolestaan murentaa veropohjaa. Laskusuhdanteessa ja pienituloisiin kohdistuvissa leikkauksissa kerroin on tyypillisesti korkea, usein 1,5 tai enemmän.

Kun valtio leikkaa menojaan, se supistaa kotitalouksien ja yritysten tuloja, mikä johtaa kulutuksen laskuun ja työttömyysmenojen kasvuun. Seuraava taulukko havainnollistaa, kuinka hallituksen tavoittelema bruttosäästö sulaa talouden dynaamisten vaikutusten vuoksi:

Laskelma paljastaa, että lähes kaksi kolmasosaa tavoitellusta säästöstä "vuotaa" pois talouden supistumisen seurauksena. Tämä dynaaminen hävikki murentaa hallituksen säästötavoitteita erityisesti laskusuhdanteessa, jolloin sisäinen kysyntä olisi kasvun elinehto. Tämä makrotaloudellinen supistuminen heijastuu välittömästi yksittäisen kansalaisen arkeen ja ostovoiman dynaamiseen suhteellisuuteen.

3. Ostovoiman mureneminen: Yhden rahapussin teoria ja ALV-kimmoke

Kansantalouden kannalta pienituloisten kulutuskysyntä on sisämarkkinoiden kriittinen moottori, sillä se kohdistuu täysimääräisesti kotimaiseen kiertoon. "Yhden rahapussin" periaate selittää, miksi tämä moottori on nyt tukehtumassa: kuluttajalla on käytössään rajallinen summa, josta on ensin katettava pakolliset menot. Kun valtio nostaa lääkkeiden arvonlisäveroa (10 % -> 14 %), korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja ja jäädyttää sosiaalietuuksien indeksejä, rahapussin vapaasti käytettävä osuus supistuu dramaattisesti.

Tässä yhteydessä on ymmärrettävä hinnan matemaattinen relatiivisuus. Vaikka elintarvikkeiden ALV-kanta säilyy 14 prosentissa, ruoan hinta nousee suhteellisesti, koska pakolliset kustannukset vievät suuremman osan "yhdestä rahapussista". Lisäksi yleisen ALV-kannan nousu (24 % -> 25,5 %) heijastuu kimmokkeena elintarvikkeisiin logistiikan, polttoaineiden ja pakkauskustannusten nousun kautta. Kun perushyödykkeet ja lääkkeet kallistuvat, jokainen jäljelle jäävä euro on kuluttajalle entistä kalliimpi, mikä johtaa kysynnän välittömään karsimiseen. Ostovoiman menetys johtaa paikallisen yritystoiminnan kuihtumiseen erityisesti rakennemuutosalueilla.

4. Yritystoiminnan noidankehä ja paikallisen kysynnän kuolema

Kuluttajien ostovoima ja pienyritysten elinvoimaisuus muodostavat strategisen kokonaisuuden, jonka murtuminen käynnistää tuhoisan noidankehän. Rakennemuutosalueilla, kuten Tyrnävällä, yrittäjät kohtaavat kaksoiskriisin: paikallisten asiakkaiden käyttöraha loppuu ja samalla yrityksen omat kiinteät kustannukset nousevat. Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että jo 2 000 asukkaan taajamassa pelkkä arvonlisäveron korotus voi tarkoittaa 200 000 euron suoraa menetystä paikallisessa ostovoimassa vuosittain.

Tämä kehitys etenee vääjäämättömänä ketjuna:

1. Ostovoiman lasku: Pakolliset menot syövät kuluttajien vapaan rahan.
2. Yritysten tulojen pienentyminen: Paikalliset palvelut menettävät asiakaspohjansa, mikä johtaa kannattavuuden heikkenemiseen.
3. Verokertymän lasku: Yritystoiminnan hiipuessa valtio ja kunnat menettävät verotuloja.
4. Julkisten palveluiden heikkeneminen: Verotulojen vähyys pakottaa leikkaamaan palveluista, mikä kiihdyttää alueen näivttymistä.

Hallituksen odottamat "dynaamiset investoinnit" jäävät tässä todellisuudessa pelkäksi retoriikaksi. Sen sijaan, että verohelpotukset loisivat uutta tuotantoa, ne valuvat usein pörssiyhtiöiden osakkeiden takaisinostoihin tai yksityisten terveysfirmojen suhmurointiin, pois reaalitalouden kierrosta. Tämä kehitys johtaa väistämättä yhteiskunnalliseen polarisaatioon.

5. "Lotto-illuusio" ja taloudellinen polarisaatio

Poliittisessa retoriikassa käytetyt tilastolliset keskiarvot peittävät alleen kansallisen kurjistumisen. Tätä voidaan kutsua "Lotto-illuusioksi": aivan kuten lotossa pienten voittojen suuri kokonaissumma ei nosta yksittäistä häviäjää köyhyydestä, ei keskimääräinen ostovoiman kasvu kerro pienituloisten reaalitilanteesta.

Karut tilastot paljastavat totuuden:

• Pienituloiset: Reaaliostovoima kehittyy negatiivisesti (-1 % – -5 %). Sosiaalileikkaukset ajavat SOSTEn arvion mukaan 40 000 ihmistä, joista 4 000 on lapsia, köyhyysrajan alapuolelle.
• Korkeatuloiset: Ostovoima kasvaa (+0,7 % – +1,8 %) veronkevennysten ja pääomatulojen suotuisan kohtelun ansiosta.
• Työllisyys: Työttömyysasteen nousu 9,1 prosenttiin (263 000 työtöntä) osoittaa, ettei tarjontapuolen kuritus ole luonut luvattuja työpaikkoja.

"Trickle-down" -teorian epäonnistuminen on ilmeistä: kansallisvarallisuus siirtyy yhteiskunnan pohjalta huipulle, missä se lakkaa kiertämästä taloutta ylläpitävänä voimana. Tämä kehitys murentaa perustan, jolle suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu, ja johtaa tilanteeseen, jossa puolet kansasta joutuu selviytymään "punalaputetun leivän" taloudessa. Vedetään seuraavaksi yhteen raportin havainnot valtiontalouden todellisesta tilasta.

6. Johtopäätökset: Tulevaisuuden tuhlaaminen ja yhteiskuntasopimuksen murtuminen

Valtiontalouden tilaa on arvioitava kokonaisuutena, jossa huomioidaan sekä dynaaminen verotulojen menetys (fiskaalinen kerroin) että sisäisen kysynnän tietoinen tuhoaminen. Hallituksen politiikka on johtanut paradoksiin: valtio ottaa historiallisen paljon velkaa rahoittaakseen rikkaimpien verohelpotuksia samalla, kun se heikentää omaa velanmaksukykyään jarruttamalla talouden kasvuedellytyksiä.

Tämä "kaksoishävikki" ei ole vastuullista säästämistä, vaan kansallisvarallisuuden ideologista uudelleenjakoa, joka murentaa hyvinvointivaltion pohjan. Kun rahan kierto yhteiskunnan sisällä pysähtyy ja kymmenet tuhannet lapset ajetaan köyhyyteen, menetetään jotain talouslukuja arvokkaampaa: yhteiskunnallinen luottamus ja vakaus.

Suomi on tiellä, jossa lyhytnäköinen menokuri ja varallisuuden keskittäminen tuhoavat kyvyn kasvaa ulos velasta. Nykyinen talouspoliittinen suunta ei ole välttämättömyys, vaan valinta, jonka hinta-arvio kansakunnalle on kestämätön. Lopputuloksena ei ole tasapainoinen talous, vaan yhteiskuntasopimuksen murtuminen, jonka korjaaminen vie sukupolvia.

Ja mitä sinä voit tehdä!!!?

Äänestä!

Vielä on toivoa

Tuhlarit tuhlaa: Kun säästö onkin todellisuudessa kallis moka

30.6.2026

Suomessa harjoitetaan tällä hetkellä talouspolitiikkaa, jota markkinoidaan ”välttämättöminä säästöinä” ja ”talouden kuntoon laittamisena”. Lähteiden valossa kyseessä on kuitenkin vaarallinen silmänkääntötemppu: tuhlarit tuhlaavat kansallisvarallisuutta kahdesta päästä. Säästöjä huudetaan paperilla, mutta todellisuudessa leikkaukset murentavat yhteiskunnan toimintakykyä ja siirtävät varallisuutta heikoimmilta rikkaimmille ilman aitoja säästövaikutuksia.

Tässä on analyysi siitä, miksi nykyinen linja on taloudellista tuhlausta, ei säästämistä.

1. Fiskaalinen kerroin: Leikattu euro ei ole säästetty euro

Poliittisessa puheessa 9 miljardin euron leikkaus kuulostaa 9 miljardin säästöltä, mutta taloustiede ja fiskaalinen kerroin (fiscal multiplier) kertovat toista tarinaa. Kerroin kuvaa sitä, kuinka paljon bruttokansantuote (BKT) muuttuu, kun julkisia menoja leikataan. Erityisesti laskusuhdanteessa ja pienituloisilta leikattaessa kerroin on usein yli 1,5.

Esimerkki leikkausmatematiikasta:

• Nimellinen leikkaus: 9 miljardia euroa.
• BKT:n supistuminen: 9 mrd. € × 1,5 (kerroin) = 13,5 miljardin euron lovi talouteen.
• Verotulojen menetys: Suomen 42 % veroasteella tämä tarkoittaa, että valtio menettää 5,67 miljardia euroa verotuloina.
• Todellinen säästö: Alkuperäisestä 9 miljardista jää jäljelle vain 3,33 miljardia euroa, kun veromenetykset huomioidaan.

Tämä osoittaa, että leikkaaminen on tehotonta velanhallintaa, jos se samalla tappaa taloudellisen toimeliaisuuden. Säästö on usein pelkkä kirjanpidollinen illuusio.

2. Osaoptimointi: Säästetään senttejä, tuhlataan euroja

Hallituksen tuhlaava politiikka näkyy räikeänä osaoptimointina, jossa yhden viraston budjettiin saadaan plussaa, mutta koko yhteiskunnan lasku kasvaa.

• Migrin Lahden toimipisteen sulkeminen: Maahanmuuttovirasto säästää omassa budjetissaan alle 100 000 euroa. Todellisuudessa lasku siirtyy alueen yrityksille ja ihmisille: kun sadat ihmiset joutuvat matkustamaan Helsinkiin hoitamaan asioitaan työajalla, syntyy arviolta 200 000 euron kulut menetettynä työaikana ja matkakuluina.
• Järjestöleikkaukset: Järjestöt tekevät ennaltaehkäisevää työtä, joka säästää valtavia summia. Kun järjestöiltä leikataan, ihmiset eivät katoa, vaan he päätyvät kalliimpaan erikoissairaanhoitoon, lastensuojeluun ja kriisipäivystykseen. Näiden raskaiden palveluiden kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna järjestötukeen.
• Terveyspalveluiden alasajo: Hyvinvointialueiden rahoituksesta leikataan 150 miljoonaa euroa, mikä pakottaa ne nostamaan asiakasmaksuja. Samanaikaisesti valtio pumppaa rahaa yksityisille terveysjäteille Kela-korvausten kautta, mikä hyödyttää lähinnä hyvätuloisia ja terveysyritysten taseita, samalla kun julkinen puoli kurjistuu.

3. "Trickle-up" vs. "Trickle-down": Väärä suunta rahavirralle

Hallitus nojaa niin kutsuttuun valumisoppiin (trickle-down), jossa uskotaan, että rikkaiden rikastuminen hyödyttää kaikkia. Tutkimukset (mm. IMF) kuitenkin osoittavat, että tämä on harha:

• Jos rikkaimman viidenneksen tulo-osuus kasvaa 1 prosenttiyksikön, se hidastaa talouskasvua 0,08 prosenttiyksikköä, koska rikkaat säästävät lisätulonsa aktiivisen kierron ulkopuolelle.
• Jos pienituloisten tulo-osuus kasvaa 1 prosenttiyksikön, se kiihdyttää talouskasvua 0,38 prosenttiyksikköä.

Pienituloisen saama euro menee välittömästi kotimaiseen kulutukseen – se on "trickle-up"-vaikutus, joka pitää paikalliset yritykset, kuten kenkakaupat ja kahvilat, pystyssä. Kun hallitus leikkaa pienituloisilta, se pysäyttää talouden sisäisen moottorin.

Johtopäätös: Tuhlaajien perintö

Nykyinen politiikka ei ole säästämistä, vaan kansallisvarallisuuden tuhlailua ideologisiin tavoitteisiin. Ottamalla kymmeniä miljardeja lisää velkaa ja samalla tuhoamalla sisäisen kysynnän ja sosiaalisen vakauden, hallitus sahaa omaa oksaansa. Kuten eräs lähde toteaa: "Rahaa valuu kuin kankkulan kaivoon... se on tulevaisuuden tuhlaamista". Todellinen säästäminen vaatisi kokonaiskustannusten ymmärtämistä, ei pelkkää köyhien kyykyttämistä tilastollisen illuusion nimissä.

Lisäosa 10.7.2024.

Säästöjen nimissä tehdään kaksinkertaista tuhlausta

Hallituksen talouspolitiikkaa perustellaan säästöillä ja velkaantumisen hillitsemisellä. Käytännössä vaikutukset voivat kuitenkin olla päinvastaiset. Jos julkisia menoja leikataan tilanteessa, jossa talous on jo heikko, menetetään samalla verotuloja, yritysten liikevaihtoa ja työpaikkoja. Kun samaan aikaan varoja kohdistetaan verohelpotuksiin tai yksittäisiin hankkeisiin, syntyy tilanne, jossa yhteiskunnan varallisuutta kuluu kahdesta suunnasta yhtä aikaa.

Tuhlaaminen tapahtuu kahdesta päästä

Usein puhutaan vain siitä, paljonko valtion budjetista leikataan. Harvemmin keskustellaan siitä, mitä leikkaukset maksavat koko kansantaloudelle.

Kyse ei ole vain yhdestä rahavirrasta vaan kahdesta.

Ensimmäinen pää: valtio vähentää tulojaan esimerkiksi verohelpotuksilla tai lisää velkaa niiden rahoittamiseksi.

Toinen pää: samaan aikaan leikkaukset pienentävät kotimaista kysyntää, yritysten myyntiä, työllisyyttä ja lopulta myös verotuloja.

Kun nämä vaikutukset lasketaan yhteen, voidaan päätyä tilanteeseen, jossa budjettiin kirjattu säästö on huomattavasti pienempi kuin koko yhteiskunnan kärsimä menetys.

Fiskaalinen kerroin kertoo, miksi säästö ei aina ole säästö

Taloustieteessä tätä ilmiötä kuvataan fiskaalisella kertoimella.

Jos julkisia menoja leikataan esimerkiksi 9 miljardilla eurolla ja talouden kerroin on noin 1,5, kansantalouden tuotanto voi pienentyä noin 13,5 miljardilla eurolla.

Kun verojen ja maksujen keskimääräinen kertymä suhteessa BKT:hen on noin 42 prosenttia, valtio menettää samalla noin 5,7 miljardia euroa verotuloja.

Laskelma näyttää tältä:

• Leikkaukset: 9,0 mrd €
• BKT:n supistuminen: noin 13,5 mrd €
• Menetetyt verotulot: noin 5,7 mrd €
• Nettovaikutus julkiseen talouteen: noin 3,3 mrd €

Tämä tarkoittaa, että suuri osa budjettisäästöstä katoaa talouden supistumisen seurauksena. Samalla yritykset menettävät asiakkaita, investoinnit lykkääntyvät ja työttömyys kasvaa. Vaikutukset voivat jatkua vielä pitkään varsinaisten leikkausten jälkeenkin.

Talouskasvu syntyy kulutuksesta – ei rahojen makaamisesta

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tutkimuksissa on havaittu mielenkiintoinen yhteys tulonjaon ja talouskasvun välillä.

Kun kaikkein suurituloisimman viidenneksen tulo-osuus kasvaa yhdellä prosenttiyksiköllä, talouskasvu on tutkimuksen mukaan keskimäärin hieman hitaampaa seuraavina vuosina.

Kun pienituloisimman väestönosan tulo-osuus kasvaa vastaavasti, talouskasvu on keskimäärin nopeampaa.

Syy on varsin yksinkertainen.

Pienituloiset käyttävät valtaosan tuloistaan kotimaiseen kulutukseen. Raha kiertää nopeasti yrityksille, työntekijöille ja edelleen verotuloiksi.

Suurituloisilla suurempi osa lisätuloista päätyy säästöihin, sijoituksiin tai kansainvälisille pääomamarkkinoille, jolloin vaikutus kotimaiseen kysyntään jää pienemmäksi.

Tästä näkökulmasta voidaan kysyä, vahvistaako nykyinen politiikka talouskasvun moottoria vai heikentääkö se sitä.

Osaoptimointi on kallista

Moni budjettisäästö näyttää hyvältä ministeriön taulukossa, mutta muuttuu kustannukseksi muualla yhteiskunnassa.

Esimerkiksi:

• Maahanmuuttoviraston Lahden palvelupisteen sulkemisella tavoitellaan suhteellisen pientä säästöä, mutta asiakkaiden ja työnantajien matkustamisesta sekä menetetystä työajasta voi aiheutua tätä suuremmat kustannukset.
• Järjestöjen ennaltaehkäisevän työn rahoituksen vähentäminen voi lisätä myöhemmin tarvetta erikoissairaanhoidolle, kriisipalveluille ja lastensuojelulle. Näiden palvelujen kustannukset ovat usein moninkertaiset verrattuna ennaltaehkäisevään työhön.
• Kun syöpälääkkeiden rahoitusvastuuta siirretään ilman vastaavaa lisärahoitusta hyvinvointialueille, riskinä ovat hoitojen viivästymiset, alueellinen eriarvoisuus ja myöhemmin kasvavat kustannukset.

Yksittäinen budjettikohta voi näyttää säästöltä, vaikka koko yhteiskunnan näkökulmasta kyse olisi lisälaskusta.

Kun laarin pohjat ovat muka tyhjät

Hallituksen viestissä on toistunut ajatus siitä, että rahat ovat loppu ja kaikkien on osallistuttava säästötalkoisiin.

Samaan aikaan julkisuudessa on herättänyt keskustelua se, että valtion rahoitusta on löytynyt esimerkiksi Garden Helsinki -hankkeelle sekä eräille muille yksittäisille hankkeille poikkeuksellisen valmistelun kautta.

Tämän vuoksi moni kansalainen kokee ristiriidan.

Jos rahaa ei ole, miksi sitä kuitenkin löytyy joihinkin hankkeisiin?

Kyse ei välttämättä ole vain rahamääristä vaan siitä, millä perusteilla yhteisiä varoja kohdennetaan ja ovatko päätökset johdonmukaisia.

Kaikki rahat tulevat samasta lompakosta

Kotitaloudella on vain yksi rahapussi.

Vaikka ruoan arvonlisävero ei nousisi, muiden menojen kasvu syö saman käytettävissä olevan tulon.

Kun lääkkeet kallistuvat, asiakasmaksut nousevat, polttoaine maksaa enemmän ja erilaiset maksut kasvavat, kotitalous vähentää muuta kulutusta.

Ensimmäisenä tämän huomaavat paikalliset yritykset.

Kun asiakkaat vähenevät, yritykset lykkäävät investointeja, vähentävät työvoimaa tai lopettavat kokonaan.

Silloin myös valtion verotulot pienenevät.

Säästö vai tuhlaus?

Jos politiikan seurauksena:

• talous kasvaa hitaammin,
• työttömyys lisääntyy,
• yrityksiä kaatuu,
• verotulot pienenevät,
• palvelujen tarve kasvaa,

on perusteltua kysyä, onko kyse aidosta säästämisestä vai vain kustannusten siirtämisestä paikasta toiseen.

Budjettikirjassa meno voi näyttää pienemmältä.

Kansantalouden tilinpidossa lasku voi kuitenkin olla huomattavasti suurempi.

Siksi voidaan väittää, että todellinen tuhlaus ei synny pelkästään siitä, mitä valtio käyttää, vaan myös siitä, mitä menetetään talouskasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin heikentyessä.

Yhteiskunta ei köyhdy vain silloin, kun rahaa käytetään liikaa.

Se köyhtyy myös silloin, kun päätöksillä estetään uuden vaurauden syntyminen.

Jos aiot julkaista tämän Leksanetissä, suosittelen lisäämään loppuun lähdeosion (esim. IMF:n tutkimus tulonjaosta ja kasvusta, fiskaalista kerrointa käsittelevät IMF:n ja OECD:n julkaisut sekä viittaukset käyttämiisi kotimaisiin esimerkkeihin). Se vahvistaa tekstin uskottavuutta erityisesti silloin, kun esität määrällisiä arvioita ja taloudellisia vaikutuksia.

Lähteet

• IMF (2014): Redistribution, Inequality and Growth
• IMF (2014): Fiscal Policy and Income Inequality
• OECD (2016): The Effect of the Size and the Mix of Public Spending on Growth and Inequality
• OECD (2017): The Effects of the Tax Mix on Inequality and Growth
• Viralliset valtion ja ministeriöiden tiedotteet Garden Helsinki -rahoituksesta, Migri-palveluverkosta sekä hyvinvointialueiden rahoitusratkaisuista