Trickle down vai tricle up, vai kumpikin?

Tiedoksi: Kyllä. aivan niin. Itse en ole ns "talousosaaja" kaksi konkurssia tehneenä, ei siten pääse loistamaan sillä alalla. Enkä omaa edes talousalan koulutusta. Joten olen melkoisen epäpätevä laukomaan omina totuuksiana asioita. Kokemuksia sekä näkemyksiä on taas kertynyt pakostakin iän tuomana lisäetuna.

Mutta vastaavasti olen kuluttanut työttömyyden sekä nyt eläkkeellä olevasta ajasta suuren osan ajasta lueskellen, opiskellen sekä tehden huomioita. Käytän sumeilematta tekoälyä, googlea sekä myös ihan vanhanaikaisia taloushallintoon sekä talouspolitiikkaan liittyviä kirjoja. Siis ihan vain omaksi huvikseni ja siten ihan mielenkiinnosta.

Kirjoitan työhön sekä toimeentuloon liittyviä asioita periaatteesa ihan itselleni omille kotisivuilleni. Tälle sivulle olen koonnut kolmen eri aikaan tekemäni kirjoitukset. Siksi asioita kerrataan uudelleen. Hieman muokkailin yhteen sopivammaksi. Vanhat sivuni ovat siis tästä aiheesta kokonaan poistetut.

Haluan myös muistuttaa että politiikassa on aina mukana joku ns "hyödyllinen idiootti" . Esim jos vallalla on kuten tällä hetkellä on, ns trick down sekä fiskaalinen devalvaatio talouspolitiikka, vallalla olevan poliittisen linjan tukemiseksi voi joku edustajaksi aikova tai edustajana oleva tarjota, tai siis ehdottaa leikkauksia ihan vaan sillä perusteella että kun nyt leikataan ja se on kivaa, ymmärtämättä asiasta lainkaan mitään. Esim. eräs kuntavaaliehdokas ehdotti leikkauksia sellaisille toimille jota itseasiassa tuovat rahaa yhteiskunnalle, päinvastoin kuin hän oletti. Tricle down talouspolitiikkaakin on osattava hoitaa ammattimaisesti, ei huutoäänestyksellä tai summamutikassa.

Suosittelen.

Todellakin suosittelen ottamaan asioista omakohtaisesti ja ihan itse selvää ennen kuin äänestätte. Kirjoitukseni olkoon pelkästään yhtenä vinkkinä sille asialle joka pitää itse omalta näkökannalta selvittää. Ja kun selvität kunnolla, se saattaa avata silmäsi huomamaan milloin ajetaan mitäkin siellä taustalla huomaamatta.

Trickle-down-talouspolitiikka (tai "tihkumateoria") on talousajattelu, jossa uskotaan, että jos valtio antaa verohelpotuksia ja muita etuja rikkaille sekä suuryrityksille, nämä käyttävät säästönsä investointeihin ja työpaikkojen luomiseen. Tällöin hyödyt "tihkuisivat" vähitellen myös köyhemmille kansanosille parempina palkkoina ja enemmän palveluina.

Käytännössä tämä tarkoittaa usein yritystukia, varakkaiden veronkevennyksiä ja sääntelyn vähentämistä. Sen tukijat väittävät yhä, että talous kasvaa ja kaikki hyötyvät pitkällä aikavälillä, vaikka näytöt toimivuudesta ovat heikot. Kriitikot taas näkevät, että käytännössä raha usein jää rikkaiden taskuun, syventää eriarvoisuutta eikä paranna köyhimpien asemaa. Teoriaa on sovellettu mm. 1980-luvun Yhdysvalloissa (Reaganomics), mutta sen toimivuudesta heikkojen tulosten vuoksi kiistellään yhä.

Trickle-up-talouspolitiikka (tai "tihkumisylös") on lähestymistapa, jossa talous piristetään tukemalla ensisijaisesti tavallisia kansalaisia, pienituloisia ja pieniä yrityksiä. Ajatuksena on, että kun ihmisillä on enemmän rahaa kuluttaa (esim. sosiaalituet, minimipalkan korotukset, suorat tukimaksut), he käyttävät sen välttämättömiin tarpeisiin ja paikallisiin palveluihin. Tämä lisää kysyntää, piristää yritysten myyntiä ja luo työpaikkoja – hyödyt "tihkuisivat" ylöspäin koko talouteen.

Esimerkkejä:

• Perustulo tai köyhimmille suorat avustukset (esim. pandemiatuet).
• Julkisten palvelujen (koulutus, terveydenhuolto) rahoituksen parantaminen.
• Pienten yritysten tukeminen lainoilla tai veronalennuksilla.

Kriitikot väittävät, että liian suuri julkisten menojen kasvu voi heikentää talouden tehokkuutta, mutta kannattajat korostavat, että se tasoittaa eriarvoisuutta ja vakauttaa talouden kriiseissä.

New Deal oli 1930-luvun Yhdysvaltojen suuri talousohjelma, jolla pyrittiin korjaamaan lamaantunutta taloutta ja köyhyyttä valtion aktiivisella roolilla. Presidentti Franklin D. Rooseveltin aloitteesta luotiin työpaikkoja julkisilla hankkeilla (tiet, sillat, koulut), turvattiin pankkijärjestelmä, säädettiin minimipalkka ja työntekijöiden oikeudet (esim. työttömyysvakuutus).

New Deal oli käytännössä sosiaalisen ja taloudellisen turvaverkon luontia, ja sen perintö näkyy edelleen mm. sosiaaliturvajärjestelmissä. Se oli vastareaktio "vapaalle markkinalle" – sen sijaan, että odotettaisiin talouden itsesääntelyä, valtio puuttui kriisiin suoraan.

Molemmat politiikat korostavat heikoimpien aseman parantamisen talouden lähtölaukauksena, toisin kuin trickle-down. New Deal on konkreettinen historiallinen malli, kun taas trickle-up on enemmän yleisnimike progressiivisille talouslinjauksille.

Rahan liikkeet ja talouspolitiikan valinnat

Talouspolitiikka ja sen vaikutukset yhteiskuntaan ovat olleet pitkään keskustelun keskiössä. Onko parempi jättää markkinat itsesääteleviksi vai ohjata niitä valtion toimenpitein? Tämä valinta ei ole pelkästään tekninen kysymys, vaan ideologinen linjanveto siitä, minkälaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa. Hyvinä esimerkkeinä voidaan nostaa esiin kaksi eri talousmallia: Franklin D. Rooseveltin 1930-luvun New Deal sekä Ronald Reaganin 1980-luvun talouspolitiikka.

New Deal -politiikka nojasi vahvaan valtion rooliin. Suurlaman kurittamassa Amerikassa valtio investoi infrastruktuuriin, uudisti sosiaaliturvaa ja puuttui rahoitusmarkkinoihin. Tämä loi pohjan keskiluokan vahvistumiselle ja mahdollisti jatkuvan talouskasvun. Raha kiersi aktiivisesti yhteiskunnassa ja synnytti talouskasvun, josta hyötyi laaja väestö. Tätä ilmiötä voidaan kutsua "trickle up" -vaikutukseksi: kun keskiluokan ja pienituloisten ostovoima kasvaa, myös yritykset ja yhteiskunta kokonaisuutena vaurastuvat. Lisäksi matalapalkkaiset työntekijät hyötyivät New Deal -politiikasta, sillä valtio takasi paremmat työehdot, minimipalkan ja ammattiliittojen vahvistumisen, mikä paransi heidän asemaansa.

Reaganin politiikka perustui ns. "trickle down" -periaatteeseen. Sen ytimessä oli ajatus, että verohelpotukset ja sääntelyn purku kannustavat yrityksiä ja varakkaita sijoittamaan enemmän, mikä lopulta hyödyttäisi koko yhteiskuntaa uusien työpaikkojen ja kasvavan talouden muodossa. Käytännössä tämä johti tuloerojen kasvuun ja tilanteeseen, jossa suuri osa vaurastumisesta jäi ylimpiin tuloluokkiin, eikä valunut alaspäin odotetulla tavalla. Matalapalkkaisten asema heikkeni, sillä uusien lukumäärältään vähäisten työpaikkojen syntyessä ne olivat pääasiassa matalapalkkaisia, ilman kunnollisia etuja ja vähäisellä työsuhdeturvalla. Samalla sosiaaliturvan leikkaukset lisäsivät epävarmuutta, mikä vaikeutti alhaisen tulotason työntekijöiden asemaa entisestään.

Vaikka "trickle down" -mallin kannattajat uskoivat, että varallisuuden kasautuminen yläluokkaan johtaisi investointeihin ja työpaikkojen lisääntymiseen, todellisuus osoitti toisin. Monet suuryritykset käyttivät veronalennuksista syntyneet säästöt osakeostoihin ja osinkojen maksuun sen sijaan, että ne olisivat suoraan investoineet uusiin työpaikkoihin tai tuotantoon. Tämä johti varallisuuden keskittymiseen entistä harvempien käsiin ilman merkittäviä parannuksia matalapalkkaisten asemaan. Odotettu talouskasvun laajamittainen hyöty koko yhteiskunnalle jäi puutteelliseksi, ja monet pienituloiset kokivat entistä suurempia vaikeuksia selviytyä arjestaan.

Taloudelliset päämäärät määrittävät keinot

Nämä kaksi talousmallia osoittavat, että talouspolitiikan vaikutus ei ole yksiselitteinen. Kysymys ei ole pelkästään talousosaamisesta, vaan siitä, mitä politiikalla halutaan saavuttaa. Onko tavoitteena tasaisemmin jakautuva hyvinvointi, jossa mahdollisimman moni hyötyy, vai se, että annetaan markkinoiden vapaasti kerätä varallisuus tietyille toimijoille ja toivotaan sen ajan myötä jakautuvan laajemmin?

Nyky-Suomen talouspolitiikassa näkyy vaikutteita molemmista ajattelutavoista. Yhtäältä hyvinvointivaltion jäljelle jääneitä rakenteita halutaan suojella, mutta samalla kuitenkin yksityistämistä ja markkinavetoisuutta lisätään. Keskustelua käydään erityisesti siitä, mikä rooli valtiolla tulisi olla esimerkiksi peruspalveluiden tuotannossa ja työmarkkinoiden säätelyssä. Lisäksi kysymys verotuksesta jakaa mielipiteitä: pitäisikö painopiste olla ansiotulojen keventämisessä vai suurten varallisuuksien verottamisessa?

Taloudellisten valintojen vaikutukset eivät näy vain luvuissa, vaan ihmisten arjessa. Se, miten verotus, sosiaaliturva ja palkkakehitys muovataan, vaikuttaa suoraan elintasoon ja yhteiskunnan vakauteen. Siksi talouspoliittisessa keskustelussa olisi tärkeää katsoa numeroiden taakse ja pohtia, mikä on kunkin mallin todellinen vaikutus tavallisten kansalaisten elämään.

Pelkkä trickle down -teoria ei päde, eikä toimi talouden kohentamiseksi.

Tämän otsikonmukaisen itsestään selvyyden ei anneta nykypolitiikassa häiritä. Rahan/ tulon siirrot köyhiltä rikkallle on toteutumassa monelta kantilta sekä usealla eri tavalla. Aika näyttää olemmeko Brittien kanssa samassa liemessä jonka limaklönttien siivilöimiseen ei riitä yksi tai kaksi vuosikymmentäkään.

Väite jossa uskotaan trickle down -teoriaan, joka väittää, että rikkaiden rikastuminen hyödyttää myös köyhiä, koska varakkaat luovat talouskasvua ja työpaikkoja.  tämä ajatus on kuitenkin osoittautunut aikaisempien kokemusten valossa täysin harhaluuloksi. Viime vuosikymmeninä tulonjaon eriytyminen on johtanut siihen, että suurin osa kansantulosta on ohjattu eniten ansaitseville, erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa, mutta myös Ruotsissa ja Suomessa. Tämä on kuitenkin johtanut investointien vähenemiseen ja talouskasvun hidastumiseen

Rikkaiden rikastuminen ei auta kaikkia

Chang kumoaa "trickle down" -teorian, jonka mukaan rikkaiden vaurastuminen hyödyttäisi myös köyhempiä. Käytännössä suurin osa kansantulosta on ohjattu rikkaille, mutta talouskasvu on hidastunut ja investoinnit vähentyneet.

Teollinen tuotanto on yhä tärkeää

Vaikka elämme palvelutaloudessa, teollinen tuotanto on edelleen olennainen talouden kasvuun ja innovaatioihin. Palveluiden tuottavuus kasvaa hitaasti, ja monet palvelut tukevat nimenomaan tavaratuotantoa.

Hyvinvointivaltio ei tee laiskaksi

Aiemmin Suomessa ollut vahva toimiva hyvinvointivaltio ei haitannut talouskasvua, vaan esimerkiksi yleensäkin Pohjoismaiden talous on kasvanut jopa nopeammin kuin Yhdysvalloissa. ilman hyvinvointivaltiota elävissä maissa, on huomattavasti suuremmat sosiaaliset ongelmat.

"Rikkaiden muruset eivät valu köyhille" – Kapinaekonomisti murskaa kolme myyttiä markkinataloudesta Yle.fi

"Ensimmäisenä Chang tarttuu niin kutsuttuun trickle down -teoriaan. Ajatukseen, jonka mukaan rikkaiden rikastuminen auttaa myös köyhiä, koska varakkaimpien keskeinen rooli talouskasvun ja työpaikkojen luojina on koko kansantalouden etu.

Changin mukaan tulonjaon eriytyminen viime vuosikymmeninä on todistanut, että kyseessä on harhaluulo.

– Tämähän on loogisesti totuudenmukainen ajatus. Mutta se ei ole toteutunut käytännössä. Erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa, mutta tietyssä määrin myös Ruotsin ja Suomen kaltaisissa maissa kansantulosta suurin osa on ohjattu eniten ansaitseville. Valitettavasti näissä maissa investoinnit ovat vain vähentyneet ja talouskasvu hidastunut"

Tutkimuksia trick down teoriasta.

1. IMF:n tutkimus (2015):

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) analysoi tulonjakautumaan liittyviä dataa ja totesi, että korkeampi tulojen epätasa-arvo heikentää talouskasvua ja lisää taloudellista epävakautta.
– Löydös: Verohelpotukset varakkaille eivät johda merkittävään talouskasvuun, kun taas köyhien ja keskiluokan tuloja tukevat toimet edistävät kasvua.
– Lähde: IMF Working Paper: Causes and Consequences of Income Inequality.

2. Thomas Piketty: Pääoma 2000-luvulla (2014)

Piketty analysoi historiallisia tietoja ja havaitsi, että varallisuuden keskittyminen johtaa systemaattiseen köyhyyden ja työttömyyden kasvuun, kun pääoman tuotto (esim. osinkojen kasvu) ylittää talouskasvun.
– Löydös: Trickle-down-politiikka on pahentanut epätasa-arvoa eikä ole luonut työpaikkoja pitkällä aikavälillä.
– Kirja: Capital in the Twenty-First Century.

3. EPI:n raportit (Economic Policy Institute, USA)

Yhdysvaltalainen EPI on julkaissut useita raportteja, joiden mukaan veronalennukset yrityksille ja varakkaille eivät ole johtaneet merkittävään työllisyyteen tai palkkojen nousuun.
– Esimerkki: Vuoden 2017 verouudistus (Trumpin veronalennukset) ei lisännyt investointeja, vaan suuri osa rahoista käytettiin osakkeiden takaisinostoihin, mikä hyödensi pääasiassa rikkaita.
– Lähde: EPI: The Trump Tax Cut and Its Offshoring Incentives.

4. OECD:n analyysi (2014)

OECD totesi, että tulojen epätasa-arvon kasvu on haitannut talouskasvua jäsenmaissaan. Erityisesti matalapalkkaisten työntekijöiden heikentynyt ostovoima on heikentänyt kulutusta.
– Suositus: Köyhien ja keskiluokan tulojen parantaminen on talouskasvun kannalta tärkeämpää kuin varakkaiden veronalennukset.
– Lähde: OECD: Trends in Income Inequality and its Impact on Economic Growth.

5. Kansasin "trickle-down"-kokeilu (2012–2017)

Kansasin osavaltio toteutti radikaalin veronalennuspaketin yrityksille ja varakkaille vuonna 2012.
– Tulos: Työttömyys ei laskenut, vaan osavaltion talous sakkasi, ja julkiset palvelut (koulutus, terveydenhuolto) kärsivät. Lopulta paketti kumottiin vuonna 2017.
– Tutkimus: Kansan puolesta -analyysi Kansasin epäonnistumisesta.

6. David Cardin ja Alan Kruegerin tutkimus minimipalkoista

Vaikka tutkimus keskittyi minimipalkkoihin, sen tulokset viittaavat siihen, että yritysten voittojen jakaminen ei ole välttämätöntä työllisyyden kannalta. Esimerkiksi minimipalkkojen korottaminen ei johtanut työttömyyden kasvuun.
– Implikaatio: Työnantajien "säästöt" eivät välttämättä ohjaudu investointeihin tai työpaikkoihin.
– Lähde: Card & Krueger: Myth and Measurement (1995).

7. CRS:n raportti Yhdysvaltain verouudistuksista (2019)

Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelu (CRS) totesi, että vuoden 2017 veronalennukset eivät käynnistäneet talouskasvua, vaan hyöty keskittyi pääasiassa ylimpään tulodesiiliin.
– Lähde: Congressional Research Service: The Economic Effects of the 2017 Tax Revision.

Yhteenveto:

Empiiriset tutkimukset tukevat usein näkemystä, että trickle-down-politiikka lisää tulojen epätasa-arvoa ja heikentää matalapalkkaisten asemaa, kun taas talouskasvun ja työllisyyden edistämiseen tarvitaan ennemmin:
– Koulutuksen ja sosiaaliturvan rahoitusta,
– Palkkojen korotuksia matalapalkka-aloille,
– Progressiivista verotusta.

Trick down politiikka heikentää palkkausta

Palkkauksen heikentymisen lisäksi yritysten kova kilpailu vie myös työpaikkoja.

1. David Autorin tutkimus "Palkkakehitys ja työn polarisaatio" (MIT, 2010-luku)

Autor on tutkinut teknologian ja globalisaation vaikutusta matalapalkkaisiin töihin. Hänen löydöksensä viittaavat siihen, että automatisaatio ja teollisuuden siirtyminen halpatyömaisiin maihin ovat painaneet alaspäin palkkoja matalapalkkaisilla aloilla (esim. teollisuustyö, logistiikka).
– Esimerkki: Yhdysvalloissa reaalipalkat (ostovoimakorjattuna) ovat kasvaneet hitaammin tai jopa laskeneet matalapalkka-aloilla 1980-luvulta lähtien, vaikka tuottavuus on kasvanut.
– Lähde: Autor: Why Are There Still So Many Jobs? (2015).

2. Economic Policy Institute (EPI): Palkkastagnaatio Yhdysvalloissa (2020)

EPI:n analyysi osoittaa, että matalapalkkaisten työntekijöiden reaalipalkat (tarkasteltuna 1979–2019) ovat nousseet vain marginaalisesti verrattuna korkeapalkkaisiin.
– Löydös: Vaikka tuottavuus kasvoi 69,6 %, matalimman desiilin palkat nousivat vain 15,6 %.
– Syyksi mainitaan mm. ammattiliittojen heikentyminen (liittojen neuvotteluvoiman väheneminen) ja minimipalkan polkeminen (inflaation jälkeen laskenut reaaliarvo).
– Lähde: EPI: The Productivity–Pay Gap.

3. OECD:n raportti "Palkkaepätasa-arvo" (2018)

OECD:n mukaan matalapalkka-alojen palkat ovat jääneet jälkeen monissa jäsenmaissa, erityisesti palvelusektorilla (siivous, ravintola-ala, hoiva).
– Esimerkki: Saksassa ja Britanniassa osa-aikaisten ja nollatuntisopimusten palkat ovat jääneet jopa alle inflaation, mikä on heikentänyt ostovoimaa.
– Syynä on mm. työmarkkinauudistukset, jotka heikensivät työntekijöiden neuvotteluasemaa.
– Lähde: OECD: The Role of Firms in Wage Inequality.

4. Thomas Piketty & Emmanuel Saez: Palkkojen eriarvoistuminen (2003)

Piketty ja Saez osoittivat, että Yhdysvalloissa ylimmän 1 % palkat nousivat 138 % vuosina 1979–2019, kun taas matalimman 50 % palkat nousivat vain 15 %.
– Matalapalkka-aloilla (esim. vähittäiskaupan työntekijät) reaalipalkat olivat jopa laskeneet 2000-luvulla inflaation ja elinkustannusten noustessa.
– Lähde: Piketty & Saez: Income Inequality in the United States.

5. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) analyysi: "Globaali palkkaraportti" (2020)

ILO:n mukaan maailmanlaajuisesti matalapalkka-alojen palkat ovat jääneet jälkeen talouskasvusta.
– Esimerkiksi: Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa teollisuustyöläisten palkat ovat nousseet hitaammin kuin johtajien, ja monilla aloilla palkat eivät ole edes seuranneet elinkustannuksia.
– Syyksi mainitaan mm. alirakenteelliset ongelmat (esim. epävirallinen työmarkkina) ja heikko työvoiman suoja.
– Lähde: ILO: Global Wage Report 2020/21.

6. Fight for $15 -liikkeen vaikutukset (2020-luvulla)

Tutkimukset Yhdysvaltojen "Fight for 15"−kampanjasta(minimipalkankorotus)ovatosoittaneet,etta¨∗∗ilmanpoliittistapainostustamatalapalkka−alojenpalkateiva¨tolisinousseet∗∗.–∗∗Esimerkki∗∗:NewJerseyssa¨jaKaliforniassaminimipalkankorottaminen15"−kampanjasta(minimipalkankorotus)ovatosoittaneet,etta¨∗∗ilmanpoliittistapainostustamatalapalkka−alojenpalkateiva¨tolisinousseet∗∗.–∗∗Esimerkki∗∗:NewJerseyssa¨jaKaliforniassaminimipalkankorottaminen15:iin nosti palkkoja, mutta valtioissa, joissa minimipalkka pysyi alhaisena (esim. Texas), matalapalkkaisten ostovoima heikkeni.
– Lähde: University of Berkeley: Minimum Wage Effects.

7. Ruotsin ja Tanskan vertailu (Nordic Economic Policy Review, 2021)

Ruotsissa ja Tanskassa ammattiliittojen vahva asema on estänyt matalapalkka-alojen palkkojen laskun, kun taas esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa heikompi järjestäytyminen on johtanut palkkakehityksen heikkenemiseen.
– Päättely: Institutionaaliset tekijät (kuten kolmikantajärjestelmä) vaikuttavat ratkaisevasti siihen, säilyvätkö matalapalkka-alojen palkat kilpailukykyisinä.
– Lähde: Nordic Economic Policy Review: Wage Inequality.

Hieman netistä pongattua, sekä aiempia muistiinpanoja

Trickle down -teoria, tai "valumaefekti", on talousteoria, jonka mukaan verotuksella rikkaiden suosiminen johtaa talouskasvuun, joka lopulta hyödyttää myös köyhiä. Tämä teoria on kuitenkin vuosien saatossa saanut paljon kritiikkiä, eikä empiirinen tutkimus ole juurikaan tukenut sen väitteitä.

Miksi Trickle down -teoria ei toimi?

Tässä on muutamia syitä, miksi trickle down -teoria ei käytännössä toimi:

• Epätasa-arvo lisääntyy: Kun rikkaiden tulot kasvavat huomattavasti enemmän kuin köyhien, yhteiskunnallinen eriarvoisuus kasvaa. Tämä voi johtaa moniin negatiivisiin seurauksiin, kuten heikentyneeseen sosiaaliseen liikkuvuuteen, lisääntyneeseen köyhyyteen ja terveysongelmiin.
• Kulutus ei kasva riittävästi: Rikkaat eivät välttämättä kuluta lisää rahaa, vaikka heidän tulojaan kasvatettaisiin. Sen sijaan he saattavat sijoittaa rahaa ulkomaille tai ostaa omaisuutta, mikä ei välttämättä stimuloi kotimaista taloutta.
• Kysyntä ei kasva: Jos vain pienen osan väestön tulot kasvavat, kokonaiskysyntä taloudessa ei välttämättä kasva riittävästi. Tämä voi johtaa yritysten investointien vähenemiseen ja työllisyyden heikkenemiseen.
  
• Verotulot vähenevät: Verotuksella rikkaiden suosiminen tarkoittaa sitä, että valtio saa vähemmän verotuloja. Tämä voi johtaa julkisten palvelujen leikkauksiin ja infrastruktuurin heikkenemiseen, mikä taas voi haitata talouskasvua.
• Empiirinen tutkimus: Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että trickle down -teoria ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tutkimuksen mukaan alaspäin valuminen ei tapahdu, vaan rikkaimpien tulojen kasvattaminen voi jopa hidastaa talouskasvua.

Miksi tutkimukset eivät tue teoriaa?

• Epätasa-arvon kasvu: Tutkimukset ovat osoittaneet, että kun rikkauden eriarvoisuus kasvaa, myös talouskasvu hidastuu. Tämä johtuu siitä, että köyhillä on suurempi taipumus kuluttaa rahaa, kun taas rikkaat sijoittavat sen usein. Jos kysyntä ei kasva, yritykset eivät näe syytä investoida ja työttömyys voi kasvaa.
• Heikko siirtymä: Tutkimukset eivät ole löytäneet vahvaa empiiristä näyttöä siitä, että rikkaiden tulojen kasvu johtaisi merkittävään lisätuloon köyhemmille. Raha ei välttämättä "valu" alaspäin odotetulla tavalla, vaan jää usein rikkaimpien hallintaan.
• Muut tekijät vaikuttavat: Talouskasvuun vaikuttavat monet muut tekijät kuin vain tulojen jakautuminen. Koulutus, infrastruktuuri, teknologian kehitys ja toimiva talouspolitiikka ovat kaikki tärkeitä tekijöitä.
• Lyhytnäköisyys: Trickle down -teoria voi olla liian yksinkertainen kuvaus kompleksisesta talousjärjestelmästä. Se ei ota huomioon esimerkiksi psykologisia tekijöitä, kuten ihmisien taipumusta verrata itseään toisiin.

Esimerkkejä tutkimuksista:

• Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF): IMF on julkaissut useita tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että voimakas eriarvoisuus voi hidastaa talouskasvua.
• OECD: OECD:n tutkimukset ovat myös osoittaneet, että eriarvoisuus ja talouskasvu eivät ole yhteydessä toisiinsa lineaarisesti, vaan liian suuri eriarvoisuus voi olla haitallista.
• Maailmanpankki: Maailmanpankin tutkimukset ovat korostaneet, että tasa-arvoisempi tulojen jakautuminen voi johtaa nopeampaan ja kestävämpään kasvuun.
  

Trickle down -teorian epäonnistuminen historiassa: Yhdysvaltojen Reaganin aikakausi

Yksi tunnetuimmista esimerkeistä trickle down -teorian epäonnistumisesta löytyy Yhdysvalloista 1980-luvulta, presidentti Ronald Reaganin kaudelta. Reaganin hallinto toteutti merkittäviä veronalennuksia erityisesti suurituloisille, perustuen ajatukseen, että tämä stimuloisi talouskasvua ja että hyödyt "valuisivat" lopulta koko yhteiskuntaan.

Mitä tapahtui käytännössä?

• Epätasa-arvon kasvu: Reaganin veropolitiikka johti merkittävään tuloerojen kasvuun Yhdysvalloissa. Rikkaiden osuus kansallisesta tulosta kasvoi huomattavasti, kun taas keskiluokan ja vähätuloisimpien ostovoima heikkeni.
• Julkisten menojen leikkaukset: Veronalennusten rahoittamiseksi leikattiin julkisia menoja, kuten koulutukseen, terveydenhuoltoon ja infrastruktuuriin. Tämä heikensi julkisten palvelujen laatua ja vaikeutti monien amerikkalaisten elämää.
• Velkaantuminen: Veronalennukset ja julkisten menojen leikkaukset johtivat valtionvelan kasvuun.
• Hidas talouskasvu: Vaikka osakekurssit nousivat Reaganin kaudella, yleinen talouskasvu oli hidasta verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin.
• Työttömyys lisääntyi: Reaganin veropolitiikan seurauksena työttömyys kasvoi suuriin lukuihin

Miksi teoria ei toiminut?

• Kulutus ei lisääntynyt: Rikkaat eivät välttämättä kuluttaneet lisää rahaa, vaan sijoittivat sen.
• Kysyntä ei kasvanut: Kun vain pienen osan väestön tulot kasvoivat, kokonaiskysyntä taloudessa ei kasvanut riittävästi.
• Julkisten palvelujen heikkeneminen: Leikkaukset julkisiin palveluihin heikensivät työllisyyttä ja talouskasvua pitkällä aikavälillä.

Muita esimerkkejä:

Myös muut maat, kuten Iso-Britannia Margaret Thatcherin aikana, ovat kokeilleet vastaavia politiikkoja. Tulokset ovat olleet pääosin samanlaisia: epätasa-arvon kasvu, julkisten palvelujen heikkeneminen ja hidas talouskasvu.

Vaihtoehtoisia näkemyksiä:

Useat taloustieteilijät ja poliitikot ovat esittäneet vaihtoehtoisia näkemyksiä talouskasvun edistämisestä. Näihin kuuluvat esimerkiksi:

• Kysyntäpuolen politiikka: Tavoitteena on lisätä kokonaiskysyntää esimerkiksi julkisilla investoinneilla, tulonsiirroilla ja minimipalkkojen korotuksilla.
• Tarjontapuolen politiikka: Tavoitteena on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä esimerkiksi investointien tukemisen ja sääntelyn purkamisen avulla.
• Yhdistelmäpolitiikka: Useimmat taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että talouskasvun edistämisessä tarvitaan sekä kysyntäpuolen että tarjontapuolen politiikan keinoja.

Trickle down on huonoksi koettu.

Trickle down -teoria on yksinkertaistettu kuvaus taloudesta, joka ei ota huomioon monia tärkeitä tekijöitä. Empiirinen tutkimus on osoittanut, että teoria ei toimi käytännössä. Sen sijaan talouskasvun edistämisessä on tärkeää kiinnittää huomiota myös tasa-arvoon ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Reaganin aikakausi on usein käytetty esimerkki siitä, kuinka trickle down -teoria ei välttämättä toimi käytännössä. Vaikka teoria lupaa talouskasvua ja hyvinvointia kaikille, se voi johtaa lisääntyneeseen eriarvoisuuteen ja heikentää yhteiskunnan hyvinvointia.

Miksi "tihkuminen" jää usein vajaaksi?

1. Rikkaat ja yritykset eivät välttämättä käytä säästöjään "hyväntekeväisyyteen"
   – Varakkaat saattavat säästää veronalennuksiaan (esim. sijoitusten kautta) tai käyttää ne omien varallisuustensa kasvattamiseen (osakkeet, kiinteistöt), mikä ei synnytä työpaikkoja.
   – Suuryritykset voivat jakaa säästönsä osinkoina omistajille tai tehdä osakkeiden takaisinostoja (ei investointeja tai palkkauksia).
2. Globaalit markkinat ja veroparatiisit
   – Rahat "tihkuvat" usein maasta ulos verosuunnittelun tai globaalien investointien kautta. Esim. yritys voi käyttää verosäästöjä tehtaaseen Aasiassa, ei Suomessa.
3. Epätasainen valta ja palkkakuilu
   – Jos työmarkkinoilla on heikko työntekijöiden neuvotteluvalta (esim. ei ammattiliittoja), yritysten voitot eivät välity palkkoihin.
   – Prekaari työ (nollasopimukset, pätkätyöt) luo työpaikkoja, mutta niistä ei synny elätettävää tulotasoa.
4. Talouskasvu ≠ kaikkien hyvinvointi
   – Vaikka BKT kasvaisi, sen hyödyt jakautuvat usein epätasaisesti. Esim. Yhdysvalloissa 1980-luvulta lähtien ylimmän 1 % on napannut suurimman osan talouskasvun hedelmistä.

Perintöveron poisto

1. Trickle-down-logiikka perintöveron poistossa

– Perustelu: Perintöveron poistoa perustellaan usein sillä, että varakkaiden säästöt ja sijoitukset kasvavat, kun heidän ei tarvitse maksaa veroja perinnöistä. Tämän uskotaan lisäävän pääomamarkkinoiden likviditeettiä ja kannustavan yrityksiä investoimaan, mikä luo työpaikkoja ja hyödyttää koko yhteiskuntaa.
– Kriittinen näkökulma: Tämä on klassinen trickle-down-argumentti, jossa varakkaiden veronalennukset oikeutetaan epäsuorilla hyödyillä köyhille. Tutkimukset (kuten IMF:n ja OECD:n aiemmin mainitut) kuitenkin viittaavat, että tällainen politiikka harvoin toteuttaa lupauksiaan, vaan syventää varallisuuseroja.

2. Miten perintöveron poisto vs. korotus vertautuu trickle-downiin?

a) Perintöveron täydellinen poisto

– Hyötyjät: Pääasiassa varakkaimmat 1–10 %, jotka perivät suuria omaisuuksia (esim. kiinteistöt, osakkeet).
– Trickle-down-yhteys: Jos perusteluna on "varallisuuden säilyminen investointeihin", kyseessä on selvä trickle-down-logiikka. Käytännössä kuitenkin suurin osa perintöveron poiston hyödyistä jää varakkaille, eikä talouskasvu välttämättä seuraa (ks. Kansasin esimerkki).
– Tutkimusnäyttö: Esim. Saez & Zucmanin (2019) tutkimukset osoittavat, että perintöveron poisto pahentaa varallisuuseroja, eikä sillä ole vahvaa yhteyttä investointien kasvuun.

b) Verovapaan rajan korotus 20 000 € → 50 000 €

– Hyötyjät: Keskiluokka ja alempi keskiluokka, jotka perivät pienehköjä summia (esim. säästötili, perheasunto).
– Ero trickle-downiin: Tämä ei ole trickle-down-politiikkaa, vaan progressiivista verokevennystä, joka kohdistuu laajemmin kansaan. Se helpottaa taloudellista taakkaa tavallisilta perheiltä, jotka saattavat käyttää perintöä kulutukseen tai velkojen maksuun – mikä voi stimuloida lyhytaikaista talouskasvua (esim. kulutuksen nousu).
– Tutkimusnäyttö: Progressiiviset verokevennykset (kuten lapsilisät, matalampien tulojen veronalennukset) ovat usein tehokkaampia talouskasvun kannalta kuin varakkaiden veronalennukset (OECD, 2014).

3. Mitä empiiriset tutkimukset sanovat perintöveron vaikutuksista?

a) Varallisuuserojen kasvu

– Pikettyn (2014) mukaan perintöveron heikentäminen johtaa "periytyvään varallisuuteen", mikä syventää pitkällä aikavälillä taloudellista epätasa-arvoa.
– Todellisuudessa: Rikkaat perijät sijoittavat perintönsä usein passiivisesti (esim. osakkeisiin), eivätkä välttämättä luo uusia työpaikkoja.

b) Julkisen talouden menetys

– Euroopan komission arvio: Perintöveron poisto heikentää julkisten varojen keruuta, mikä voi johtaa leikkauksiin koulutuksessa tai terveydenhuollossa – palveluissa, jotka ovat kriittisiä matalapalkkaisille.
– Esimerkiksi Ranskassa perintöveron korotuksia on perusteltu tasa-arvolla (ks. Landais & Zucman, 2020).

c) Investointien kannustin?

– Kansainväliset vertailut: Maissa, joissa on korkea perintövero (esim. Belgia, Japani), ei ole havaittavissa investointien heikentymistä verrattuna maihin, joissa vero on matala (esim. Australia).

4. Vertailu: USA vs. Pohjoismaat

– USA: Perintöveron poistoa on ajettu aktiivisesti trickle-down-argumentein (esim. Trumpin verouudistus 2017). CRS:n (2019) mukaan hyödyt kohdistuivat ylimpään 1 %.
– Pohjoismaat: Ruotsissa ja Norjassa perintöverotus on korkea, mutta sosiaaliturva ja koulutus rahoitetaan hyvin, mikä vähentää köyhyyttä. Tulokset: alemmat varallisuuserot kuin Yhdysvalloissa (World Inequality Database).

5. Suomen konteksti

– Nykyinen tilanne: Veroton perintöraja on 20 000 €. Käytännössä tämä koskee useimpia pieniä perintöjä (esim. säästötilit, autot).
– Jos raja nostetaan 50 000 €: Tämä helpottaisi keskiluokan taloutta (esim. perheasunnon periminen ilman verotaakkaa), mutta ei juurikaan vaikuttaisi varakkaimpiin, jotka perivät yli 100 000 € (heidän verojaan ei merkittävästi kevennetä).
– Jos perintövero poistetaan kokonaan: Hyötyjä keskittyisi varakkaille, jotka perivät esim. osakesalkkuja tai kiinteistöjä. Tämä heikentäisi tulonsiirtoja ja voisi lisätä varallisuuseroja (Pikettyn teesien mukaisesti).

Yhteenveto:

– Perintöveron poisto on selkeästi trickle-down-politiikkaa, sillä se hyödyttää varakkaita ja perustuu ajatukseen, että "säästetyt" varat ohjautuvat talouskasvuun. Tutkimukset kuitenkin viittaavat, että tämä harvoin toteutuu.
– Verovapaan rajan korotus 50 000 € ei ole trickle-downia, vaan progressiivinen toimi, joka helpottaa keskiluokkaa. Se voi jopa parantaa talouskasvua, jos säästyneet varat käytetään kulutukseen (esim. asuntoremontit, velkojen maksu).

Jos politiikan tavoitteena on vähentää epätasa-arvoa, perintöveron säilyttäminen (tai jopa korottaminen) varakkaille ja rajan korotus keskiluokalle olisi tehokkaampaa. Jos tavoitteena on puolestaan "stimuloida investointeja", perintöveron poistolla ei ole vahvaa empiiristä tukea.

Lähteet:

• Piketty, T. (2014): Capital in the Twenty-First Century.
• Saez, E., & Zucman, G. (2019): The Triumph of Injustice.
• OECD (2014): Trends in Income Inequality.
• Congressional Research Service (2019): The Economic Effects of the 2017 Tax Revision.

Seikkoja joihin trickle down talouspolitiikka voi epäonnistuessaan johtaa

1. Taloudellinen epätoivo ja omaisuusrikollisuus

Kun tuloerot kasvavat ja köyhillä ei ole mahdollisuuksia päästä taloudelliseen turvaan (esim. hyvät työpaikat, sosiaaliturva), osa voi kääntyä epävirallisen talouden puoleen:

• Varkaudet, ryöstöt kohdistuvat usein varakkaisiin tai heidän omaisuuteensa (esim. kalliit autot, kodinkoneet).
• Mustan pörssin toiminta: Köyhät voivat toimia varastetun tavaran välittäjinä, jolloin rikkaiden menetetyt varat "kiertävät" rikollisverkostojen kautta köyhien taskuihin.
• Huumeiden myynti: Globaalisti rikkaiden kysyntä luomassa markkinoita, joilla köyhät toimivat katutasolla jakajina (esim. huumekartellien "työntekijät").

Esimerkki: 1980-luvun Yhdysvalloissa Reaganin ajan tihkumapolitiikan ja kovatyöllisyyden aikana katujengien ja huumeiden myynnin määrät nousivat huomattavasti.

2. Julkisen sektorin heikkeneminen ja järjestäytynyt rikollisuus

Tihkumapolitiikkaan liittyy usein julkisten palveluiden leikkaukset (koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva), mikä heikentää köyhien mahdollisuuksia. Tämä luo tilaa rikollisjärjestöille, jotka tarjoavat "vaihtoehtoisia palveluja":

• Lainauslikviditeettiä: Köyhille myönnetään lainaa rikollisten kautta (velkavankeutta, koronkiskontaa).
• Luvattomat "turvaverkot": Esim. mafiat tarjoavat suojelua tai työtä alueilla, joilla valtio on poistunut.
• Korruptio: Rikkaiden veronkierto (veroparatiisit) ja virkamiesten lahjukset voivat normalisoida rikollista toimintaa koko yhteiskunnassa.

Esimerkki: Italian eteläosissa mafioiden valta kasvoi 1900-luvulla juuri heikkojen julkisten instituutioiden ja köyhyyden myötä.

3. "Ylhäältä alas" – rikkaiden rikollisuus hyödyntää köyhiä

Varakkaille suunnatut politiikat (verokevennykset, sääntelyn purkaminen) mahdollistavat valkoisen kauluksen rikollisuutta, joka hyödyntää köyhiä:

• Laiton työvoima: Köyhät pakotetaan halpatyövoimaksi rikollisiin toimintoihin (esim. ihmiskaupassa, orjatyössä).
• Ympäristörikokset: Teollisuuden saasteet tai luonnonvarojen riisto köyhiltä alueilta (esim. öljy-yhtiöt heikentämässä alkuperäiskansojen elinolosuhteita).
• Rahansiirrot: Köyhät käytetään rahanpesun välikäsinä (esim. "pimeät tilit" heidän nimissään).

Esimerkki: Monissa kehitysmaissa länsimaiset yritykset hyödyntävät köyhiä työntekijöitä laittomissa kaivoksissa tai vaatetehtaissa.

4. Luokkajännitteet ja sosiaalinen epävakaus

Kun tihkumapolitiikka syventää eriarvoisuutta, se voi johtaa yhteiskunnan polarisoitumiseen, mikä näkyy:

• Mielenosoituksina ja mellakoina: Köyhät kapinoivat varallisuuden jakamisen puutetta vastaan (esim. Occupy Wall Street, Ranskan keltainen liike).
• Väkivallan normalisoitumisena: Epätoivo johtaa siihen, että rikollisuus nähdään "ainoa keinona selvitä".

Esimerkki: Etelä-Afrikassa maailman korkeimmat tulokuilut ovat johtaneet äärimmäiseen väkivaltaan ja ryöstöihin varakkaiden alueilla.

Todellisuudessa tihkuminen rikollisuuden kautta, on selvä merkki politiikan epäonnistumisesta

Tämä "varallisuuden valuminen" ei ole tervettä tai kestävää talouskasvua, vaan sosiaalisen romahduksen oire. Sen sijaan, että köyhät hyötyisivät taloudesta, he joutuvat turvautumaan rikollisuuteen – ja rikkaat menettävät turvallisuuttaan.

Vaihtoehtoina olisi suoraan kohdennettu sosiaalipolitiikka (esim. perustulo, koulutuksen rahoitus) ja progressiivinen verotus, jotka ehkäisivät sekä köyhyyttä että sen synnyttämää rikollisuutta.