"Nyt on oikea aika lopettaa velaksi eläminen"

Ote kokoomuksen vaalimainoksen kirjoitusasusta.

Tässä on tämän päivän tarkennus vaalilauseen sisältöön väärinymmäryksen ehkäisemiseksi: “Emme sanoneet lopettavamme velaksi elämistä.

Tämä nyt ei voinut olla kenellekään yllätys. Onhan kokoomus pitänyt velanoton kärkisijaa koko historian ajan.

  1. 1993 oikeistohallitus: Progressiivinen pääomavero poistettiin. Valtio otti seuraavan 30 vuoden aikana noin 100 miljardia euroa lisää velkaa. Rikkain kymmenesosa suomalaisista rikastui 200 miljardilla eurolla, kun taas kaikkien muiden osuus kokonaisvarallisuudesta pieneni.
  2. 2003 oikeistohallitus: Huojennetut osinkoverotukset tulivat voimaan. Ruotsissa asiantuntijat nauroivat, koska laskukaava oli kehitetty mutu-tuntumalla. Suomalaisyritysten kilpailukyky heikkeni, kun johtamisessa keskityttiin liiketoiminnan kehittämisen sijaan säästämiseen verohelpotusten maksimoimiseksi.
  3. 2015 oikeistohallitus: Keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset voittivat vaalit velkakellon ympärille rakennetulla kampanjalla. 2010-luvun alkupuoli muuttui menetetyksi vuosikymmeneksi. Suomalaisyritykset eivät kehittyneet negatiivisista koroista huolimatta. Oikeistohallitus otti velkaa lyhyellä korolla, mikä nosti kustannuksia voimakkaasti energiakriisin seurauksena.

Vielä kun oikeisto oppisi hallitsemaan epälogiikan lakeja niin, että leikkaukset hyödyttäisivät muitakin kuin pääomasijoittajia.

Kohta 1 Puolella kotitalouksista nettovarallisuutta yli 104 000 euroa vuonna 2019

Kohta 2 suora­sukainen lause paljasti verotuksen ydin­ongelman

Kohta 3 Suomi teki velan­hoidossaan nolla­korko­aikoina ison virheen

Kaudet sekä valtion velka

Miten se onkaan mennyt