Jokainen varmasti haluaisi elättää perheensä itse. Vielä 50 -luvulla, myöhemminkin, töihin todellakin "mentiin", koska joka kulmalla oli pieniä ruokakauppoja ja henkilökuntaa paikalla. Pienilläkin kylillä oli pankkien konttoreita, kenkäkauppoja, vaatekauppoja, urheiluvälineliikkeitä, kahviloita, matkatoimistoja, postikonttoreita, lippuluukkuja, vakuutusyhtiöiden konttoreita ja vaikka mitä, ja niissä oli henkilökuntaa paikalla.
Yleisiin töihin tarvittiin tsuppareita, talonmiehiä, siivoojia, työväkeä "ojankaivuuseen", tehdastyöhön, katujen puhtaanapitoon ja vaikka mihin.
Kyllä 50 ja vielä 60-luvulla oli niin hyvin. Ja olikin siinä mielessä, että töitä riitti kaikille. Ja kyllä niitä tehtiinkin, vaikka ei aina niin hyvissä olosuhteissa.
"Ennen sotia työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa työehtoihin oli edelleen rajallinen. Tilanne alkoi muuttua, kun alkuvuodesta 1940, keskellä talvisotaa, solmittiin niin sanottu ”tammikuun kihlaus”, jossa työnantajat tunnustivat työntekijäjärjestöt tasavertaiseksi neuvotteluosapuoleksi.
Varsinainen työehtosopimusjärjestelmä saatiin luotua heti sodan päättymisen jälkeen jonka katsottiin olevan onnistuvan tulevaisuuden kivijalka .
Työajan lyhentämisessä päästiin vauhtiin 1960-luvulla.
Työaika lyheni ensin 45 tuntiin viikossa, ja vuonna 1965 solmitun sopimuksen myötä alkoi siirtymä viisipäiväiseen työviikkoon. Samalla kun työaika lyheni, sen käyttöä pyrittiin kuitenkin usein myös tehostamaan.
Myöhemmin työajan lyhennyksistä puhuttaessa on ollut esillä nelipäiväinen työviikko tai kuuden tunnin työpäivä.
Näyttää siltä, että Ben on unohtanut, mistä valtion talouspolitiikassa on kysymys.
Suomalaiset työntekijät suostuvat maksamaan veroja siksi, että niillä kustannetaan sosiaalipalvelut, infrastruktuurin ylläpito, lasten koulutus ja kansallinen turvallisuus.
Näiden palvelujen toiminnan varmistaminen on politiikan päätehtävä. Näiden palvelujen rapautumisen myötä katoaa myös peruste verojen maksamiselle. Hyvin harva suostuu maksamaan osaa palkastaan yhteiseen kassaan, jos sillä kustannetaan pääasiassa kansainvälisten investointipankkien korkotuotot ja yritysten osingon jako tai yksityisen terveydenhuollon yrityksiä. Valtion velka ei ole peruste veron keräämiselle, toisin kuin hallitus ajattelee. Suomesta voi muutaa pois koska tahansa ja silloin päättyy myös vastuu valtion velasta, samoin kuin valtion vastuu yksilöstä.
Valtion vastuu yksilön hyvinvoinnista on ehdottomasti verotuksen ensisijainen peruste, ei viimeinen oljenkorsi, kuten Ben oikeistolaishybriksessään antaa ymmärtää.
Lukijan mielipide|Mikäli työssäkäyvän ihmisen ensisijainen vastuu oman perheensä elättämisestä on paluuta 1950-luvulle, tervetuloa 50-luku.
MAIJA KAARINEN paheksuu sitä, että työttömyystuen ”loputtua perhe jää työssä käyvän puolison elätettäväksi” (HS Mielipide 19.5.). Tämä on hänen mielestään ”paluuta takaisin 1950-luvulle”. Hetkinen.
Kenen sitten kuuluu elättää työssäkäyvän henkilön perhe, mikäli puoliso on työtön? Yhteiskunnanko eli muiden veronmaksajien?
Mikäli työssäkäyvän ihmisen ensisijainen vastuu oman perheensä elättämisestä on paluuta 1950-luvulle, tervetuloa 50-luku.
