Harmittaahan se. Valinta ei osunut kohdalleni

Eipä tuo uutta ole jos valinta ei osu omalle kohdalle, varsinkaan näinä aikoina kun hakea saa 4 krt kuukaudessa työpaikkoja joita ei oikeastaan ole edes olemassa.

Mutta tämä kyseinen työpaikka kuntarekryssä oli omasta mielestäni juuri kuin minua varten luotu. Pääsin työhaastatteluun 28.12 ja sain 29.12.2022 tiedon etten tullut valituksi.

Kokemukseni työllisyydenhoidosta sekä valmennus- ja ohjaustyöstä ovat jo vuosikymmeniä pitkät. Omasta mielestäni olisin ollut sopiva tehtävään. En tietenkään itse osaa sanoa mitkä piirteet tai seikat olivat valintaani vastaan tai eivät riittäneet. Uskon kuitenkin että valinnan tehneet tiesivät mitä tekivät.

Onnea valitulle! Olen varma että hän on paikkansa ansainnut!

( JK. Kun sain tietää henkilön joka sai tehtävän, en ole lainkaan hämmästynyt heidän päätöksestään )

Uskon etten ole ainoa joka tuntee työnhaun olevan vain "ikävä kyllä ette tulleet valituksi" joukkokirjeiden vastaanottamista. Minä toki sain tässä tapauksessa viestin ihan puhelimitse ja aivan heti kun tilanne oli valitsijoille selvinnyt. Kiitos siitä. Monesti viestin saaminen tai vastauksen saamatta jääminenkään ei tuota minkäänlaista erityistä tunnetta. Sanoinhan jo aluksikin että ei ole mitään uutta etten työpaikkaa saanut.

Mutta kun itse on olevinaan aika varma siitä että juuri tämä työpaikka olisi ollut sellainen jossa minulla olisi ollut jotain annettavaa. Minuakaan ei harmittaisi jos en kokin paikkaa saisikaan, kun en osaa edes kokata. Enkä olisi huolissani vaikka kokkihakemukseni jäisi vastaamatta kokonaan, sillä tuskin muistelisin sitä itsekään kovin vakavasti. ( No nythän nuo hakemukset on kirjattava muistiin kun 4krt kuukaudessa on jotain haettava )

Näitä hakemuksia tai työpaikan kyselyjä kun tekee "liukuhihnalta" on vielä muistettava hakiessaan hakea vain sellaisia paikkoja joihin voisi todellisuudessa työllistyä. Siis ehkä kokin paikkaa hakiessani en itsekään uskoisi työllistyväni. Tai kukapa sen oikeasti osaa sanoa? Autoalan työpaikkoja voin huoletta haeskella tai muitakin teknisen alan paikkoja sillä minullahan on alan koulutusta enemmänkin kuin pelkkä perustaso. Omaa korjaamoakin pyörittäneenä ei ala ole tuntematon. Vaan kun mennään takaisin faktoihin. Olen yli 60 vuotias, moneen kymmeneen vuoteen en ole korjaamohommia tehnyt pieniä juttuja lukuunottamatta, jne jne.. minusta tuntuu ettei se kokin hommakaan niin paljon kaukana ole osaamisesta kun verrataan sitä muuhun tämän päivän tason tekniseen osaamiseen. Senkun voi sanoa niinkin että olen hiukan oppinut kokkailemaan, ehkä juuri sen verran kuin olen unohtanut tekniikan puolelta tai jäänyt jälkeen tekniikan kehittymisessä.

 

 

 

Kuntarekry:

Kouvolan kaupunki aloittaa palkkatukityösuhteessa olevien työntekijöiden jatkopolkujen edistämisen valmennuksella, jossa työsuhteen aikana käydään läpi tulevaisuuden urapolkuja. Haemme tähän tehtävään omavalmentajaa.

Omavalmentajan tehtävään haetaan henkilöä, joka täyttää vuorotteluvapaan ehdot. Ehdoista tarkemmin sivulta: https://toimistot.te-palvelut.fi/vuorotteluvapaa

Viihdyt Kouvolan työllisyydenhoidon omavalmentajana, jos nautit ihmisten kohtaamisesta ja koet työllistymisen edistämisen mielekkääksi työksi. Osaat motivoida ja kannustaa, mutta samalla jämäkästi ja tavoitteellisesti ohjaat asiakkaita tarttumaan ratkaisuihin. Olet oma-aloitteinen, omaksut nopeasti uutta ja olet valmis ottamaan selvää asioista. Sinulla pysyy hyppysissäsi samanaikaisesti useiden asiakkaiden tilanteet ja toimit luontevasti työtiimissä ja sidosryhmäverkostoissa.

Kokemus työllisyydenhoidosta sekä valmennus- ja ohjaustyöstä ovat eduksi. Koulutusjärjestelmän ja yritysyhteistyön tuntemus auttavat sinua pääsemään nopeasti liikkeelle. Odotamme sinulta hyviä IT-taitoja sekä sinulla on oman auton käyttömahdollisuus.

Tehtävän palkkaus on KVTES:n mukaisesti, hinnoittelukohta 01ASI040 lV, 2829,28 €/kk. Työtehtävän matkakulut korvataan KVTES:n mukaisesti. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa.

Haastattelut ovat keskiviikkona 28.12.2022. Voit liittää CV:n liitetiedostona hakemukseesi.

Lisätietoja

http://www.kouvola.fi/rekry

Viranhaltijan päätös

varalle

Aiheesta aiemmin 

kts kirjoitukseni "Mitä, kun itse jää ilman työtä"