Mitä öljyä käyttäisi?

valiantmitaoljyakaytan

Kun on puhe moottoriöljyistä niin asiantuntijoita kyllä riittää.

Keskustelupalstat on ihan täynnä ja jopa tukkeessa erilaisista näkemyksistä joissa toinen toistaan vankemmin perustellaan omia näkemyksiä niin puolesta kuin vastaan.

Hyvää ja halpaa ei ole kuulemma edes olemassa. Tämä väittämä saattaa olla tai on joskus jopa oikeassa, muttei aina. Ensinnäkin se riippuu aivan todella paljon siitä mihin öljyä on käyttämässä. Onko ihan varmasti minimivaatimus öljylle sama Valiantin perusmoottorilla vuodelta 1965 kuin WW hiukkaskiihdytin vuodelta 2022/2023 ???? Tarvitseeko Valiantin koneessa käyttää erittäin kallista erikoisöljyä joka pitää hiukkassuodattimen puhtaana eikä vahingoita katalysaattoria liialla sinkki määrällä ??? Samalla unohtaen että Valiantin moottori tarvitsee pintapaine lisäaineistuksen laahavien nostimien takia lisäaineistuksen joita "hiukkaskiihdyttimen" erikoisöljyssä ei edes ole. Tässä tapauksessa halvempi saattaa olla parempi.

 

" Usein kuulee myös mainittavan, että jokin öljy on hyvää, koska se pysyy kirkkaana pitkään.  Tämä on kuitenkin vain merkki siitä, että öljy ei joko puhdista moottoria tai pysty sitomaan itseensä likaa. Ammattikielellä öljyn dispersantti- ja detergentti-lisäaineet eivät ole hyvällä tasolla. " ...

hänen moottoriinsa saa laittaa vain ja ainoastaan kyseistä merkkiä. Taustalla on usein sen ”kesämökkinaapuri Raunon” kokemus 80-luvulta, kun moottori leikkasi kiinni juuri kyseisen merkkisellä öljyllä. Todellisuudessa Rauno oli ajanut samoilla öljyillä 30 tkm ja sitä oli kaksi litraa liian vähän. ...

Mitä öljyä autoon kuuluu laittaa? | Öljypiste (oilpoint.fi)

Paskanmarjat!

Tuollainen ns perusmoottori vuodelta 1965 ei todellakaan tarvitse kallista "hiukkaskiihdyttimen" erikoisöljyä, mutta kuitenkin laadukasta öljyä sekin tarvitsee toimiakseen kestävästi. Tavallaan Valiantin kone nykypäivänä tarvitsee "erikoisöljyä" koska se on erikoinen tämän päivän normien mukaan. Tuonaikaisen 60 - 70 luvun moottorin nokka-akseli sekä nostimet vaativat ihan eri öljyn kuin nykyiset rullatoimiset kilkuttimet. Vanhempaa moottoria kutsutaan usein nimillä "tappikone", "laahurikone" jne tarkoittaen juuri tätä venttiilien nostamisen laahaavaa ominaisuutta. Tämä laahurikoneen ominaisuus eli laahaavat venttiilinnostimet vaativat esimerkisi sinkkiä tai vähintäänkin sinkkiä korvaavaa lisäaineistusta mitä nykyaikaiset moottorit eivät oikeastaan enää tarvitse, tai se on korvattu erittäin kalliilla lisäaineistuksella. Voi siis helposti olla eri mieltä halvasta ja hyvästä. Sen voisi sanoa että on halvempaa kuin kallis, mutta parempaa tähän tarkoitukseen kuin kallis. Lyhyesti sanoen halpa voi olla hyvää, vaikkei sekään mikään sääntö ole.

Valiantin tai yhtälailla Dartin slant six kone ei mitään ihmeölyjä kaipaile. Mutta on eräs, tai eräät heikot kohdat joiden kanssa voi tulla ongelmia. Nokka-akselissa on ns kierreosa joka pyörittää öljypumppua sekä virranjakajaa. Näiden kulmavaihteiden rattaiden pintapaine voi joskus olla niin kova että se syö kierteen pois joko rattaasta tai nokka-akselista. Eräs perussyy on tehokas öljypumppu, liian korkea painevastus eli öljynpaine. Ensinnäkään öljynpaine ei tarvitse olla kovin suuri ja toisekseen joidenkin öljyjen viskositteeti on kylmänä niin korkea että se syö nokka-akselia.

Mineraaliöljystä huomioitavaa

Omakohtainen kokemus 90 luvun ajoilta oli se että 10W -40 mineraaliöljyllä nokka-akselin kierre kesti n. 1 - 2 viikkoa arki käyttöä, mutta vastaavasti täyssynteettinen Mobil Rally Formula 5W - 50 käytöllä ei vuosienkaan päästä näkynyt kulumavikaa. Kyseessä moottorissa oli siis Mellingin MV 63 suurtehopumppu vakioksi alennetulla painejousella, lisäksi hieman suuremmat laakerivälykset kampiakelilla sekä kiertokangilla. Kahden nokka-akselin jälkeen alkoi uskoa että öljyllä on väliä. Tämä on yksi niistä syistä jonka vuoksi en mineraaliöljyjä ole sen koommin käyttänyt, enkä olisi itse tässäkään esimerkissä käyttänyt, vaan edellinen omistaja.

Kuitenkaan Valiantin moottorissa kyse ei ole mistään erikoisöljystä, vaan sopivasta mieluiten sopivasta synteettisestä perusöljystä olemassa olevaan tilanteeseen.

Kaikkein tärkein asia öljystä

Kaikkein tärkeintä ihan ehdottomasti on öljyn määrä että sitä on riittävästi. Tuntuu ihan hölmölle puhua tästä asiasta mutta tilastojen mukaan yli 90% moottorivaurioista johtuu siitä ettei öljyn määrä ole ollut riittävä.

Tärkeintä on siis oikea määrä, oikeaa öljyä oikeassa paikassa oikeaan aikaan 

Moottorin tai koneenosien kuluminen

Yleistäen voisi sanoa että yleensäkin moottoreiden tai koneiden osien kuluminen on aina jonkinlaisten tai jonkinasteisen voiteluhäiriön syytä. Osat jotka liikkuvat toisiinsa "nojaten" kuten männänrenkaat sylinterissä, laakereiden pinta kampiakselissa ja tai rattaat keskenään, tai liukupinnat jne jne vaativat ehyen öljykalvon väliinsä jottei metallit kosketa toisiaan. Teoriassa mikäli välissä on sopiva sekä kestävä voitelukalvo, ei tapahtu kosketusta, ei edes hitusen kokoisia kiinnileikkautumisia, ei siis kulumisia. Käytännössä kuitenkin kosketuksia tapahtuu aina joissain tilanteissa. Vanhentunut ja tai erittäin likainen öljykalvo ei toimi yhtä hyvin kuin tuore hyvässä kunnossa oleva öljykalvo. Erittäin likainen ja vanhentunut öljy sinänsä voi toimia jonkinlaisen hiomatahnan tavoin. Jotkin öljyt leikkautuvat käytössä nopeammin kuin toiset. Leikkautumisella tarkoitetaan viskositeetin menetystä sekä voitelukalvon ohentumista. 

Öljyn kiinnileikkautumisen estäminen tai mahdollisimman pienin vaurioin tapahtuva metallipintojen koskettaminen keskenään on yksi niistä öljyn ominaisuuksista joita hyvältä öljyltä vaaditaan. Merkkejä öljyissä on monia, viskositeetteja on monia mutta ainakin kaksi hyvää öljymerkkiä tiedän markkinoilla olevan. Kendall Green Racing ja Valvoline Racing VR1 ovat eräitä esimerkkejä monista muistakin öljyistä  joilla kitkan vähentäminen on huipussaan. Youtubessa Lube  Hakkiz testailee eri öljyjä sekä lisäaineita. Suosittelen tutustumaan.

Synteettistä vai mineraalia? 

En ole käyttänyt vuoden 1985 jälkeen missään omistamassani autossa mineraali öljyjä mikäli vastaavaa synteettistä tai puolisynteettistä on ollut tarjolla. Mieluiten olen aina valinnut mahdollisimman tarkoin oikeaa synteettistä öljyä ns muoviöljyn sijaan. Synteettistä öljyä on siis olemassa monenlaista.

Aikoinaan opiskelin ja etenkin olin opetettavana öljy yhtiön koulutuksessa jossa valkeni muutamia asioita jonka jälkeen olen suorastaan karsastanut ihan perinteistä mineraaliöljyä. Sinkki on ainoa poikkeus ja tietenkin muut ominaisuudet joita voi mineraaliöljyssä olla paremmin kuin nykyaikaisessa "hiukkaskiihdytin" öljyssä. ( Hiukkaskiihdytin = pakokaasujen hiukkaspäästöt rajoitettu )

Kun autossa kuten Valiant ei ole edes katalysaattoria joka vahingoittuu sinkistä, ei nykyöljyn sinkittömyys ole aina niin hyvä asia vanhemmalle moottorille. 

Siitä ja kaikesta huolimatta, aion aina käyttää tavallista viskositeetiltaan sopivaa synteettistä öljyä. Voin lisätä sinkkiä erikseen. ( ja lisäänkin )

Hiukan asiaa mineraaliöljyn ja synteettisen välille...

 Erittäin paljon asioita venttiilikoneistosta sekä sisäänajosta

Kuvaus:
"Mitä eroa on "laahurinokalla" ja "rullanokalla"? Mihin tarvitaan sinkkiä? Paljonko sitä pitää olla? Onko raskaan kaluston dieseleihin tarkoitetuissa öljyissä enemmän sinkkiä? Mihin tarvitaan "nokkarasvaa" ja mitä eroa niissä on? Onko hyvä idea rajoittaa öljyn virtausta venttiilikoneistoon? Mitä hyötyä on "beehive"-jousista verrattuna perinteisiin venttiilijousiin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen tällä videolla. Videolla mainittuja tuotteita saat tilattua verkkokaupasta www.roadmachine.fi tai suoraan noutamalla varastosta tai jälleenmyyjiltämme."

Viskositeetti

Viskositeetillä tarkoitataan nesteen kykyä vastustaa virtausta. Öljyllä viskositeetti laskee lämpötilan noustessa.  Viskositeetin yksikkö on centistoke (cSt), mutta yleisesti viskositeetin ilmaisemiseen käytetään SAE-standardissa määriteltyjä viskositeettiluokkia. Viskositeettiluokka määrittää mitattavat raja-arvot, joiden sisällä öljyn viskositeetin tulee pysyä. Mitä pienempi viskositeettiluokan lukuarvo, sitä juoksevampaa (tai ohuempaa) öljy on.  Auton ja öljynvalmistajat antavat usein suosituksia oikean viskositeetin valintaan. Vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa käyttölämpötila-alue jossa öljyä käytetään ja moottorin suunnittelun yhteydessä käytettäväksi tarkoitettu viskositeetti.

Viskositeetti indeksi

Viskositeetti-indeksi Viskositeetti-indeksillä (V.I.) kuvataan nesteen taipumusta ohentua lämpötilan kohotessa. Mitä voimakkaammin neste ohenee, sitä pienempi on viskositeetti-indeksi. esim  ensimmäinen luku tarkoittaa öljyn jäykkyyttä kylmässä ja sen perässä on kirjain w, eli winter. Toinen luku kertoo jäykkyyden normaalissa käyttölämmössä. 

SAE:n luokitusjärjestelmä koostuu numeroista: 0, 5, 10, 15, 20, 25, 30, 40, 50 ja 60. Nämä numerot kertovat öljyn juoksevuuden, ja mihin lämpötiloihin se sopii parhaiten. . Mitä pienempi on ensimmäinen luku, sitä notkeampaa öljy on kylmässä  Esimerkiksi 5W -40 tarkoittaa että viskositeetti on kylmässä 5 ja käyttölämpötilassa 40 ( Kinemaattinen viskositeetti 100°C lämmössä )

On melko yleinen käsitys, että 10W-30 öljy sopisivat paremmin talvioloihin kuin 10W-40 -öljyt. Tämä ei kuitenkaan pidä oikeastaan  paikkaansa. 10W-viskositeettiluokan kylmäominaisuusvaatimukset ovat samat riippumatta öljyn kuumaominaisuuksista. Esimerkiksi joillakin öljyillä 10W-40 -öljyllä on parempi jähmepiste kuin 10W-30 -öljyllä. Vastaavasti 5W-40- ja 15W-40 -luokkien öljyillä on samat kuumajuoksevuusominaisuudet.

-35°C - 0W
-30°C - 5W
-25°C - 10W
-20°C - 15W
-15°C - 20W

SAE-viskositeettiluokan määritys

-järjestelmässä viskositeettiluokka määräytyy neljän erilaisen laboratoriomittauksen perusteella.
• CCS-viskositeetti mitataan laitteella, joka simuloi öljyn käyttäytymistä kylmäkäynnistystilanteessa (Cold Cranking Simulator). Kullekin luokalle on määritetty tietty mittauslämpötila ja dynaamisen viskositeetin maksimiarvo.
• Pumpattavuuden rajalämpötila määritetään standardoidulla MRV-mittalaitteella (Mini Rotary Viscometer). Pumpattavuuden rajalämpötilaa voidaan suuntaa-antavasti pitää alhaisimpana turvallisena kylmäkäynnistyslämpötilana. Öljypumpun ja imusiivilän rakenne sekä puhtaus voivat merkittävästi vaikuttaa öljyn virtaavuuteen käytännön olosuhteissa.
• Kinemaattinen viskositeetti 100 °C lämpötilassa määritetään mittaamalla kuuman öljyn virtausnopeus standardoidussa viskometriputkessa.
• HTHS-viskositeetti (High Temperature High Shear) mitataan laitteella, joka kohdistaa öljyyn leikkaavan voiman 150 °C lämpötilassa.
Kolme ensimmäistä kohtaa määrittävät kylmäviskositeetin W-luokan ja kaksi viimeistä kuumaviskositeettiluokkaa.

Laatuluokat

Öljyn laadulla on merkityksensä.

Viskositeetin valinnan lisäksi tulee huomioida myös muiden asetettujen öljynlaatuvaatimusten täyttyminen (API XX, ACEA XX yms.) 

API-luokitus (American Petroleum Institute) ilmaisee myös millaiselle moottorille öljy on tarkoitettu. Öljytölkin kyljessä saattaa lukea esimerkiksi API SJ/CC. S-kirjain ilmoittaa sopivuuden bensiinimoottorille, ja vinoviivan jälkeen tuleva C ilmoittaa sopivuuden diesel-moottoreille. S:ää seuraava J-kirjain ilmoittaa öljyn laadun: mitä kauempana aakkosissa kirjain on, sitä vaativammat moottoritestit öljy on läpäissyt ja sitä laadukkaampaa öljy on (samoin myös C:tä seuraava kirjain). API-luokitus ilmoittaa vain moottoriöljyn laadun lähtötason, eli öljy voi ylittääkin moottoritestin vaatimukset. API-luokitus on taaksepäin yhteensopiva, eli korkeamman luokituksen öljyä voi käyttää alempaa luokitusta vaativassa moottorissa.  Öljyjen luokitukset – Autopalvelu T. Virtanen Oy (autovirtanen.fi) 

Esimerkiksi Valiantin moottoriöljyn yleisin API luokka 70 luvulla olisi SE.

Ikävä kyllä taitaa olla vähissä ne öljypöntöt joissa tuo alempi luokka enää on, sillä kaikki öljyt ovat ohittaneet kyseisen laatuluokan jo vuosia, vuosia sitten. On siis laatuluokan vuoksi liki mahdotonta ostaa kaupasta liian huonolaatuista öljyä Valiantin koneeseen. Ainoa seikka voi olla juuri niin että se liiankin hyvä öljy ei sisällä vanhanaikaisen koneen vaatimaa lisäaineistusta. Tämä ilmenee juuri näissä hiukkaskiihdytin moottorin öljyissä.

API 
SJ - ennen vuotta 2001 valmistetut autot
SL - 2004
SM - 2010
SN - 2010 jälkeen.

ACEA-luokitus moottoriöljyille  Eurooppalainen ACEA-luokitus moottoriöljyille | Neste

ACEA. A Bensiinikäytöiset, B Diesel käyttöiset, Raskaat kuorma-autot sekä erikoisajoneuvot E
A3 - A5 mitä suurempi luku sitä energiatehokkaampi
B3 - B4

 Sinkki

Moottoriöljyn lisäaine, joka sisältää öljyn pintapaineen kestoa lisääviä aineita, kuten rikkiä, sinkkiä ja fosforia. ZDDP = sinkkidialkyyliditiofosfaatti, puhekielessä sinkkifosfaatti. Laahuri / tappi tms moottorin tarvitseva lisäaine jota ei kaikissa öljyissä nykyisin ole koska katalysaattorit eivät sitä kestä, eikä moottoreissa ole enää laahuri nostimia.

ZDDP eli "sinkki" on moottoriöljyn lisäaine jota "pitää" olla, mutta ei missään tapauksessa saa olla liikaa. 

Selvitä siis ennen lisäaineistusta käyttämäsi öljyn sinkkipitoisuus ennen lisäaineistusta.

Sisäänajoon tai jatkuvaan käyttöön riippuen onko öljyssä sinkkiä vai ei.  Red line sisäänajo lisäaine | Motonet Oy 

Moottoriöljyn paineesta pieni tietoisku

 


Vaikka kyseessä onkin eräänlainen mainos, kannattaa katsoa. Asia on silti tärkeä!

Vanhemppin moottoreihin

SINKKI

Midland Zink Booster. 

..."Midland Zink Booster lisäaine nostaa voiteluöljyn sinkki- ja fosfaattipitoisuutta (ZDDP). Kaikki bensiini- ja dieselmoottorit ilman pakokaasujen jälkikäsittelylaitteita, kuten katalysaattorit ja/tai partikkeli suodattimet (GPS/DPF)" ...
Zink booster zddp sinkki lisäaine Midland - Midland Pirkanmaa

 

Sinkki ei vähennä kitkaa vaan päinvastoin, mutta oikeana määränä se suojaa silti kulumiselta. Miten ?

Kuinka paljon sinkkiä on liikaa? Sinkin lisääminen vähentää kulumista todella paljon, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Sen jälkeen liika sinkki alkaa irtoilla piinoilta vieden myös metallia mennessään.

HYPOIDI

Viskositeetin valinta

Moottoriöljyn valinta

Käyttötarkoituksen mukaan

RE85

( sisältää aimo annoksen eri laatuluokituksista yms. )

Valvoline VR1 laahurinokille sopiva öljy

Synteettisen erot perinteiseen verraten.

Vanhentuuko öljy?

Kyllä se huononeen sekä vanhentuu vaikkei sitä käytetä ajossa

 

Lisäaineistuksesta

X1R, Power UP ja RVS ( Linkki korjattu 23.8.2023 )

Peräöljyn merkitys käytännössä

Hypoidi välityksessä öljyillä on erityisen suuri merkitys. Tehoerot vetopyörissä voivat olla useiden prosenttien luokkaa eri öljyillä.

Kulkiko herkemmin Vaniin peräöljyt ( Linkki korjattu 16.8.2023 )

Öljyillä on todella suuri merkitys kokonaiskäytännössä

Säätelyä 90 luvulla  ( Linkki korjattu 16.8.2023 )

Mitä vaseliinia niveliin ja pyörän laakereihin?

Katso ensin video jossa huomaat ettei ole sama mitä vaseliinia mihinkin tarkoitukseen käytät. Toisissa ominaisuuksissa on todella paljon eroa.

Lube Hakkiz esittää loukkutestin sitkosta.

r-pää nivelet, ylä- ja alapallonivelet, apusimpukka jne. 

Teoriassa on samoin kuin moottoriöljyssä. Mikäli öljy/voiteluaine ei irtoa pinnasta kovasakaan iskussa, eikä päästä metalleja kohtaamaan toisiaan, ei metallit kulu käytössä. 

Käytännössä aina jokin seikka pettää, joko on rasvan puute, liian heikko pintapaineen kesto, jne jne. Ja kun uudelleen rasvaaminen tapahtuu harvoin, on nivelen sisällä metallihiukkaisten sekä rasvan sekoittumisen synnyttämää hiomatahnaa joka moninkertaistaa kulumisen.

Itse olen siirtynyt käyttämään Nesteen EP2 NLGI2 rasvaa nivelissä. Syynä kokeiluuni on kahden kuorma-autoilijan näkemykset että alkoi nivelet kestämään kauemmin kyseiseen rasvaan siirryttäessä. Vertauksena arvioon heillä oli ns yleis- eli jokapaikan rasva. Vertaus ei siis väitä Nesteen EP2 NLGI2 rasvan olevan parasta, mutta huomattavasti parempaa kuin yleisrasva.

En siis siltikään usko että kokeilemani vaseliini on parasta mitä markkinoilla on saatavana kyseiseen tarkoitukseen. Oikeastaan olen varsin epätietoinen koska näkemyksiä on tolkuttoman monia. Ammattikouluaikoina vannottiin Molybdeenisulfidi rasvan perään vähän joka paikkaan. Mutta on jälkeenpäin todettu ettei se ole ainakaan pyöränlaakereille sopivinta rasvaa. Laakereihin tulisi käyttää erityisesti laakereille tarkoitettua pyöränlaakeri rasvaa.

Molybdeenisulfidi (harmaa) on kuitenkin hyvää rasvaa pallonivelille mutta siinäkin piilee yksi vaarallinen seikka. Kyseinen rasva kökköröityy sekä hapettuu ajan kanssa ja lämmetessään erityisen paljon. Hapettumisen voi estää helposti rasvaamalla nivelet tarpeeksi usein ja oikealla menetelmällä niin että vanha vaseliini varmasti poistuu uuden tieltä rasvatessa.

Tosin molybdeenisulfidirasvan idea on juuri se että se jättää voitelevan pinnan vaikka rasva poistuisi kohteesta. Oma kokemukseni kuitenkin on että kuivunut molybdeenisulfidi yhdessä pallonivelen pienestäkin kulumisesta aiheutuneen metallipölyn kanssa on turmiollinen yhdiste pallonivelen kestoa ajatellen. Enkä ainakaan minä ole oikea henkilö ns mustan molybdeenirasvan käyttäjäksi.

Mutta kuten sanoin, erityisen usein toistuva rasvaus poistaa tämän ongelman tuoden molybdeenisulfidin kiistattomat hyvät ominaisuudet esille.

Olen kuitenkin jokseenkin "laiska" rasvailemaan niveliä, vaikka uskallan väittää minua paljonkin laiskempiakin rasvaajia olevan. Laiskuuttani haluankin sellaista vaseliinia jolla on hyvä iskunkestävyys, sekä korkea pintapaineen lisäaineistus. (EP) Kun näihin ominaisuuksiin lisätään sitkoa oikeassa suhteessa ettei kuulanivelen kuula jää kuivaksi missään tilanteessa (teoriassa), on vaseliini sovelias kuulanivelen kuten r-pää nivelen rasvaamiseen. Lähimmässä kivijalka kaupassa onkin kohtuu hintaista EP lisäaineistettua NLGI 2 luokan rasvaa jota käytän.

Varsinaisiin liukulaakereihin ei aina suositella EP lisäaineistusta. Se pitää selvittää ensin.

Redlinen vaseliini cv-2 on monen racing harrastajan ehdottama suosikki pallonivelille.

Ostaisin kokeiltavaksi kivijalkakaupasta heti tuota videolla esiteltyä LE vaseliinia jos sitä olisi täällä myynnissä. ( ALMAGARD LE3752 NLGI 2 )

Ja taas on tästäkin erilaisia näkemyksiä. Jotkin tahot kehottavat käyttämään r-pää nivelissä ohutta liukasta valkoista vaseliinia juuri sen erinomaisen liukkautensa sekä kylmänkestonsa vuoksi. Ohuena vaseliinina itse en laittaisi pallonivelille vaseliinia jota pitäisi lisätä kuitenkin joka ajoreissun jälkeen varmistukseksi ettei pallonivelen rasvapesä olisi liian tyhjä.

Pyöränlaakerirasva

Kuten jo mainitsin, pyöränlaakereille on oma vaseliininsa joka ei ole nivelille tarkoitettua. Pyöränlaakerivaseliinilta haetaan toisenlaisia ominaisuuksia. Yleisrasva ei ole lähellekään paras laakerirasva.

Eräs testi

Muuta yleistä

!!!! Ja se tärkein asia! Käytä nivelissä mitä tahansa vaseliinia kunhan sitä on aina riittävästi ja aina. Kun rasvaat käytä vaseliinia reilusti jotta lika ja kuluneisuuden pöly poistuu nivelestä. paraskaan vaseliini ei auta jos sitä ei ole nivelessä puhtaana ja riittävästi.

Markettien yleisrasva verratttuna ns oikeisiin erikoisrasvoihin on eroavaisuuksiltaan valtava erikoisrasvojen eduksi. Tässä kohtia on helppo sanoa että hyvä ja halpa ovat eri paketissa.

On aivan päivänselvää että kunnollinen huolella valittu vaseliini voittaa mennen tullen markettirasvan.

Kestovoideltu kuulanivel kestää sen minkä kestää. Nippojen lisääminen kestovoideltuihin niveliin ei tuota haluttua tulosta koska rasva ei levity, eikä mahdu oikealla tavalla.

Epätasapainoiset renkaat, tärisevä ajo "nimismiehen kiharalla" antaa kumpikin lujia iskuja nivelille koko ajon ajan.

Voideltava nipallinen nivel kestää todella pitkään, pidempään kuin yksikään kestovoideltu nivel, mutta vain sillä ehdolla että nivel voidellaan useasti ja kunnolla oikeaoppisesti. Muutoin sen elinikä jää kestovoideltua huonommaksi. Liikaa rasvaamista ei liene mahdollista tehdä.

Vaseliineilla on monia erilaisia ominaisuuksia. Iskun kestävyys, sitko, paineenkesto, lämpötilojen kesto, sisäinen kitka, veteen liukenevaisuus, pintojen kitkan poistaminen, liukkaus, jne jne Aineistuksia on monenlaisia.

Overdrive

Overdrive on mahtava lähes kaikenkattava tietopankki keskustelualueineen. Keskusteluun osallistujen tietotaito tai asiantuntemus heittelee samoin kuin missä tahansa keskustelussa. Mutta kun harjaantuu hieman ja alkaa itsekin miettimään asioita, on helppo löytää ne todelliset asiantuntijat joukosta. Käyttökokemuksia, keskusteluja jne on overdrive pullollaan.

Overdrivellä on ollut jo vuosia sitten keskustelua rasvoista sun muista voiteluista. Olen sinnekin joskus sanasen sanonut

kalsiumia vai litiumpohjainen vaseliini | Overdrive.fi

n

 

 

 

 

Comments powered by CComment