Mitä miettimistä tämä nyt on? Aamukahvi ilman sokeria.

2022-10-09

En käytä nykyisin sokeria oikein missään joitakin yksittäisiä kertoja lukuunottamatta jolloin sokerin määrä on kuitenkin ollut hyvin maltillista.

Muistan kun 2 tyypin diabetekseni todettiin ja aloin olemaan sokeritta. Kahvi maistui ihan per------ pahalle. Olin aina ollut sitä mieltä että kahvi maistuu vaikka mustana, mutta ei missään tapauksessa ilman sokeria. Siis sokeriton kokemus ei ollut mieluista.

Kuulin lohduttavia sanoja kaikilta niiltä jotka olivat juoneet jo kauan ilman sokeria, tai jopa eivät edes koskaan olleet käyttäneetkään sokeria tms maketusainetta. " pari viikkoa niin totut". Kuulosti ihan samalle kuin aikoinaan (2017) lopetin tupakan polton että pari viikkoa niin et enää kaipaa.. jne jne... tätä lausetta olin kuullu jo vuosia.. ihan skeidaa molempien väittämien osalta minun kohdalla.

Siis ihan täyttä skeidaa. Kahvi ei ole ollut samanveroista vieläkään vaikka yli vuoden joka päivä on treenattu. MUTTA kahvi on toisinaan joka lähelle nautinnollista mikäli se on ihan just uutettua (keitettyä) ja muutoinkin kelvollista. Tupakkaa tekee edelleenkin mieli, muttei niin paljon.

Siis räknään sekä fundeeraan 

Mitä siitä on väliä tekeekö mieli tupakkaa, jos ei vaan polta... ?? eiks se ole se juuri se juttu ettei polta, eikä se tekeekö  tupakkaa mieli???  Entä jos kaipaa vaan sokeria, niin kaipaa sokeria vaikkei käyttäisikään. 

MUTTA. Toden puhuakseni en enää nykyisin pidä niin makeasta kahvista. Maistoin, niin pitää olla ihan pikku murunen sokeria jolloin maku on ihan BEST eli paras. Mutta .... käytin ennen palasokereina laskettuna 2 - 4 palaa per kahvikupillinen, joskus vieläkin makeampaa. Tiedän ettei kuitenkaan tarvitsisi kauaa harjoitella niin pitäisin ihan yhtä makeasta kuin ennen. Nyt mennään ilman sokeria. Räkninkii asiasta on se kuinka suuren kilomäärän sokeria olen jättänyt syömättä.

Hiilihydraatit on sokeria tai jotain sen tapausta olen kuullut.

Miksi aina jouluisin minun painoni on pudonnut jopa useita kiloja?? Ehkäpä siksi koska olen aina ollut enempi liharuokien perään kuin joulukarkkien tai yleensäkään minkään makean perään (poislukien kahvi ). Jouluisin olen siis syönyt hyvinkin pelkistetytsti hiilihydraatitonta ruokaa. Läskiä sitä itteään, joulukinkkua , karjalanpaistia, naudanlihapaistia, nam nam... porkkanalaatikkoa, nam nam. Lisäksi juureksia, punajuuria, porkkanoita jne jne.. Ja siksi painoni putoaa aina jouluisin.