Hirveetä vääntöä osuuskunnan jäsenistön puolesta vs työvoimatoimisto

Tällainen kirjeen alustava pohja on tekeillä: 8.6.2013

Hei,

Osuuskuntalaisena sekä Suomen kansalaisena olen erittäin huolissani maassamme olevasta korkeasta työttömyysasteesta ja tietenkin myös omasta työllisyystilanteestani.

Sen lisäksi olen huolissani myös edustamieni yritysten puolesta. Osuuskunnat joiden edustajana toimin tässä kirjeessä, ovat alueellansa merkittäviä työllistäjiä. Kuitenkin monelle työntekijöillemme ei kokoaikaista työtä ole tarjolla, ja monet joutuvatkin työllistymään osa-aikaisesti ja vain tilapäisesti.

Ongelmana on pelko siitä että monet tällä hetkellä työllistyneenä olevat eivät tiedä tulevaisuudestaan, ja voivat yllättäin olla samassa tilanteessa, eli vain tilapäistyövoimana ja samanaikaisesti etsiä uutta työtä työttömänä työnhakijana.

On ilmennyt tapauksia joissa osuuskunnassa työllistyneenä olevaa työtä ei olekaan hyväksytty ns. normaalityöksi, joten esim työllistymisehto ei ole täyttynyt. Tällainen pelko tulevaisuuden turvasta on turmiollinen yrityksellemme sekä tietenkin työntekijöillemme.

Alla on vastausviesti jonka olen saanut 24.5 laittaessani ensin kirjeen liitteenä Timo Melingiltä saamani vastauksen osuuskunnan asemasta työnantajana.

Viestisi tiedoksi saaneena vastaan sinulle. Timo Meling ei ole vastauksessaan teille määritellyt Osuuskunta Startin asemaa. Kuten hänen viestistään on luettavissa, on aiemmin vakiintuneesti osuuskuntien kautta työllistyneet jaettu kahteen ryhmään: palkansaajat ja yrittäjät, MUTTA TEM on uudessa ohjeistuksessa (TEM/1446/00.11.03/2012) tarkentanut osuuskuntia koskevaa oheistusta. Osuuskunta Startti on näkemyksemme mukaan juuri tällainen laskutusta ja markkinointia harjoittava osuuskunta, jonka kautta työllistyvät ovat nk. omiin töihin työllistyviä.

 

Terveisin

 

Annamaija Heikkinen
Asiantuntija, työttömyysturva
Hämeen TE-toimisto

Kirkkokatu 12 A,  15140 Lahti
Puh. 02950 41556
Fax. 03 7834 805

Olenko ymmärtänyt oikein, että osuuskunnan nimen, maantieteellisen sijainnin, liikevaihdon tms perusteella voi päätellä osuuskunnan olevan kelpaamaton työllistämään sen jäseniä ns. normaaliin työsuhteeseen palkkoineen tarkoittaen työsuhteessa tehdyn työn työllistymisehdon täyttymistä?

Olenko ymmärtänyt oikein jos juuri tässä tapauksessa päättelen Annamaija Heikkisen vastauksesta että yritysmuotona osuuskunta on juuri tuon vastuksen perusteena?

Ollessani työntekijänä autonasentajan ammatissa autokorjaamossa minulla oli sellainen asemavaltuutus että sain, tai oikeastaan minua kehotettiin tekemään sopimuksia ja kaupantekoa asiakkaiden kanssa ns lisäkaupan merkeissä, sekä lisäksi hankkia myös muita uusia asiakkaita ja sopia heidänkin kanssaan työnantajanani olevan korjaamomme palveluista.

Olenko ymmärtänyt oikein jos annan itseni ymmärtää, että osuuskunnan osaomistajana työsuhteessa palkansaajana tällaista asemavaltuutusta ei voida käyttää vaarantamatta ns normaalia palkansaajan asemaa ja näin ollen verrata asemavaltuutusta oman työn määritemään?

Olen saanut kuula monia erillisiä tapauksia joissa on osuuskunnan omistajajäsenen asemaa määritellessä törmätty mainitsemiini epäselvyyksiin.

Olenko ymmärtänyt oikein jos päättelen että osuuskunnan jäsenenä osuuskunnalle työtä tekevä henkilö on eriarvoisessa asemassa verrattuna sellaiseen työtehtävään yritykselle jossa ei ole omistussuhdetta työnantajayritykseen?

Comments powered by CComment