Rikkinäinen puhelin
Seuraleikki jossa leikkijät kokoontuvat riviin tai jonoon, ja toisessa päässä oleva kuiskaa haluamansa viestin seuraavalle. Tämä kuiskaa sen eteenpäin, kunnes päästään rivin tai jonon loppuun. Lopuksi viimeinen kertoo, mitä hän kuuli, ja ensimmäinen paljastaa liikkeelle laskemansa viestin. Usein viesti on muuttunut matkan varrella huomattavasti. ( Wikipedia )
“Värittäminen” muuttaen tarinan yksityiskohtia ( Wikisanakirja )
Joskus kaikki ei ihan ole niin kuin haluaisi. Onneksi tarinaa voi värittää. Ja jos tarina ei ole lähtöisin suoraan alkuperäiseltä tekijältään, voi sen sisältö muuttua matkan aikana. Matkaan kuuluu “rikkinäinen puhelin” leikki, sekä uudelleenkirjoittajan eli toimittajan väritys.
Maalittaminen tarkoittaa seuraavia asioita:
Maalittaminen, sodankäynnissä kohteiden määrittäminen tuhottavaksi Maalittaminen, henkilön mustamaalaaminen sosiaalisessa mediassa. ( Wikipedia )
Mielestäni maalittaminen on myös mahdollista aatetta, ajatusmallia, yhteisöä, tai käytäntöä tai muuta kokonaisuutta vastaan.
.
“Vuonna 2003 kiinalainen ”farmaseutti ja keksijä” Hon Lik patentoi vallankumouksellisen idean. Hon keksi nykyaikaisen sähkötupakan, jossa kuivattujen lehtien polttamisen sijaan höyrystettiin nikotiinipitoista nestettä. 2010-luvulla laitteiden kehityttyä sähkötupakointi on yleistynyt huimaa vauhtia.
Vaikka sähkötupakan pitkäaikaisen käytön haitattomuudesta ei ole vielä täysin aukotonta näyttöä, on aivan selvää että höyrystetyn nikotiinin hengittäminen on kertaluokkia vaarattomampaa kuin perinteisen tupakin röyhyttely. Vaikuttaakin siltä että sähkötupakan vaarattomuus itsessään on ongelma kansanterveyden vaalijoille. Vaikea ymmärtää miksi.” ( Hannu Oskala )
.
Kyse on siis tästä:
Tutkimus: Moni perinteisestä tupakasta eroon pyrkivä siirtyy sähkötupakkaan – lopputuloksena addiktio molempiin
Uutissuomalainen 13.4.2021 6:00
Joka on ilmeisesti lähtöisin tästä:
Most US adults who vape want to quit, study finds
Toteamuksia ESS artikkelista:
Mistä ESS:n toimittaja on repäissyt toteamuksensa, että sähkötupakka on "luotu koukuttavaksi" tai että jotkut käyttävät sitä "jatkuvasti ja pitkin päivää". Jälkimmäinen pitää varmasti paikkansa, mutta itse tutkimuksesta ei löydy kumpaakaan väittämää, toisin kuin artikkelissa väitetään. On väärin väittää että *tutkimuksessa* on todettu sitä sun tätä jos kyse on asioista, jotka ovat esitetty tutkimuksesta *kertovassa* artikkelissa, jossa on sekä kirjoittajan omia väittämiä että haastateltujen tutkijoiden omia näkökantoja.