· 
Last updated 24.9.2019 - 8.36 Visible also to unregistered users
 

No nyt se tuli, mutta maistui kitkerälle

Nimittäin se varoitus olla käyttämättä laittomia katukauppa THC nesteitä joiden lantinkina on käytetty e-vitamiiniöljyä ( E-asetaattia)

Varoituksen sanat: Ei toki ihan selkeästi, eikä suorasanaisesti.

THL ei kertakaikkiaan voi olla paheksumatta sähkösavuketta myös muiltakaan osin. Mutta sisältöön oli nyt jo pakotetusti saatava myös oikea varoitus.

No, ei se seeprakaan raidoistaan pääse.. vaikka tässä tapauksessa aihetta olisi ollutkin.

Ennen kuin päästään varsinaiseen asiaan, laitan pari asiaa pohdittavaksi:

Sähkösavuketta ei polteta sitä käytettäessä. Piste.

Kun miljoonat ihmiset ovat pääseet tupakoinnista eroon sähkösavukkeiden ansiosta, nämä ovat "yksittäistapauksia" ja vastaavasti kun miljoonista käyttäjistä 7 kuolee e-asetaattiin on kyse laajasta yleisestä sähkötupakoinnin vaarasta. Tätä asiaa pohtisin todella syvältä ja hyvinkin monelta kantilta. Mukaan ajatuksiin voi ottaa perinteisen tupakkayhtiöiden intressit, lääketehtaiden intressit jne. jne..

..."– Joiltakin potilailta on löytynyt kannabiksen psykoaktiivista yhdistettä, eli THC:tä. Nämä ihmiset ovat siis käyttäneet erilaisia kannabistuotteita sähkösavukelaitteella. Lisäksi on löytynyt e-vitamiiniasetaattiöljyä ja nikotiinia, Ollila kertoo.

Ollilan mukaan sähkötupakan haittoja on vaikea verrata perinteisen tupakan haittoihin.

– Toistaiseksi tässä asiassa on vielä hyvin paljon avoimia kysymyksiä. Tähän mennessä sähkösavukkeiden höyrystä löytyneiden haitallisten aineiden määrä on pienempi kuin mitä tupakansavusta on löydetty. " ...

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006248470.html?fbclid=IwAR3Ox1wXHaq2v6PmZMn2b372Vejd-nEMNsqXboGJdoQbnD66nJlW5X1UUio

Tässä seuraavassa artikkelissa paneudutaan erityisesti makunesteisiin, vaikka nekään eivät ole USA tapauksissa se oleellisin asia. Mutta teksti on silti jo asiallisella linjalla verrattuna edellisten päivien otsikkomässäilyyn.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/62252361-3b1e-4516-b337-a34760387ad5?fbclid=IwAR1WdNfqvZ3Do4HtZsxDZndODp-oaWXj4Y3ekVaKEqeCNEUjXBzCWpA8Q2I

…”Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijan Hanna Ollilan mukaan Yhdysvalloissa sähkötupakan aiheuttamat sairastumiset ja kuolemat vaikuttavat olevan yhteydessä makeutettujen öljyjen käyttöön. Suomessa ei myydä tällaisia makunesteitä, mutta sähkötupakalla on muitakin lukuisia haittoja.

Viime aikoina on uutisoitu runsaasti sähkötupakan käytön aiheuttamista kuolemista ja oireilusta. Yhdysvalloissa ainakin viiden ihmisen on kerrottu kuolleen ja yhteensä 530 sairastuneen sähkötupakan käytön seurauksena.

Sähkötupakasta hengitetään höyryä, jonka koostumus vaihtelee savukkeessa käytetystä tuotteesta riippuen. Erilaisia sähkösavukenesteitä on tuhansia.

Ollila kertoo, että Yhdysvaltojen tapauksissa ei ole vielä pystytty tunnistamaan, mitkä aineet tai aineiden yhdistelmät ovat aiheuttaneet tautitapauksia ja kuolemia. Hänen mukaansa ilmeisesti moni on käyttänyt aineita, joita ei saa Suomessa myydä sähkösavukkeissa käytettäväksi.” …

n