536 NULL

Miten mieli opettuu?

19.5.2018 la

Miten mieli opettuu? Ajattelenpa omalta kohdaltani vaikka sellaista hetkeä josta olen tupakoidessani nauttinut erityisen suuresti. Kesäinen kesäpäivän aamu terassilla aamukahvilla.

Varhain aamulla kun linnut vielä laulavat ja on muuten hiljaista. Auringon lämpö alkaa hiljalleen vaikuttaa. Tästä kaikesta on niin makoisa muisto.. Kuppi kahvia ja savuke. Täydellistä.

Muistossani Juon kupillisen tai pari kahvia ja polttelen muutaman tupakan. Nautin kiireettömästä hetkestä. Nautin kahvista sekä tupakasta.

Entäs nyt tänä päivänä kun en enää polta?

Kaipuu tuohon hetkeen on edelleen. Sitä voisi kuvitella että kaipuu liittyy tuohon hetkeen ihan sellaisenaan ihan ilman tupakkaa. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä en todennäköisesti olisi koskaan oppinut tuota aamuista kahvittelutapaa ja mennyt aamukahville terassille ellen olisi polttanut tupakkaa samalla.

Minä siis todellisuudessa menin ensisijaisesti tupakalle ja join kahvia siinä samalla. Miten saan mieleni oppimaan että voisin kaivata sitä hienoa hetkeä muutenkin ilman tupakkaa? Aamukahvit terassillahan on edelleenkin hieno juttu, vai onko?

Monestihan totta on että opittua tapaa tulee aina kaipaamaan jollakin tasolla. Mielen voisi opettaa kaipaamaan siitä hetkestä sitä kokonaisuutta ilman tupakkaa. Jopa nauttimaan samalla lailla, tai mikä parasta olisi, nauttimaan vielä enemmän. Niin voisi. Uskon että niin pitäisikin tehdä.

Minulle kävi kokonaan toisin. Kun siirryin sähköhöyryttelemään olin aluksi tietoisesti sekä tarkoituksella täysin samojen tapojen toteuttaja kuin tupakoidessakin. Tästä syystä sähköhöyryttely onkin juuri erityisen kätevä keino jättää tupakointi.

Menin siis terassille höyryttelemään ja join kahvit siinä samalla. Eli kävin siis aamukahvilla ja sähköröökillä samalla tavalla kuin ennenkin oikealla tupakalla. Viime kesä meni kokonaisuudessaan juuri noin tuolla tavalla. Kävin siis “aamutupakalla” juomassa kahvia niin kuin jo vuosia on ollut tapana.

Toki kesän ne aamut jolloin sateiden takia kelin puolesta voi nauttia olivat melko vähäiset. Sepä ei silti haitannut sillä olisin tupakoidessani mennyt miltei kelissä kuin kelissä aamutupakalle ja kahville. Mutta viime kesä meni. Olin kesän, tai oikeammin kevään aikana päässyt myös henkisesti ( en oikeata tupakkaa ollut polttanut koko kesänä) kokonaan eroon tupakasta sekä vähentänyt v 2017 syksyyn mennessä nikotiininkin ainakin liki kokonaan nollille.

Eipä houkutellut terassi enää syksyn tullen. Join kahvit sisällä lämpimässä enkä lainkaan edes höyrytellyt aamuhöyryjä. Nyt tätä kirjoittaessa on uusi v. 2018 upeakelinen kesä. Vuosi tupakoimattomuutta takana. On upean lämmintä ja upeita aamuja on ollut moneen kesään verrattuna ennätysmäärä. JA OLEN silti muistanut käydä vain kahdesti tänä kesänä aamukahvilla terassilla kera höyryttelyn.

Aamukahvit terassilla ovat upeita hetkiä kertakaikkiaan. Mutta silti suhdeluvulla 1/30 on jäänyt aamukaffet terassilla pois niinkuin yleensä koko aamuhöyryttelytkin. Mieli on oppinut jotain. Tapa on muuttunut samalla tavalla kuin tupakoinnista höyryttelyyn ensimmäisen 100 päivän aikana.

Entäs tämä juttu?

Teen töitä aika paljon puhelimella sekä tietokoneella. Käyn toki aika usein muuallakin kuin kotikonttorissa mutta siis kuitenkin sanoen paljon tietokoneella. Ennen pidin tupakan mittaisia taukoja. Kävin ulkona vetäisemässä tupakan sekä "vähän henkeä" Saatoin ottaa kahvikupin matkaan ja istahtaa tauolle. Tietenkin puhuin aina kahvitauosta ja kahville menosta.

Ne tupakka/tauko hetket olivat nautinnollisia hetkiä joskin alunperin kokonaan tupakoinnin aikaansaannosta. Noin tein vielä viime kesänä sähköhöyryttimen kanssakin jatkaen siis tupakointiin liittyvä tapaa vaikka en tupakoinut. Todella siisti helppo keino olla tupakoimatta minkään asian muuttumatta.

Mutta mitä kummaa? Uskomatonta. Miten on nyt tällä hetkellä kun vuosi on kulunut? On todettava että tauot on/olisi oltava lakisääteiset ja niitä olisi noudatettava. Ei aina, tai siis ei useimmiten vaan tule lähdettyä tauolle vaikka kuinka tekisi mieli ennen kuin päivä on täysi, tai käyn sitten vaan syömässä. Juodun kahvin määrä on vähentynyt.

Luulin että kaipaisin noita taukohetkiä sellaisenaan myös ilman tupakkaa koska ne olivat virkistäviä sekä niin nautinnollisia. Luulin että voin kääntää mieleni niin ettei kyse ole tupakasta vaan siitä hetkestä. Ja paskat, voin sanoa "paskat".

Kyllä se vaan niin oli että tupakka ne hetket teki alunperin merkityksillisiksi. Toki voin nauttia ja nautinkin niistä hetkistä edelleenkin, siis nauttisinkin jos malttaisin taukoilla. Ei vaan tule lähdettyä koska en jaksa keksiä syytä. Pitäisi keksiä.

Olen vaan niin laiska etten viitsi mennä kun en edes polta tupakkaa. Jos olisin lopettanut tupakoinnin muutoin kuin jatkamalla höyryttelemällä tupakointiin liittyviä tapoja, olisin joutunut kääntämään mieleni itse nauttimaan niistä hetkistä ilman tupakkaa.

Nyt se kääntyi itsestään.

NULL 2018-05-19 06:17:52 5