Monenlaisia polkuja

30.10.2018 552 päivää savuttomana.
8052 - 10032 tupakkaa polttamatta.

Olen seuraillut, tutustunut sekä osallistunut tupakoinnin lopettamiseen keskittyvissä keskustelupalstoilla kymmeniin, ehkä (todellakin) jo satoihin eri lopettamisen tarinoihin, mikäli lukuun lisätään kaikki kommentointikentät sekä verkkosivut.

Olen pyytämällä sekä joskus usein pyytämättäkin saanut kerättyä useita kymmeniä erilaisia tarinoita joissa on tupakoinnista päästy eroon. Näistä tarinoista osa on päätynyt "Tupakasta eroon" blogini tilapäivityksiin.

Olen koko ajan etsinyt ja yhä edelleen löytämättä etsinyt sellaista aukottomasti yhtä ja ihan ainoaa "oikeata" tapaa, tai yhtä ja ainoaa lopettamistarinan polkua. Ei ole löytynyt sellaista tulkittavissa, ainakaan minä en ole havainnut.

En ole löytänyt yhtä yhdenmukaisesti samanlaista tunnetta, toimintamallia tai mielikuvaa tupakoinnin jälkeisestä elämästä. Yhdelle ainoa se "oikea" tapa lopettamiselle on kerrasta poikki, toinen vähentää tupakointia vähitellen. Yksi pelkää nikotiinia purkkatupakassakin ja toinen jojoilee muuten vain ... tupakoin en tupakoi tupakoin en tupakoi... kunnes päätyy lopulliseen ratkaisuun.

Jollakin pitää olla lopettamisen aikanankin tupakoita saatavilla ( kuten minulla) ja toinen retkahtaa välittömästi jos löytää yhdenkin tupakan. Yksi tulkitsee jo yhden poltetun tupakan kokonaan sekä lopullisesti retkahtamiseksi joka antaa itselleen luvan jatkaa polttamista, ja toinen nousee suosta ylös samantien jatkaakseen muutoin hyvin onnistunutta tupakoimattomuutta välittämättä pienestä retkahduksesta.

Yksi kokee tupakoinnin lopettamisen jälkeisen yskän pahaksi merkiksi keuhkoahtaumasta ja vastaavasti toinen kertoo tupakan tervan poistuvan keuhkoista. Kumpikaan ei liene kuitenkaan suoraviivaisesti ole yskästä pääteltävissä.

Yksi pelkää sähköhöyrystintä (sähkötupakka) ja toinen vannoo sen puolesta, kolmannen mielestä mitään apukeinoja ei saa käyttää tai hyväksyä. Yksi inhoaa ylitse kaiken tupakanhajua kun sitten se toinen (kuten minä) kokee sen yhä vieläkin viekottelevana tuoksuna.

Tarinoita sekä joskus aivan "ehdottomia totuuksia" on todella monia. Jollekin on yleisesti ottaen pelkkä tapa, tai addiktio pahempi asia kuin itse tupakointi sinällään. Saavutettu savuttomuus on tällaisella katsantokannalla "sivuseikka". Tällainen henkilö pelkää purkkatupakan himoa tai nikotiiniriippuvuutta niin paljon ettei huomaa päässeensä itse tupakoimattomuuden tulokseen juuri "sen" avulla.

Yhden yhteisen "totuuden" olen kuitenkin lähes ollut löytävinäni. Olisi helppo sanoa se yksi yhteinen totuus lauseella: "Tein päätöksen lopettaa tupakoinnin", ja vaikka lause sisältääkin jo sinällään oleellisimman totuuden, puuttuu siitä silti erittäin olleellisen tärkeä jatko-osa.

Jatko-osa lauseelle on, miten lopetan? Tulokselliseen päätökseen sisältyy yleensä omaehtoinen keino (psyykkinen tai fyysinen) tai väline jolla tupakoimattomuus eli savuttomuus onnistuneemmin toteutuu.

Minun lauseeni olisi siis "Tein päätöksen lopettaa tupakointi käyttäen sähköhöyrystintä apuna" tai "päätin päästä eroon tupakoinnista siirtymällä sähköhöyrystimen käyttäjäksi".

Tapoja tai keinoja on useita muitakin. Senkin olen ollut havaitsevinani että tupakoinnin lopettamisessa tuloksiin on päässeet ne jotka myös pysyttelevät valitsemassaan keinossa. Kuten moni "Tupakasta eroon" blogiani seurannut on lukenutkin, tein omasuunnitelman sekä menetelmän jolla pääsin onnistuneeseen tulokseen. Käytin aluksi hivuttaumismenetelmää ja valmistin "repsahdus" ohjelman eli miten etenen jos repsahdan tupakoimaan.

Nämä ovat siis luettavissa blogissani. Toinen merkittävä löytö jonka keskustelujani seuranneena olen havainnut on hyvin tärkeää osaa näyttelevä motivaatiopohjan rakenne. Miksi lopetan? Tämän selvittäminen on suurelle osalle onnistujia oleellinen asia. Niin se oli minullekin.

Raha ei ollut se merkittävä tekijä koska sitä kuluu pikkuhiljaa muutenkin johonkin muuhunkin.. ja tupakalle löytyy aina tilaa. En ollut kipeä, en tuntenut olevani "huonossa voinnissa" tupakan takia. Minua ei tupakointi oikeastaan vaivannut millään muotoa, vaikka tupakkayskästä joskus olinkin huolissani. Minua huoletti kauskantoisempi tulevaisuus terveyden suhteen.

Kolmas yhteinen ei niin pelkästään positiivinen piirre jonka olen ollut seurallessani havaitsevinani on lopettamisen yhteydessä oleva hitonmoinen kiire. Tässä ja nyt! ... Tähän syyllistyin vahvasti itsekin. Intoilin nikotiinittomuuden suhteen vahvasti ihan turhaan ja aivan liian nopealla tempolla.

Muut tupakoimattomuuteen liittyvät höyrystimen avulla toteutuneet onnistumiset kirvoittivat mieleni haastamaan itseni yhä suurempiin tuloksiin. Olin sellaisessa onnistumisen "hurmostilassa" jolloin en nähnyt kokonaisuutta.

Mutta mitä sitten? Voi tokaista monelta kantilta katsoen. Mitä väliä sillä kuitenkaan olisi vaikka käyttäisin purkkaa, inhalaattoria, sähköhöyrystintä jne.. ihan mitä vain ja kuinka pitkään kunhan olen pysynyt siinä alkuperäisessä tavoitteessani eli olla tupakoimatta.

Asiaa tulee katsoa laajemmalla näkökannalla. Jos et lainkaan lopeta tupakointia, jää tupakoinnista edelleen loppuelämän jatkuva tapa. Jos taas vastaavasti päätät lopettaa tupakoinnin, sekin on koko loppelämän jatkuva tupakoimattomuuden toiminpide sekä tapa.

Mitä merkitystä on yhdellä repsahduksella, tai nikotiinittomaksi siirtymisen parilla viikolla, tai joissakin pahimmissa tapauksissa edes muutamalla vuodella tässä suhteessa?