Yrittäjyydestä monella tapaa
( tuttuun tapaani tämä artikkel julkaistaan täysin keskeneräisenä. Joten lisäilen sekä korjailen täysin oman aikataluni sekä innostukseni mukaan asioita )
Yrittäjyys on tämän päivän agenda. Siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään, eikä mitenkään. Yrittäjyys on aina tervetullutta, mutta ei aina "tervettä". Oletko koskaan miettinyt milloin yrittäjyyden kohdalla voi puhua epäterveestä ... ? Epäterve tilanne, epäterve motiivi, jne jne..
Lumen5.com sivustolla luotu video aiheesta
Olen tämän jo niin monesti kertonut
Olen vuosien ajan tai jo vuosikymmenien ajan kirjoittanut, käynyt puhumassa, kertonut, videoinut jne yrittäjyydestä. Olen toiminut yritysneuvojana, työosuuskunnan toimitusjohtajana, toiminnanohjaajana, puheenjohtajana, sekä monen yrityksen hallituksessa.
Taustani yrittäjyyteen on monitahoinen.
Olen vuosikymmenet puhunut siitä ettei yrittäjyyttä tule pelätä, muttei siihen saa ajattelematta ryhtyä. Yrittäjyys tai on väärin aina sanoa yrittäjyys, kun pitäisi sanoa yritys, ei ole automaattisesti ainut oikea ratkaisu. Yrittäjyys eri muodoissaan sitä vastoin voi olla useammin ratkaisu.
Tänä päivänä tuli taas tarve kertoa yrittämisestä. Syynä on yhteiskunnan rakenteelliset mullistukset kuten työn hinnan halpuuttaminen, rahan kiertomäärän rajoittaminen kansan keskuudessa, isoja leikkauksia heikompiosasten toimeentulossa, työelämän voimakkaat heikennykset jne jne. Nämä kaikki vaikuttavat perinteisen näkökannan yrittäjyyteen lisäten sen haasteellisuutta.
Vaikka kauan sitten kirjoittamani artikkeli yrittäjyydestä "Matkalla yrittäjyyteen" onkin jo vanha, eikä edes sen kaikki linkit enää ole olemassa, on sen merkitys yhä uudelleen ja yhä enemmän tärkeä.
Yritys tai yritystoiminnan harjoittaminen
Yritystoiminnan harjoittaminen mp3
Yritys on hieno asia. Yhteiskunta tarvitsee yrittäjiä sekä yrittäjyyttä. Yritys ei kuitenkaan missään tapauksessa saa olla se "hätävara" jos ei muutakaan keksi. Tälläisessa "hätävarassa" voi piillä vaara ettet ehkä onnistukaan ja siinä sivussa menetät oikeutesi työttömyysturvaan, toimeentulotuen osaan ja ties mihin. Voit jäädä myös henkilökohtaisesti pahasti tappiolle. Ja mikä pahinta voit kokea suurta usein aiheetonta häpeää epäonnistumisesta.
Minun tarkoitukseni on aina ollut kannustaa yrittäjyyteen, mutta ei milloinkaan sillätavoin ettet ensin sisäistäisi sisäisiä seikkoja mistä menestys yrittäjyydessä koostuu. Mitä siihen vaaditaan sinulta itseltäsi ja nimenomaan sinun omia voimavarojasi, ei niinkään mitä lomakkeita sinun tulee osata täyttää jotta pääset sorvin ääreen.
Taloudellinen näkökanta eli kannattavuus rahassa sekä toimeentulossa on tärkeä asia. Jokaikinen "yrityskoulu" tai yritysopas neuvoo sinua miten saat yritystoimintasi alkuun. Ennemminkin tänä päivänä yrittäjyys toteutuu pahimmillaan siten ettet lainkaan tiedä mitä yritys muotoinen yrittäjyys kokonaisuutena tarkoittaa.
Työn markkinahinta
Työn markkinahinnan seuraaminen sekä tiedostaminen on yrittäjälle kuin myös työntekijälle tärkeää tietää. Omaa työtä tai työpanosta ei saa lähteä aliarvostamaan. Hinnalla ei saa kilpailla, vaan laadulla sekä luotettavuudella ja lisarvoilla. Työn markkinahintaa ohjailee nykyisin paljon voimassa oleva poliittinen tahtotila
Tämän päivän näkemys on että yrittäjyys yritysmuotoineen on ratkaisu työttömyyteen. Yksilön kannalta asia onkin näin, mikäli yritystoiminta kantaa taloudellisen näkökannan mukaista tulosta sekä lisäarvona mielekästä tekemistä. Yhteiskunta näkee asian poliittisten tahtolasien lävitse. Kun yksilö on pois työttömyys kortistosta se nähdään positiivisena asiana siitäkin huolimatta vaikka ei ole tietoa onko yrittäjällä mahdollisuus selvitä taloudellisesti.
Liiallinen tusinakilpailu samojen markkinoiden sisällä vääristää työn markkinahintaa sekä työn laatua ihan yhtä samalla lailla kuin kartellitoiminta. Kilpailuetuna tusinakilpailussa tulee olla nimenomaa laatu. Mutta joissain tapauksissa työstä saatu alhaisen markkinahinnan mukainen korvaus ei riitä laadukkaan työn tekemiseen.
Yrittäjäksi helpommin ( aikaisempi artikkeli ehkä liiankin helposti yrittäjyyteen päätymisestä )
Yritys on työväline
yrittäjyyttä pääsee toteuttamaan aivan yhtä hyvin palkkatyössä työnantajalla kuin omassa yrityksessä. Kyse on vain erilaisesta yrittäjyyden muodosta ja siitä osaako työnantaja hyödyntää yrittäjyyttäsi teille molempia kannattavalla tavalla.
Yritys on työväline ( yrittäjyyden muodot , yritys on työväline näitä varten )
Yhteiskunta muuttuu
Taloudellinen kannattavuus sekä kannattavan palvelun tuottaminen perustuu siihen miten yritykset seuraavat kehitystä. Enää ei ole kuin ennen. Yrittäjältä vaaditaan enemmän kokonaisnäkemystä, sosiaalisia taitoja, kokonaisvaltaista ratkaisun luomista jne
Halusimme tai emme ( artikkeli yhteiskunnan muutoksista joista yrittäjän on oltava selvillä)
Kirjoittamiani artikkeleita
Kirjoitukseni työelämästä sekä yrittäjyydestä ( aiheryhmä ) ( kokonainen aiheryhmä ertikkeleita )
n
Matkalla yrittäjyyteen
Mittavin artikkeli jonka olen itsenäisesti kokonaan kirjoittanut pelkästään yhdestä yrittäjyyden osa-alueesta.
Artikkelin sisällön tarkoitus ei ole antaa sinulle valmiita vastauksia, vaan herättää pohtimaan yrittäjyyden eri näkökulmia omalta kohdaltasi.
( Lue artikkeli tästä: Matkalla yrittäjyyteen )
Artikkeli "Matkalla yrittäjyyteen" käsittelee laajasti yrittäjyyden polkua henkilökohtaisesta ja sisäisestä näkökulmasta. Tässä jäsennelty tiivistelmä pääteemoista:
- Yrittäjäpersoonallisuus: Yrittäjyys lähtee ajattelusta, jossa unelmat ja motivaatio ovat keskiössä. Korostetaan, että yrittäjän tulee tunnistaa omat vahvuutensa ja lahjansa, sekä luottaa intuitioon ja askeleisiin, jotka vievät kohti menestystä.
- Yrittäjyysvalmennus: Yrittäjäksi kasvetaan vaiheittain, ja oman yrittäjäidentiteetin kehittäminen vaatii sisäistämistä. Yrittäjyyteen kuuluu sekä yritysvalmennuksen että persoonallisen kasvun elementtejä.
- Matka yrittäjyyteen: Artikkeli vertailee yrittäjäksi ryhtymistä matkaksi vieraaseen maahan. Alussa koetaan hämmennystä ja epävarmuutta, mutta matka etenee askel askeleelta kohti selkeyttä ja itsevarmuutta. Motivaatio on ratkaisevaa, ja yrittäjän on löydettävä oma sisäinen tahtotilansa.
- Motivaatio ja intohimo: Yrittäjyys vaatii pitkäjänteistä motivaatiota ja intohimoa. Yrittäjän on oltava valmis kohtaamaan haasteita ja löytämään työstään merkitystä, jotta jaksaa ylläpitää yritystä pitkällä aikavälillä.
- Itsetuntemus ja identiteetti: Artikkeli painottaa itsetuntemusta ja oman luonteen, vahvuuksien ja arvojen ymmärtämistä. Yrittäjän identiteetti muodostuu menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kokemuksista.
- Riskit ja epäonnistuminen: Yrittäjyyteen liittyy riskejä, mutta epäonnistumiset nähdään oppimisen välineinä. Tärkeää on olla tietoinen riskeistä ja hallita niitä järkevästi.
- Tulevaisuus ja yrittäjäidentiteetti: Yrittäjäidentiteetti kehittyy vähitellen, ja se voi olla elämäntapa. Yrittäjyys ei rajoitu vain yrityksen omistamiseen, vaan se voi olla sisäistä yrittäjyyttä, joka ilmenee erilaisissa elämän osa-alueissa.
Artikkeli tarjoaa kattavan ja syvällisen pohdinnan yrittäjyyden merkityksestä ja siihen kasvamisesta. Se rohkaisee lukijaa reflektoimaan omia motiivejaan ja arvojaan matkalla yrittäjäksi.
Lukijalle mietittäviä asioita:
- Yrittäjäpersoonallisuus ja motivaatio:
- Yritä miettiä miten voi konkreettisesti arvioida omaa motivaatiotaan ja intohimoaan yleiseltä kannalta? Löytyykö näille käsitteille eroja?
- Hämmennys yrittäjyyden alussa:
- Hämmennyksen rooli yrittäjäksi kasvamisessa on identiteetin kasvamisen yksi näkökulma. Mitä ymmärrät hämmennyksellä ja miten vertaat sitä ongelmien ratkaisuusi.
- Itsetuntemus ja identiteetti:
- Identiteetin kehittyminen yrittäjänä on tärkeä teema. Syvennä itsellesi, miten yrittäjäidentiteetin kasvamista voisi mitata tai tunnistaa omassa elämässä?
- Riskien hallinta:
- Selvennä itsellesi henkisen riskinottoa. Taloudellinen näkökanta on mukana, mutta milloin koet tekeväsi asioita joiden tiedät lopulta onnistuvan ja miksi uskot niin.
- Motivaation ja intohimon erottelu:
- Mitkä merkit viittaavat siihen, että intohimo on riittävän vahva pitkäjänteiseen yrittämiseen? Mitä eroa koet pelkän intohimon sekä motivaation välillä yritysidean eteenpäin viemisen kannalta? Mieti asiaa.
- Käytännön ohjeet:
- Rakenna havaitsemistasi yksityiskohdista itsellesi käytännön ohjeet.
Matkalla yrittäjyyteen -tekstin suorat kytkökset Outi Hägg väitöskirjaan "yrittäjyysvalmennus ja yrittäjäidentiteetti" 22.6.2011
"Matkalla yrittäjyyteen" -teksti käsittelee monia samoja teemoja, joita Outi Hägg nostaa esiin väitöskirjassaan "Yrittäjäksi kasvamisen tarinat. Luovan alan yrittäjäidentiteetin rakentuminen yrittäjyysvalmennuksessa". Molemmat tekstit korostavat yrittäjäksi kasvamisen prosessuaalisuutta ja sitä, että yrittäjyys on enemmän kuin pelkkä yrityksen perustaminen. Se on ajattelutapa ja asenne, joka voi ilmetä monin eri tavoin.
Tässä muutamia konkreettisia esimerkkejä siitä, miten tekstini nojaa Hägg väitöskirjaan:
Yrittäjäidentiteetin rakentuminen: Sekä tekstisi että Hägg väitöskirja painottavat yrittäjäidentiteetin rakentumista prosessina, jossa yksilö joutuu pohtimaan omaa suhdettaan työhön, yrittäjyyteen ja omiin arvoihinsa. Molemmat korostavat itsetuntemuksen merkitystä tässä prosessissa. Hämmennyksen rooli: Tekstissäsi korostan hämmennyksen merkitystä yrittäjäksi kasvussa. Hägg väitöskirjassa mainitaan myös hämmennys, joka voi liittyä esimerkiksi uusien työskentelymenetelmien kokeilemiseen, kuten kehollisiin harjoituksiin.
Esimerkkien voima: Sekä tekstisi että Hägg väitöskirja korostavat muiden yrittäjien esimerkkien merkitystä yrittäjäidentiteetin rakentumiselle. Esimerkit voivat auttaa yrittäjäksi aikovaa hahmottamaan omaa yrittäjäkuvaansa ja hälventämään pelkoja. Yrittäjyyden monimuotoisuus: Molemmat tekstit korostavat, että yrittäjyys voi ilmetä monissa eri muodoissa. Se ei ole rajattu vain tiettyyn yritysmuotoon tai toimialaan.
Yrittäjämäinen asenne: Molemmat tekstit painottavat yrittäjämäisen asenteen ja ajattelutavan merkitystä. Tämä asenne voi ilmetä esimerkiksi oma-aloitteisuutena, vastuullisuutena ja haluna oppia uutta.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tekstini keskittyy vahvemmin henkilökohtaiseen ja sisäiseen näkökulmaan valmennuksessa yrittäjyyteen, kun taas Hägg väitöskirja tarkastelee yrittäjäidentiteetin rakentumista sosiaalisessa ja yleisessä valmennuksellisessa kontekstissa.
Lisäksi tekstini painottaa voimakkaasti oman ajattelun vastuuta ja sitä, että jokainen voi omalla tavallaan olla yrittäjä. Tämä ajatus heijastuu myös Hägg väitöskirjassa, jossa korostetaan valmennettavan omaa aktiivisuutta ja vastuuta oppimisprosessista.
Outi Hägg "Yrittäjyys ja identiteetti" Väitöskirja joka on kirjoitukseni pohjalla.
Olin hänen koulutuksessaan opiskelemassa yrittäjyysvalmentajaksi.
Väitöskirja:
Outi Häggin akateeminen väitöskirja, jonka aiheena on yrittäjyysvalmennus ja yrittäjäidentiteetti. Väitöskirja esitellään Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön johtokunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi 22. kesäkuuta 2011.
Väitöskirjan tavoitteena on tuottaa teoreettinen malli yrittäjäidentiteetin kehittymisestä yrittäjyysvalmennuksessa. Tutkimuksen tehtävänä on ymmärtää yrittäjäidentiteetille annettuja merkityksiä ja selvittää, millainen on yrittäjäidentiteetin kehittymisen prosessi yrittäjyysvalmennuksen kontekstissa sekä kuvata millainen yrittäjyysvalmennus tukee yrittäjäidentiteetin kehittymisen prosessia.
Tutkimuksessa käytetään eksploratiivista tutkimusotetta ja straussilaista Grounded Theory -menetelmää. Tutkimuksen aineistona on käytetty neljää perättäistä tapaustutkimusta (case study) vuosilta 2005-2008, joiden aikana teoreettinen malli on muodostunut vaihe vaiheelta.
Väitöskirjan päätuloksena on, että yrittäjäidentiteetti on emergenttinen, omin ehdoin kehittyvä, jatkuvasti laajentuva ja muuttuva. Yrittäjäidentiteetin kehittyminen osoittautui sykliseksi oppimisprosessiksi, joka tapahtuu identiteettineuvottelun kautta sekä yksin että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa merkityksellisten toisten ja ympäristön kanssa. Tutkimuksen mukaan rituaalisuutta hyödyntävä pedagogiikka voi tehokkaasti tukea yrittäjäidentiteetin kehittymistä yrittäjyysvalmennuksessa.
Väitöskirjan teoreettinen kontribuutio yrittäjyyskasvatustutkimukselle on substanssialan teoreettinen malli yrittäjäidentiteetin kehittymisestä rituaalisessa prosessissa.
Selvitä todella huolella turvaverkkosi rakenne etukäteen
Videoon minulla ei ole oikeuksia.
YRITTÄJÄ, OLET YKSIN! Taitaa kariutua koko yritystoiminta... näin 6kk jälkeen...
Yrittäjyydestä monella tapaa Yrittäjyys on monimuotoista. Se vaatii harkintaa. Yrittäjyys ei ole automaattinen ratkaisu. Se voi olla vaarallinen "hätävara". Yhteiskunnan muutokset lisäävät haasteita. Työn hinnan aleneminen ja leikkaukset vaikuttavat. Yrittäjyys vaatii taloudellista kannattavuutta. Yrittäjyys alkaa unelmista ja motivaatiosta. Itsetuntemus on tärkeää. Yrittäjän on tunnistettava omat vahvuutensa. Riskit ovat osa matkaa. Yhteiskunta tarvitsee yrittäjiä. Yritys ei saa olla vain työttömyyden ratkaisu. Yrittäjyys voi olla elämäntapa. Se vaatii kokonaisnäkemystä ja sosiaalisia taitoja.
Comments powered by CComment