Olli Rehn: ”Jokainen työntekijä tarvitsee yrittäjämäistä työasennetta yhä enemmän”
8.8.2016 UusiSuomi artikkelissa kirjoittanut Olli Rehn kaipaa yrittäjämäistä työotetta työntekijöiltä.
Yhdyn ajatukseen ihan täysillä ja olen jopa sitä mieltä että yrittäjämäinen asenne tulisi hyväksyä hyveenä myös silloin kun ei vielä ole täysin työelämässä kiinni.
Työttömän tai osa-aikaisen työttömyysetuutta nauttivan ei ole kovin helppo mennä yrittäjyyttään ilmaisemaan. Olkoonkin niin että osuuskunnassa voi päästä yrittäjämäisellä toimintatavalla pitkälle ja on jopa ainut elinehto koko osuuskunnan toiminalle, silti on syytä toimia ihan just niinkuin "pissi sukassa" ja piilottaa yrittäjämäisyys kuoren alle.
Kunpa joskus olisi ja tulisi aika jolloin omaa omaehtoista asennetta ei rangaistatsi sanktioilla kuten nyt tehdään.
|
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) ottaa kolumnissaan vahvasti kantaa yrittämisen puolesta.
–Tarvitsemme maahamme uusia yrityksiä samoin kuin yritysten jatkajia. Jokainen työntekijä tarvitsee yrittäjämäistä työasennetta työssään yhä enemmän. Suomi nousee yrittämisellä ja työn tekemisellä – pienestä pitäen, hän kirjoittaa.
Rehnin mukaan erityisesti lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatus on tärkeässä asemassa. Hän muistuttaa, että yrittäjyyskasvatuksesta puhutaan myös elokuun alussa käyttöön otetussa uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa.
–Koulun ensiluokilla yrittäjyyskasvatus tarkoittaa ennen kaikkea yritteliäisyyttä ja vastuunkantoa. Niitä meistä jokainen tarvitsee elämässään, vaikkei koskaan yrittäjänä elantoaan tienaisikaan. Yläluokilla ja toiselle asteelle siirryttäessä yrittämiseen tarvittavaa osaamista voidaan vahvistaa työharjoittelun kautta ja tutustumalla paikallisiin yrityksiin, Rehn kommentoi.
Hän korostaa, että myös yrityksissä kesätyötä tekevät nuoret näkevät yrityksen toimintaa sisältäpäin ja saavat ensikosketuksen myös siihen, miten yritys toimii ja mitä sen pyörittämiseen vaaditaan.
Henkilöt:
Muut asiasanat:
Pj
Comments powered by CComment