Hieman faktatietoa hinnoista!

Olen kirjoittanut hinnoittelusta lukuisia artikkeleja sivustollemme. Uudesta asiasta ei siten ole kysymys.

2000 luvun ensimmäisen kymmenen vuoden ajoissa osuuskuntia parjattiin eniten hinnoittelusta. Muut yritykset "ottivat herneen nenään" kun osuuskunnat tekivät asiantuntijatyötä huomattavasti halvemmalla kuin vastaavat perinteiset yritykset. Lehtikirjoituksissa epäiltiin osuuskuntien elävän valtion rahoituksella ja lisäksi kiertävän lakisääteisiä velvoitteita sekä veroja.

Veroja- tai velvoitteita ei toki kierretty eikä vältelty. Mutta hintakilpailusta tai markkina-arvosta osuuskunnat eivät osanneet hyödyntävästi käyttää juurikaan mitään tietoa muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Tästä voisi tehdä päätelmiä että rahaa tuli helposti ja vaivattomasti koska asiakkaat valitsivat niin reilusti halvemman hinnan silläkin uhalla että tekijänä oli joku "osuuskuntalainen" . Niin. Laitoin ihan siksi vähättelevän muodon osuuskunnan työstä koska sekin oli ulkopuolisen silmin sellaista "puuhastelua" ja yhdessä chillailua yms. Ei mitään ammattityötä ainakaan.

Näihin esittämiini väittämiin törmäsin tuona ajanjaksona erittäin useasti. Hyvin usein puutuin kommenteillani asiaan yrittäen kertoa että tekijät ovat ammattilaisia, eikä kyse ole muutenkaan puuhastelusta, eikä ainakaan veronkierrosta.

Ei ole syytä eikä aikomustakaan syyttää pelkästään osuuskuntia tämän päivän tilanteesta. Nyt hinnat ovat alhaalla, eikä työ mene siltikään kaupaksi täydellä laidalla. Oli kyse sitten osuuskunnista tai muista yrityksistä. Kyse on valtavasta yksittäistarjonnasta suhteessa palvelua tarvitseviin. Itsensätyöllistäjät sekä osuustoimijat yhdessä pienten yritysten kanssa luovat yksikkömäärinä valtavan tarjonnan yhtä työtehtävää tai tuotannon tarvekohdetta kohti.

Osuuskuntia perustettiin 1900 luvun alussa juuri tällaisen tilanteen korjaamiseksi. Kun yksilönä ilman yhdistävää yhteisöä joutui taistelemaan muita tarjoajia vastaan, jäi kilpailukeinoiksi vain hinta sekä työolosuhteet, työehdot. Mitä halvemmalla ja epäinhimillisemmillä työehdoilla sai työn itselleen jne.. Yhteinen ase tilannetta vastaan oli ryhmittää joukot yhteiseksi voimavaraksi eli osuuskunnaksi joka tarjosi työpalvelua asiakkaalle. Asiakkaan kannalta vaihtoehdoksi jäi ostaa palvelu osuuskunnalta, osuuskunnan asettamin kohtuullisin ehdoin.

Nyt on muutoin sama tilanne, paitsi osuuskunnat ovat jo olemassa.

Asikas katsoo ostaessaan hinnan lisäksi tarjoajaa. Tässä kohtaa yksilö vs yksikkö on yhteisöllä eli yksiköllä ihan toisenlainen pelitilanne.

Mutta miten on?

Onko meillä ihan kokonaan osattu yhdistää voimavarat sekä tarjonta? Kilpailemmeko samoin ehdoin yksilöinä ulkomarkkinoilla? ja siten jopa yhteisömme sisällä?

Katsotaanpa hieman tilastokeskuksen listoja millä keskimääräisillä hinnoilla palveluita myydään. tilanne 23.11.2016 klo 11:33


Maksullisen työn tuntihinta: laskutus työn vaativuudesta riippuen 45–140 euroa/tunti josta työntekijäkustannusten keskihinta n. 33€/h ( noin 16 - 18€/h bruttopalkkaa)

Konsultointityön päivähinta: Koko päivän veroton konsultointihinta on 600-880 euroa.


.

Comments powered by CComment