Sähkötupakka on minulle "taivaan lahja".

20pv tupakoimatta!

15.5.2017

Tulen ihan varmasti puolustamaan loputtomasti tämän keksinnön hyödyllisyyttä niiden puolesta jotka haluavat päästä tupakasta ja tupakoinnista eroon ja ovat siinä epäonnistuneet muilla keinoin.

Joillekin tupakoinnista luopuminen on helppoa. Tiedän ihmisiä jotka ovat lopettaneet tupakoinnin pitkänkin tupakoinnin jälkeen helposti. Tiedän myös ihmisiä joille lopettaminen on vaikeaa siinä onnistumatta.

Tupakointi on todellakin myös muutakin kuin nikotiiniriippuvuus. Tupakointi on tapa jonka korvaaminen on vaikeaa. Tupakointi on elämys johon on tottunut, johon on tullut monella tapaa riippuvaiseksi.

Aloittaessani oman ihmiskokeeni sähkötupakan kanssa tein suunnitelman. Alun alkaenkin ajattelin siirtymisen eri vaiheita. Siirryn mahdollisimman pienillä muutoksilla kohti "myrkytöntä" vaihtoehtoa lopulta lopettaen kokonaan tupakoinnin jääden joksikin aikaa höyryttelijäksi.

Heti kättelyssä haluan sanoa ettei tämäkään ole ollut helppoa. Lukuisat aikaisemmat lopettamispäätökset ovat karituneet oman tahdonvoiman riittämättömyyteen riittämättömien apukeinojen kanssa. Olen aloittanut tupakoinnin hyvin nuorena. Olen tupakoinut jo alle kymmenen vuotiaana. Säännöllisesti varmaan 10 - 13 vuoden iästä lähtien.

Kerran olen päässyt “ilman apuja” tilanteeseen jossa en "enää polttanut" eli lopetin tupakoinnin noin kahdeksi vuodeksi Pääsin vuosia sitten tähän onnistuneeseen lopettamiseen kevytsavukkeiden avulla. Viikkoja kestänyt vieroittaminen vahvemmasta tupakasta kevyempään oli minulle toimiva ratkaisu. Maku vaimeni ja vaimeni jolloin jäljellä oli tilanne jossa kevyt 1 savukkeen ollessa huulilla kaivoin taskusta uutta tupakkaa koska en huomannut polttavani edellistä. Silloin lopetin kokonaan.

Tästä siis paljon aikaa. Olen sitä mieltä että tupakoitsija jolle suuri osa elämästä on ollut tupakoimista, on tupakoitsija jollakin tapaa aina. Minulle kerrottiin monesti lohdutukseksi että muutaman viikon päästä alan inhota tupakan hajua. Tämä väite ei ole koskaan kyllä pitänyt yhtään paikkansa.Haistoin toki tupakan helposti ja pystyin vaivattomasti erottamaan tupakan hajusta sen merkin.

Kumoan siis tämän väittämän omalta kohdaltani 6/0. Pitkän tupakoimattomuuden jälkeen (yli 2v) maistoin yhden kerran tupakkaa. Se maistui ihan yhtä hyvälle kuin aiemmin. Oikeastaan se maistui paremmalle koska haju ja makuaistini pystyi erottamaan sen paremmin. Muistissa on vieläkin se maku.

Siihen koukkuun silloin jäin pysyvästi uudelleen. Kuvittelin että voin tupakoida vain satunnaisesti. Usein flunssaisena tai muutoin kipeänä ollessani en maistanut tupakan makua kunnolla. Olikin "ilon hetki" kun flunssa alkoi hellittää ja maistoin tupakan kunnolla.

Nyt höyrytupakan kanssa aion jatkaa hivuttautuisen menetelmää. Olen tilanteessa jossa en 20 päivään ole polttanut oikeata savuketta.

En ole siis vielä tilanteessa jossa voisin väittää päässeni tupakasta eroon. En pääse siitä varmaan koskaan. Olen myös päättänyt että jos lankean polttamaan yhden savukkeen, en silti luovuta.

Miten olen siirtynyt tähän tilanteeseen?

Siirryin askel kerrallaan. Aloitin tilanteesta jossa olin polttanut pyöreästi 20-30 savuketta päivässä. Korvasin aluksi ensimmäisen aamutupakan sekä joka toisen oikean savukkeen sähkötupakalla jossa oli vahva tupakanmakuinen liuos höyrytettävänä. Näin sain lähes tai melkein saman korvaavan tunteen jokiselle tupakointitilanteelle. Sitten poltin vain joka kolmannen tupakan oikeana jne..

Lopuksi oikeat savukkeet jäivät taskuun kaiken varalle. Nyt minulla ei ole enää oikeita tupakoita mukana. Mutta autossa sekä muutamassa paikassa toki vielä on. Riippuvuus on muutakin kuin nikotiini. Riippuvuus on myös muutakin kuin pelkkä tapa.

Sähkötupakkani korvaa tavan sekä tällä hetkellä myös nikotiinin. Mutta oikean tupakan himo on joskus hetkittäin vielä niin valtava. Onnekseni se korvautuu sähkötupakalla, eikä oikeaa tarvitse polttaa.

Seuraavana vaiheena alan vähentää nikotiinin sekä maun määrää. Olen jo ostanut nikotiinittomia liuoksia sekä maustamattomia liuoksia. Alan hivuttamaan niitä osittain muun liuoksen sekaan. Uskon vakaasti että joskus pääsen tilanteeseen jossa kyseessä on vain ja ainostaan pelkkä tapa.

Sellainen tilanne jossa makua tai nikotiinia ei tarvitse korvata samankaltaisuudella kuin oikeassa tupakassa on. Millään muilla keinoilla en ole pystynyt pääsemään näin paljon eteenpäin kuin sähköhöyryttimellä.

En usko että koskaan tulen pääsemään eroon tupakoinnista, mutta uskon että tulen pääsemään tilanteeseen jossa minun ei tarvitse alkaa polttamaan oikeata tupakkaa. En varmaan ikinä tule puolustamaan tämän sähköhöyryttimen tarpeellisuutta ja toimivaa voimaa tarpeeksi.

Mutta lupaan puhua sen puolesta niin kauan kuin elän. Tietenkin sillä ehdolla että sen haitallisuus tai paremmin sanottuna haitattomuus on todettavissa yhä samalla tavalla kuin nytkin. Joka päivä tulee todellista sekä oikeaa tietoa sähköhöyryttämisestä ja se tieto on aina vain rohkaisevampaa tähän mennessä.

NULL 2017-05-15 10:34:28