Tikittävä aikapommi!

Ja varsinaista isänpäivän ratin heiluttelua

!! jk. Tikitys hiljentyi huomattavasti parin päivän ajelulla tämän koeajon jälkeen**. Oma arveluni on että venttiili joka ei ole auennut koko matkaa kenuvivun päittäisliikkeen takia, on nyt hiukan jumittanut aina kiinni mennessään. Kun autolla ajeli pari päivää, imuääni tasaantui sekä tikitys vaimeni huomattavasti jääden samalle tasolle joka se on minun käytössäni ollut alusta saakka )*

Mutta toimii tällä hetkellä sentään paremmin kuin vääntyneellä työntötangolla. Joku nostin siellä tikittelee samaan tapaan kuin on tikitellyt aina minun aikanani jo liki 150tkm mutta hieman vaimeampana.

Muistan joskus mittailleeni tarkemmin noita “venttiilin välyksiä” eikä niissä oikein sanomista ollut. Mutta pitäisi varmaan satsata ja ostaa kaikki nostimet uusiksi. Todennäköisesti joku nostimen rulla ei pyöri kunnolla ja on jo kulunut kulmikkaaksi.

Mutta.

Nyt saa riittää tällä kertaa. Katsotaan sitten taas kun laukeaa joku paikka.

Videoiden maailmaa

Katselin paria autojen kokeilu videota jossa iäkkäämpään amerikan autoon tottumaton nuori kuljettaja saa hepuleita ylitehostetusta ohjauksesta. Kokemattomuus amerikan autoista paistaa läpi reilusti. Mukana ylenpalttisessa ratin heiluttelussa saattoi olla hieman yli näyttelemistäkin. Ensinnäkin … no.. olkoon.. olivat kuulemma voimattomia 440cid sekä 340 … sanotaanko nyt vaikka että no joo. Pitänee paikkansa ainakin Teslaan verrattaessa.

Tähän väliin on ihan pakko. suorastaan “must” kertoa tarina ajalta jolloin olin merkki autoliikkeessä töissä korjaamon puolella. Vuosi saattoi olla 1986 tai 1987.

Nuoret miehet olivat tulleet lehtimainoksen vaikutuksesta liikkeeseen katsomaan amerikanautoa itselleen. Kyseessä oli vuoden 1958 Newyorker tms siipiauto. Moottori oli 392cid hemi 3 vaihteisella nappiautomaatilla.

Kaverit olivatkin käyneet koeajolla mutta olivat tyytymättömiä auton suorituskykyyn, kun ei kumi palanutkaan samalla tavalla kuin olivat kuvitelleet. Automyyjä saapui luokseni korjaamolle pyytäen minua näyttämään miten tämä jorkkeri oikeasti kulkee. Automyyjä tiesi minun amerikanauto kokemukseni ja eritoten myös sen että osaan niitä ajaa myös lujaa tarvittaessa.

No ei muuta kuin pooiijaat kyytiin ja minä ruoriin. Juttelimme aluksi sitten niitä näitä ja kaverit kertoivat ettei auto oikein liikahda heidän mielestään. Vaihtaa kuulemma vaan isompaa eikä lähde vetämään kunnolla missään vaiheessa.

( HUOM! siihen aikaan oli enemmän kuin yleistä että koeajossa ajoimme tietyssä paikassa hieman kovempaa. Suhtautuminen jopa virkavallalta oli suopeampaa )

Sitten ajeltuamme pienen matkaa saavuimme sellaiseen risteykseen josta pääsee toiselle tielle vähän reippaammin ajamaan. Painoin vaihteenvalitsimesta ykkösnapin pohjaan odottaessa tielle pääsyä. painoin sitten myös kaasupolkimen lattiaan ja pidin sen pohjassa. (ihan hetkisen pidin myös jarrupolkimella autoa paikoillaan. Ihan vain sen verran että vetopyörät hieman irroittivat otetttaan )

Annoin olla ykkösen päällä kunnes mittari lähenteli 100km/h lukemaa. Taustapeilistä saattoi näkyä hieman renkaan aiheuttamaa savun muodostusta. Pidin kaasupedaalin edelleen lattiassa ja painoin 2 nappulan pohjaan. Vauhti nousi tuntuvasti vieläkin nopeammin mikäli mahdollista liki 150 - 160km/h lukemaan. Kaverit totesivat tossa kohtaa et “juma, perhana!, täähän liikkuu"!” Painoin 3 napin pohjaan ja vielä hetken annoin moottorin laulaa kunnes kysyin että riittääkö? Vauhti oli noussut melko korkeaksi, mutta ohjauspyörää ei ollut tarvinnut vaaputella kertaakaan.

Totesivat poiaat yhteen ääneen ettei suorituskyvyssä, eikä kyydissä ole mitään huomautettavaa kunhan osaa antaa kenkää ja ajaa autoa kuten sitä tällaisessa tapauksessa kuuluu ajaa. He olivat vain D eli 3 nappi pohjassa hieman varovaisin ottein painaneet kaasua jolloin kiihtyminen on hitaampaa. Toki paljon mukavampaa. (oma mielipide )

Kävimme vielä hieman kauempana kunnes käännyimme takaisin. Ajelimme sellaista tasaista 140km/h nopeutta rauhallisin mielin takaisin. EIKÄ todellakaan vieläkään tarvinnut veivata ohjauspyörää mihinkään suuntiin.

En tiedä ostivatko kaverit sitten autoa, vai ei. Mutta selväksi tuli että kyllä se ihan riittävästi liikkuu, kunhan osaa käskeä.

On muistettava että elimme vuotta 86/87 jolloin ns. tavallisen kansan uudetkaan ns tavalliset autot poislukien erikoisemmat urheiluautot yms, siis tavalliset ( Corollat, Kadetit, Skoda 120L, jne jne ) poikkeuksia lukuunottamatta eivät olisi alkuukaan pärjänneet tälle amerikanlaivalle tienopeuksissa millään muotoa.

Koeajelin erittäin paljon siihen aikaan merkkiliikkeen autokorjaamolla asentajana töikseni noita erilaisia autoja. Minulla oli lisäksi sivutoimena päivätyön lisäksi amerikanauto korjaamossani automaattivaihteistojen korjauksia. Joten koeajettavia kertyi yhteensä monien vuosien ajoilta useita satoja. Pystyin siis aika hyvin vertailemaan autojen kulkua keskenään.

Muutaman kerran pääsin koeajamaan “poikkeuksia” ns. uusien autojen kohdalla ( jätän merkit ja nimet mainitsematta ) ja olihan niitä todellakin kovakulkuisiakin olemassa. Vastineeksi pääsin ajelemaan myös ns kovempi kulkuisia amerikan malleja ja kulkua riitti niissäkin jopa enemmän kuin tarpeeksi. Sitten ajelin usein myös näitä katukiihdyttelyyn suunniteltuja vempeleitä joissa moottorin voima ylitti kaikki tarpeet tavallisen liikenteen käyttöön ajatellen. No… joo… järki käteen jne.. Ja voin sanoa että vm 71 - 72 - 340cid Dart tms on muuten tämänkin päivän mittapuun mukaan aika kelpoisa sekä ripeä menijä, kunhan osaa käyttää moottorin voimaa oikein, eikä moottorivaihtoehto  ole se ns nuhapumppu.

Se siitä kiihtyvyydestä.

Mutta se eräissä videoissa esiintyvä ratin äkkinäinen kääntely pisti silmään noissa koeajo videoissa todenteolla. Ihme vatkutusta ihan tosiaan! Sanoisin että teennäistä pelleilyä. Kuulosti ja näytti kuin 60 luvun TM testaa olisi päässyt taas vauhtiin. No silloin parhaat autot olivat usein myös niitä jotka maksoivat lehden toimitukseen voitelurahaa eniten… … ainakin näin väitettiin ihen yleisesti. Ja artikkeilita lukiessa uskoin aika vakaasti rahan vaikuttaneen tulemaan.

Tähän ratin vääntelyyn eräs tarina vuosien takaa.

Minulla oli käyttöautona Dodge Aspen 225cid vm -76. Omistin tämän siis 80 luvun puolivälin tienoilla. Autolla ei kilometrejä ollut vielä likikään 200tkm vaan lähempänä 100tkm. Nivelet sun muut alustan vempeleet autossa vielä aika hyvässä kunnossa. Renkaatkin profiililtaan hieman leveämmät sekä matalammat olivat uuden veroiset.

Eräs kaverini sitten kokeili autoa. Ja niinhän siinä kävi kuin itsellenikin kävi ensi kerralla. Aspenin ohjaus tuntui ihan mahdottomalle. Se ohjaus oli amerikan autoksi nopea ( minulla oli autossani ns. nopein ohjaussimpukka ) ja tehostus on voimakas. Olin itsekin valtavan hämmästynyt ohjauksen nopeudesta. Totuin siihen kyllä nopeasti.

No, kaveri vaaputteli puolelta toiselle pitkin kaistan reunoja hiki otsassa. Eikä lopulta oiken saanut ajettua kuin maksimissaan 80km/h kun sanoi että “voi hel—-ti! . Tämä on mahdoton ajaa”. “Nykyautoissa on sentään sellainen ohjaus ettei tarvitse kuin pitää suorassa niin se kulkee suoraan” sanoi hän. Minä vastasin siihen että “voithan kokeilla sitä ohjetta myös tähän” Ja “voit vaikka huilatessasi päästää kädet irti ohjauspyörästä että ajelet vähän aikaa suoraan”. “Sitten jaksat taas vatkuttaa ohjauspyörää uudelleen”.

Itse olin siihen nopeaan ja herkkään ohjaukseenniin jo tottunut ettei se minua haitannut lainkaan, pikemminkin päinvastoin, olin alkanut todella pitää siitä nopeasta voimakkaasti tehostetusta ohjauksesta. Eikä vaaputusta ajossani ilmennyt tipan vertaa.

Ratin veivauskohta.

Koko ajelu tästä linkistä