Leif Kuismanen :n profiilikuva
Autot sekä tekniikka ·  · 
Last updated 22.2.2020 - 11.39 Visible also to unregistered users
 

Osia osia osia

su 9.6.2019

jk 7.9.2023 kuvat ovat hävinneet. Etsintää harkitaan

Hyvät fiilikset jatkuvat!

Tuli taas viikonvaihteessa taltioitua -63 Valiantista osia. En tiedä osien omasta tarpeellisuudesta, mutta mielummin taltioin kuin heitän sulattamoon kaikkea. Kuten varmasti jo tiedetäänkin.

Kojetaulun alta on taltioitu lähes kaikki. Pyyhkijän vimpaimet, lämppäri, polkimet koko härveli jne.

Tuulilasi ja sen tiiviste jne.. Lähti aika helpolla ja vielä ehjänä.

Taltioin myös ovien sisältä lasit ja tiivisteet, sekä lukkojen vivustot yms. Otin talteen myös 63 Valiantin vasemman etuoven lukon. Lukko on hieman erilainen kuin 64 -> malleissa.

Ideahan on että kaikki vähänkin ja edes pikkuisen tarpeelliselta tuntuva säästetään toistaiseksi.

Olen tällä kertaa purkanut jo pari Valianttia kokonaan osiksi. Minulla on myös vanhaa Valiant varastoa jonkin verran jäljellä.

Osat menevät myyntiin sekä oman projekti Valiantin tarpeisiin. Ja yllättävän hyvin on osat kelvanneet.

Oli aika jolloin ilmoituksistani huolimatta mikään ei kelvannut kenellekkään. Nyt näyttäisi tilanne muuttuneen. Tämä jos mikä nostaa fiiliksiä tuntuvasti.

Kaikenlaista Valiant krääsää voit tiedustella p. 040 582 9708 Leksa

WP


Tässä linkissä tarinaa juuri purussa olevan koneenhylyn alkuajoilta ( Miksi slantti ) Ja samassa stoorissa tuon -63 auton keulilla olevasta 170 koneesta.

Ja kuinka ollakaan.

Otimme pojan kanssa purkuun myös vanhan 225 koneen joka on seissyt ulkona kannon päällä avattuna jo vuodesta 2001. Moottori vaurioitui kiihdytystapahtumassa Kouvolassa 90 luvulla. Yhteen mäntään tuli pieni painauma liiasta kuumuudesta. Ajelin toki sillä vielä vakiomännillä ja 4,87 välityksellä yhden talven.

Lohko jäi aikoinaan odottamaan “sulatus” päätöstä koska se on porattu viimeiseen ylikokoon sekä kampiakseli viimeiseen alikokoon.

Ainoa perimmäinen syy purkamiseen tällä kertaa oli saada nokka-akseli sieltä ulos jotta sitä voisi käyttää mallina.

Lohkohan on hyvää mallia ( ilmeisesti jopa paras ) -74 kone joka on linjahoonattu sekä kansitaso oikaistu kampiakselilinjan kanssa suoraksi. Madallettu “liikaa”. Ainoa ongelma oli viimeiseen ylikokokoon poratut sylinterit.

DSC00988.jpg

Kampikaseli on tasapainoitettu, mutta eipä oikein laakereita ole pienempiä enää saatavilla. Näitä kampiakseleita näyttäisi olevan saatavilla Reman Crank Kit 1968-1978 225cid, 3.7L

WP

225 kampiakseli.png

Nokka-akseli on MP 276° 0,490 nostoinen ( P4286681 ). Chrysler Cam data

Ja kuulin ettei sitä enää valmisteta. Siksi se saa toimia mallina josta voi tehdä uuden nokka-akselin.

En ole vielä löytänyt uutta samanlaista. ( Comp Cams valikoimassa on kuitenkin paljon vaihtoehtoja. )

WP

Tolle 276 nokalle hyvät venttiilinjouset ovat P4120249 Valve Spring, Single, 1.497 in. Outside Diameter, .430-.500 in. Lift Range, .206 in. Wire Diameter, Each

Rullajakopää oli saanut toimia muurahaisten pesäonkalona. Olin aikoinani varannut itselleni uuden Mopar Performance rullajakopään, mutta sen on joku käynyt “nyysimässä” varastoistani. Tämä nyt purettu Cloyes jakopää on samanlainen ja olisi ehkä sittenkin ollut säästämisen arvoinen.

Myöhäistä se on nyt.

WP

Onneksi JP Performancella näyttäisi olevan vielä saatavilla.
JP Performance Engine Timing Set JP5613; Double Roller for Chrysler 225 Slant 6

225 rulla jakopää.png

Nappasin jo hyvissä ajoin talteen myös Mellingin HV öljypumpun. Kampiakselin laakerikaulat on hiottu sen verran “väljiksi” että öljypumppu sai olla hiukan suurempi tehoinen.

Silti vaikka laakerivälystä oli suurennettu, öljynpainetta piti hieman hillitä asentamalla hieman keveämpi eli tavallisen pumpun painejousi HV pumppuun.

Kävi nimittäin niin että “väärillä” eli liian jäykillä öljyillä aamu käynnistyksessä öljypumpusta meni rattaan hampaat, samoin kuin nokka-akselistakin.

225 Melling M66HV.png

Comments powered by CComment