Psyllium on intialaisen Plantago ovata kasvin siemeniä

Testi

Kokeilenpa minäkin saamaan tasapainoinoisuutta ärtyvän suolen vaivaani. Olen nyt syönyt 1 - 2 tl päivässä noin viikon ajan ( tänään 24.2.2023 ). Kaksi päivää kuurin aloittamisesta suolen toiminta on tasaantunut voimakkaasti. Vielä en kuitenkaan uskalla sanoa onko muutos pysyvää, enkä onko muutos aiheutunut psylliumin käytöstä, mutta jos suunta on tämä, jatkan mielelläni kokeilua.

Oirekuvaukseni on ollut hyvin herkkä vatsani ripuleineen, ummetuksineen. Gluteeniton sekä vähähiilihydraattinen ruokavalio on auttanut todella paljon ja tehnyt elämästä vatsani kanssa välillä jopa siedettävää. Viimeaikaisin ongelmani onkin ollut että kun saan ulostettua yhden kerran seuraa siitä usemapi kerta peräkkäin jolloin suoli tyhjenee ihan kunnolla ihan miltei ripuliin saakka. Taas seuraa pari päivää kun ulostustarvetta ei ilmene oikein lainkaan kunnes juttu uusiutuu samalla kaavalla. Sitten kun tyhjennysvaihe on meneillään, on vessan läheisyys suotavaa.

28.2.2023. Alan tosiaan uskomaan että nautitulla psyllium jauheella on todellista vaikutusta.

5.3.2023. Vaikutus on totta. Nyt täytyy kokeilemalla selvittää sopiva päiväannos.

 


Alla otteita eri verkkosivustoista. Lähdelinkeistä näet aina kokonaisuuden josta leikkeet on poimittu. 


"Psyllium on yksi suosituimpia ravintolisiä suolen toiminnan edistämiseen ja painonhallintaan. Gluteenittomasta psylliumista saat hyviä, liukoisia kuituja. Siitä voi olla apua ummetukseen, ripuliin, kylläisyyden tunteen lisäämiseen ja verensokerin hallintaan." Lähde: Näin psyllium auttaa suoliston toiminnassa ja painonhallinnassa— Aitokauppa

"...Psyllium, kasvitieteelliseltä nimeltään plantago ovata tai plantago ispaghula, on jänöratamon kuivatuista siemenistä valmistettua jauhetta, jota käytetään gluteenittomassa leivonnassa ja suoliston toiminnan tukena. Psylliumkuitu turpoaa, kun se laitetaan nesteen sekaan. Se lisää suoliston massaa ja edesauttaa peristaltiikkaa eli aaltomaista liikettä, jolla ruokamassa suolistossa liikkuu eteenpäin. 

Näin psyllium toimii:

1. Tasapainottaa suoliston toimintaa, kuten ummetusta tai ripulia.
2. On yksi hyvin siedetyistä kuiduista ärtyneen suolen hoidossa.
3. Lisää suoliston oman hyvän bakteerikannan kasvua.
4. Voi vähentää ilmavaivoja tai turvotusta ja edesauttaa suoliston puhdistumista. 
5. Ei aiheuta riippuvuutta.
6. On hellävaraisempi elimistölle kuin laksatiivit eli lääkkeet joilla lisätään peristaltiikkaa. ...

Psylliumin annostelu

Psylliumjauhe sekoitetaan veteen, jolloin se muodostaa geelimäisen nesteen. Yleensä psylliumgeeli kannattaa nauttia aamuisin tyhjään vatsaan. Psylliumin, kuten muidenkin kuitulisien kanssa, on muistettava juoda tarpeeksi vettä päivän aikana.

Muista nämä, jos et ole aiemmin käyttänyt kuituvalmistetta:

  • Aloita psylliumin käyttö varovasti, pienellä määrällä kerrallaan.
  • Yhdessä teelusikallisessa on noin neljä grammaa kuitua. 
  • Annostus on tuotekohtaista ja saattaa vaihdella jonkin verran. 
  • Käyttö aloitetaan yleensä ½ - 1 teelusikallisella kerran päivässä ja nostetaan annostusta hiljalleen 2 teelusikalliseen kahdesti päivässä. 
  • Joihinkin valmisteisiin on lisätty maitohappobakteereita, jotka tehostavat psylliumin vaikutuksia. ..."

bbb

Lähde Yliopiston apteekki

Mikä on psylliumin annostus?

Ummetuksen hoidossa psylliumin annostelu aloitetaan vähitellen ja annosta lisätään yksilöllisen vasteen mukaisesti. Psyllium voidaan sekoittaa esimerkiksi nesteeseen, puuroon, jugurttiin tai viiliin. Psylliumin kanssa tulee nauttia runsaasti nesteitä, vähintään ison lasillisen verran annosta kohti, koska psyllium sitoo runsaasti nestettä. Nesteitä on muutenkin nautittava riittäväsi psyllium-hoidon aikana, vähintään 1–2 litraa vuorokaudessa.

Onko psylliumilla yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa?

Psyllium voi vaikuttaa joidenkin lääkkeiden imeytymiseen, joten psylliumia ei pidä ottaa yhtä aikaa lääkkeiden kanssa. Psyllium otetaan vähintään puoli - yksi tuntia ennen lääkkeitä tai aikaisintaan puoli – yksi tuntia lääkkeiden ottamisen jälkeen. Psylliumia ei myöskään pidä ottaa lähellä nukkumaanmenoa.

Miten nopeasti psyllium vaikuttaa?

Suolen toiminnan tasapainottamisessa psylliumin vaikutus alkaa tavallisesti puolen – yhden vuorokauden kuluttua. Täyden vaikutuksen saavuttaminen voi viedä muutaman päivän. Jos oireet eivät helpota kolmessa päivässä, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Milloin psylliumia ei saa käyttää?

Psylliumin käyttö on vasta-aiheista, mikäli mahassa tai muualla ruuansulatuskanavassa on ahtaumia tai tukoksia tai suolen toiminta on lamaantunut. Suolen toiminnan äkillinen muuttuminen edellisten viikkojen aikana, verenvuoto suolistosta ja nielemisvaikeudet ovat myös syitä, jotka täytyy selvittää ennen kuin psylliumia voi käyttää.

Mitkä ovat psylliumin haittavaikutukset?

Psylliumin haittavaikutukset liittyvät yleensä hoidon aloitukseen ja voivat mennä ohi, kun valmistetta käyttää pidempään. Yleisiä hoidon aloitukseen liittyviä haittavaikutuksia ovat ilmavaivat ja turvotuksen tunne vatsalla. Haittavaikutukset voivat liittyä myös liian vähäiseen nesteiden nauttimiseen yhdessä psylliumin kanssa. Liian vähäinen nesteiden saanti voi aiheuttaa tukoksen tai ulostekovettuman suolistoon.

Allergiset reaktiot psylliumille ovat mahdollisia. Yliherkkyysoireina voi esiintyä silmä-, nenä- ja hengitystieoireita sekä ihottumaa.

.

Psyllium – RavintolisäWiki (ravintolisawiki.fi)

"Vaikutus ja käyttö

Maailmalla kansanlääkinnässä psylliumia on muun muassa käytetty vuosien varrella yskän, kroonisen munuaistaudin, silmätulehdusten, haavojen- ja kuumetautien hoitoon.

Psylliumsiemenet ovat hyvin kuitupitoisia ja ne sitovat itseensä vettä. Psyllium toimiikin ummetuksen hoidossa hyvänä kuitulisänä, sillä veden sitoutuessa siemeneen, ulosteen massa kasvaa ja saa aikaiseksi peristaltiikan joka työntää massaa eteenpäin suolistossa kohti peräsuolta.

Psylliumilla on myös käyttöä vetisen ripulin hoidossa, koska siemenet eivät liukene, mutta sitovat itseensä nestettä ja kiinteyttävät sillä tavalla ulostemassaa. Niillä on myös limakalvoja suojelevaa vaikutusta, jota voidaan hyödyntää ärtyvän paksusuolen syndrooman, divertikkeleiden ja haavaisen paksusuolen hoidossa.

Psylliumsiemenillä on metabolista vaikutusta ja näin ollen käyttöä diabeteksen ja korkean kolesterolin hoidossa sitoessaan ruoansulatuskanavassa ravinnon mukana tullutta sokeria ja kolesterolia ja hidasten niiden imeytymistä. Vaikutus kolesteroliin ilmenee myös sitä kautta, että suolistossa olevaan massaan sitoutuu sappihappoja, jotka poistuvat ulosteen mukana ja tämä johtaa siihen, että maksa joutuu syntetisoimaan uusia sappihappoja käyttäen kolesterolivarastoja siihen.

Annostus: 10-30 g psylliumisiementä, 12-40 g intialaista psylliumsiementä tai 4-12 g puhdistettua limaepidermiä päivässä. Jokaista 5 g rohdosta kohden olisi juotava vähintään 150 ml nestettä, jotta ei synny suolitukoksia. Rohdokset ovat hyvin siedettyjä ja sopivat pitkäaikaiskäyttöön. Niiden pilkkoutuminen paksusuolen bakteereiden toimesta on vähäistä, mikä vähentää ilmavaivojen esiintymistä.

Siemenistä voidaan myös tehdä leivonnassa käytettävää jauhetta, jota voidaan käyttää apuaineena gluteenittomien ruokien valmistuksessa.

Psylliuminsiemeniä käytetään myös eläimillä hoitamaan ruuansulatuskanavan oireita ja tukoksia. Siemeniä käytetään yleisesti hevosilla esimerkiksi hiekan poistamiseksi elimistöstä."

n

Lähde Ummetus.com verkkosivustolta

Psyllium

Psyllium on yleisin ummetuksen hoidossa käytettävä kuitulisä. Se on ratamonsiementen kuorista tehtyä jauhetta, rakeita tai rouhetta.

Psyllium soveltuu hyvin pitkäaikaiseen käyttöön. Sen vaikutus alkaa yleensä 12-24 tunnissa, mutta täyteen vaikutukseen saattaa mennä joskus 2-3 päivää.

Psylliumin käyttö

Psylliumjauhe, -rouhe tai rakeet

  1. sekoitetaan nopeasti lasilliseen nestettä
  2. juodaan välittömästi.

Jos juomisen kanssa viivyttelee, psyllium ehtii hyytelöityä lasissa.

Annostus riippuu siitä, missä muodossa psyllium on: rakeita tarvitaan tilavuudeltaan suurempi määrä kuin hienojakoista jauhetta. Tehokas päiväannos psylliumjauhetta on usein 2-4 tl (1-2 erässä).

Nesteeksi kelpaa hanavesi, sillä psylliumin maku on hyvin mieto – jos sitä maistaa ollenkaan.

n

Ksantaani on eri tuote

Psyllium ja ksantaani? - MTVuutiset.fi

Ksantaani

Ksantaani (ksantaanikumi, E415) on hyydykeaine, jota valmistetaan bakteerikäymisen avulla sokeriliemestä. Ksantaania käytetään sakeuttajana mm. konditoriatuotteissa, makeisissa ja salaatinkastikkeissa.

Ksantaani sekoitetaan leivonnassa jauhojen joukkoon. Ohjeellisina annostusmäärinä hiivataikinoissa on 1 - 1 ½ tl/jauhokilo, kakkutaikinoissa ja pikkuleipätaikinoissa 1/6 tl/jauhokilo. Myydään Farina Oy:n Ksantaani-jauheena.

HUOM! Psylliumia tai ksantaania voi lisätä taikinaa, vaikka sitä ei ohjeessa olisi mainittukaan. Psylliumia käytettäessä jauhomäärää voi vähentää 10-30 %. Valmiissa luontaisesti gluteenittomissa jauhoseoksissa on jo valmiina ksantaania tai psylliumia. Samaan taikinaan voi lisätä sekä psylliumia ja ksantaania.

n